Ulkomaalaiset puolisonne Suomessa työnhakijoina - kuinka sujuu?

...ja lahdimmekin sitten pois Suomesta. Meilla varmaankin jarrutti asiaa jonkin verran se etta puoliso on alallaan erittain korkeasti koulutettu (=vaitellyt) ja sen myota myos hanen osaltaan toiveet (aika kapealta) omalta alalta tyollistymisesta korkeat, kuten myos palkkatoivomus. Kielitaito englanti-saksa-ranska, ymmartaa suomea jotenkuten. Pari kertaa paasi haastatteluun mutta ei siita sitten ikina sen kummempaa tullut. Itsellani muuten myos ulkomainen (vaikkakin eurooppalainen) koulutus ja tyokokemus ja aika niukasti sita Suomessa arvostettiin, sain sentaan toita mutta esim. ministerioihin ei ollut asiaa vaikka muodollisesti olisinkin ollut pateva. No, puoliso sai sitten tyota muualta Euroopasta ja sen jalkeen myos mina, ja silla tiella olemme edelleen. Harmi, silla olisimme molemmat mielellamme jaaneet Suomeen koska pidamme suomalaisesta hiukan verkkaisemmasta elamantavasta johon kuuluu paljon ulkona oloa, lyhyemmat tyopaivat jne. Mutta Suomi ei sitten ollutkaan meista kiinnostunut. :-(

mutta todella lupaavalta näyttää.



Miehellä ei siis ollut mitään ammattia Suomeen tullessamme, mutta nyt opiskelee kolmatta vuotta sairaanhoitajaksi ja on opiskellut tosi kiitettävästi kieltä. Joten ovat jo kosiskelleet häntä työharjoittelusairaalaansa. Vuoden päästä kun valmistuu, niin sitten katotaan miten todellisuudessa käy. Kesätöitä ainakin sai tosi kivasti.

Miehellä kielitaito erinomainen.

Haki opiskelun oheen töitä ja lopulta sai, mutta sitä ennen haki kyllä kymmeniin ja taas kymmeniin paikkoihin; soitti, lähetti hakemuksia sekä netin että postin kautta.

Aikaa kyllä meni ennnenkuin työn sai. Mitähän uskallan sanoa...Jos en ihan väärin muista, niin ehkä jopa lähes vuosi aktiivista työn hakua...Tai jopa kauemminkin...En niin tarkkaan muista... Mutta välillä kerkes kyllä usko loppua melkein.

Noh, nyt on kuitenkin opiskelun ohessa osa- aikatyössä.:)

Ollut osa-aikatyössä siis maaliskuusta asti.

Mieheni on Suomessa opiskellut talonrakennuksen linjalla ammattikoulussa itsensä kirvesmieheksi ja sai hyvin töitä alaltaan. Viiteen paikkaan ehdimme laittaa hakemuksen, joista kolmesta vastattiin työtarjouksella. Kahdesta tarjottiin vakipaikkaa, yhdestä kesätyötä. Nyt mieheni työskentelee yhdessä suurimmista rakennusfirmoista vakipaikalla, samassa jossa suoritti kouluajan työharjoittelunsa. Tarjotuista töistä mieheni valitsi tämän, koska työporukka ja -johtaja olivat jo tuttuja ja mukaviksi havaittuja.



Ennen koulutuksen ja kielitaidon hankkimista mieheni teki myös jatkuvasti töitä. Töitä löytyi esimerkiksi pesulasta, suhteiden kautta rakennus- ja remontointialalta sekä ajoittain miehelläni oli myös vaiheita, jolloin työskenteli kebab-pizzerioissa omasta tahdostaan. Itse en näitä työjaksoja järin arvostanut, koska pääasiassa ne olivat pimeää työtä, eivätkä ammattillisesti johtaneet _yhtään mihinkään_, mutta mieheni tuntui kaipaavan niinä aikoina " omiensa pariin" ja tuo työskentely pizzeriassa auttoi asiaa... Parempi siis kuin että olisi maannut kotona. :o/



Kielitaito miehelläni on hyvä. Suomea hän puhuu varsin sujuvasti ja suuri osa hänen kavereistaankin ovat suomalaisia. Keskenään kyllä puhumme kotona englantia, koska se vain on juurtunut " parisuhteemme kieleksi" .



