Miksi painajaiset ahdistavat pitkään?
Siis otsikossa kysymys. Kun näen oikeasti ahdistavaa painajaista niin en pääse ahdistavalta olosta eroon edes herättyäni vaan unen ahdistus jää päälle pitkäksi aikaa, vaikka tiedostan täysin sen olleen unta eikä totta. Raivostuttavaa kun puolet päivästä menee pilalle turhan ahdistuksen vuoksi.
Kommentit (22)
Ihan normaalia, joskus vain ahdistaa. En pääse mistään tunteista eroon väkisin. Sinun täytyy hyväksyä se tilanne, kyllä se olo siitä helpottaa.
Vierailija kirjoitti:

Siis korjaus, et pääse.
Ei mua ahdista. Valtaosa unistani ovat painajaisia, mutta helpotun, kun herään ja huomaan, että sehän olikin unta.
Olo on herättyä fyysisestikin kuin olisi puolimaratonin juossut, saati sitten henkisesti on ihan loppu.
Olen paljon tutkaillut asiaa ja tehnyt havainnon, että illalla liian myöhään raskaan tai hiukankin liian runsaan ruoan tai välipalojen syömisellä on vaikutus ylipäätään unen näkemiseen ja unen laatuun. Siis siihen että näkeekö ns tavallisia unia vai painajaisia.
Näin sanoi myös iäkäs äitini, eli oli tehnyt saman havainnon itsessään.
Jos näen painajaisia tai ihan vaan muuten nukun huonosti mietin aina mistä tämä johtui ja mitä ja milloin söin eilen. Toki tietysti joku muu ulkoinen stressitekijä voi vaikuttaa myös, mutta jos sitä ei ole, syy voi löytyä syömisistä.
Sinulle tuli vain ahdistusta. Joskus saattaa tulla asioitakin mieleen myöhemmin sekä muitakin tunteita ahdistuksen lisäksi. Ajallaan kaikki menee ohi, on tuttua monille nuo painajaisetkin, joskus niitäkin sitten tulee.
Vierailija kirjoitti:
Olo on herättyä fyysisestikin kuin olisi puolimaratonin juossut, saati sitten henkisesti on ihan loppu.
Olen paljon tutkaillut asiaa ja tehnyt havainnon, että illalla liian myöhään raskaan tai hiukankin liian runsaan ruoan tai välipalojen syömisellä on vaikutus ylipäätään unen näkemiseen ja unen laatuun. Siis siihen että näkeekö ns tavallisia unia vai painajaisia.
Näin sanoi myös iäkäs äitini, eli oli tehnyt saman havainnon itsessään.
Jos näen painajaisia tai ihan vaan muuten nukun huonosti mietin aina mistä tämä johtui ja mitä ja milloin söin eilen. Toki tietysti joku muu ulkoinen stressitekijä voi vaikuttaa myös, mutta jos sitä ei ole, syy voi löytyä syömisistä.
Ei ole se ruoka. Onko näillä tunneasioillasi yhteys siihen miten ja mitä syöt?
Ehkäpä syy on väsymys, eikä painajaiset. Ei ne yleensä kyllä jää ahdistamaan. Vai oletko tehnyt jotain, mistä omatuntosi soimaa.
No se painajainen vaikuttaa aivoihin ihan samalla tavalla kun että se asia olisi oikeasti tapahtunut.
Siksi kannattaa ainakin yrittää aamulla vaikka 5 min tehdä jotain itselle sopivaa rentoutusharjoitusta esim syvähengitystä jossa rauhoitetaan elimistö ja mieli hitaalla pitkillä sisään ja ulos hengityksillä. Myös jonkun piristävän musiikin kuuntelu aamutoimien ohessa auttaa pääsemään eroon siitä ahdistus olosta. Itselläni (n 54v ) toimii aina hyvä kasarijytä /-disco. Kun lähden töihin pistän autossa volyymit kaakkoon ja jonkun oikein menevän ja energisen biisin soimaan ( tyyliin zz top charp pressed man tms) niin kylläpä elämä avautuu ihan eri sfääreihin ja ahdistus unohtuu. Kokeilkaapa.
Tärkeää on myös se että lähtee fyysisesti liikkeelle, veri lähtee kropassa kiertämään, niin ahdistus hälvenee. Tämähän pätee mihin tahansa ahdistuneisuuteen, ei vaan painajaisten jälkeiseen olotilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olo on herättyä fyysisestikin kuin olisi puolimaratonin juossut, saati sitten henkisesti on ihan loppu.
Olen paljon tutkaillut asiaa ja tehnyt havainnon, että illalla liian myöhään raskaan tai hiukankin liian runsaan ruoan tai välipalojen syömisellä on vaikutus ylipäätään unen näkemiseen ja unen laatuun. Siis siihen että näkeekö ns tavallisia unia vai painajaisia.
