Lapsettomuus mokuperheessä?
Ajattelinpa ottaa puheeksi tällaisen aika kipeänkin asian..Eli onkos jollakulla teistä niin ettei haikara ole tullut visiitille ihan ensimmäisillä kutsuilla tai ei ollenkaan?? Miten ulkomaalainen kumppani tähän suhtautuu?
Meillä ei vielä kovin montaa kuukautta ole vauvayritystä takana mutta välillä harmittaa kyllä jo tosissaan miksi ei meillä tärppää. Kaikissa tuntemissani ja tietämissäni mokuperheissä ja ihan suomi-suomi -perheissäkin ollaan " lisäännytty" tosi helposti ja nopeassa tahdissa heti kun ollaan lapsi päätetty " hankkia" joten tuntuu että me olemme ainoa joilla tämä(kin) asia tapahtuu kantapään kautta. Ei nyt olla vielä heittämässä kirvestä järveen, vaikka kolmeakymppiä kohti kohistaankin mutta välillä pohdituttaa myös miehen kulttuurin kannalta. Mitenkähän esim. tuleva anoppi joka on synnyttänyt 6 lasta suhtautuu miniään joka ei ole " nopeasti hedelmällinen" . Mieheni nyt suhtautuu asiaan vielä ainakin rauhallisesti ja rauhoitellen ettei ole minua sikiävämpään naikkoseen vaihtamassa vaikka me ei biologisia lapsia saataisikaan. Kuitenkin tiedän että mieheni haluaisi valtavasti lapsia ja rakastaa touhuta tuttujen muksujen kanssa. Mieheni kotimaassa perheet ovat ainakin maalla tosi suuria ja jos lapsettomuus vaivaa sen uskotaan johtuvan " pahoista hengistä" tai vanhoista synneistä. Apua etsitään erilaisista yrteistä ja ruokavaliosta joita sitten syötetään sekä miehelle että naiselle. Eli lapsettomuuden ei katsota olevan ensisijaisesti ja yksin naisen vika. Onhan tässä vielä kuukausia edessä ennen kuin ottavat tarkempiin tutkimuksiin missä vika piilee, joten pitänee vain laittaa kärsivällisyys ja stressittömyys -vaihde päälle.
Kommentit (8)
Meillä on yksi tytär, ihana esikouluikäinen prinsessamme. :o) Mutta hän onkin sitten toistaiseksi ainokaisemme. Nyt meillä tulee pian täyteen 2½ vuotta aktiivista yritystä ja vuosi lapsettomuustutkimuksia. :o/ Mitään varsinaista vikaa ei ole meistä kummastakaan toistaiseksi löytynyt, joka on sinänsä turhauttavaa. Kun ei löydy vikaa, on paha tehdäkään asialle mitään. :o/ Joka kuukausi touhuan ovulaatiotestien kanssa ja joka kuukausi petyn kun kuukautiset alkavat kuin kello. Ensi kierron alussa (jos sellainen tulee, kovasti toivon että ei) on taas uudet tutkimukset edessä, tällä kertaa katsotaan olisivatko " röörit tukossa" . Olemme myös koittaneet ottaa asian kanssa rennosti, toisina kuukausina olen heittänyt testit nurkkaan ja olemme vain tehneet mitä mieli on tehnyt...tuloksetta sekin. Toivossa kuitenkin elän, että jonain päivänä meille suodaan toinenkin lapsi. :o)
Onnea teille yrityksessä. :o)
tuttu tunne. yritettiin lasta yli vuosi ja sitten sain uuden duunipaikan ja en halunnutkaan enää tilausta...käytimme sitten ehkäisypuikkoja jotka toimivatkin ihanteellisesti kun käytit niitä oikein. mutta tuli ilta kun ne jäivät hetken hurmassa ja seuraavana iltana myös... nyt meillä on 1,5 vuotias tyttö. tietysti ikä on yksi kriteeri minkä varmaan tiedät, itselläni sitä on nyt 34. tosin ensimmäinen lapsi eri liitosta 27- vuotiaana. tsemppiä ja rentoutukaa. meillä stressin kävi läpi mies ja uskon että se vaikuttaa. kolmas lapsi on haaveissa tosin vain minun... onko kellään samaa ongemaa???
Meillä yhtiestä lasta on toivottu yli vuosi, tutkimuksia on takana ja lokakuun alussa tehtiin ensimmäinen inseminaatio. Tässä nyt ihmetellään, että onnistuko vai ei...
