Apua, vinkkejä, hääjuhlat ex/ero/lapset
Kummityttö menee naimisiin. Olen eronnut vuosi sitten keväällä, ex löysi uuden ja perusti tämän kanssa heti perheen, heillä on nyt vauva. Omat lapsemme ovat pikkukoululaisia.
Meillä on vuoroviikkojärjestely ja hääviikonloppuna lapseni ovat isällään.
Tulevat häät ovat nyt ensimmäinen "sukujuhla", ja luulen, että kaikki sukulaiset eivät edes tiedä, että olemme eronneet.
Minua nyt jotenkin ahdistaa etukäteen, lapseni menevät siis juhliin isänsä uuden perheen kanssa minä yksin. Tuntuu tosi ikävältä, ensinnäkin katsoa monta tuntia exän uutta perhettä ja lisäksi kun omat lapseni ovat heidän kanssaan, olisi jotenkin outoa vetäytyä itse muualle. Ja lapsenikin varmaan tulevat minun luokseni jossain välissä tai haluavat että olen heidän kanssaan.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Miten olette selvinneet?
Kommentit (74)
Kuule, mua ei kutsuttu vanhimman poikani häihin ollenkaan koska lasteni isän, ex-puolison uusi vaimo ei halunnut ja ilmoitti että jos mut kutsutaan niin sitten kaikki sulhasen isän puoleiset porukat jää pois. Poikani ja puolisonsa aikansa tuskailivat ja sitten kertoivat minulle ja pyysivät hartaasti etten loukkaantuisi. Loogisesti ottaen isompi "menetys" olisi ollut pojan isän puolen porukoiden poisjäänti, koska heitä oli parikymmentä. Minä olin ns yksin kun omat vanhempanikin ovat jo kuolleet. Jäin pois koska hääpari niin pyysi mutta tietysti loukkaannuin. Itkin sitten yksikseni.
Elämä on semmoista, olisit pitänyt parempaa huolta avioliitostasi.
Vierailija kirjoitti:
Olemme molemmat tytön kummeja, joten meidät on molemmat kutsuttu ja ainakin minun kutsussani luki "perheineen", eli oletan, että exällä tietysti sama.
Olisi tosi epäkohteliasta ja ikävää jäädä häistä pois, enkä edes haluaisi, kuitenkin minullekin tärkeä tapahtuma.
Mietin soittaisinko kummilapsen äidille ja juttelisin tilanteesta, mutta sekin tuntuu kurjalta, kun heillä varmasti on häiden alla kädet täynnä työtä.
Exää asia tuskin haittaa, eli hänen kanssaan on ihan turha neuvotella, hän ei osaa/halua ajatella minun tunteitani.
Voit kysellä istumajärjestyksestä, ettet joudu samaan pöytään istumaan. Häissähän on usein istumajärjestys laadittu. Ja mihin lapset on sijoitettu. Jonkun mielestä on voinut olla kätevää laittaa teidät kaikki samaan, että voitte molemmat katsella lasten perään.
Kännit päälle ja nautit lapsivapaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette molemmat noin 20v nuoren kummeja, mutta omat lapsenne ovat vasta pikkukoululaisia? Ja kumman sukujuhlista tässä nyt on kyse, sinun vai exän?
No en mä tiedä mikä tuossa on automaattisesti outoa? Jos on vaikka seurustellut 15-vuotiaasta, päässyt kummiksi 20-vuotiaana ja tehnyt omat lapset 31- ja 33-vuotiaana. Ihan tavallista suorastaan.
Minä näen tässä outona sen, että ensin ollaan yhdessä pitkään, sitten saadaan lapset ja kutakuinkin samantien mies lähteen uuden naisen matkaan. Lisäksi on aika lailla outoa sekin, että ap ei ole ottamassa kummilapseensa yhteyttä kysyäkseen, miten hän toivoo toimittavan eli aika lailla etäinen kummisuhde - ainakin minusta.
Eli kun mies lähtee uuden naisen matkaan niin se on outoa, entäs toisinpäin? onko se sitä voimaantumista? niinkin päin kuitenkin tapahtuu... kusipäisyyttä kumpikin, sitä mieltä minä olen.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, mua ei kutsuttu vanhimman poikani häihin ollenkaan koska lasteni isän, ex-puolison uusi vaimo ei halunnut ja ilmoitti että jos mut kutsutaan niin sitten kaikki sulhasen isän puoleiset porukat jää pois. Poikani ja puolisonsa aikansa tuskailivat ja sitten kertoivat minulle ja pyysivät hartaasti etten loukkaantuisi. Loogisesti ottaen isompi "menetys" olisi ollut pojan isän puolen porukoiden poisjäänti, koska heitä oli parikymmentä. Minä olin ns yksin kun omat vanhempanikin ovat jo kuolleet. Jäin pois koska hääpari niin pyysi mutta tietysti loukkaannuin. Itkin sitten yksikseni.
Herranen aika. Pisti oikein vihaksi sun puolesta. Ihmettelen kyllä poikaasikin, mä en ois ikimaailmassa suostunu tommoseen kiristykseen. Ihan jo periaatteesta ja muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, mua ei kutsuttu vanhimman poikani häihin ollenkaan koska lasteni isän, ex-puolison uusi vaimo ei halunnut ja ilmoitti että jos mut kutsutaan niin sitten kaikki sulhasen isän puoleiset porukat jää pois. Poikani ja puolisonsa aikansa tuskailivat ja sitten kertoivat minulle ja pyysivät hartaasti etten loukkaantuisi. Loogisesti ottaen isompi "menetys" olisi ollut pojan isän puolen porukoiden poisjäänti, koska heitä oli parikymmentä. Minä olin ns yksin kun omat vanhempanikin ovat jo kuolleet. Jäin pois koska hääpari niin pyysi mutta tietysti loukkaannuin. Itkin sitten yksikseni.
