Aikakone: Minkähänlaista seksi oli 70-luvulla?
Tehtiinkö samoja juttuja kuin nykyään?
Saiko naiset ikinä orgasmeja?
Oliko seksiä enemmän parisuhteessa kuin nykyään?
Entä 80-luvulla?
Kommentit (137)
Sen muistan, että 70-luvulla oli jostain syystä (yleinen kotiäitiys?) todella vaikea löytää paikkaa, missä seksiä voisi harrastaa. Paitsi kesäisin kun lähdettiin mukamas viikonlopuksi kalastamaan tms. ja tytöt keskenään telttailemaan. Ja soudettiin saareen ja naitiin koko viikonloppu enemmän tai vähemmän. Jos oli ainoana miehenä, niin sitten naitiin teltassa kolmistaan. Aikaa oli ja voitiin kokeilla kaikenlaista, mitä mieleen juolahti. Yhtään alan kaitafilmiä en ollut tuolloin vielä nähnyt.
Vierailija kirjoitti:

Eli miehet nai ja sai.

Sulla on kummallinen käsitys seksistä. Kyllä naiset ovat halunneet naida vähintään yhtä paljon kuin miehet. Munankipeitä naisia ja jotka saivat siinä kuin miehetkin. Totta kai, se nyt oli kaikille itsestään selvää. En oikeastaan yhtään ihmettele, miksi vanhempien ikäpolvien naiset ovat saaneet enemmän orgasmeja kuin nuoremmat polvet. Ennen oli kaikille itsestään selvää, että naisille kuului orgasmit siinä kuin miehillekin ja siksi myös seksiä harrastettiin niin, että saivat tai monesti vielä itse ottivat. Eivät tyytyneet olemaan ilman ja miehet oli siitä mielissään. En tiedä missä mennyt vikaan sen jälkeen.

Voisiko olla niin että nykyään ongelmat syötetään mediassa esille miesten vikoina? Jos miehellä ei seiso on miehessä vika, jos nainen ei saa orgasmia ei mies sitä osaa naiselle antaa, tällä asenteella jää naisten rooli passiivisemmaksi kuin ennen jollon jää paljon saamattakin.