Meillä on molemmilla lapsia aikaisemmista liitoista, minun ainokaiseni on lääkehoidon avulla aikaansaatu 7 vuotta sitten. Miehen kaksi lasta saaneet alkunsa " luomuna" helposti. Kerroin miehelle tästä " hedelmättömyydestäni" (mitään vikaa ei ole löydetty) jo suhteen alussa ja hän on suhtautunut siihen upeasti. Rakastamme toisiamme, vaikka yhteistä lasta emme koskaan saisikaan. Se, miten miehen suku suhtautuisi lapsettomuuteen, en osaa sanoa. Ymmärtäisivät ja tukisivat meitä varmaan. En ole tosin ajatellut, että avautuisimme näistä pulmistamme kenellekään. Minulla on ikää " jo" pian 38, joten kello käy...
Tsemppiä yritykseen kaikille ja muistetaanhan, että vuosi ja ylikin on ihan normaali aika olla tulematta raskaaksi.
suomalaisturkkilainen yhteistyö tuotti hedelmällisen tuloksen (vähän lääketieteen avittamana) ja jos kaikki menee hyvin, meidän perheessä on uusi jäsen ensi kesänä!
onnesta soikeana ja kaikille tsemppia yritykseen toivotellen,
Senniina ja masuasukki
Onneksi olkoon Senniina! Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin :-).
Kyllähän sitä vähän uumoilinkin ettei me nyt sentään ainoa mokupari olla jonka ohi haikara lentää, mutta tuttujen " salamaraskaudet" vain ovat saaneet minun kärsimättömän luonteeni epäilemään meidän hedelmällisyyttämme tosissaan. Oli kuitenkin helpottavaa nähdä että onhan teitä muitakin. Viime kuussa taas itkin katkeria kyyneliä kun " täti" saapui visiitille pikkasen myöhässä, joten toivo pienokaisesta ehti herätä oikein kunnolla. No tällä hetkellä on kaikenlaisia muita asioita mietittävänä joten en ole ehtinyt tätä vauva-asiaa kauheasti murehtia. Kai se vauva-flaksi meillekin joskus käy jos Jumala suo, niinkuin mieheni sanoo tai sitten meidät on ehkä luotu äidiksi ja isäksi adoptoidulle lapsoselle.
Kiitos siis kaikille vastanneille ja oikein paljon onnea teille kenellä oli vihdoin tärpännyt!!! :)
siis kohtalonkumppaneita.Todella ihanaa että olet ottanut tämän puheeksi.Meillä kärsitään lapsettomuudesta,tosin nyt siihen on lääke jota kokeillaan,toivottavasti tärppäisi!Oon ollu naimisissa nyt liki 2vuotta ja vauvaa on yritetty koko tämä aika.Mä tosin olen tämmönen yli-dramaattinen,panikoiva hysteerikko joka panikoi jo ekojen kuukausien aikana miks ei maha kasva.Mutta luulen että se johtuu myös sukulaisten ja ystävien,lähipiirin " painostuksesta" .Ei ole kiva kun itse miettii mikä mättää ja sukulaiset soittelee pitkin Afrikkaa millos saadaan lapsenlapsia.Se ei paljon helpota stressiä.Omalle miehelle oon itkeny ja pyydelly anteeks et mussa on jotai vikaa,se on kyllä asian kaa ihan cool.Välillä se kyllä sanoo et " sit ku tulee lapsia" tms.,mutta ei painosta.Kyllä mä tiedänb että ei se tän asian takii mua toiseen vaihda,mutta kyllä siitä tulee silti jonkinlaista alemmuudentunnetta naisena.Ja kyllä mä niiiiiiiiiiiin kovasti haluan omaa lasta,se on aina ollut mun tärkeyslistan kärjessä.Nyt vaa kärsivällisesti odottelemaan josko lääkitys tepsis!!!
Hei,
ette varmasti ole ainoa moku-pariskunta, jolla ei lapsentulo ole helppoa. Meillä raskaaksi tulo kesti melkein vuoden ja ystäväpariskunnallamme siihen meni monta monta vuotta.
Meillä yrityksestä ei tiennyt kukaan, joten uteluitakaan ei tullut. En usko, että ainakaan minun mieheni kotimaan kulttuuri vaikutti lapsen yrittämiseen millään tavalla, samalla tavalla kaksi ihmistä siinä on uuden asian edessä kuin suomalaisessakin parisuhteessa.
En sitten tiedä, jos uskonnolla olisi suuri merkitys perheessä tai suuremmat kulttuurierot.
Tsemppiä yrittämiseen, yrittäkää olla stressaamatta! :-)