Nainen, onko sinulle vaikeaa hyväksyä ettet saa yhdynnässä orgasmia?
Juttelin eilen kaverini kanssa seksistä. Hän kertoili, että saa helposti 5 orgasmia jokaisen seksikerran aikana. Minä en ole koskaan saanut yhtä enempää enkä sitäkään koskaan yhdynnässä vaan ainoastaan muilla tavoilla.
Valehtelisin väittäessäni ettenkö ole vähän kateellinen. Millaisia tunteita teillä muilla naisilla?
Kommentit (21)
On vaikea hyväksyä ja kyllä, koen olevani tässä asiassa monia muita naisia huonompi.
Enemmistö naisista taitaa saada vain yhden ison, jos saavat. Tämän jälkeen eivät halua ja jaksa toista. Vaimokin näitä. Hyvin harvoin on saanut kahta ja nekin suuseksioegasmien jälkeen. Ilmeisesti ole silloin tullut vielä tarpeeksi. Sekin aina vaimeampi kuin eka. Yhdyntäorgasmit olleet niin kovia, ettei pidemmästä naimisesta orgasmin jälkeen ole ollut iloa muuta kuin minulle.
Sai ekat vuosikymmenet enimmät yhdynnöissä ja vaihdevuosien jälkeen suhde kääntyi ja nykyisin saanut vain suuseksillä ja sormetuksella. Taitaa olla 2v kun sai viimeksi yhdynnässä toisen. Aina on kumminkin viikoittain saanut ja halunnut yhdyntääkin. Ei ole ainakaan valittanut ettei saa enää yhdynnöissä.
Pääasia, että naiset saa tavalla tai toisella. Itse taidan rakastaa yhtä lailla orgasmin puristeluja sormia vasten kuin kulliakin vasten. Vaikea erotella paremmuutta. Naisen orgasmi on parhautta ihan sama miten tulee.
Suhtaudun asiaan, kuten suhtaudu kavereideni varallisuuteen: ihan hyvä on näinkin (saan itse seksin aikana yhden orgasmin nuolemalla), mutta toki voisi olla paremminkin.
Koen olevani epäonnistunut jos nainen ei saa orkkuu t m55
Mulla on vähän erilainen kateus. Saan kyllä niin monta orgasmia seksissä kun jaksan vain hieroa itseäni, mutta en pelkällä peniksellä, tarvitsen klitoriksen stimulointia samalla kun olemme yhdynnässä. Penis sisällä+ klitoriksen hyväily antaa tosi hyvän, "täyden" orgasmin.
Välillä hommaillaan mulle orgasmit ennen yhdyntää, yleensä 5-10 orkkua on aika sopiva. Ja pystyn saamaan muutamien sekuntien tauon jälkeen uuden perään. Olen jotenkin elänyt uskossa, että kaikki naiset saisi nimenomaan klitorisorkkuja monia peräkkäin.
MUTTA se minua risoo enemmän, että olisi kiva tulla ihan yhdynnässä pelkästään. Olen saanut elämäni aikana ehkä kaksi puhdasta yhdyntäorgasmia ja mulle ne oli tosi erilaisia, jotenkin vähemmän fyysisiä ja enemmän leijuvia, euforisempia ja pidempiä. Silloin oli jo yhden jälkeen sellainen olo että ei tarvitse enempää. Vaihtaisin vaikka nämä "sarjana" saavani orkut niihin jos tietäisin miten se tapahtuu. Toki oon iloinen että ylipäätään saan orgasmeja. Silti.
Orgasmi tulee jos tullakseen, en enää mieti tässä iässä, kiva jos kumppani saa orgasmin, siinäpä tulee minulekkin kiva fiilis,että vielä tällä iällä voi tyydyttää kumppanin. N 59 v.
En ole koskaan kateellinen kellekkään. Saan paljon orgasmeja jokapäivä, mies aktiivinen ja osaava. EnTiedä mikä orgasmi on paras, saan monenlaiia ja erivoimakkuuuksilla; ihan just puhuttiin tätä miehen kanssa!
OLen saanutpelkällä kaululla (joa ei oikeasti OLE pelkällä kalulla, vaan just sillä klitoriksen stimuloinnilla, vaikka ilman soeriia tai leluja) ja sitten kalulla ja sormella ja tietty kielellä. Hienoja orgasmeja, milloin isoja milloin pienempiä..aina ihania!