Näin sanoi myös iäkäs äitini, eli oli tehnyt saman havainnon itsessään.
Jos näen painajaisia tai ihan vaan muuten nukun huonosti mietin aina mistä tämä johtui ja mitä ja milloin söin eilen. Toki tietysti joku muu ulkoinen stressitekijä voi vaikuttaa myös, mutta jos sitä ei ole, syy voi löytyä syömisistä.
Ei ole se ruoka. Onko näillä tunneasioillasi yhteys siihen miten ja mitä syöt?
Älä sinä tule kertomaan minulle, äläkä muillekaan mistä mikäkin tulee. Todennäköisesti et edes tajua asioota kun noin kirjoitit. Pöljä. Etkö ymmärrä lukemaasi. Minä olen seurannut syy seuraus suhdetta tässä asiassa jo varmaan perinkymmenen vuoden asian ja joka kerta kun näen jotain hirveitä painajaisia syynä on liiallinen syöminen illalla. Siis huom jos ei ole mitään ihmissuhdekriisiä tms juuri menossa josta johtuen näkee siihen aiheeseen liittyvää painajaista. Ja muista että me ihmiset emme ole samanlaisia se miten jonkun kroppa toimii ei ole kaikilla sama. Joten sinä ET tule kertomaan muille mistä mikäkin johtuu. Daa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olo on herättyä fyysisestikin kuin olisi puolimaratonin juossut, saati sitten henkisesti on ihan loppu.
Olen paljon tutkaillut asiaa ja tehnyt havainnon, että illalla liian myöhään raskaan tai hiukankin liian runsaan ruoan tai välipalojen syömisellä on vaikutus ylipäätään unen näkemiseen ja unen laatuun. Siis siihen että näkeekö ns tavallisia unia vai painajaisia.
Näin sanoi myös iäkäs äitini, eli oli tehnyt saman havainnon itsessään.
Jos näen painajaisia tai ihan vaan muuten nukun huonosti mietin aina mistä tämä johtui ja mitä ja milloin söin eilen. Toki tietysti joku muu ulkoinen stressitekijä voi vaikuttaa myös, mutta jos sitä ei ole, syy voi löytyä syömisistä.
Ei ole se ruoka. Onko näillä tunneasioillasi yhteys siihen miten ja mitä syöt?
Ä
No jo pelkästään käytöksesi kertoo että sinulla saattaa olla vähän pahaa oloa itselläsi ja syy saattaa olla omasi. Älä myöskään tuputa valheellista tietoa totuutena vaan opettele kirjoittamaan ne asiat niin että on selkeästi havaittavissa se että kaikki on täysin sinun henkilökohtaista asiaasi. Saattaa auttaa myös jos opiskelet käytöstapoja, ei tietysti ihme jos tulee pahaa oloa kun kohtelee muita huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä syy on väsymys, eikä painajaiset. Ei ne yleensä kyllä jää ahdistamaan. Vai oletko tehnyt jotain, mistä omatuntosi soimaa.
Tämäkin voi olla.
Kirjotin omista painajaisistani alkuviikosta ja ne todella helpottivat, kun puolitin tupakastavieroitustabletin. Se ei ole puolitettava, mutta painajaiset katosiavat. Eli tällä tupakantappolääkkeellä on sivuvaikutuksia, jopa itsetuhoisuudesta puhuttiin.
Näin todellakin painajaisen jollaista en ole koskaan nähnyt, päästin siinä päiviltä kaksi ihmistä ja olin todella järkyttynyt painajaisesta. En uskaltanut nukkua loppuyönä lainkaan...
Näin naisena olen huomannut että painajaiset tulee aina tiettyyn samaan aikaan kierron kanssa. Syömisellä tai valvomisesta tai tapahtuneiden tilanteiden kanssa tähän ei ole minulla vaikutusta. Painajaisen jälkeen herättyä ensin ahdistaa, sitten jotenkin jään unta pohtimaan tarkemmin ja haluaisinkin sen jatkuvan kun jo tiedän sen olevan vain unta.
Oletko jotenkin muutenkin todella herkkä?
Itseäni eivät unet jää vaivaamaan ja itse asiassa kirjoitan niitä myös ylös. Niin hyvät kuin huonotkin unet, koska se on mielenkiintoista mitä alitajuntani tuottaa tietämättäni.
Suosittelen unien kirjaamista muillekin.
Toki jos joku paha painajainen jää ahdistamaan, niin en tiedä auttaako asiaa jos sen parissa viettää aikaa vielä sitä kirjoitellen, mutta voihan sen tarkkaan ylös kirjaaminen auttaa huomaamaan siinä jotain koomisia yksityiskohtia tai viitteitä vaikka päivän tapahtumiin, uutisiin yms. Voi sitä kautta lisätä ymmärrystä niiden synnystä.
