Yllätin lapsenvahdin nukkumasta
Mitä mieltä? 1v lapsen hoidosta oli sovittu hyvissä ajoin ja tämä henkilö tuli mielellään hoitamaan lasta noin kolmeksi tunniksi. Kun palasin kotiin, hoitaja oli todella sikeässä unessa sohvalla. Ei herännyt oven kolaukseen eikä askeliini, minun piti mennä aivan viereen puhumaan että heräsi. Lapsi oli pinnasängyssään toisessa huoneessa silmät auki, ehkä hän heräsi tulooni tai sitten oli ollut hereillä jo kauemmin. No periaatteessa mitään vaaratilannetta ei sattunut, mutta ylireagoinko kun multa meni luottamus? Tuli tosi kurja olo, tämä henkilö on usein sanonut että tulee hoitamaan jos tarvitaan, mutta en tosiaan ole häntä rasittanut vaan tämä oli toinen kerta kun jätin lapsen muutamaksi tunniksi hoitoon.
Kommentit (60)
Ihmettelen mikä saa aikuisen nukkumaan sikeästi keskellä päivää kun on sovittua työtä? Onko hänellä jokin lääkitys?
Miks täällä niin moni on sitä mieltä et antaa sen hoitajan nyt pötkötellä kun äiti ei ees tiedä kauan se oma lapsi on ollut hereillä? Kauhea puolustus päällä.
Kysymys kuuluu, miten hoitaja ei ole pysynyt hereillä sitä pientä kolmea tuntia kun pitäisi vahtia jonkun lasta? En vaan saa tätä millään mun päähän.
Eri asia jos joku mun siskontyttö olis hoitamassa, niin en varmaan ihmettelis jos se olis nukahtanut sohvalle, mut sen takia en myöskään pyytäis sellasta tyyppiä vahtimaan mun lasta.
Niin lyhyt aika että pitäis pysyä kyllä hereillä. Sinne tultiin vahtimaan lasta, vaikka se lapsi nukkuu niin ei se tarkoita et sun täytyy sillon nukkua. Varsinkaan jos oot noin syväuninen ettet edes herää oven avaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on hirveesti nihkeitä viestejä. Ei todellakaan oo nipoa jos menettää luottamuksen lastenvahdille joka nukkuu kun oma lapsi on hereillä pinnasängyssä. Mulla on 4 lasta, eikä nää vuodet oo tehnyt musta sillä tapaa "rennompaa" että olisin ok sen kanssa että hoitaja tulis sohvalle nukkuu kun mun lapsi on hereillä. Se on ollut vaan joku 3h keikka, pitäis pysyä hereillä sen aikaa. Eri asia yölliset hoidot.
Jos lapsi on siellä hiljaa, mistä edes tiedät hänen olevan hereillä siellä pinniksessä? Vai oletko istunut pinniksen vieressä tarkkailemassa kaikkien neljän lapsen kanssa, jos vahingossakin avaa silmät niin olet heti siinä hollilla?

Itseäni ainakin ramasee usein, arki on välillä raskasta.
Tämä ei tainnut olla maksettu lapsenvahti, vaan joku läheinen, joka oli luvannut auttaa lapsen kanssa. Ehkä oma äiti tms.
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä. Lapsi makoili hiljaa pinnasängyssä? Olisitko itse kotona ollessasi hakenut lapsen sieltä pois? Mistä edes tiesit lapsen olevan hereillä? Tai siis jos oma lapseni on päikkäreillä pinnasängyssä en kyllä käy siellä tarkistelemassa että onko silmät auki vai kiinni. Kyllä vauva sitten ilmoittaa kun haluaa sieltä pois.
Tuskin tämä sikeässä unessa ollut lapsenvahti olisi herännyt toisessa huoneessa olevan vauvan ääntelyihin, kun kerran viereen asti piti äidin mennä, että ylipäätään heräsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä ainakin on outoa että joku nukkuu työvuoron aikana. Ei ainakaan missään muussa työssä ole ok ottaa tirsoja kesken kaiken, vaikkei erikseen sovita että "ethän sitten nuku työaikana".