Antakaa meidän naistena saada miten haluamme.
Naisten orgasmeja ei taida pystyä arvottamaan. Siis minähän en tiedä, mutta sellaisen käsityksen olen saanut lukemalla, että naisilla on isoja yksilöllisiä eroja kuinka voimakkaita tai monelaisia orgasmeja saavat. Vaimon orgasmit olleet aina totaalisia, joku tuhat volttia sisään virtaa, joka ikinen lihas kivettyy kivikovaksi, sääret, reiden, pakarat selkä ja vatsalihakset ihan kaikki, paitsi sisemmät lantionpohjan likakset. Ne joko kivettyy nekin tai sitten sykkii rajusti. Sellään maaten selkä nousee korkealle kaarelle ja kaikki kivettyy. Vielä nykyisinkin pillu puristaa kahta sormea niin kovaa, että välillä sattuu luihin ja ja luut vaimon pillua. Kalussa ei ole luita ja sen verran järeä, että kestänyt vaikka kuinka kovat puristukset. On tullut kipeäksi vasta vaimo päällä ollessa, jossa juntannut kaluni paksua tyveä myöten sisään voimalla, tila loppunut myös pituussuunnassa. Puristus on täyttänyt kullini ääripisteeseen, jolloin vienyt viimeisenkin tilan pillusta ja siihen rutistava orgasmi päälle, niin seuraavana päivänäkin ollut kulli vielä arka. Kerran ja todella kovaa ollut vaimolla aina.
Kuten sanottu, ei ole itsellä kokemusta kuin vaimon orgasmeista.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa meidän naistena saada miten haluamme.
Se on vain harmillista, kun täälläkin on eräs vanhempi rouva aina paasaamassa naisille, miten yhdynnän aikana ei tule hieroa klitorista, vaan miehen tulee hoitaa sormeilu. Muuten on kuulemma kyse masturboinnista ja näinhän siinä tulee heti arvotettua toisten orkkuja. Harmillista, kun joku tuomitsee omat nautinnollisimmat jutut vääriksi.
Kyllä on, koska miehen kanssa yhdyntä ei ole koskaan tyydyttävää. Se on kuin lupaus suklaasta, jota aina pidetään perin metrin päässä. Suuseksi olisi pop.
Naiset, jotka ei ole saaneet orgasmia yhdynnässä eivät vain ole saaneet riittävän suurta. Kivun ja orgasmin välinen raja on veteen piirretty viiva ja isolla se raja häivytetään kokonaan.
Ei, itse asiassa en ole ennen tänne tuloani koskaan edes ajatellut asiaa. Minä olen minä, omanlaiseni, myös siinä mistä kiihotun olen yksilöllinen.
Suoraan sanottuna nämä orgasmiväännöt ovat mielestäni vähän outoja. Aivan kuin kyseessä olisi joku kilpailu kenen vaimo nyt mitenkin saa ja miten monta kukakin milläkin tavalla saa. Ei kuulosta kovin terveeltä minun näkökulmastani.
No ei oikeastaan. Olen saanut yhdyntäorgasmin pari kertaa, mutta se on ollut jotenkin paljon vaimeampi, kuin orgasmi muulla tavalla. Jostain syystä, vaikka laukeaisin muna sisällä, orgasmi ei ole niin voimakas ja tyydyttävä, kuin pelkästään klittaa hyväilemällä tullut. Sama koskee myös sormetusta, orkku on heikompi, jos sormet ovat sisällä sen tullessa. Varmaan jokin anatominen seikka tämän aiheuttaa, mutta ei se mitenkään haitalliselta tunnu.
Nuorempana kun oli muutenkin epävarma vähän kaikesta ja uskoi että kaikenlaiset ulkopuolelta sanellut olemisen ja elämisen mallit oli ainoita oikeita, se harmitti. Nyt aikuisemmalla iällä se on ihan se ja sama, kun sen voi saada kuitenkin muilla tavoilla kuin puikottamalla. En arvota yhdellä tavalla saatua orgasmia paremmaksi kuin toisella tavalla saatua. Elän elämääni ja nautin.
En.
Saan oikein hyvän vaginaorkun sormetuksesta kun mies sen tekee. Itse tehtynä tämä laimeampi.