Voi olla. Aiemmin ajattelin ettei ole, mutta nyt vanhoja muistellessa tulin toisiin ajatuksiin. Silloin oli itsestään selvää, että molemmat nautti, mutta oli myös itsestään selvää, että naiset vaativat nautintoa ja orgasmeja. Ei se miehiä häirinnyt kuin oli ilmiselvää että vaativat. Toisin sanoen molemmat halusivat ja ottivat orgasmeja. Vaimokin ollut aina samanlainen, ei puhettakaan, että seksiä olisi harrastettu vain minun nautinnoksi ja minun ehdoillani. Seksiä on aina alusta lähtien harrastettu myös hänen ehdoillaan niin että on hän saanut aina orgasminsa. Yhdynnöissäkin itse otti omansa kun oli tulollaan. Näin ollen seksiin ryhtyessä molemmilla ollut yhtäläiset tarpeet ja vaatimukset. Hän on edellyttänyt, että olen osannut tyydyttää hänet ja antaa orgasmeja, minun vastuullani. On haastanut minua ja olen ottanut haasteet ilolla vastaan. Naisessa pitää olla särmää ja tulisuutta. Mutta vastaavasti naitu koko ikä, enkä ole ollut koskaan puutteessa, aina on vaimo halunnut minua ja seksiä.
Ei taida nykypolvi kestää toisen asettamia paineita ja vaatimuksia, ei kumpikaan sukupuoli.
Lyön vetoa, ettei ollut erektiohäiriöt niin yleisiä kuin nyt. Järkyttävää, että jopa alle parikymppisillä miehilläkin on havaittu erektiohäiriöitä. Joo, on ne pornot olleet ennenkin lehtien muodossa mutta näen nekin pienenä pahana kuin nykyisen nettipornon, joka on kaikkien saatavilla ja sen löytää ilman vaivannäköäkin, jopa lapsetkin. Aika eri juttu löytää lapsena joku rutistunut pornolehti lumihankien ja metsien keskeltä ja hihitellä lehden kuville kavereiden kanssa.
Vanhempi sukupolvi tiesi erilaisia kondomimerkkejä nuoruudessaam toisin kuin nykyinen Tinder-sukupolvi, joka ruinaa naisilta pillereiden perään, kysyy kumppanilta eihän sulla vaan tauteja ole (no sitä ei voi kysymällä päätellä, vaan testaamalla) ja itketään "nyhyy, mulla ei seiso kumin kanssa". Silloinen AIDS-hysteria 80- ja vielä 90-luvulla sai ihmiset pelkäämään ja oli erilaisia seksi- ja kondomivalistusjulisteita. Nyt kun on kehittynyt resistenttejä (tippuri ja HIV:n aggressiivisempi sukulaisvirus, jota edes HIV-testi ei tunnista) kantoja, niin pitäisi olla taas samanlaisia valistuksia. Kyllä silloinen hysteria kasarilla ja vielä ysärillä opetti ihmisiä varovaisuuteen.
Mikä tämän avauksen tavoite voi olla? 55 vuoden ikäerolla kukaan ei voi vastata järkevästi avauksen lässytys"kysymyksiin".
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän avauksen tavoite voi olla? 55 vuoden ikäerolla kukaan ei voi vastata järkevästi avauksen lässytys"kysymyksiin".
Kukaan ainakaan vuoden 1967 jälkeen syntynyt ei voi vastata kysymykseen "millaista seksi oli 1970-luvulla"
No joo, joku tyttö saattoi silloinkin aloittaa jo 12 vuotiaana mutta yleisesti ottaen kysymyksestä voivat keskustella järkevästi vain ennen 1964 syntyneet.
Aiheeseen liittyen hauska yhteensattuma. Löysimme kaverin kanssa koulupoikina joskus '75-'76 lehtiroskiksesta tanskalaisia ja hollantilaisia pornolehtiä joissa oli ihan oikeaa toimintaa ja nuoria hyvännäköisiä malleja.
Sattumalta törmäsin vuosi sitten netissä arkistoon jossa oli skannattuja vintage-pornolehtiä ja kuinka ollakaan, tunnistin kaksi lehteä koska niissä oli ollut niin mieleenpainuvat mallit ja lavasteet.
Normikuvissa naisilla oli tosiaan pillukarvat ja vain muutamalla bikiniraja tai häpyhuulet oli sheivattu paljaiksi. Jollain saattoi olla jopa kainalokarvat mutta tuo alkoi olla jo harvinaista.
Joka lehdessä oli kuitenkin ainakin yksi kuvasarja jossa oli täysin posliiniksi ajeltuja naisia ja niin karvaisten kuin posliinien seteissä peppuseksi alkoi olla ihan normijuttuja. Myös lesbosetit olivat pakollisia joka lehdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän avauksen tavoite voi olla? 55 vuoden ikäerolla kukaan ei voi vastata järkevästi avauksen lässytys"kysymyksiin".
No joo, joku tyttö saattoi silloinkin aloittaa jo 12 vuotiaana mutta yleisesti ottaen kysymyksestä voivat keskustella järkevästi vain ennen 1964 syntyneet.
1970-luku alkoi vuonna 1970 ja tuon vuosikymmenen aikana metsäläisten suomi muutti kaupunkeihin joissa seksikin muuttui paljon vapautuneemmaksi ja kokeiltiin juttuja joista maaseudulla ei oltu kuultukaan.
Ainoastaan vuonna 1954 syntyneet tai sitä vanhemmat osaavat oikeasti kertoa siitä millaista seksi oli 1970-luvulla.
Seksi maaseudulla 70 luvulla oli niin että emäntä antoi millontahansa ja vaikka missä. Ja jos ei antanu, joka kylässä oli joku Anja kun antoi varmasti. Se oli lapsena melko hurjaa seurattavaa, eikä tavatonta että Anja piti ikkunaa auki ja maininnut äänet kuului ulos asti. Taksit pörräsivät eestaas ja asiakkaat vaihtui. Uskon että tuolloin emännän oli viisainta antaa vaikka kesken lehmien lypsyn jos meinasi, ettei isäntä lähe ensin ostamaan pimeetä pulloa ja sitten Anjuskan jalkojen väliin. Pienellä paikkakunnalla Anjan kanssa saattoi ihan tuostavaan matkahuollon baarista lähtee käymään vähän nurkan takana. Kaikki sen tajusi. Sitten takasin baariin ja kaljat, ja joku uusi ukko housujen päältä haaroväliä hinkkaamaan, ja jo kohta taas käytiin ulkona. Semmosta se oli maalla. Ja lapsena ensin pelottavaa ja vanhemmiten hyvin kiinnostavaa. Onk kenelläkään tämmösiä muistoja nuoruudesta.
Tää kysely olikin tarkoitettu aikuisille jotka eläneet 70-luvun vapaan seksin aikaa. EI silloin tasa-arvoisen seksin aikana kellekään tullut mieleen, että naisen pitäisi alistua yksipuoliseen miehen tyydytykseen. Jokaisella jannulla oli tiedossa, että naisen tyydyttäminen on miehisyyden mitta. Mutta myös naiset halusivat seksiä omaksi nautinnoksi ja omien orgasmien takia. Tytöt tai naiset halusi seksiä siinä missä miehetkin. Silloin oli suuret ikäluokat ja naimaikäisiä nuoria kaikki paikat täynnä. Irvinkin lauloi 80-luvun vaihteessa, että elämässä pitää olla runkkua.
Seksi on ollut samaa 70-luvulla, 700-luvulla, 1700 luvulla, 1970-luvulla ja tulee olemaan samanlaista 2070-luvulla.
Seksiä oli enemmän 70-luvulla kuin nykyään. Aiheesta on tehty tutkimuksia.
Näissä vanhoissa jutuissa ihmiset aina muistelevat, että kaikki naivat kaikkia ristiin, mutta tilastojen valossa tilanne on toinen. Tuohon aikaan ihmisillä oli keskimäärin vain 1-3 seksikumppania elämänsä aikana, Finsex-tutkimuskin on aiheesta. Nykyisin taas joku melkein 10 on keskimäärin kumppaneita ihmisen elämän aikana, eli kyllä monet seksikumppanit on nykyajan ilmiö.