Vahinkoja tosin sattuu itse kullekin, minä olisin ainakin tosi nolona jos olisin nukahtanut jonkun työnantajan sohvalle sillä välin kun mun pitäis hoitaa heidän lasta, ja heidän lapsi on hereillä pinnasängyssä. Sehän saa sen näyttämään pahimmassa tapauksessa siltä, että lapsi on jätetty pinnikseen ja itse menty sohvalle löhöileen.
Ihan typerää verrata jotain lapsenvahtikeikkaa oikeaan työhön. Ja kyllä esimerkiksi päiväkodissa usein nukutaan töissä, vai luuletko, että se yksi hoitaja joka makoilee pimeässä huoneessa lasten nukkuessa istuu siellä kaksi tuntia tekemättä mitään? Useimmat ottavat tirsat, jonka takia ne vuorot ovatkin kovassa huudossa.
Ja tästä ap:n tapauksesta, mitä vikaa siinä pinniksessä on? Jos lapsi makaa siellä hiljaa ja tyytyväisenä? Kyllä lapsesta näkee jos on itkenyt, ja koska ap ei tästä maininnut, oletan, että lapsi on ollut siellä ihan tyytyväisenä. Ei se pinnis mikään kidutusväline ole jos kerran vielä viihtyy siellä!
Kyllä lastenvahtikeikka on ihan oikeaa työtä. Eikä siellä päiväkodissa nukuta töissä. Siellä ollaan ihan vahtivuorossa se nukkariaika, ei se ole mikään hoitajan päiväunihetki.
Ja jos minulla on hoitaja paikalla niin ainakin toivoisin että hän pitää lapsesta huolta ja pitää sille seuraa. Ei kait sitä ole tarkoitus pinnikseen jättää ja itse mennä tirsoille. Koska siltähän se näyttää kun vanhempi tulee kotiin, ja hoitaja nukkuu sikeästi sohvalla ja lapsi hereillä pinnasängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen mikä saa aikuisen nukkumaan sikeästi keskellä päivää kun on sovittua työtä? Onko hänellä jokin lääkitys?
Itseäni ainakin ramasee usein, arki on välillä raskasta.
Niin, ehkä sun ei kannata tarjoutua vahtimaan muiden lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Miks täällä niin moni on sitä mieltä et antaa sen hoitajan nyt pötkötellä kun äiti ei ees tiedä kauan se oma lapsi on ollut hereillä? Kauhea puolustus päällä.
Kysymys kuuluu, miten hoitaja ei ole pysynyt hereillä sitä pientä kolmea tuntia kun pitäisi vahtia jonkun lasta? En vaan saa tätä millään mun päähän.
Eri asia jos joku mun siskontyttö olis hoitamassa, niin en varmaan ihmettelis jos se olis nukahtanut sohvalle, mut sen takia en myöskään pyytäis sellasta tyyppiä vahtimaan mun lasta.
Niin lyhyt aika että pitäis pysyä kyllä hereillä. Sinne tultiin vahtimaan lasta, vaikka se lapsi nukkuu niin ei se tarkoita et sun täytyy sillon nukkua. Varsinkaan jos oot noin syväuninen ettet edes herää oven avaukseen.
Minulla on kolme lasta. Nuorin on 6kk. En minä tiedä kauanko vauva oli hereillä tänä aamuna. Heräsin iloiseen jokelteluun klo 6, jota kesti minuutin. Sitten lapsi hiljeni. Seuraavaksi hän äänteli klo 7, ei mitään hajua onko hän ollut hereillä siinä välissä vai ei. Mitä väliä? Jos vauva on tyytyväinen, niin miksi minua pitäisi äitinä kiinnostaa, että onko hän tyytyväinen silmät auki vai kiinni? Kaverilla on sellainen sovellus puhelimessa johon merkataan lapsen nukkumiset. Itse en koe tarpeelliseksi merkata minuutilleen lapsen nukkumisia. Eikö tässä tärkeintä ole, että lapsi on tyytyväinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä ainakin on outoa että joku nukkuu työvuoron aikana. Ei ainakaan missään muussa työssä ole ok ottaa tirsoja kesken kaiken, vaikkei erikseen sovita että "ethän sitten nuku työaikana".
