Toiveesi, jota ei voi (enää) toteuttaa?
Aloitan. Itse lapsuudenperheeni vanhimpana lapsena olisin ja olen aina kaivannut isoveljeä tukemaan oman elämäni myrskyissä :)
Kommentit (23)
Olisin halunnut äidin, joka olisi rakastanut minua.
Lapsuudessa isoveli kiusasi fyysisesti ja aikuisena henkisesti.
SIiis se että on syntynyt tänne maailmaan kitumaan niiin ainoa tehtävä on tienaata 2 miljoonaa tavalla tai toisella keinoja kaihtamattta ja itse inhoan ihmisiä eli riittää 2 miljoonaaa.
Olisi ollut kiva saada mahdollisuus kokeilla, onko minusta kehittymään hyväksi jossain lajissa, mikä pitää aloittaa nuorena, jos haluaa olla todella hyvä. Tyyliin taitoluistelu tai viulunsoitto. Aikuisena on ollut ihanaa harrastaa lajeja, joissa lihasmuisti kehittyy, mutta eihän ne oppimisresurssit enää ole niin rajattomat kuin viisivuotiaana. Sinällään en vaihtaisi nykyistä uraani mihinkään taitoluistelijan uraan, lähinnä olisi ollut kiva kun ne lapsen oppimisresurssit olisi hyödynnetty. Eikä sen siis mikään superkallis kilpaseuraharrastus olisi tarvinnut ollut, vaan naisvoimistelijat tai balettitunnitkin olisivat tehneet minut tyytyväiseksi.
Tämä on tosi pieni harminaihe elämässäni. Muiden unelmieni en näe vielä olevan liian myöhäistä toteuttaa. Jos elämäni jatkuu täysin tällaisena kuin se on nyt, harmittelen kuollessani eniten ehkä lasten tekemättä jättämistä, lappiin muuttamattomuutta tai kirjan kirjoittamattomuutta. Mutta en usko että harmistus noistakaan olisi ylitsepääsemätön. Mulla on vaan liikaa kiinnostuksenkohteita yhteen ihmiselämään.
Olisin halunnut kokea teinirakkauden. Tarkoitan poikaystävän ikävuosilla 14-16v.
Toivon, että olisin saanut apua ADHD:n ja mielenterveysongelmien kanssa jo lapsena, ettei elämä menisi ohi niiden kanssa painiessa näin aikuisena.
Koiranpennun saaminen teini-ikäisenä. Enää en halua koiraa.
Kuka mäntti täällä alapeukuttaa muiden haaveita? Syö pääsi!
Vierailija kirjoitti:
Kuka mäntti täällä alapeukuttaa muiden haaveita? Syö pääsi!
Isäsi söi alapeukun kun sua teki
Olisin halunnut olla perheen nuorin, rasittavaa kun pitäisi olla joku suunnannäyttäjä sisaruksille.
Toivoisin, että kaikki vanhat luokkakuvani näyttäisivät normaaleilta. Muistan kuinka joskus 10-vuotiaana ihan sanasta sanaan haaveilin "olevani normaali". Voin pahoin nuorena ja mulla oli syömishäiriö (ei mitään oksentelua tms kuitenkaan) ja joinain vuosina olen alipainoinen, seuraavana lihava... miksen vaan voinut olla normaali. No, ei ketään kiinnosta miltä MINÄ näytin luokkakuvassa. Ainoa vaan, että en voi niitä koskaan edes omille lapsille näyttää koska hävettää liikaa.
Olisin halunnut lapsen tai lapsia. Ei löytynyt kumppania tai kumppani olisi löytynyt, mutta ei rakkautta ja luottamusta.
Menisin siskon kanssa reissuun tms
Toivoisin, että vanhempani eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan.
Aloittajalle: Olisin toivonut pikkusiskoa jonka perään olisin voinut katsoa, kertoa mitä pojat oikeasti ajattelevat ja kurittaa häntä kohtaan sikamaisesti käyttäytyviä poikia hänen tietämättään.
T: M40
Olisi ollut mukava käydä vielä matkalla ystäväporukan kanssa. Nyt ei onnistu tuolla kombolla, kun yksi kolmesta on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut äidin, joka olisi rakastanut minua.
Sama. Olisin myös halunnut tervepäisen perheen jonka jäsenet olisivat rakastaneet toisiaan ja halunneet toisilleen hyvää. Ei repivää vihaa ja alituista riitaa. Se jäi saamatta mutta omille lapsilleni olen sen sitten parhaani mukaan yrittänyt taata.
Olisin halunnut rauhallisen lapsuuden ja ystäviä. En myrskyisää perhe-elämää ja koulukiusaamista. Seurausten kanssa elän edelleen.
Lapsuutta jossa vanhemmat eivät lisäänny enemmän kuin mitä heillä on henkisiä ja taloudellisia resursseja :(