Nämä olisi hyvin mielenkiintoisia asioita kaikki mutta keskustelemisesta ja tutkimisesta tekee vaikeaa kaikki kiusanteko ja valheellisuus. Täysi avoimuus ja rehellisyys auttaisi saamaan tietoakin paremmin. Kannattaa välillä miettiä asioita erilaisin tavoin, esimerkiksi jos ajattelet että painajainen johtuu ruoasta etkä ole kuitenkaan varma niin kokeile miettiä asiaa kaikilta kanteilta mitä vain saat mieleesi ja pyörittele niitä asioita mielessäsi. Muista myös totuudellisuus mutta uskalla kyseenalaistaa sitäkin. Lisäksi muista se sinun oma yksilöllisyys.
Vierailija kirjoitti:
Kirjotin omista painajaisistani alkuviikosta ja ne todella helpottivat, kun puolitin tupakastavieroitustabletin. Se ei ole puolitettava, mutta painajaiset katosiavat. Eli tällä tupakantappolääkkeellä on sivuvaikutuksia, jopa itsetuhoisuudesta puhuttiin.
Näin todellakin painajaisen jollaista en ole koskaan nähnyt, päästin siinä päiviltä kaksi ihmistä ja olin todella järkyttynyt painajaisesta. En uskaltanut nukkua loppuyönä lainkaan...
Okei, kerrot selkeästi että tällä lääkkeellä oli sivuvaikutuksia.
Ajattelisin että joko lääke ei ole sinulle hyväksi, söit liian paljon tai sinun tulee kestää niitä sivuoireita. Lääkkeet ovat hieman erilainen aspekti aina koska sitten taas parantuminenkin maksaa eli tulee niitä sivuoireita. Nyt ei ole kyse ilmeisesti lääkärin määräämästä lääkkeestä, se on aina tärkeä asia ottaa huomioon. Kuuntele siis itseäsi kuten olet tehnytkin ja tee kuinka sinusta tuntuu oikealta.
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena olen huomannut että painajaiset tulee aina tiettyyn samaan aikaan kierron kanssa. Syömisellä tai valvomisesta tai tapahtuneiden tilanteiden kanssa tähän ei ole minulla vaikutusta. Painajaisen jälkeen herättyä ensin ahdistaa, sitten jotenkin jään unta pohtimaan tarkemmin ja haluaisinkin sen jatkuvan kun jo tiedän sen olevan vain unta.
Selkeä yhteys, kuukautiskierto. Mitenkäs tunteet ja muut fyysiset oireet?

Tietty kaava toistuu, on tuttua jo miksi joskus ei jaksa mitään, haluaa syödä kaiken mitä saa käsiin, on kärttyinen, sitten on herkkänä ja kaikki itkettää, itseään ei voi sietää, nälkä koko ajan ja haluan hautautua sohvan nurkkaan, sitten taas on energiaa täynnä, jaksaa tehdä vaikka mitä, olen kaunis ja itsevarma, ja makeaa ei edes kaipaa. Kuukaudesta toiseen. Naisen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena olen huomannut että painajaiset tulee aina tiettyyn samaan aikaan kierron kanssa. Syömisellä tai valvomisesta tai tapahtuneiden tilanteiden kanssa tähän ei ole minulla vaikutusta. Painajaisen jälkeen herättyä ensin ahdistaa, sitten jotenkin jään unta pohtimaan tarkemmin ja haluaisinkin sen jatkuvan kun jo tiedän sen olevan vain unta.
Selkeä yhteys, kuukautiskierto. Mitenkäs tunteet ja muut fyysiset oireet?
Tietty kaava toistuu, on tuttua jo miksi joskus ei jaksa mitään, haluaa syödä kaiken mitä saa käsiin, on kärttyinen, sitten on herkkänä ja kaikki itkettää, itseään ei voi sietää, nälkä koko ajan ja haluan hautautua sohvan nurkkaan, sitten taas on energiaa täynnä, jaksaa tehdä vaikka mitä, olen kaunis ja itsevarma, ja makeaa ei edes kaipaa. Kuukaudesta toiseen. Nai
Ok. Tietynlaisen naisen elämää tuo on, ymmärrän. Minulla on ollut hieman tasapainoisempi elämä kierronkin suhteen, kiukuttaakin tasaisesti pitkin kuukautta, toisin kuin teillä kaunottarilla. Ota huumorilla, minulla on sisko ja äiti enemmän sinunlaisiasi ihmisiä. Itse osaat ymmärtää parhaiten itseäsi, ole vain rohkeasti sinä ja rehellinen itsellesi asioistasi.
Up