Vahinkoja tosin sattuu itse kullekin, minä olisin ainakin tosi nolona jos olisin nukahtanut jonkun työnantajan sohvalle sillä välin kun mun pitäis hoitaa heidän lasta, ja heidän lapsi on hereillä pinnasängyssä. Sehän saa sen näyttämään pahimmassa tapauksessa siltä, että lapsi on jätetty pinnikseen ja itse menty sohvalle löhöileen.
Ihan typerää verrata jotain lapsenvahtikeikkaa oikeaan työhön. Ja kyllä esimerkiksi päiväkodissa usein nukutaan töissä, vai luuletko, että se yksi hoitaja joka makoilee pimeässä huoneessa lasten nukkuessa istuu siellä kaksi tuntia tekemättä mitään? Useimmat ottavat tirsat, jonka takia ne vuorot ovatkin kovassa huudossa.
Ja tästä ap:n tapauksesta, mitä vikaa siinä pinniksessä on? Jos lapsi makaa siellä hiljaa ja tyytyväisenä? Kyllä lapsesta näkee jos on itkenyt, ja koska ap ei tästä maininnut, oletan, että lapsi on ollut siellä ihan tyytyväisenä. Ei se pinnis mikään kidutusväline ole jos kerran vielä viihtyy siellä!
Saattaahan olla, että se lapsi oli aikansa huudellut / huutanut, mutta lopettanut sitten, kun huutoon ei vastattu, kun lapsenvahti nukkui vain sikeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen mikä saa aikuisen nukkumaan sikeästi keskellä päivää kun on sovittua työtä? Onko hänellä jokin lääkitys?
Itseäni ainakin ramasee usein, arki on välillä raskasta.
Niin, ehkä sun ei kannata tarjoutua vahtimaan muiden lapsia?
Usein vahdinkin, ja hyvin voi nukkua päikkärit samalla kun lapsetkin nukkuu. Näin olen aina tehnyt myös omien lasteni kohdalla. Kaikki ovat hengissä ja hyvinvoivia kunnollisia kansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä ainakin on outoa että joku nukkuu työvuoron aikana. Ei ainakaan missään muussa työssä ole ok ottaa tirsoja kesken kaiken, vaikkei erikseen sovita että "ethän sitten nuku työaikana".
Vahinkoja tosin sattuu itse kullekin, minä olisin ainakin tosi nolona jos olisin nukahtanut jonkun työnantajan sohvalle sillä välin kun mun pitäis hoitaa heidän lasta, ja heidän lapsi on hereillä pinnasängyssä. Sehän saa sen näyttämään pahimmassa tapauksessa siltä, että lapsi on jätetty pinnikseen ja itse menty sohvalle löhöileen.
Ihan typerää verrata jotain lapsenvahtikeikkaa oikeaan työhön. Ja kyllä esimerkiksi päiväkodissa usein nukutaan töissä, vai luuletko, että se yksi hoitaja joka makoilee pimeässä huoneessa lasten nukkuessa istuu siellä kaksi tuntia tekemättä mitään? Useimmat ottavat tirsat, jonka takia ne vuorot ovatkin kovassa huudossa.
Ja tästä ap:n tapauksesta, mitä vikaa siinä pinniksessä on? Jos lapsi makaa siellä hiljaa ja tyytyväisenä? Kyllä lapsesta näkee jos on itkenyt, ja koska ap ei tästä maininnut, oletan, että lapsi on ollut siellä ihan tyytyväisenä. Ei se pinnis mikään kidutusväline ole jos kerran vielä viihtyy siellä!
Saattaahan olla, että se lapsi oli aikansa huudellut / huutanut, mutta lopettanut sitten, kun huutoon ei vastattu, kun lapsenvahti nukkui vain sikeästi.
