Iltalehden lööpissä, lääkärille syyte vauvan aivovauriosta
onko tästä puhuttu.
Miten vaikeasti lapsi on vammautunut?
Milloin ja missä tapahtunut.
Harmittaa lapsen ja vanhempien puolesta.
Kommentit (44)
Oma lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla kesken alatiesynnytyksen heikkenevien sydänäänten vuoksi. Lääkäri konsultoi kollegaansa ennen kuin teki päätöksen imukupin ja sektion välillä. Onneksi hän ei viivytellyt enempää, vaan minulle syntyi terve vauva. Vauvani happiarvot olivat jo ehtineet laskea. Ihmettelen, miksi imukuppisynnytystä yritetään Iltalehdessä uutisoidun kaltaisessa tapauksessa. Monesti imukuppisynnytys päätyy joka tapauksessa sektioon.
Ihminen ei ole kone, varsinkin näissä asioisssa on helppo olla jälkiviisas. Hoitakaa ne synnytykset sitten itse kotonanne jos on niin helppoa..
Sellainen synnytyspaikka jossa ei tule komplikaatioita ei ole hoitanut yhtään synnytystäkään. Sama koskee muutakin terveydenhuoltoa, aina ei kaikki mene niinkuin pitäisi ja se meidän kaikkien täytyy vain hyväksiä.
Muut lääkärit ovat tapaukseen perehdyttyään todenneet, että hätäsektio olisi pitänyt tehdä jo ENNEN ponnistusvaihetta, koska sydänäänet oli lapsella heikkenemässä. Kaikki merkit olivat olemassa, että vauva on hätää kärsimäss.
Mutta mitä tekee tämä naikkarin lääkäri? Jättää laitteiden lukemat huomiotta. Äidiltä loppuu sitten ponnistusvaihe tuloksettomana. Mitä tekee lääkäri? Pakottaa äidin yrittämään KOLME kertaa vielä imukupilla. Sen jälkeen sitten sektio, joka on jo liian myöhään. Lääkärillä oli useita tunteja aikaa tehdä leikkauspäätös.
Lekuri on nyt syytteessä hoitovelvollisuuden laiminlyönnistä ja vamman tuottamisesta. Ei muuten ihan kevyesti tule Suomessa nuo syytteet.
Iltalehti kirjoittaa jutut niin että ne tällaisissa tapauksissa vaikuttvat kauhean pahalta lääkärin suhteen. Tämä siksi että suuren yleisön tunteet herätetään ja saadaan ostamaan lehti. Ongelma on se että lääkärit salassapitovelvollisuuden velvoittamina eivät ikinä ole näitä juttuja kommentoimassa. Senhän tietää miten käy kun kuullaan vain toisen osapuolen näkemys..
Viittasit minun vastaukseen.
Se, että meidän lapsi on terve on lähes ihme. Hänet on jo kertaalleen saanut pika diagnoosin cp-vamma. Tämän taas oli yhden neurologin typeryyttä läiskäs uutisen päin naamaa ja perään totes, että eikai tässä sen kummempaa kun aloitetaan fysioterapia.
Eli meille vaan sanottiin päin naamaa teidän lapsella on cp-vamma ja sitten kiitos hei.
Silti olen voinut antaa lääkärille joka oli synnytyksessä mukana anteeksi. Tosin en tälle idiootille neurologille.
Minun tapauksessa oli oikeasti tosi hyvä syy siihen miksi eivät olisi halunneet tehdä sektiota.
Sinun on helppo antaa anteeksi, koska teillä on nyt kaikki hyvin. Teillä oli myös jokin hyvä syy pitkitykseen.
Neurologille, joka sanoi teille päin naamaa lapsellanne olevan cp, et ole voinut antaa anteeksi.
Mielestäni teidän tapauksessa tuolle neurologillekin olisi helpohkoa antaa anteeksi verrattuna tuohon IS:n lapsen tapaukseen, jossa faktaa on, että lapsella on cp.
Sinä olet kokenut läheltä piti -tilanteen ja toinen on kokenut Shit hits the fan -tilanteen. Aika eri juttuja mielestäni.
t. sivusta kommentoimaan tullut
Lääkäri teki leikkauspäätöksen parissa sekunnissa, kun hän näki sydänäänikäyrän. Vatsaani ei edes desinfoitu, kun oli niin kiire saada lapsi pois kohdusta. Hätäsektion tehnyt lääkäri sanoi, että: " nukutetaan" ja joku kysyi miksi, mutta hän ei vastannut. Viimeiset sanat mitkä kuulin ennen kuin nukahdin nukutukseen olivat: " Älkää aloittako vielä" .
