Miten pääsisin eroon jatkuvasta huolesta lasteni (nuorten) suhteen, jos en tiedä missä he ovat?

Hakeudu keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Kuulostaa niin pahalta, etten usko, että meidän tavallisten ihmisten kotikonstit auttaa.

Onko kellään mulla tällaista?

Samanlaisia oireita täälläkin tosin lapset pienempia. Pelkään kun ne on vaikka mummolassa. Ja isoimmasta kun on jossain kaverilla. Ja huolestun myös miehestä, jos ei tule töistä juuri kun vuoro päättyy tai muuten vaikka paha keli tai yön tunteita mietin että sille tapahtuu jotain töissä. Ahdistus ja paniikkikohtauksista kärsin.

Mun hyvä ystävä antoi vinkin, et älä hyvä ihminen tuolla lailla huolehdi, koska se ajaa vaan sut loppuun ja on asia, johon et voi vaikuttaa vaikka päällä seisoisit.

Vähitellen itseäni opettaen olen pystynyt itseäni aikuiskouluttamaan, että on enää normaali huoli ei ylitsevuotava.

Ylihuolehtivilla vanhemmilla on usein tuota ainakin jossain määrin. Yleensä johtuu omasta taustasta (itse sain elää ku pellossa ilman et musta olisi huolehdittu eli olin vapaan kasvatuksen lapsi).

Etsi itselle keino jolla pystyt rauhoittumaan ja syyn löytäminen suureen huoleen yleensä auttaa ymmärtämään tilannetta ja hallitsemaan sitä.

Tsemppiä 👍

Keholliset oireet ensin 4-7-8 harjoituksella ja sen jälkeen mielikin voi rauhoittua lempeällä sisäisellä puheella. Harjoitus löytyy noilla numeroilla youtbesta.

Jos he tietävät turvallisuudesta jotain ja ympäristö suht turvallinen, tilanne parempi. Isoissa kaupungeissa joitakin ongelmia. Jotkut asiat lisäävät riskejä esim. harrikan osto jne. Maalaisjärki mukaan.

Kyse on sinusta, ei niistä lapsista. Sinua ahdistaa, kun et pysty kontrolloimaan kaikkea ja luulet, että se onnistuu silloin, kun kaikki ovat kotona.

Ei se onnistu edes silloin.

Tulen ikuisesti muistamaan yhden mamman, joka lasten temppupuistossa kielsi lastaan menemästä pitkään liukumäkeen. Hän sanoin näin: "Isä antaisi sinun mennä, mutta minua pelottaa, että sinua sattuisi!"

Eli eihän sillä lapsen sattumisella ole oikeasti väliä, silloinhan meneminen olisi kategorisesti kiellettyä. Kyse oli vain ja ainoastaan äidistä ja hänen tunteistaan.

Lapsiparka.

Onhan tuo nyt jotenkin ylihuolehtimista isolla Y:llä. Hirmuisesti kontrolloidaan lapsiaan koko ajan. "Matti älä mene sinne, Matti ole varovainen, Matti tule tänne" kun seuraa aikuisia esim. puistoissa tai kaupoissa tms. Koiria kontrolloidaan koko ajan samalla tavalla. 

Ihmiset jotenkin ihan hölmöjä.

Mielikuvitus vaan alkaa laukkaamaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta mitä on voinut tapahtua: auto-onnettomuudesta pyörällä kaatumiseen tai väkivallan uhriksi joutumiseen. Miten saisi itsensä ajattelemaan sitä todeenäköisibtä vaihtoehtoa että kaikki on kuitenkin hyvin mutta eivät vaan ole muistaneet katsoa puhelinta tai että akku on loppunut.

Jokainen ylihuolehtiva äiti on joskus ollut alihuolehdittu lapsi.

Mun mummo ihan samanlainen, ollut koko ikänsä. Myös itsensä suhteen. Ei uskalla tehdä oikein mitään kun pelkää kaikkea ja saa hepulin, jos ei vastaa heti puhelimeen. Kai sen elämän noinkin voi elää, elämättä sitä juurikaan.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ylihuolehtiva äiti on joskus ollut alihuolehdittu lapsi.

Miksi

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo nyt jotenkin ylihuolehtimista isolla Y:llä. Hirmuisesti kontrolloidaan lapsiaan koko ajan. "Matti älä mene sinne, Matti ole varovainen, Matti tule tänne" kun seuraa aikuisia esim. puistoissa tai kaupoissa tms. Koiria kontrolloidaan koko ajan samalla tavalla. 

