Lue keskustelun säännöt.
Olen enemmän kiinni muiden tunteissa kuin omissani
22.07.2022 |
En tiedä mikä tähän auttaisi. Muiden tunteet tarttuu minuun kuin maali tyhjälle kankaalle. Ei auta visuaalisten rajojen piirteet, ei kiinnittyminen itseen. Toisen tunteen tunnistaminen auttaa jonkin verran, mutta oman olon ylläpito vaatisi jatkuvan muistutuksen toisen tunteesta itselleni. Vai omissa oloissani oleminen on ainut saletisti toiva ja energiaa säästävä keino.
Se on toki selvää, että tällä piirteellä on myös positiivisia puolia. Kukapa ei tykkäisi nautiskella toisten rakkauden tunteista tai ilon pilkahduksista.
Sairastahan tämä on, mutta minkäs teet. Onko muita överiempaatikkoja? Miten olette ratkaisseet ongelman?
Kommentit (11)
Pahoittelut kirjoitusvirheistä. Saa taas kiittää puhelimen tekstinsyöttöä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet niin kutsuttu tunneparasiitti.
Minua auttoi se, kun päätin, että toisten tunteet eivät ole minun vastuullani, koska en pysty niitä heidän puolestaan käsittelemään. Helpommin sanottu kuin tehty ja vaatii alussa skarppiutta mutta kun siitä saa kiinni, helpottuu elämä huomattavasti. Ethän ota muiden kipuja tai taloushuoliakaan kontollesi. Miksi siis ottaisit tunteet?
Liputan kyllä senkin puolesta, että oman ajan ottaminen on tervettä itsehuoltoa erityisesti meille, jotka niitä toisten tunteita tuppaavat itseensä imemään. Se puhdistaa henkisesti ja emotionaalisesti ja auttaa löytämään paremmin yhteyden itseen, jotta muut eivät pääse sitä niin kovasti heilauttamaan. Kehotan siis sinua pitämään edelleen kiinni omissa oloissa olemisesta. Se ei ole sairasta eikä merkki rikkinäisyydestä tai säälittävyydestä - näillä sanoilla muuten tykätään syyllistää ihmisiä yksinolon tarpeestaan, koska moni ihminen ei siedä sitä, että kaikki eivät ole olemassa hänen tarpeitaan varten. Epävarmaksi aivopestyä ihmistä on helpompi hallita ja vaikka edelleen sysätä kaikki ne omat tunteet hänen vastuulleen, jotta itse ei tarvitsisi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minua auttoi se, kun päätin, että toisten tunteet eivät ole minun vastuullani, koska en pysty niitä heidän puolestaan käsittelemään. Helpommin sanottu kuin tehty ja vaatii alussa skarppiutta mutta kun siitä saa kiinni, helpottuu elämä huomattavasti. Ethän ota muiden kipuja tai taloushuoliakaan kontollesi. Miksi siis ottaisit tunteet?
Liputan kyllä senkin puolesta, että oman ajan ottaminen on tervettä itsehuoltoa erityisesti meille, jotka niitä toisten tunteita tuppaavat itseensä imemään. Se puhdistaa henkisesti ja emotionaalisesti ja auttaa löytämään paremmin yhteyden itseen, jotta muut eivät pääse sitä niin kovasti heilauttamaan. Kehotan siis sinua pitämään edelleen kiinni omissa oloissa olemisesta. Se ei ole sairasta eikä merkki rikkinäisyydestä tai säälittävyydestä - näillä sanoilla muuten tykätään syyllistää ihmisiä yksinolon tarpeestaan, koska moni ihminen ei siedä sitä, että kaikki eivät ole olemassa hänen tarpeitaan varten. Epävarmaksi aivopestyä ihmistä on helpompi hallita ja vaikka edelleen sysätä kaikki ne omat tunteet hänen vastuulleen, jotta itse ei tarvitsisi tehdä mitään.
Kiitos sanoistasi!
Oman ajan ottamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, mutta usein sen järjestäminen on vaikeaa.
Olen yrittänyt kovastikin irtautua muiden tunnetiloista. Juurikin tuo toisten tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on siinä tärkeässä osassa. Se auttaa, mutta vaatii itseltäni tosiaan sen, että koko henkinen suorituskyky on liimattuna siihen ajatukseen, että "tämä ei ole minun tunteeni, tämä on hänen tunteensa". Keinoni ei siis toimi. Millä tavoin irtautua tunnetasolla, kun se henkisesti käy liian raskaaksi? Eikä siis tietenkään pysyvästi vaan vain sen tietyn emootion osalta?
Ap
Täältä palstalta voi tarttua myös muiden tunteita ja muiden aiheet. Pitää siis tiedostaa mikä on muiden asiat ja mikä oma, helpommin sanottu kuin tehty. Keski-ikäisenä se voi vähän helpottaa, nuorena ottaa vielä herkemmin asiat. Alkoholia jos ei juo, asiat eivät voimistu liikaa. Oma tila on hyvä asia monelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin pitkään olevani empaatikko. Sitten tein testin ja se näytti että minulla aleksitymia. Ne tunteet mitä koen onkin oikeasti vain traumojani lapsuudesta mitkä aktivoituvat kun näen toisissa ihmisissä tuttuja käytösmalleja. Tästä seuraa se että tunnen vain muiden ihmisten tunteita, mutta en lainkaan omiani. Minulle on ollut aina selviytymisen kannalta tärkeintä tietää mitä ympäristöni tuntee, ei se mitä minä tunnen, koska minun tunteillani ei ole ikinä ollut kenellekään merkitystä. Joten en ole empaatikko. Olen vain traumatisoitunut ja tunnekylmä. Ehkä sinäkin?