Johan on ihmeellinen uusi vaimo, kun miehen koko suku pomppii hänen pillin mukaan.

Tai sitten toi kirjoittaja on anoppi ja ihminen suoraan helvetistä mikä onkin aika todennäköistä. Mutta tietenkään ei kertonut sitä tässä vaan syytti eksänsä uutta. Tyypillistä narsistin käytöstä.

juurikin näin. minussa ei ole mitään vikaa vaikka todellisuudessa ihan älyttömän vastenmielinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla keksitty juttu. Kummilapsi siis aikuinen, veikkaus n 25v joten nämä kummit ovat iältään vähintään liki 50v...?? Ja pienet lapset ?
Ei oikein täsmää..Palstan laskutaitoinen Miss Marple paikalla...
Monet hankkivat lapsia yli nelikymppisinä.
Ensimmäisen ja ainoan virallisen kummilapseni sain 14-vuotiaana, papin erikoisluvalla, koska rippikoulu oli käymättä vielä.
18-vuotisena erosin kirkosta, joten lisää kummilapsia ei tullutkaan.
Sun logiigan mukaan pariskunta tuli kummeiksi heti rippikoulujensa jälkeen. Tietämättään, että heistä tulee vielä pariskunta. Ap puhuu kummitytöstä, mutta kaiken järjen mukaan myös ex on saman tytön kummi, koska ei olisi muutoin menossa häihin. Laskelmia voi tehdä edelleen erinäisistä asioista😂
Mun logiikalla jos on pariskunta 2-kymppisenä ja saa omat lapset 4-kymppisenä, tuo on ihan looginen kuvio.
Nyt yhteyttä sinne kumityttöön! Näin häitä itse vasta viettäneenä, olisin ihan ilolla yrittänyt omaa kummitätiäni auttaa viihtymään mahdollisuuksien mukaan - esim. huomioimalla istumajärjestyksessä - voisihan teidän lapset istua sinun kanssasi ja ex uuden puolison ja lapsen kanssa, oli isäviikko tai ei. Molemmille mukavampi.
Tee se, mikä tuntuu itsestä parhaalta. Totean kuitenkin samalla, että kannattaa olla avoin kummilapsen suuntaan ja kertoa, että ajatus juhlista exän kanssa ahdistaa.
Olen itse suvusta, jossa on vähän väliä kaikenlaista draamaa. Esimerkiksi äitini sisarusparvessa ei ole tainnut olla moneen kymmeneen vuoteen tilannetta, jossa kaikilla olisi ollut välit toisiinsa kunnossa. Tämä on valitettavasti heijastunut myös seuraavaan sukupolveen. Omissa ylioppilasjuhlissani neljästä tädistäni paikalla ei ollut yhtäkään, ja näistä yksi on sentään kummini. En enää edes muista syytä joukkokatoon. Menin tänä vuonna naimisiin, ja taas kaksi tädeistä jätti tulematta – tällä kertaa ilmeisesti siksi, etteivät he halunneet nähdä isäänsä eli vaariani. Mitään pahoittelua tai selitystä en tietenkään itse kuullut.
Pakko myöntää, että harmittaa. En ole itse ollut näihin riitoihin mitenkään osallisena, ja olen kutsunut sukulaiset juhliini, koska olen ihan vilpittömästi halunnut heidät paikalle. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi pystyä hoitamaan nämä asiat asiallisesti. Jos ajatus juhlista toisen ihmisen kanssa vaan tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin selittäkää tilanne edes juhlien järjestäjälle älkääkä vaan jättäkö menemättä.
Tää on nyt ensimmäinen perhejuhla. Niitä tulee vielä paljon lisää. Yritä ajatella suhteellisesti. Ahdistaa, koska eka kerta, mutta sen jälkeen helpottaa, seuraavat juhlat menee jo rutiinilla. Lapset varmasti on sekä isän että sun kanssa, eli annat heidän mennä ja olla vapaasti. Sulla on kuitenkin häissä paljon tuttuja ja sukulaisia, eli juttuseuraa piisaa. Ja sulla on paljon helpompi tilanne kuin eksän uudella. Hän ei välttämättä edes tule paikalle. Älä siis liikoja stressaa, ja ennenkaikkea juhlissa, yritä olla rennosti ja nauttia juhlista sen minkä voit. Tämä on ehdottomasti myös paras sun lapsille! Lapset kyllä vaistoaa, jos sulla on vaikea olla. Kun itse esität, että kaikki on hyvin, lapsilla on hyvä olla sun ja isän kanssa. Näin tuet myös hyvän suhteen muodostumista sun lasten ja uuden sisaruksen välille. Olen itse saanut juuri vauvan uuden kumppanin kanssa, ja onneksi eksä suhtautuu asiaan neutraalisti. Näin meidän yhteisillä lapsilla on lupa nauttia vauvasta, voivat kertoa hänestä ja jutella, ilman että isä hermostuu.
Siis minkä ihmeen takia että vaan voi tulla niiden exiän ja uusien puolisoiden kanssa toimeen..
Lapsellista vinkumista.