Töitä mieheni on löytänyt oma-aloitteisuudella ja myös se tuntui auttavan asiaa, että hän valmistui linjaltaan parhain arvosanoin, saaden jopa stipendin koulumenestyksestään. Hyvä todistus huomioitiin suurin sanoin jokaisessa työnhakupaikassa, alalla kun on jatkuva työvoimapula nimenomaan ammattitaitoisista tekijöistä. Ehkä se on myös suuri plussa, että mieheni kouluttautui alalle, jossa on työvoimapulaa, eikä kouluttautunut " liian korkealle" . Tietynlainen mentaliteetti kun tuntuu olevan suomalaisilla, siitä etteivät ne isot jehut saa olla ulkomaalaisia. :o//



Työvoimatoimisto on minun kokemukseni mukaan ihan yhtä turhan kanssa. Vaikka heidän listoillaan olisi ollut mieheni työkokemusta ja/tai koulutusta vastaavia paikkoja avoinna, ei näitä suinkaan tyrkytetty eikä niistä välttämättä edes mainittu. :oO Mitä työvoimatoimisto teki, oli että se pyrki ohjaamaan mieheni tyhjänpäiväiselle pilipala-kurssille, joka tähtäsi " oman työminän löytämiseen" . Huhhuijaa! Mitä tekee ihminen, joka on juuri valmistunut ammattiin hyvin arvosanoin ja joka on tehnyt alansa töitä sekä kesälomilla että jo ennen koulutukseen hakeutumista, kurssilla, jossa etsitään omaa työminää??? Eikö olisi ollut ensiarvoisen tärkeää löytää työtä tekijälleen, eikä kuormittaa systeemia ohjaamalla ammattitaitoinen työntekijä tyhjänpäiväiseen koulutukseen? Ehkä joillekin työvoimatoimisto on ollut suureksi avuksi, mutta ainakin meidän kohdalla se oli suuri vitsi koko pulju.

...taitaa töitä olla nyt ja tulevaisuudessa enemmän ja vaivattomammin saatavilla, kun vaan on koulupohjaa. Hoitoala on todennäköisesti varsin hyvä valinta, työtä luulisi löytyvän. Aktiviinen saa kyllä hakutouhussa totisesti olla ja sisua kysytään, kun pistää hakemuksia yhä uudestaan ja uudestaan saamatta lainkaan vastakaikua. Vuosi on jo pitkä aika sinänsä. Hienoa tosiaankin, kun sitten onnistaa!



Korkea-asteen koulutuksen saaneilla ei todellakaan ole helppoa aina heilläkään. Voin itse yhtyä tuohon aika tarkkaan. Mekin olemme miehen kanssa päätyneet Suomeen muun muassa siksi, että saataisiin elää arkea enemmän yhdessä - toisaalla, kun oli työpäivillä niin paljon mittaa, että tuntui välillä, että koko elämä on yhtä pitkää työpäivää ja ainainen kiire. Jollain lailla se verkkaisempi elämäntapa houkuttelee kyllä. Vaan nyt jää todellakin nähtäväksi, kuinka Suomi arvostaa loppujen lopuksi kielitaitoisuutta ja muualla hankittuja opintoja. Yrittänyttä ei kai laiteta vai....ja ainahan voi kouluttautua uudelleen, jos niikseen tulee, vaikkakin se tuntuu ajatuksena juuri nyt hieman turhauttavalta.

Mieheni on alalla, jolla voi jonkin verran valita, mihin menee töihin. Alku oli vaikeaa (reilu 10 v. sitten): edes opintoihin liittyvää pakollista harjoittelupaikkaa ei löytynyt ilman erään opettajan apua. Mieheni jäi firmaan kesän jälkeen vuodeksi töihin eli piti koulusta välivuoden. Työkokemuksen hankkiminen selvästi kannatti. Kun oli kerran todistanut pärjäävänsä suomalaisessa työyhteisössä, otettiin paremmin vastaan muuallakin.



