Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako nelikymppisen vaivata vanhempiaan kertomalla ettei oikein jaksaisi enää elää
20.07.2022 |
Olen ollut äärirajoilla jo pitkään ja nyt yhtäkkiä olenkin että jaa, tältä se siis tuntuu kun viimeinenkin elämänhalun kipinä on sammunut. Silti käyn vielä töissä, koska en kehtaa jäädä sairaslomalle. Olen hakenut apua tuolta ja sieltä ja täältä, mutta faktahan on se, ettei kukaan oikeasti voi tehdä mitään. "Olet arvokas ja diipadaapa" mutta yksin me täällä kaikki lopulta ollaan. Omillamme. Ehkä haluaisin kuitenkin vielä kerran olla ikään kuin lapsi ja että joku hoitaisi. Kuin pientä lasta. En jaksa enää hoitaa itse. Mitään.
Kommentit (9)
Miksi et kehtaa jäädä sairaslomalle? Jos se auttaisi kuntoutumisessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On lapsia ja siksi olenkin sinnitellyt. Mutta kuormitus liittyy enemmän koti- kuin työasioihin, joten sairasloma ei auttaisi mitään. Päinvastoin luulen.
Vierailija kirjoitti:
On lapsia ja siksi olenkin sinnitellyt. Mutta kuormitus liittyy enemmän koti- kuin työasioihin, joten sairasloma ei auttaisi mitään. Päinvastoin luulen.
Jep. Onko oikeesti kaikki kortit käännetty? Oletko siis ollut ammattiauttajan pakeilla? Jos kyse on parisuhteesta, ootko käynyt perheneuvolassa juttelemassa? Ihanteellista olisi, jos puoliso osallistuisi terapiaan, mutta välttämätöntä se ei ole.
Puhu vanhemmillesi, tai ees jollekin. Hae perspektiiviä.
Voimia sinulle 🤍
Olen joskus miettinyt, että miksi enää ei ole olemassa vanhan ajan lepokoteja, joihin olisi mahdollista päästä kohtuullisella maksulla ja antaa itsensä ainakin levätä pahimman yli täysihoidossa. Moni ei ehkä nykyään tiedä näitä koskaan ollenkaan, mutta sellainen täysihoitolan ja mielisairaalaan välimuoto - lepokoti, hermoparantola - jonne uupunut sairauslomalainen voisi ilman lähetettä hakeutua muutamaksi viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt, että miksi enää ei ole olemassa vanhan ajan lepokoteja, joihin olisi mahdollista päästä kohtuullisella maksulla ja antaa itsensä ainakin levätä pahimman yli täysihoidossa. Moni ei ehkä nykyään tiedä näitä koskaan ollenkaan, mutta sellainen täysihoitolan ja mielisairaalaan välimuoto - lepokoti, hermoparantola - jonne uupunut sairauslomalainen voisi ilman lähetettä hakeutua muutamaksi viikoksi.
Tämän takia en itse edes huoli sairaslomaa vaikka psykiatri sitä mulle suositteli. Ei se auta mitään, että istun kotona ja ahdistun entisestäni enkä sitten enää uskalla kohdata ihmisiä joten työkuntoni heikkenee entisestään. Ei se kotona istuminen masentuneena auta, pahentaa vaan oloa. Esimerkiksi kesälomalla mulla alkoi lopussa jäädä suihkussa käynti ja hampaiden pesu kokonaan pois, koska "eihän mua kukaan näe". Pitäisi olla justiinsa joku luonnonläheinen tyynni paikka mihin voisi mennä tavallisen kuolevaisen talouteen sopivalla hinnalla.
Psykiatrinen sairaala ei ole sellainen, olen siellä jo ollut ja oli hyvin ankeaa, eikä siellä ollut mitään tekemistä koska mitään ei saanut tehdä. Sen sairaalan ympäristössä oli vanhoja käytöstä poistettuja kasvihuoneita. Hoitaja kertoi, että ennen vanhaan potilaat saivat vointinsa mukaan hoitaa kasveja ja eläimiä sairaalan ympäristössä. Mutta nykyään kaiken työn teettäminen potilailla on kielletty. Edes lattiaa en saanut lakaista. Siellä sai vaan istua telkkaria katsomassa umpilääkittynä. Mitä se auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt, että miksi enää ei ole olemassa vanhan ajan lepokoteja, joihin olisi mahdollista päästä kohtuullisella maksulla ja antaa itsensä ainakin levätä pahimman yli täysihoidossa. Moni ei ehkä nykyään tiedä näitä koskaan ollenkaan, mutta sellainen täysihoitolan ja mielisairaalaan välimuoto - lepokoti, hermoparantola - jonne uupunut sairauslomalainen voisi ilman lähetettä hakeutua muutamaksi viikoksi.
Kai tässä on se sama säästäminen kuin kaikessa muussakin. Hoitajapula on jo muutenkin. Ja ensimmäisenä lähdetään hoitajia karsimaan heistä, jotka eivät pysty pitämään puoliaan siis vanhukset ja mielenterveysongelmaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen valinnut olla kertomatta. En halua aiheuttaa heille yhtään tämän enempää murheita, joten teeskentelen onnellista ihmistä.
En kyllä tiedä kauan onnistun pitämään kulissia yllä, kun nykyään ihmiset elävät niin kovin vanhoiksi.
Kerro ihmeessä. Jos olisin vanhempasi, haluaisin tietää, vaikka se sattuisikin. Ja tietenkin hoivaisin sinua ja kertoisin, miten paljon välitän.