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin pitkään olevani empaatikko. Sitten tein testin ja se näytti että minulla aleksitymia. Ne tunteet mitä koen onkin oikeasti vain traumojani lapsuudesta mitkä aktivoituvat kun näen toisissa ihmisissä tuttuja käytösmalleja. Tästä seuraa se että tunnen vain muiden ihmisten tunteita, mutta en lainkaan omiani. Minulle on ollut aina selviytymisen kannalta tärkeintä tietää mitä ympäristöni tuntee, ei se mitä minä tunnen, koska minun tunteillani ei ole ikinä ollut kenellekään merkitystä. Joten en ole empaatikko. Olen vain traumatisoitunut ja tunnekylmä. Ehkä sinäkin?
En usko tästä olevan kyse omalla kohdallani. Tunnen kyllä tunteita itsekin, mutta useimmiten neutraaleja tai miellyttäviä. Tuntuu, että saan negatiivisen tunnetartunnan nimenomaan useimmiten muista ihmisistä. Osaan mielestäni myös erottaa sen, milloin kyse on oman tunteeni aktivoitumisesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin pitkään olevani empaatikko. Sitten tein testin ja se näytti että minulla aleksitymia. Ne tunteet mitä koen onkin oikeasti vain traumojani lapsuudesta mitkä aktivoituvat kun näen toisissa ihmisissä tuttuja käytösmalleja. Tästä seuraa se että tunnen vain muiden ihmisten tunteita, mutta en lainkaan omiani. Minulle on ollut aina selviytymisen kannalta tärkeintä tietää mitä ympäristöni tuntee, ei se mitä minä tunnen, koska minun tunteillani ei ole ikinä ollut kenellekään merkitystä. Joten en ole empaatikko. Olen vain traumatisoitunut ja tunnekylmä. Ehkä sinäkin?
En usko tästä olevan kyse omalla kohdallani. Tunnen kyllä tunteita itsekin, mutta useimmiten neutraaleja tai miellyttäviä. Tuntuu, että saan negatiivisen tunnetartunnan nimenomaan useimmiten muista ihmisistä. Osaan mielestäni myös erottaa sen, milloin kyse on oman tunteeni aktivoitumisesta.
Ap
Niin tunteen syntyminen vaatii toisen ihmisen. Mutta meneekö tunne ohi kun et enää ole tämän ihmisen lähellä? Minulla menee. En pysty pitämään mitään tunneyhteyttä ihmiseen jos en ole sen kanssa samassa tilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin pitkään olevani empaatikko. Sitten tein testin ja se näytti että minulla aleksitymia. Ne tunteet mitä koen onkin oikeasti vain traumojani lapsuudesta mitkä aktivoituvat kun näen toisissa ihmisissä tuttuja käytösmalleja. Tästä seuraa se että tunnen vain muiden ihmisten tunteita, mutta en lainkaan omiani. Minulle on ollut aina selviytymisen kannalta tärkeintä tietää mitä ympäristöni tuntee, ei se mitä minä tunnen, koska minun tunteillani ei ole ikinä ollut kenellekään merkitystä. Joten en ole empaatikko. Olen vain traumatisoitunut ja tunnekylmä. Ehkä sinäkin?
En usko tästä olevan kyse omalla kohdallani. Tunnen kyllä tunteita itsekin, mutta useimmiten neutraaleja tai miellyttäviä. Tuntuu, että saan negatiivisen tunnetartunnan nimenomaan useimmiten muista ihmisistä. Osaan mielestäni myös erottaa sen, milloin kyse on oman tunteeni aktivoitumisesta.
Ap
Niin ja lisään että niin kuuluu tuntuakin aina miellyttävälle ja ei oikein mikään vaivaa. Se on sitä kun ei tunne mitään. Kaikki on hyvin koko ajan jos on itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin pitkään olevani empaatikko. Sitten tein testin ja se näytti että minulla aleksitymia. Ne tunteet mitä koen onkin oikeasti vain traumojani lapsuudesta mitkä aktivoituvat kun näen toisissa ihmisissä tuttuja käytösmalleja. Tästä seuraa se että tunnen vain muiden ihmisten tunteita, mutta en lainkaan omiani. Minulle on ollut aina selviytymisen kannalta tärkeintä tietää mitä ympäristöni tuntee, ei se mitä minä tunnen, koska minun tunteillani ei ole ikinä ollut kenellekään merkitystä. Joten en ole empaatikko. Olen vain traumatisoitunut ja tunnekylmä. Ehkä sinäkin?
En usko tästä olevan kyse omalla kohdallani. Tunnen kyllä tunteita itsekin, mutta useimmiten neutraaleja tai miellyttäviä. Tuntuu, että saan negatiivisen tunnetartunnan nimenomaan useimmiten muista ihmisistä. Osaan mielestäni myös erottaa sen, milloin kyse on oman tunteeni aktivoitumisesta.
Ap
Niin tunteen syntyminen vaatii toisen ihmisen. Mutta meneekö tunne ohi kun et enää ole tämän ihmisen lähellä? Minulla menee. En pysty pitämään mitään tunneyhteyttä ihmiseen jos en ole sen kanssa samassa tilassa.
Se riippuu pitkälti siitä, onko kyseessä minun vai sen toisen tunne.
Jos jokin on herätellyt omia tunteitani, tunne elää pidempään, pystyn myös herättelemään tunteitani muita ihmisiä tai tilanteita kohtaan itsekseni.
Jos taas kyseessä on toisen ihmisen tunne, tunne usein katkeaa, kun toinen ei ole läsnä.
Näin olen tulkinnut.
Ap
Sama ongelmani ja puran pahoinvointia räkyttämällä palstalla.