Mieheni ei ole aivan koulutusta vastaavassa työssä, ja tarkkana pitää olla, ettei astu suomalaisten varpaille. Saa olla suomalaista parempi, mutta ei saa näyttää sitä. Parista paikasta mies onkin lähtenyt työsyrjinnän ja työpaikkakiusaamisen takia.



Työnhaku sinänsä vaatii sisua. Hakemusten lähettäminen ei riitä. Monesti jokin paikka on kuulemma jo mennyt, mutta heti perään soittanut suomalainen työkaveri on kutsuttu haastatteluun. Pitää tunkea itsensä haastatteluun, päästä näyttämään todistuksensa (papereilla on käsittämättömän suuri merkitys!) ja pyytää suosittelijoita.



Valitettavasti on sellaisiakin paikkoja, jotka hakevat nimen omaan ulkomaalaisia työntekijöitä. Palkkatarjoukset ovat surkeita, ja työnantaja luottaa siihen, ettei työntekijä tunne ja osaa perätä oikeuksiaan.

Koskaan ei mitään hankaluuksia ollut, ei rasismia tai muuta. Päihittänyt suomalaisia hakijoita vaik on ruskea, 3 akateemista tutkintoa ja väitöskirja tulos. Mua elättänyt 10v kotiäitinä.Ei vois parempaa miestä olla. Koskaan ei rasismia kohdannut, Helsingissä asutaan.

Eli ihan mielenkiinnosta etta onko puolisosi suorittanut tutkintonsa Suomessa? Sen takia vain koska mulla ollut sellainen teoria etta Suomessa arvostetaan juuri _suomalaista_ koulutusta yli kaiken, eli ei valttamatta auta vaikka olisi opiskellut eurooppalaisessa tai pohjois-amerikkalaisessa huippuyliopistossa jos ei ole niita suomalaisia papereita. Plus _viroissa_ on tietysti se hankala puoli etta taytyy suorittaa seka suomen etta ruotsin kielikokeet ollakseen pateva valtion virkoihin, mika on huomattavasti helpompi prosessi jos on opiskellut suomalaisessa yliopistossa. Voi olla alakohtaistakin. Me ei tosin olla tulossa enaa Suomeen takaisin kuin korkeintaan nykyisten tyonantajien lahettamina expatteina ;-), mutta kiinnostaa silti.

tosin on ollut töissä aina baarissa tai ravintolassa ulkomaalaisten työnantajien palkkaamana. Tässä ei sinällään mitään huonoa ole, eikä työssä mitään sellaista, jota en arvostaisi. Mutta olisi hyvä saada suomalainen työnantaja, joka maksaisi kaiken palkan liiton sääntöjen mukaan. Niin, ja siis aina etsinyt työnsä itse kyselemällä suoraan paikoista, tosin nykyisellä pomolla taitaa olla puolet mieheni maanmiehistä töissä.

Saranda:

Ennen koulutuksen ja kielitaidon hankkimista mieheni teki myös jatkuvasti töitä. Töitä löytyi esimerkiksi pesulasta, suhteiden kautta rakennus- ja remontointialalta sekä ajoittain miehelläni oli myös vaiheita, jolloin työskenteli kebab-pizzerioissa omasta tahdostaan. Itse en näitä työjaksoja järin arvostanut, koska pääasiassa ne olivat pimeää työtä, eivätkä ammattillisesti johtaneet _yhtään mihinkään_,

Pk-seudulla töitä on, myöskin ulkomaalaisille. Ja siksi ehkä helpompi saada.



Mieheni yritti kerran mennä työkkäriin, kun töiden välissä oli kuukausi taukoa, mutta ei jaksanut ryhtyä paperisotaan saadakseen työttömyysrahaa... Varmaan mustakaan ei apua ollut, kun en ole yhtään selvillä työkkärin jutuista.