Klitorisorgasmini teen itse, miehen tekemänä siihen menee suhteettoman kauan, eikä ole parempi. Itse saan tehtyä paremmin.
Vagina ja klitorisorgasmini ovat minulla aivan erituntuisia. Vaginaorkussa tunnen selvästi klitoriksen hermotusta+ jotakin muuta hermotusta. En osaa sen kummemmin selittää.
Penis nyt ei minulla tunnu ihan niin hyvältä, että sillä orgasmin saisin. Penis sujahtaa ohi parhaimman tuntuisesta kohdasta.
Tässä siis VAIN oma kehoni ja tämän hetkiset orgasmitapani että älkää nyt tästä tingatko.
Orgasmien voimakkuudet toki vaihtelevat päivän ja kiihotuksen mukaan. Joskus on sarjana. Voin saada vaginasta joskus useamman peräkkäin, klitoriksesta harvemmin useampi peräkkäin, mutta pienen tauon jälkeen kyllä.
Parisuhteessa se oli ihan ok, että ei joka kerta saanut, mutta nyt sinkkuna ollessa random panojen kanssa haluan sitä seksiä juuri sen orgasmin takia. Jos ei pannessa, niin sitten suuseksillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa meidän naistena saada miten haluamme.
Se on vain harmillista, kun täälläkin on eräs vanhempi rouva aina paasaamassa naisille, miten yhdynnän aikana ei tule hieroa klitorista, vaan miehen tulee hoitaa sormeilu. Muuten on kuulemma kyse masturboinnista ja näinhän siinä tulee heti arvotettua toisten orkkuja. Harmillista, kun joku tuomitsee omat nautinnollisimmat jutut vääriksi.
Sinä se täällä tuomitset. Jokainen nainen täällä puhuu ihan omista tunnoistaan, ja jos joku sano, että miehen tekemä on parempi siis sormin, niin sitten on. Eihän kukaan edes voi kieltää ketään tekemästä kuinka haluaa.

Ei se nyt noin mene!. Jos toinen haukkuu toisen naisen yhdyntäorgasmia masturboinniksi, jos nainen itse hyväilee omaa klitoristaan yhdynnässä. Kyllä tuo on arvostelua ja toisen naisen orgasmin vähättelyä. Toinen nainen on toiselle susi, miehiä ei kiinnosta millä nainen saa orgasminsa yhdynnässä pääasia että saa, on molempien etu. Pitäisi olla harvinaisen tyhmä mies jos menee arvosteleman naistaan siksi, että tämä hieroo samalla klitoristaan kun ovat yhdynnässä. Ihan sama väittää, että jos mies ei hyväile naisen orgasmia, niin se on huono asia. Ihme touhua naisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa meidän naistena saada miten haluamme.
Se on vain harmillista, kun täälläkin on eräs vanhempi rouva aina paasaamassa naisille, miten yhdynnän aikana ei tule hieroa klitorista, vaan miehen tulee hoitaa sormeilu. Muuten on kuulemma kyse masturboinnista ja näinhän siinä tulee heti arvotettua toisten orkkuja. Harmillista, kun joku tuomitsee omat nautinnollisimmat jutut vääriksi.
Sinä se täällä tuomitset. Jokainen nainen täällä puhuu ihan omista tunnoistaan, ja jos joku sano, että miehen tekemä on parempi siis sormin, niin sitten on. Eihän kukaan edes voi kieltää ketään tekemästä kuinka haluaa.
Jos se olisikin vain omista tunnoista puhumista niin ok. Mutta kun viestit on toisten mollaamista ja suureen ääneen ihmettelyä "miksi naisen pitää se tehdä ja mies ei tee mitään muuta kuin panee??" niin kyllä siinä arvostelee muiden orgasmeja silloin. Ja ihan vain mielenkiinnosta: jos mies panee ja sormeilee klittaa niin mitä hittoa se nainen silloin tekee? Makaa paikoillaan tekemättä mitään?
Tiedän, että naisten välillä on isoja eroja tässä. Tiedän myös, että nuo sarjaorgasmien saajat ovat vähemmistöä ja me muut edustamme sitä tavallista. En siis voi sanoa, että olisi vaikea hyväksyä, mutta tottakai ottaisin itse tuon toisen version, jos voisin.