Lastenhoitajana perheessä jossa voimakastahtoinen tyttö
Käyn iltaisin heidän lapsia hoitamassa ja 6 vuotiaan kanssa iltatoimet tuottaa ongelmia. Ei koskaan meinaa tehdä pyydettyjä asioita.
Ei esimerkiksi koskaan meinaa suostua vaihtamaan pyjamaa eikä halua riisua vaatteita useankaan pyynnön jälkeen.
Olen miettinyt kokeileeko vain kärsivällisyyttä vai mistä on kyse.
Eilen en jaksanut odotella niin pitkään vaan otin tytön syliin ja riisuin rimpuilevalta 6 vuotiaalta itse niitä vaatteita pois. kävi se minulta työstä niitä riisua työstä mutta ei mennyt kuitenkaan koko iltaa niin kuin yleensä.
Jäi kuitenkin vaivaamaan oliko tuo oikea malli alkaa itse "jo" 6 vuotiasta riisumaan jos ei muuten aloita?
Kommentit (7)
Onko sama vanhempien kanssa? Jos ei, niin kyse voi olla puhtaasti siitä, että lapsi "testaa" vieraan reaktioita. Monestihan lapset käyttäytyvät joko korostetun hyvin tai sitten riehuvat holtittomasti, kun joku perheen ulkopuolinen tulee kylään. Oletko käynyt vahtimassa lasta pitkään? Jos et, niin kyseessä voi tosiaan olla uutuudenviehätys, joka karisee paremmin tutustuttaessa.
Sovi vanhempien kanssa miten toimit. Itse en lähtisi mihinkään pelleilyyn, en koskisi lapseen väkisin, tai tekisi mitään vastoin hänen tahtoaan. Vanhempien tehtävä on saada lapsi ymmärtämään, että iltatoimet on tehtävä ja lapsenvahtia pitää totella. Tai sitten sovitte reilusti, että lapsi saa mennä nukkumaan pesemättä hampaita ja päivävaatteissa.
Vierailija kirjoitti:
Onko sama vanhempien kanssa? Jos ei, niin kyse voi olla puhtaasti siitä, että lapsi "testaa" vieraan reaktioita. Monestihan lapset käyttäytyvät joko korostetun hyvin tai sitten riehuvat holtittomasti, kun joku perheen ulkopuolinen tulee kylään. Oletko käynyt vahtimassa lasta pitkään? Jos et, niin kyseessä voi tosiaan olla uutuudenviehätys, joka karisee paremmin tutustuttaessa.
On sama vanhempien kanssa. Hekään eivät riisu pyynnöstä.
Varmaan menossa se ns. kuninkuusvuosi. Omalla tytölläni oli 6-vuotiaana erittäin paha vaihe, mutta nyt vuotta myöhemmin hän on hyvinkin seesteinen. Sovi pelisäännöt vanhempien kanssa.
No, jos on sama vanhempien kanssa niin vanhemmatkaan tuskin osaavat toimia tilanteessa. Siitä on tullut lapsen normi. Lähtisin luomaan tiettyjä rutiineja, kuten ensin syödään iltapala ja sitten ehkä leikitään tai ruvetaan tekemään jo iltatoimia ja tehdään ne aina saman kaavan mukaan. Luetteko iltasadun?
Menköön päiväkamppeet päällä nukkumaan. En väkisin ottaisi niitä pois.
6-vuotiailla on menossa pienoismurrosikä.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/6-7-v/6-7-vuotia…