Meillä ei ole ollut suurempia ongelmia...

Pariin paikkaan soitin ja kysyin, sitten herra pääsi haastatteluun ja sai paikan. Seuraavalla kerralla soitin ihan piruttain yhteen paikkaan, koska oli lähempänä meidän kotia (5min kävellen) ja mies pääsikin heti haastatteluun ja aloitti seuraavalla viikolla.

Mies ei puhu suomea tai ruotsia, mutta englannilla pärjää. Kaiken kaikkiaan on soittanut n.10 paikkaan jossa 4ssä on sanottu että kieli on ongelma.

että soitit miehen puolesta.

Meillä kyllä itse mies on soitellut tuommoset asiat. Musta ois noloa, jos minä vaimona soittasin, kun eihän hän mikään lapsi ole, vaan aikuinen mies, jolla on suu millä puhua. Tosin, jos kirjallisesta hakemuksesta on ollut kyse, niin tarkistan kyllä suomen kielen oikeellisuuden.

:)

...ihan pelkän englannin turvin eikä suomen kieli ole edes tarpeen? Itse olen ollut huomaavinani, että suomen kielitaito on oltava melkein poikkeuksetta hanskassa, että selviää edes haastatteluun saakka. Tietotekniikan alalla kenties pelkällä englannillakin pärjäilee, arvailisin, mutta kiinnostaa kyllä, koska olet onnistunut löytämään niinkin suuren määrän paikkoja, joissa suomen kieltä ei tarvitsekaan.



Itse olen ollut yllättynyt, että sellaisissakin töissä, missä ei juurikaan komunikaatiovalmiuksia tarvita tai olla asiakaspalvelutöissä suoraan, pitää olla joka tapauksessa hyvä suomen kielen osaaminen. Olen miehen puolesta kysynyt lisätietoja joistain työpaikoista ja heti on minulle sanottu, että lisätiedot pitää osata kysyä työnhakijan itse suomeksi ja ymmärtääkin ne vielä, että voi työpaikkaa edes hakea. CV:hän on helppo kirjoittaa toisenkin vaikka miten mallikkaasti, mutta haastattelussahan se todellinen kielivalmius sitten tulee ilmi, oli miten oli.



Hyvinpä täällä tuntuu olevan joka tapauksessa ulkolaisten puolisojen " pullat uunissa" , kun töitä tuntuu aika lailla riittävän. Lienee ei sitten suuremmin työpaikkarasismia Suomessa maahanmuuttajataustan tähden tämän joukon keskuudessa olekaan. Sen verran hyvälle kuulostaa.

Mina aikoinani soittelin silloisen mieheni puolesta moniin tyopaikkoihin. Mies oli juuri tullut Suomeen ja kavi suomen kielen kurssilla, mutta ensijainen tavoitteemme oli loytaa hanelle tyopaikka, jos suinkin vain mahdollista. No, sitten tarppasi ja mies aloitti tyot.



Miehen kavereilta kuulin, ettei heidan vaimonsa halunneet soittaa miestensa puolesta, koska pitivat sita nolona. Minusta se ei ollut ollenkaan noloa, selitin aina puhelimessa tilanteen eli miksi vaimo taalla soittelee. Miehen kielitaito kun ei soittelemiseen riittanyt. Mies siis sai toita ja kaverit viruivat kursseilla vuosikausia.

Mä tuossa aiemmin jo kirjoitin, että sitkeä pitää olla, tupata vain itseään haastatteluihin. Ensimmäinen työpaikka on vaikein saada. Ja monesti auttaa, jos on joku suosittelija eli saa jonkun puhumaan puolestaan " portinvartijalle" . Esim. miehelleni opettaja järkkäsi harjoittelupaikan, jonne mies sitten jäi välivuotta pitämään ja kokemusta keräämään. Aika säkää tuntuu joskus olevan työpaikan saaminen.

bubamara:

Hyvinpä täällä tuntuu olevan joka tapauksessa ulkolaisten puolisojen " pullat uunissa" , kun töitä tuntuu aika lailla riittävän. Lienee ei sitten suuremmin työpaikkarasismia Suomessa maahanmuuttajataustan tähden tämän joukon keskuudessa olekaan. Sen verran hyvälle kuulostaa.