Ihmiset jotenkin ihan hölmöjä.

Nämä saavat myös ihan sairaita piirteitä. Mun mammakaveri alkoi näkyvästi stressata, kun hänen lapsensa meni meillä yläkertaan, missä on lastenhuoneet ja kaikki lelut. Jos siellä on vaikka kylppärissä jotain myrkkyjä!

Ilman muuta olisivat omien lasteni ulottuvilla, tottahan toki.

Itselläni samaa. Pelkään koko ajan läheisteni puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ylihuolehtiva äiti on joskus ollut alihuolehdittu lapsi.

Minä en ole, pikemminkin äitini oli samanlainen huolehtija kuin minä. Mutta ei ihan noin paha varmaan, siihen aikaan ei ollut edes kännyköitä. Mutta en tietysti tiedä, mitä hänen päänsä sisällä liikkui.

Ap.

Pitää ajatella, että heillä, nuorilla siis, on oikeus elää nuoruuttaan kavereineen vapaa-ajallaan. Siihen ei tarvitse puuttua, ellei kyseessä ole oikeat uhkat kuten huumeet, alkoholi tai täysin vastuuton käytös. Kyllä kai jokainen lapsiaan rakastava vanhempi on huolissaan mutta on viisautta peittää se eikä yrittää  rajoittaa toisten elämää. Niinpä, helppo sanoa, itse olen tällainen ylihuolehtija mutta yritän aina pitää sen sisälläni. Ajattelen, että tämä on minun ongelmani eikä sillä saa muita kiusata.

Kuulostaa ahdistuneisuudelta. Netissä on ihan hyvin tietoa, että miten omia kauhuskenaarioajatuksia saa vähennettyä. Ainakin yksi on se, että heti kun huolestuttaa, lopettaa sen ajatuksen siihen eikä päästä niitä laukalle miettimällä esim. Että mitä kaikkea kamalaa VOISI tapahtua. Hengitysharjoitukset. Ajatusten tietoinen muuttaminen. Ei ne lapset mene rikki vaikka vastoinkäymisiä kävisikin tai se että lapset saa uusia kokemuksia muualla voi oikeesti tehdä niille hyvää.

Olen itse samanlainen turvahakuinen aikuinen vaikkei mulla lapsia vielä olekaan. Huomaan eläimistä tuota, että on jatkuva kontrollin tarve ja vaikea jättää heitä esim. Hoitoon, kun pelkään niiden puolesta. Mut sit oon opetellut ajattelemaan et vaan koska joku ihminen tekee asiat hieman eri tavalla, ei tarkoita, et se ois väärä tapa. Ja että oikeesti ne asiat, joita itse ei uskalla eläinten tehdä ja joita yrittää välttää, voikin itse asiassa tehdä niille hyvää ja mä vaan omilla peloillani luon niille jonkun vankilan.

Mä olen ollut tuollainen ja olen kotona asuvien lasten kohdalla olen välillä edelleen. Yritän olla asiaa näyttämättä lapsille, en halua kasvattaa heistä pelokkaita.

Kotoa muuttaneen lapsen kohdalla aika on auttanut, ei olla päivittäin yhteyksissä, enkä tiedä missä menee ja mitä tekee ja olen opetellut ajattelemaan että hän pärjää, pärjäsinhän minäkin aikanaan kun muutin kotoa.

Ei kai tuossa voi kun yrittää opetella pois ahdistuksesta, jos ei omin voimin onnistu, niin terapiassa.

Mulla taustalla kaverin kuolema ja yksi lähipiiriin sattunut onnettomuus, mulle on siis turha lohtu "että ei se kohdalle satu" kun kokemus on että tiedän että voi sattua. Elämän epävarmuuden kanssa on vaan yritettävä selviytyä.

Mitä hyötyä sinun huolehtimisellasi on? Estääkö se asioita tapahtumasta?

Kun näitä kontrolloinnin tunteita tulee pysähdy siihen ajatukseen ja kysy itseltäsi mitä voit asialle tehdä. Harjoittele kestämään vaikeatkin tunteet ja keholliset tuntemukset. Tämä on sinun aikasi kasvaa ja oppia tuntemaan itseäsi paremmin.

Lapset tekee mitä tekee. Ei niille mitään voi. Aika on pitkä.

Lapsille turvallisuutta tuo säännöt ja määräykset. Kotiintuloaika on hyvä juttu ja ruoka-ajat.