Mitäs jos otttaisi sellaisen elämänasenteen että pyrkisi vain koko aika ajattelemaan positiiivisesti?

Ei koko ajan ja joka asiassa voi olla positiivinen. Mutta sen sijaan turhaa negailua pystyy muuttamaan muuttamalla asennettaan ja ajattelutapaansa. Itse olen tehnyt niin. Ennen näin joka asiassa vain huonot puolet ja se muodostui itselleni kaameaksi taakaksi. Olen pikkuhiljaa opetellut ajattelemaan, että vaikka jokin asia onkin huonosti, niin sentään on jokin myös hyvin. Esimerkiksi meillä on töissä nyt kiirettä kun porukkaa on kesälomilla. Ennen stressasin siitäki kamalasti. Mutta nykyään ajattelen, että jesss, päivät kuluu nopeammin kun on töitä paljon. Ja saan nauttia yksinolosta ja huudattaa radiota kun muut ovat poissa. Ovenkin voin pitää auki ilman, että joku on kitisemässä kuinka kylmä viima vetää sieltä. 

Ihan tällaisia yksinkertaisia ajatusharjoituksia ja kun niitä hokee itselleen tarpeeksi, niistä tulee totta. Ihan samalla tavalla kuin jos ajattelee negatiivisesti, niistäkin asioista tulee totta. Harva asia on kuitenkaan 100% negatiivinen/positiivinen. Useimmissa asioissa on kumpaakin. On oma valinta keskittyykö märehtimään siinä negatiivisessa, vai keskittyykö siihen mikä kyseisessä asiassa on positiivista. 

On hirveän väsyttävä valvoa ja ohjailla jatkuvasti ajatuksiaan. Olon pitäisi olla perushyvä ilman ponnistelua. Mutta tietenkin on hyvä oppia korjaamaan kurssia jos aina valuu heti ensin sinne vinkuun.

Minä olin ennen aina positiivinen. Ajattelin, että kaikki on hyvin, vaikka elämässä tapahtui vaikka mitä kamalaa. Tsemppasin itseni jaksamaan. No, eihän se hyvin päättynyt, jouduin osastolle itsetuhoisena. Siinä samassa suossa ollaan edelleen. Olis ehkä kannattanut jossain vaiheessa myöntää oma rajallisuus ja todeta, että ihan liikaa pskaa on tullut niskaan kestettäväksi, eikä yrittää selviytyä.

Jostain tuli eteeni video jossa joku haastoi että olisi yhden päivän valittamatta. Tässä voisi olla hyvä idea ensi alkuun ja jos päivä onnistuisi niin sitten toinen päivä, kolmas ja niin edespäin.....😊

Vierailija kirjoitti:

Minä olin ennen aina positiivinen. Ajattelin, että kaikki on hyvin, vaikka elämässä tapahtui vaikka mitä kamalaa. Tsemppasin itseni jaksamaan. No, eihän se hyvin päättynyt, jouduin osastolle itsetuhoisena. Siinä samassa suossa ollaan edelleen. Olis ehkä kannattanut jossain vaiheessa myöntää oma rajallisuus ja todeta, että ihan liikaa pskaa on tullut niskaan kestettäväksi, eikä yrittää selviytyä.

Tasapaino pitää löytyä tässäkin asiassa, se kultainen keskitie. Niinhän sitä sanotaan ettei pessimisti pety. Mutta ei sille pessimistille voi sitten hyviäkään asioita tapahtua jos pilaa kaiken olemalla kuin musta pilvi. Turvassa pysyy varmasti joo, mutta onko se sen arvoista ettei kukaan sua jaksa?

Vierailija kirjoitti:

Pelkkä ajattelu ei johda juuri mihinkään.

Tekojen lähtökohta on ajatus.

Minä ajattelen aina positiivisesti. Löydän aina sen valoisan puolen kaikesta, en tuijota kuraa vaan käännän katseen valoon.

Tämä on luonteenpiirteeni, en ole sitä opetellut.

Tämä ei tarkoita sitä etteikö elämässäni olisi ollut hyvinkin rankkoja asioita ja aikoja, mutta mikään ei ole minua murtanut. Rankkojen asioitten yli olen päässyt juuri optimistisella ajattelulla ja asenteella. En anna itseäni lannistaa, en itseni enkä toisten.

En tiedä vaikuttaako asiaan se kun äitini tapana oli sanoa vaikeina ja hankalina päivinä että tämä oli tällainen päivä, huomenna sitten taas uusi mahdollisuus. Ehkä kasvoin optimismiin, siitä tuli luonteenpiirteeni. Ajattelen että kun tämä elämä on elettäväksi annettu, aion totisesti tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla. 

Varmaan helpommin sanottu kun tehty.

Kyllähän tiedekin sen on todistanut monin mittarein, että positiivisesti ajattelu vaikuttaa ihan solutasolla terveyteen. Esimerkiksi lumevaikutuksessa on kyse juuri tästä. Ihmisen omat ajatukset vaikuttaa paljon paranemiseen. Ja vastaavasti jatkuva negailu nostaa stressitasoja, mikä on terveydelle haitaksi. 

Suomi on maailman onnellisin

On siitä oikein kovasti haittaa. 

Kannattaa lukea vaikka tuo Dostojevskin Idiootti. Ei se ihan yks yhteen ole, mutta läheltä liippaa.

Teatteri-improvisaatiossa käytetään sääntöä, että ei saa sanoa ei. Se toimii teatteri-improvisaatiossa, mutta melkoiseen pyöritykseen joudut välittömästi, jos alat soveltamaan sitä muuhun elämään. Myöskin moinen välinpitämättömyys asioita kohtaan ei aja asioita eteenpäin, eikä paranna koskaan asiain tilaa. 

Jos on kokenut jotain niin järkyttävää, että on pelkästä puhelimen ruudusta on jäätynyt vartiksi kivipatsaaksi niin sitä saa olla onnellinen, että on selvinnyt ja kasvanutkin ihmisenä siinä sivussa. Uskoo ja luottaa koska muistaa kuinka lähellä kuolemaa on käynyt. Uskon kyllä Jumalaan. Näkee muissa kipua, pyrkii asettumaan toisen asemaan ja rikkomaan egon luomia rajoitteita. Pystynyt luomaan vuosikymmeniä kestäneitä ystävyyssuhteita, ja pystyy tuntemaan kaiken jälkeen rakkautta. Niin platonista kuin romanttista. Kel onni on se onnen kätkeköön? Ei ole omaa filosofiaa enkä edes välitä jos joku pitää feikkinä tai haluaa nähdä raivoa jolla ei muuten pääse eteenpäin. Se syö voimat eikä pala koskaan loppuun jos sitä pitää yllä. Ei kukaan hyväksy sitä, että joutuu kohtaamaan jotain rikkovaa, tai on menettänyt jotain elämässä ilman mahdollisuutta edes huutaa apua. Joskus vaan on näkyvissä se, että kohta todella helpottaa. Tai on jo helpottanut mitä nyt köyhyydessä elää. Jos pystyy olemaan onnellinen kun ei ole mitään niin on jostain kahleista jo päässyt eroon. Miksi velloa vihassa kun ei kuitenkaan sillä mitään saavuta tai edes tunne sitä tunnetta oikeasti. Oma kasvutarina jossa kohtasi kaikki pahimmat pelkonsa. Pelkäsin julkista nöyryytystä. Enpä enää. Kunhan edes muutama ihmistä arvostaa sinua niin siitä saa voimia ihmisten kohtaamiseen peloista huolimatta. Pelkäsin skitsofreniaa. No minä ajattelen niiden muutenkin näkevän tämän maailman kerroksien läpi sairautensa takia, mutta eivät kuitenkaan ole henkisesti sillä tasolla että pystyisivät hallitsemaan sitä todellisuuttaan. Sitä paitsi Macho Man Randy Savage oli maailman cooleimpia tyyppejä paranoidi skitsofreenikko hahmollaan. Jos joskus iskisi niin ottaisin sitten vaikutteita siitä hahmosta. Oooh yeaaah! :D

Ei se elämä muuksi muuttuisi vaikka hautoisi kostoa vajailla tiedoillaan ja olisi valmis leikkimään Charles Bronsonia. Voi olla ylpeä ettei ole sellaista ajatusta mielessä kasvamassa kuin lumipallo isommaksi.

Do you  believe in Jesus?

- "Yes I do!"

Well you gonna meet him.... *pam*

Three Kingdoms - The Philosophies of Liu Bei and Cao Cao - YouTube

Liu Bei'n filosofialle ja oikeamielisyydelle. Oli muuten sellainen hahmo jota syytettiin isokorvaiseksi valehtelijaksi kun heikommat sotaherrat luovuttivat maitaan hänelle sen jälkeen kun oli ainut joka aina saapui puolustamaan avuntarvitsijoita voimakkaampia vihollisia vastaan. Vaikka olisi ollut historiallisestikin täysin aito niin aina joku oli valmis näkemään manipuloivana varkaana. Arvot, ne arvot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin ennen aina positiivinen. Ajattelin, että kaikki on hyvin, vaikka elämässä tapahtui vaikka mitä kamalaa. Tsemppasin itseni jaksamaan. No, eihän se hyvin päättynyt, jouduin osastolle itsetuhoisena. Siinä samassa suossa ollaan edelleen. Olis ehkä kannattanut jossain vaiheessa myöntää oma rajallisuus ja todeta, että ihan liikaa pskaa on tullut niskaan kestettäväksi, eikä yrittää selviytyä.

Tasapaino pitää löytyä tässäkin asiassa, se kultainen keskitie. Niinhän sitä sanotaan ettei pessimisti pety. Mutta ei sille pessimistille voi sitten hyviäkään asioita tapahtua jos pilaa kaiken olemalla kuin musta pilvi. Turvassa pysyy varmasti joo, mutta onko se sen arvoista ettei kukaan sua jaksa?

Pointtini olikin siinä, että olin positiivinen myös ulospäin. En näyttänyt todellisia negatiivisia tunteitani muille, en silloinkaan, kun siihen olisi ollut syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin ennen aina positiivinen. Ajattelin, että kaikki on hyvin, vaikka elämässä tapahtui vaikka mitä kamalaa. Tsemppasin itseni jaksamaan. No, eihän se hyvin päättynyt, jouduin osastolle itsetuhoisena. Siinä samassa suossa ollaan edelleen. Olis ehkä kannattanut jossain vaiheessa myöntää oma rajallisuus ja todeta, että ihan liikaa pskaa on tullut niskaan kestettäväksi, eikä yrittää selviytyä.

Tasapaino pitää löytyä tässäkin asiassa, se kultainen keskitie. Niinhän sitä sanotaan ettei pessimisti pety. Mutta ei sille pessimistille voi sitten hyviäkään asioita tapahtua jos pilaa kaiken olemalla kuin musta pilvi. Turvassa pysyy varmasti joo, mutta onko se sen arvoista ettei kukaan sua jaksa?

Pointtini olikin siinä, että olin positiivinen myös ulospäin. En näyttänyt todellisia negatiivisia tunteitani muille, en silloinkaan, kun siihen olisi ollut syytä.

On turhaa lastata muiden harteille omia murheitaan.