Lue keskustelun säännöt.
Miten äidiksi tuleminen muutti sinua? -peukutusketju
21.07.2022 |
Äidiksi tuleminen voi tuoda monia muutoksia ja osa saattaa jopa yllättää. Miten äidiksi tuleminen muutti sinua? Huomaathan, että ketjuun ei ole tarkoitus tulla kritisoimaan lapsen saamista tai kommentoimaan, että ei itse aio äidiksi. Näille aiheille on jo omat ketjunsa.
Peukku ylös = minäkin muutuin näin, peukku alas = minä en muuttunut näin. Ap aloittaa:
Ennen lapsen saamista olin monissa ihmisuhteissa aina se osapuoli, joka yksipuolisesti jousti. Lapsen saatuani en enää jaksanut/ei enää kiinnostanut joustaa samalla tavalla. Moni ihmissuhde sai jäädä, kun en enää jaksanut yksipuolisesti nähdä vaivaa (matkustaa aina toisen luo, tavata vain toiselle sopivana ajankohtana jne). Koen tämän muutoksen siis positiivisena, kun yksipuoliset ihmissuhteet ovat jääneet.
Ap
Kommentit (52)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin, että joissakin tilanteissa oma pinna palaa salamannopeasti
Näin aktiiviäitiyden jälkeen (aikuinen lapsi), ei mitenkään pysyvästi.
Koen olevani elämässäni enemmän läsnä tässä hetkessä. Aikaisemmin ennen lasta mietin, tai tarkemmin sanottuna märehdin aina tulevaa hyvin paljon. En oikein tiedä miksi tuollainen on lapsen myötä jäänyt, mutta koen vain hyvänä asiana.
Luonnon merkitys korostui ihan valtavasti. Aloin nauttimaan uudella tavalla vuodenajoista, lintujen seuraamisesta, kukkien kasvattamisesta...Halu suojella omaa lähiluontoa on myös korostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun voimakkaimmin elokuvia katsoessa eri henkilöihin kuin aiemmin
Esim tulee mieleen. katsottiin sotamies ryan miehen kanssa ennen lasten saantia ja silloin ja silloin tuntui eniten pahalta itse ryanin vuoksi, että menetti kolme veljeään ja jotenkin hänen täytyy selvitä.
Katsottiin se nyt kolmen lapsen vanhempina uudestaan, en muistanut ihan hirveästi juonesta ulkoa ja hajosin aivan totaalisesti kun ryanin äidille ilmoitetaan, että hänen poikansa ovat kuolleet, yksi hukassa. Kamalin kohta koko leffassa.
Mä oon ollu miellyttämisenhaluinen ja liian kiltti lapsesta asti. Vanhemmaksi tuleminen teki sen, että en jaksa enää miellyttää toisia. Keskityn huolehtimaan omasta perheestä ja jos joku tulee vaatimaan minulta liikoja, niin sanon ei. Ehkä olen joidenkin mielestä sellainen perheeseeni hurahtanut äiti, mutta minä tarvitsin tämän elämänmuutoksen päästäkseni oikeasti tuosta liiasta miellyttämisestä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenlapset todellakin ovat elämän jälkiruoka, herkullinen sellainen.
Elämäni jatkuu poismenoni jälkeen lapsissani ja lapsenlapsissani.
Kaikki (uutiset, elokuvat, sarjat, kirjat...) missä lasta kohdellaan väärin tai lapsi kohtaa pahaa, tuntuu paljon pahemmalta kuin ennen lasta. Vaikka aikaisemminkin lapsiin kohdistuva pahuus tosi järkytti, niin nyt se on paljon voimakkaampaa. Jotenkin ajattelee sitä, että jokainen lapsi on jonkun vanhemman - kuten itseni - rakkain asia koko maailmassa ja viaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan aiempaa paremmin huomioida lapsia esim. töissäni, kun itselläkin on lapsi. Lasten maailma avautui eri tavalla, kun se tuli lähelle.
Minusta tuli ulkopuolisten silmissä varmasti aiempaa ikävämpi ihminen, kun ajattelen oman perheeni hyvinvointia ensin. Siinä missä ennen vaikka käytin rahaa ja energiaa ostaakseni lahjan kummilapselle, joka ei edes kiitä lahjasta, niin käytän nykyään tuon saman rahan omaan lapseeni, joka sitä lahjaa osaa arvostaa ja siitä kiittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin, että aiemmin olin käyttänyt elämääni oman navan ympärillä pyörimiseen. Itsestä huolehtiminen, henkinen kasvu, sosiaalinen elämä.. siinä otsikoita, joiden alle sain mahtumaan melkoisen määrän joutavaa puuhaa ja ajan hukkaa. Nyt on elämällä suurempi tarkoitus ja voin paljon paremmin, kun en koko ajan vain keskity itseeni.
Liikutun ihmisten vauvauutisista. Tänään luin EA Larin ja Niinan saavan lapsen ja heti vetistelin, vaikka en tunne kumpaakaan. :D Ehkä tuossa on itsellä kyse siitä, että omalla kohdalla lapsi on ollut todella iso toteutunut unelma ja muistaa, miten paljon omaa lasta kaipasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin nauttia yksinvietettävästä ajasta todella paljon aikaisempaan verrattuna. Jos nyt pikkulapsiarjessa saa valita, menenkö lapsivapaallani viettämään aikaa ihmisten kanssa vai olenko ylhäisessä yksinäisyydessäni, niin usein valitsen tuon jälkimmäisen.
(Oon hoitovapaalla ja lapsessa paljon kiinni, joten sekin varmaan selittää)
Olen kuullut tällaisen sanonnan: "Lapsi tuo leivän." Taloudellinen tilanteeni onkin parantunut ihan merkittävästi, kun äidiksi tulon myötä opiskelin uuden ammatin ja sain vakityön. Ilman äitiyttä olisin kenties jatkanut apurahapätkien tavoittelua.
Minusta tuli vähemmän neuroottinen, kun luppoaikaa on vähemmän ja puhdetöitä enemmän.
Jos joku vieras lapsi tai nuori käyttäytyy väärin, niin menen napakammin kieltämään. Nuorempana en monesti mennyt sanomaan, vaikka olisi pitänyt.
En ole yhtä aatteellinen ja idealisti kuin ennen lapsia enkä tahdo olla, yrittämällä yritän ymmärtää asioita, mitä en ennen lapsia jaksanut ymmärtää yhtä laajasti jos ei omaa elämää koskettanut. Lapseni voivat kuitenkin kasvaa ajattelemaan asioista hyvin eri tavalla kuin minä enkä tahdo, että sellainen tulisi välillemme.
Mä yllätyin siitä, miten äitiys opetti löytämään rajoja aivan muiden asioiden suhteen. Siis sellaisten, mitkä eivät edes liity äitiyteen. Äidiksi tultuani tajusin, etten enää jaksanut hetkeäkään työpaikkaa, jossa olin kärsinyt työpaikkakiusaamisesta monta vuotta. Aiemmin sinnittelin, lapsen synnyttyä en enää halunnut sinnitellä.
Herkistyn 100 kertaa helpommin kuin aiemmin.
Jos luen vaikka lehtijutun vakavasti sairastuneesta lapsesta, saattaa kyyneleet tulla silmiin. Oma lapsi on vasta 1 v, niin saattaa sekin vaikuttaa.