En ole marjakg, mutta minullakin on tummanruskea mies, jolla tohtorinpaperit Pohjois-Amerikasta eikä mitään koulutusta Suomesta. Ongelmia ei ole ollut työnsaannissa. Myös virka yliopistossa olisi mahdollinen, koska onhan ainakin joissain korkeakouluissa ulkomaalaisia professoreita.

Mieheni on alalla, missä hänen maanmiehensä ovat yleisen käsityksen mukaan maailman huippua. Aina, kun mainitsen mieheni kansalaisuuden ja ammatin, kuulijat ovat vakuuttuneita siitä, että töitähän luulisi löytyvän aivan heti! Mutta tämä ei pidä paikkaansa, vaikka työkokemustakin löytyy yli 10 vuotta.



Aktiivista työnhakua on takana yhteensä ehkä vuosi (eri jaksoissa useamman vuoden ajalta, enimmäkseen pääkaupunkiseudulla). Viimeksi hänelle tarjottiin kaiken lainsäädännön rikkovaa sopimusta, siis hurjia tuntimääriä alle minimipalkan. Sitä edelliseen sovittuun tapaamiseen työnantajapuolen edustaja ei edes saapunut, ja toimistohenkilö käski painua " takaisin kotiin" . Viimeksi avoimeksi ilmoitettu työpaikka ei ollutkaan mieheni soittaessa avoin (piruuttani myöhemmin samana päivänä soitin: paikka oli ensin avoin, sitten " tänään täytetty" , kun asiaa ihmettelin). Suomen kieltä pitäisi kuulemma osata, vaikka mieheni alalla asiakkaiden kanssa ei juuri keskustella (kokemuksemme mukaan tämä onkin vain yleisesti käytetty tekosyy, jotta rasistisen suhtautumisen voisi kauniisti selitellä).



Mieheni on eurooppalainen ja puhuu hyvää englantia sekä auttavaa suomea. Hän on kova tekemään töitä, ja niinpä tämä hyytävä vastaanotto ja työttömänä olo ovat sitäkin karumpi kokemus...suomalaiset kun eivät edes halua antaa hänelle mahdollisuutta osoittaa ammattitaitoaan! Töitä saisi, jos olisi suhteita. Eräänlainen korruption muoto tämäkin (maassa, jossa korruptiota kuulemma ei nimeksikään ole!)...



Työvoimatoimistosta ei ole ollut ainakaan meille mitään apua.



Suomalaiselle (miehelle) on muuten tosiaan kova kolaus, jos ulkomaalaistaustainen ihminen on työssään suomalaista parempi. Ja etenkin, jos ammattitaidostaan kehtaa olla ylpeä!



Tulevaisuuden suunnitelmissa näin ollen on lähteä ulkomaille mahdollisimman pian. Minua ei ole missään kohdeltu puoliksikaan niin huonosti, kuin miestäni täällä " armaassa kotomaassa" . Hän ei myöskään voi tuntea oloaan turvalliseksi esim. viikonloppuiltaisin yksin liikkuessaan, koska rasistista väkivaltaa on valitettavan usein tullut vastaan.



Kokemuksemme perusteella tuntuu siltä, että ainoa oikea ulkomaalainen suomalaisesta näkökulmasta on kolmannesta maailmasta tuleva pakolainen, joka kiittää polvillaan huonosti palkatuista hanttihommista (vaikka olisikin sitten omassa maassaan korkeasti koulutettu), joka on valmis toistelemaan suomalaisen " luonnon, sosiaalietuuksien, ruoan, tasa-arvon, koulutuksen..." olevan parasta maailmassa (vaikka näin uskovat ihmiset eivät koskaan olisi muualla käyneetkään), ja joka on aina valmis astumaan taka-alalle, jos näin toivotaan.