Jälkikäteen lääkäri sanoi minulle, että hän oli nähnyt sydänäänikäyrästä, että puudutukseen ei ollut enää aikaa. Kun lapsi nostettiin pois kohdusta, hän ei enää hengittänyt.
Kiitän täydestä sydämestäni Jorvin sairaalan lääkäreitä ja elvytysryhmää ripeästä ja ammattitaitoisesta työstä. Lääkärit tekevät niin paljon vaikeita päätöksiä, että virheitäkin varmasti sattuu. Minä sain terveen lapsen, vaikka lapsen henki oli enää pienestä kiinni.
Jokainen terve lapsi on ihme! En tarkoita kirjoituksellani, ettei hoitovirheestä saisi syyttää. Halusin vain kertoa, että lääkärit myös pelastavat henkiä.
näitä ei saisi sattua ollenkaan.
Sukulaislapsi myös vammautui pitkittyneessä synnytyksessä :(
Ennen synnytystä äidille oli sanottu täytyy tehdä sektio vauvan ison koon takia (oli reilusti yli 4 kg). Sitten kun synnytyksen aika koitti, ei paikalla ollut lääkäri suostunutkaan sektioon, sanoi vaan että kyllä se mahtuu.
Sektioon ei menty, vauva saatiin autettua imukupilla useiden yritysten jälkeen maailman. Hänellä käsi vammautui ja aivot ehti kärsiä hapenpuutteesta niin ettei hän esim. koskaan opi lukemaan.
Nyt tämä poika on jo teini-ikäinen ja kärsii synnyksessä aiheutuneista vammoista :´(
Ei lääkäri saa tehdä tuommoisia virheitä. Tässäkin tapauksessa vammat johtuivat vaan lääkärin jääräpäisyydestä.
Sen taakse mennään aina, kun yritetään jotain selvittää. Se on näppärä suojaessu mokien satuttua!
Vierailija:
Muut lääkärit ovat tapaukseen perehdyttyään todenneet, että hätäsektio olisi pitänyt tehdä jo ENNEN ponnistusvaihetta, koska sydänäänet oli lapsella heikkenemässä. Kaikki merkit olivat olemassa, että vauva on hätää kärsimäss.
Mutta mitä tekee tämä naikkarin lääkäri? Jättää laitteiden lukemat huomiotta. Äidiltä loppuu sitten ponnistusvaihe tuloksettomana. Mitä tekee lääkäri? Pakottaa äidin yrittämään KOLME kertaa vielä imukupilla. Sen jälkeen sitten sektio, joka on jo liian myöhään. Lääkärillä oli useita tunteja aikaa tehdä leikkauspäätös.Lekuri on nyt syytteessä hoitovelvollisuuden laiminlyönnistä ja vamman tuottamisesta. Ei muuten ihan kevyesti tule Suomessa nuo syytteet.
ja tiedän kyllä, miten jutut tehdään.
Sinähän voit pyytää käräjäoikeudesta jutun paperit ja tutustua niihin.
Jos ei potilaiden terveys yhtään kiinnosta, niin pitäsi siirtyä toisiin tehtäviin.
Kun meidän kuopus syntyi, ja joutui suoraan teholle, lääkäri tunnusti kun tuli kyselemään vointiani, että vasta nyt luki papereista, että esikoisemme oli menehtynyt kohtuun loppuraskaudessa... No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
arvaapa kuinka moni aivovaurio syntyy vanhemman tahallisesta toiminnasta :( Hoitovirheet saavat siihen nähden melkoisen paljon huomiota.
Lääkärillekkin VOI sattua virheitä! ym.
mutta ei se että on huonoja vanhempia, oikeuta myöskään hoitovirheitä ja huolimattomuutta.
Ja huonoihin vanhempiin vetoaminen on minusta tosi mautonta tässä yhteydessä. Ihan kuin vielä syyttäisi ko. lapsen vanhempia.
3
Läheltä piti -tilanteet on helppo antaa anteeksi, loppuelämän seuraava vamma on aivan eri juttu.
Vierailija: