Tässä iässä 44-v ei ole mitään hyvää!
Pienehkö masennus, kyllästyminen elämään iskenyt. Tuntuu, että juuri tämä ikä on romahduttanut kaiken. Vielä vuosi sitten oli eri meininki ja jopa ulkonäkö oli aivan eri. En sitten tajua miten muka voisi vuodessa yhtäkkiä rupsahtaa niin paljon ja muuttua henkisesti täysin pohjalle? Mutta, olen kuin eri ihminen. Toki kuluva vuosi on ollut todella rankka, stressiä ollut paljon ym. Mutta, jotain on tapahtunut. Ei enää juuri haaveita, kaikki tympii, väsyttää, kyllästyttää, ei mitään sellaista hohdokasta, eikä mitään mitä odottaa. Ulkonäkö on selvästi vanhemman näköinen, kuin vuosi sitten. Kaikki nuorekkuus on poissa. Jokin romahdus käynyt. Onpa tosiaan hauskaa. Tekisi mieli luovuttaa täysin ja ehkä olen niin tehnytkin ja kaikki johtuu siitä.. Huomaan myös, että olen muuttunut ympäristölle ns. näkymättömäksi. Vielä viime vuonna sain paljon katseita ja huomiota miehiltä, jopa ihailevia kommentteja keskellä kauppaa. Nyt ei kukaan enää huomaa, eikä huomioi. Miten voi muuttua noin nopeasti? Kieltämättä vetää mielialaa alaspäin. Tästä aina puhutaan paljon, että 44-45 naiset ovat niitä näkymättömiä niin se on käynyt omalla kohdallakin nyt. Pitäisi varmasti ottaa kovat konstit käyttöön: hiuspidennykset, kauneuskäsittelyt (täyte-aineet ym.) laihduttaa ja kuntoilla enemmän, tarkka ruokavalio, hoitaa mielenterveys kuntoon. Tuntuu vain, ettei tässä iässä ole mitään hyvää. Vanheneminen on inhottavaa! N-44
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä etukäteen jonkin verran. Mitä järkeä on olla olemassa yhteiskunnassa ja "ihmisten ilmoilla" jos on kaikille näkymätön? Tämä on vähän tabuasia ja kaikki sanoo, että "kyllähän elämässä on paljon muutakin" mutta siis jos ei itse ole kiinnostava kenellekään, niin mitä se muu silloin on? Tarkoitatteko esimerkiksi työstä saatavaa tyydytystä? Tai että konserttiin voi mennä vaikka nauttimaan musiikista, vaikka olisikin vanha ja ruma? Jotenkin koen outona olla passiivinen toimija ja sivusta seuraaja. Tietysti työn puolesta voi olla aktiivinenkin toimija ja tärkeä yhteisössä, vaikka olisi huono ulkonäöltä.
Millä tavalla ihminen on sitten kauniina enemmän kiinnostava muille? Muut tulevat enemmän iskemään? Mutta jos isketyksi tuleminen ei ole elämässä tavoiteltua, niin ei menetä yhtään mitään vaikka kukaan ei koskaan tule iskemään. Päinvastoin.
Mieti niin päin, että miksi haluaisit olla tärkeä sellaisille ihmisille joille olet kiinnostava vain ulkonäön vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä etukäteen jonkin verran. Mitä järkeä on olla olemassa yhteiskunnassa ja "ihmisten ilmoilla" jos on kaikille näkymätön? Tämä on vähän tabuasia ja kaikki sanoo, että "kyllähän elämässä on paljon muutakin" mutta siis jos ei itse ole kiinnostava kenellekään, niin mitä se muu silloin on? Tarkoitatteko esimerkiksi työstä saatavaa tyydytystä? Tai että konserttiin voi mennä vaikka nauttimaan musiikista, vaikka olisikin vanha ja ruma? Jotenkin koen outona olla passiivinen toimija ja sivusta seuraaja. Tietysti työn puolesta voi olla aktiivinenkin toimija ja tärkeä yhteisössä, vaikka olisi huono ulkonäöltä.
Miten niin "ruma" on näkymätön ihminen? Ne ihmiset ketkä on mulle tärkeitä ja rakkaita on niitä just siks millaisia he on ihmisinä eikä sen takia miltä näyttävät. En mä valitse ystäviä ulkonäön perusteella ja oma mieskin on jo 45v vähän rupsahtanut, mutta ei se rakkauteen ole vaikuttanut. Ja omat 70v vanhemmat on rakkaita ja tärkeitä vaikka ulkonäkö on tosiaan 70v ulkonäkö, eivät ole näkymättömiä mulle. Mitä väliä jos joku tuntematon ei flirttaile kun kävelen kadulla, ei haittaa yhtään, parempi niin.
Oot vielä niin nuori, että jos tuollainen keikahdus tapahtuu vuodessa elämäntilanteen ja -tapojen myötä huonompaan, voi asia vielä tulevaisuudessa keikahtaa parempaan suuntaan. Paljon näkee varmaan yli 60-vuotiaita ihmisiä jotka vielä hehkuvat tietynlaista elämäniloa ja hyvinvointia.
Tasokkaisiin miehiin mieltynyt ap todnäk. Sit 40+ pitää olla kunnossa jos haluaa sellaista seuraa. 😅
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä etukäteen jonkin verran. Mitä järkeä on olla olemassa yhteiskunnassa ja "ihmisten ilmoilla" jos on kaikille näkymätön? Tämä on vähän tabuasia ja kaikki sanoo, että "kyllähän elämässä on paljon muutakin" mutta siis jos ei itse ole kiinnostava kenellekään, niin mitä se muu silloin on? Tarkoitatteko esimerkiksi työstä saatavaa tyydytystä? Tai että konserttiin voi mennä vaikka nauttimaan musiikista, vaikka olisikin vanha ja ruma? Jotenkin koen outona olla passiivinen toimija ja sivusta seuraaja. Tietysti työn puolesta voi olla aktiivinenkin toimija ja tärkeä yhteisössä, vaikka olisi huono ulkonäöltä.
Keskity henkiseen kasvuun älä pelkästään ulkonäköön ja kehitä sosiaalisuutta, sitten oot kiinnostava vielä kun ulkonäkö alkaa rupsahtaa.
Sellasta se on kun elämän ainoa arvo ja sisältö on ollut oma ulkonäkö. Kyllä siinä repsahtaa sitten henkinenkin hyvinvointi kun repsahtaa nahka. Sellaista se on. Ehkä viimeistään nyt kannattaisi alkaa etsiä elämään jotain muutakin sisältöä?
Kannattaa ottaa Jeesus vastaan, koska silloin et vanhene yhtään, sillä ääretön - 44 = ääretön, joten olet edelleen samanikäinen kuin aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä joku saa siitä, että jotkut random miehet katselee? Siis jos on vaikka puoliso niin mitä väliä oletko muiden mielestä kiinnostava. Itse nuorena ja nättinä vain ahdistuin huomiosta ja kommenteista, nykyään ihanaa kun ulkonäöllä ei ole niin kovasti väliä väliä. Toki tykkään itseni takia meikata ja pukeutua nätisti,jotenkin vain ajattelen että ikäisekseni voin olla ok mutta turha verrata nuorempiin. On sääli jos elämältä menee pohja jos ei enää olekaan kaunis. Ole onnellinen että olet terve ja liikuntakykyinen, matkustele vaikka tai lue hyviä kirjoja niin maailmasi avartuu.
No jos EI ole puolisoa niin onhan se toivottavaa, että olisi jonkun mielestä haluttava. Mielestäni masentavaa, jos kelpaa jollekin vaan paremman puutteessa, silloin sitä on mieluummin vaan ilman seksiä ja sekin on masentavaa.
Ja jos on puoliso, niin on kai se tärkeää hänellekin olla hyvän näköinen, vai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä joku saa siitä, että jotkut random miehet katselee? Siis jos on vaikka puoliso niin mitä väliä oletko muiden mielestä kiinnostava. Itse nuorena ja nättinä vain ahdistuin huomiosta ja kommenteista, nykyään ihanaa kun ulkonäöllä ei ole niin kovasti väliä väliä. Toki tykkään itseni takia meikata ja pukeutua nätisti,jotenkin vain ajattelen että ikäisekseni voin olla ok mutta turha verrata nuorempiin. On sääli jos elämältä menee pohja jos ei enää olekaan kaunis. Ole onnellinen että olet terve ja liikuntakykyinen, matkustele vaikka tai lue hyviä kirjoja niin maailmasi avartuu.
No jos EI ole puolisoa niin onhan se toivottavaa, että olisi jonkun mielestä haluttava. Mielestäni masentavaa, jos kelpaa jollekin vaan paremman puutteessa, silloin sitä on mieluummin vaan ilman seksiä ja sekin on masentavaa.
Ja jos on puoliso, niin on kai se tärkeää hänellekin olla hyvän näköinen, vai.
Ulkonäkö rupsahtaa kaikilla. Ei kannata etsiä sellaista puolisoa, jolle ulkonäkö on tärkein ja joka ei pysty pitämään haluttavana muita kuin nuoria kaunottaria.
Kauniiden kohtalo on usein saada puoliso, joka arvostaa pelkkää kauneutta ja lähtee kun se kauneus katoaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa Jeesus vastaan, koska silloin et vanhene yhtään, sillä ääretön - 44 = ääretön, joten olet edelleen samanikäinen kuin aiemminkin.