Itse en suosittele yhdellekään ulkomaalaiselle Suomeen työnhakijaksi tuloa " ex tempore" , kansallisuuteen, sukupuoleen ja ihonväriin katsomatta. (Ennen omakohtaisen kokemuksen hankkimista ja muihin vastaavassa tilanteessa olleisiin tutustumista pidin Suomea jonkinlaisena lintukotona...)



Työnhaku jatkuu. Niin, ja Suomi on edelleen oikein mukava maa. Mutta vain suomalaisille.

..uskon tuohon kyllä minäkin. Eikä tosiaan pelkästään koskene ulkomaalaisia työnhakijoina Suomessa vaan muitakin. Nykyään kun otetaan paljon työsuhteisiin ns. talon sisältä suoraan, eli tuttuus ratkaisee ja jos ei sinne " taloon" pääse sitä ekaa kertaa sisälle, niin ovella saa koputella paljon kauemmin. Sen ekan työpaikan saaminen lienee useimmiten juuri se kriittisin juttu. Kun jalan saa jonnekin oven väliin ja voi osoittaa taitonsa, monella muulla asialla ei varmaan olekaan sitte enää niin suuresti merkitystä.



Itse olen ihmetellyt aika paljon viime aikoina sitä, kun olen mieheni kanssa seuraillut avoimia työpaikkoja vaikkapa suoraan eri vieraiden kielten taitoa vaativissa tehtävissä, niin hyvin usein erillisenä huomautuksena on ollut, että hakijan pitää panna CV:hen ehdottomasti oma kuva mukaan liitteeksi. Olkoonkin, että palvelualalla pelataan usein ulkonäköseikoilla, mutta usein tulee mieleen, että ettei vaan värilläkin olisi väliä - ja millä muulla vielä onkin, kuka tietää, ja jo kertaalleen on tullut todettua sekin, että myös sukupuolella oli ainakin kerran käännöshommissa väliä, kun erääseekin tehtävään haettiin syntyperäistä kielen taitajaa, mutta ilmoitukseen olisi ollut aika tökeröä pistää, että vain tietyn sukupuolen edustaja kelpaa. Asioita vatvomalla sekin selvisi, ja ei voi kun ihmetellä, kuinka paljon kriteerejä maahanmuuttajille usein asetetaankaan töidenhaussa kaiken kaikkiaan. Monta juttua selviää matkan varrella, mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että yrittänyttä ei laiteta. Sitkeys palkitaan! Onhan sitä esimerkkejä. Täälläkin.



Täytyy sanoa, että tuuria (tai hyviä suhteita) on kyllä matkassa niillä maahanmuuttajilla, jotka onnistuvat heti ekalla soitolla kampeamaan mukaan työelämään. Ja sitä tuuria tarvitsee kyllä ihan siinä suomalainenkin työnhakija. Suomen työmaailmassa kriteerit ovat työntekijään kohdistuen kohonneet mun mielestä tosi paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kilpailu on eittämättä kovaa! Jollei sitten lähde ihan ruohonjuuritasolta ja tsekkaa ensin, mille alalle ei tosiaan ole tungosta ja töitä takuuvarmasti saatavilla.

Tuohon on pakko kommentoida, että hakeahan aina voi, mutta yliopistomaailmassa kyllä osataan pelata ei-toivottuja kandidaatteja pois kisasta. Koskee syntyperäisiä suomalaisiakin, mutta ulkomaalaistausta antaa monta " hyvää" syytä. Esim. ei ole riittävää kielitaitoa (suomi, ruotsi) tai ei pysty antamaan opetusnäytettä. Opetusnäytteelle ei välttämättä anneta selkeitä kriteereitä, joten systeemiin tottumattoman voi olla vaikea siinä menestyä, kun ei tiedä, mitä vaaditaan.

Joissakin korkeakouluissa, joillakin aloilla on onneksi päinvastaistakin suuntausta.

rebo:

Myös virka yliopistossa olisi mahdollinen, koska onhan ainakin joissain korkeakouluissa ulkomaalaisia professoreita.