Kuten sanoin, kyllä lapsesta näkee onko lapsi itkenyt. Jos ei näytä siltä, ei lapsella ole ollut mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on hirveesti nihkeitä viestejä. Ei todellakaan oo nipoa jos menettää luottamuksen lastenvahdille joka nukkuu kun oma lapsi on hereillä pinnasängyssä. Mulla on 4 lasta, eikä nää vuodet oo tehnyt musta sillä tapaa "rennompaa" että olisin ok sen kanssa että hoitaja tulis sohvalle nukkuu kun mun lapsi on hereillä. Se on ollut vaan joku 3h keikka, pitäis pysyä hereillä sen aikaa. Eri asia yölliset hoidot.
Jos lapsi on siellä hiljaa, mistä edes tiedät hänen olevan hereillä siellä pinniksessä? Vai oletko istunut pinniksen vieressä tarkkailemassa kaikkien neljän lapsen kanssa, jos vahingossakin avaa silmät niin olet heti siinä hollilla?
Nyt tässä verrataan sitä äiti olisi kotona lasten kanssa, siihen että joku tulee tekemään tätä työkseen eli tulee kolmeksi tunniksi vahtimaan lasta. Sillon siitä yleensä maksetaan, ja silloin yleensä keskitytään siihen työhön mitä sinne on tultu tekemään. Ei nukkumaan sohvalle. Minä neljän lapsen äitinä, hoidan kotona asiat niinkun ne normaalisti tehdään, mutta töissä minä en nuku.
Kyllä mammoilla on rima alhaalla. Jos on itse vätys niin ei muiltakaan mitään odota, niin onhan tuo reilu peli. Jos itse menisin herranen aika vain kolmeksi tunniksi lasta hoitamaan, kyllä mä hänen päiväunien aikana vaikka tyhjäisin tiskikoneen tai muuta hyödyllistä. Näin toimii koko mun tuttavapiiri ja toisenlaisia hoitajia en kotiini ottaisikaan :)
Täällä moni on kommentoinut, että eri asia jos kyseessä on iltakeikka ja lapsi on iltaunilla. Miksi se olisi eri tilanne? Molemmissa skenarioissa lapsi on nukkumassa. Jostain syystä monen mielestä on kauhea riski nukkua päiväunien aikaan, koska lapsi saattaa herätä! No kyllä se lapsi voi ihan yhtä helposti herätä myös yöunilta.
Näyttäis olevan nukahtanut lapsenvahti linjoilla. Nolottaako?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mammoilla on rima alhaalla. Jos on itse vätys niin ei muiltakaan mitään odota, niin onhan tuo reilu peli. Jos itse menisin herranen aika vain kolmeksi tunniksi lasta hoitamaan, kyllä mä hänen päiväunien aikana vaikka tyhjäisin tiskikoneen tai muuta hyödyllistä. Näin toimii koko mun tuttavapiiri ja toisenlaisia hoitajia en kotiini ottaisikaan :)
En olis voinut paremmin itse sanoa! :) Täysin samaa mieltä!

Itse en voisi sietää, että lapsenvahtimme tyhjentäisi tiskikonetta - mistä hän tietäisi minne laittaa mitäkin? Muutenkin tuntuisi omituiselta pyytää häntä siivoamaan, hänhän on lapsenvahti eikä siivooja! Mieluummin otan hyvin levänneen vahdin, joka jaksaisi temmeltää lapsen kanssa myös päikkäreiden jälkeen (vaikka ymmärrän että apn tilanteessa vahtivuoro loppui tuohon, mutta silti).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mammoilla on rima alhaalla. Jos on itse vätys niin ei muiltakaan mitään odota, niin onhan tuo reilu peli. Jos itse menisin herranen aika vain kolmeksi tunniksi lasta hoitamaan, kyllä mä hänen päiväunien aikana vaikka tyhjäisin tiskikoneen tai muuta hyödyllistä. Näin toimii koko mun tuttavapiiri ja toisenlaisia hoitajia en kotiini ottaisikaan :)
En olis voinut paremmin itse sanoa! :) Täysin samaa mieltä!
Aina yhtä hyvä juttu kun kommentoi omaan kommenttiinsa siitä, kuinka mahtavia mielipiteitä tulikin ilmaistua :D