Jesse vanha pukki, kaikkien vanhojen piikojen kyltymätön rakastaja :3
Vaikea ymmärtää miten jonkun elämän tärkein asia vielä tuossa iässä on ihailun kalastelu. Miten voi olla niin tärkeää että oma ulkonäkö tulee huomioiduksi? Oli se mullekin joskus teininä, mutta nykyään ihan sama mitä muut ajattelevat, ja niin on ollut jo pitkään. Perhe, kaverit, työ, harrastukset jne. Elämässä on paljon mielenkiintoisempia asioita kuin oma ulkonäkö. Onko se jotain epävarmuutta että siihen takertuu? Vai puuttuuko elämästä lähtökohtaisesti sisältö, ja kokee olevansa olemassa vain muiden huomion kautta? Ihan niin kuin jotkut syntyisivät ja eläisivät elämänsä ainoana tarkoituksenaan miellyttää vastakkaista sukupuolta.
Olen 44v. Vedän maasta 120kg, kyykkään takakyykkynä 100kg, vedän 10 leukaa. Sain vuosi sitten puhtaat paperit syövästä ja puolisoni on minua 16v nuorempi salilla kanssani viihtyvä kundi. En vaihtaisi tätä siihen mitä olin parikymppisenä, elämä on elämistä varten ihan missä iässä vain ja jokainen päivä on arvokas 😊
Älä elä miellyttääksesi muita vaan miellytä itseäsi. Siitä kaikki hyvä lähtee 🙂
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v. Vedän maasta 120kg, kyykkään takakyykkynä 100kg, vedän 10 leukaa. Sain vuosi sitten puhtaat paperit syövästä ja puolisoni on minua 16v nuorempi salilla kanssani viihtyvä kundi. En vaihtaisi tätä siihen mitä olin parikymppisenä, elämä on elämistä varten ihan missä iässä vain ja jokainen päivä on arvokas 😊
Älä elä miellyttääksesi muita vaan miellytä itseäsi. Siitä kaikki hyvä lähtee 🙂
kynis.
t.Pakkotoistomake
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v. Vedän maasta 120kg, kyykkään takakyykkynä 100kg, vedän 10 leukaa. Sain vuosi sitten puhtaat paperit syövästä ja puolisoni on minua 16v nuorempi salilla kanssani viihtyvä kundi. En vaihtaisi tätä siihen mitä olin parikymppisenä, elämä on elämistä varten ihan missä iässä vain ja jokainen päivä on arvokas 😊
Älä elä miellyttääksesi muita vaan miellytä itseäsi. Siitä kaikki hyvä lähtee 🙂
kynis.
t.Pakkotoistomake
Piti googlettaa tuo kynis 🤣 No en ole mutta pakkotoisto kuulostaa tutulta 🤭 Pointtini on että elämää on myös rajan (40+) tällä puolen 😁
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä etukäteen jonkin verran. Mitä järkeä on olla olemassa yhteiskunnassa ja "ihmisten ilmoilla" jos on kaikille näkymätön? Tämä on vähän tabuasia ja kaikki sanoo, että "kyllähän elämässä on paljon muutakin" mutta siis jos ei itse ole kiinnostava kenellekään, niin mitä se muu silloin on? Tarkoitatteko esimerkiksi työstä saatavaa tyydytystä? Tai että konserttiin voi mennä vaikka nauttimaan musiikista, vaikka olisikin vanha ja ruma? Jotenkin koen outona olla passiivinen toimija ja sivusta seuraaja. Tietysti työn puolesta voi olla aktiivinenkin toimija ja tärkeä yhteisössä, vaikka olisi huono ulkonäöltä.
Miellyttäviä ja hyvänluonteisia naisia, vaikkakaan ei nuoria, ihailee varmasti aina jokunen mies. Jos yksikin, eikö se riitä? On kauhistuttavaa, jos 40+ - ikäiset naiset alkaisivat kilpailemaan ns. "naisellisella avuilla" työyhteisössä. Aina tulee uusia nuoria naisia, jotka koettaisiin uhaksi. Tämä olisi kaikille raskasta seurattavaa. Ja mikä passiivinen toimija se on, joka menee konserttiin nauttimaan musiikista? Pitäiskö siellä olla jotakin sutinaa? Nyt oitis muuttamaan omaa ajatusmaailmaa. Negatiiviset ajatukset näkyvät ulkonäössä eli nyt ensin niiden kimppuun.
Pöh ja pyh. Itse tykkään omasta vapaudesta tehdä mitä tykkään. Ostin moottoripyörän ja hevosen ettei tule vapaa ajan ongelmia. Lapset tehty hieman vanhempana niin meni nelikymppis kriisit siinä ohessa. Nyt isompia niin voin taas tehdä mitä huvittaa. En halua olla miellyttävä enkä hyväluonteinen. Kelpaan itselleni näin, harmi jos ei miellytä.
Kyllä se surettaa minuakin. Olen ollut kaunis ja 45-vuotiaana tapahtui todellinen romahdus. Tosin suurin syy oli masennuslääkkeiden aloituksen myötä tapahtunut painonnousu. Edes tutut eivät meinanneet tunnistaa. Kasvoni turposivat muodottomiksi.
Entä jos ruma rupsahtaa?