Sekin on nykyajan ilmiö, että seksiä on paljon vähemmän ja naiset saavat paljon vähemmän orgasmeja. Jos kehitys on tämä, niin yhä vähemmän molempia. Just oli tutkimus, että nuoret 30v miehet saa vakituisessa parisuhteessa enemmän seksiä kuin sinkkuina. Se "viikonloppuseksi" nyt ei vain riitä, varsinkin kun monena viikonloppuna jää kokonaan saamatta. Pariuduin itse nuorena, joten 30v ikäsenä olin harrastanut seksiä varovaisesti arvioituna n. 2000 kertaa.

Joo yhteenvetona nykyään harrastetaan vähemmän seksiä kerroissa mitattuna mutta kumppaneita on paljon enemmän. Eli ihmiset on enemmän sinkkuina nykyään.
Eihän tässä keksimisestä puhuta, vaan siitä millaisia piirteitä sen ajan hommissa oli verrattuna nykypäivään. Ihan kiva kuulla, että osaattiin sitä ennenkin.
Ennen tavattiin sanoa pojille, älä opeta isääs naimaan. Eiköhän moni voi melko varmaksi todeta, että muutamankymmenen vuoden ikäero tekee muutamakymmentä vuotta kokeneemmaksi.
70-luvulla TV-lähetykset päättyi Ylen uutisten aikaan yhdeksältä eikä silloin oltu yhtään sen uneliaampia kuin nykyään. Kunto oli keskimäärin aika paljon parempi ja lasten oli syytä olla ajoissa sängyssö, jotta vanhillekin jäi kahdenkeskistä aikaa. Se kahdenkeskinen aika ei silloin tarkoittanut, että whatsappin tai telegramin kautta lähetettiin puolisolle tiktok tai instagram linkkejä naama kännykän ruudussa kiinni.

Joo,eikä pelattu pleikkariakaan. En ole pelannut vielä tähänkään päivään mennessä vaikka juniorit niillä paljon pelasivatkin. Hyvä, että pelasivat omissa huoneissaan niin me vanhukset saatiin naida rauhassa. Meillä ollut vähän eri pelit, joten kun on nuollut pilluakin 70-luvulta lähtien on siitäkin varmasti tarpeeksi kokemusta.
HIV miellettiin homojen sairaudeksi tuolloin. Läheinen ystäväni kuoli AIDSiin 90-luvun alussa, kun uudet lääkkeet eivät vielä olleet tulleet eli kyllä ainakin minun maailmassani hiv oli läsnä jo 80-luvulla.
Minusta 80-luku oli aika kivaa aikaa, ainakin Stadissa. Kekkoslandia murtui ja matkusteltiin ihan tolkuttomasti, kaikki rahat meni siihen ja bilettämiseen. Olen onnellinen, etten ole kasvanut Tinder-aikana, seksi ja seurustelu oli luontevampaa tuolloin.