Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten päästä yli vuosikausia kestävästä kielletystä yhteydestä?

Vierailija
03.07.2022 |

Minulla ja eräällä miehellä oli suhde 10 vuotta sitten. Olin aivan hulluna tähän mieheen, mutta hän ei pystynyt sitoutumaan minuun eikä halunnut kanssani mitään vakavaa. Olin tosi rikki, mutta jatkoin elämääni ja tapasin aika pian ihanan miehen, nykyisen aviomieheni. Suhteemme eksäni kanssa oli todella fyysinen ja en ole kokenut sellaista kemiaa ja yhteyttä kenenkään kanssa ikinä. Nyt olemme kumpikin tahoillamme naimisissa, lapsia ei ole vielä kummallakaan. Kuulumme samaan vanhaan kaveriporukkaan, joten tapaamme näissä merkeissä silloin tällöin. Emme kuitenkaan ole toistemme ystäviä emmekä varsinaisesti missään tekemisissä.

Ongelmana on, että tunnemme aivan totaalisen järkyttävää vetovoimaa toisiamme kohtaan yhä edelleen, 10 vuoden jälkeenkin. Siis sellaista, että meinaa happi loppua ja taju lähteä, kun näkee toisen. Tunne on molemminpuolinen, yön pikkutunneilla tämä tuli ensimmäisen kerran puheeksi muutama vuosi sitten, kun olimme kahdestaan. Olemme keskustelleet aiheesta muutaman kerran sen jälkeenkin ja todenneet, ettemme lähde satuttamaan kumppaneitamme ja on vain yritettävä hyväksyä tämä tilanne ja elää sen kanssa.

Näkemistemme jälkeen olen aina monta viikkoa aivan sekaisin ja tunnen aivan kiduttavaa himoa ja turhautuneisuutta. Menen todella syviin vesiin, kun tajuan, että tämä ihminen on aina ollut minulle haitaksi ja silti en halua mitään muuta niin kuin häntä, vuodesta toiseen. Hän ei ole mikään narsistinen manipuloija, mutta kohteli minua aikanaan hyvin kylmästi. Tiedän järjen tasolla ettei meistä voisi ikinä tulla paria ja että hän haluaa minulta vain seksiä. Tiedän myös, etten heikosti stressiä kestävänä ja herkästi syyllisyyttä sietävänä pystyisi lähteä pettämään miestäni (enkä tietenkään halua satuttaa häntä). Silti tiedän, että jos tämä mies sanoisi haluavansa minut, jättäisin siltä seisomalta koko elämäni ja lähtisin hänen matkaansa, niin myrkyllistä vuoristorataa kuin se hänen kanssaan olikin.

Kysymys kuuluu, miten tällaisen yhteyden saa loppumaan? On mennyt 10 vuotta, olen istunut terapiassa käsittelemässä elämääni ja tätäkin, olen ollut vuosia onnellisessa parisuhteessa ja minulla on elämässäni kaikki, mitä olen osannut toivoa. Kaikki, paitsi se järkyttävä selittämättömän seksuaalisen kemian täyttymys hänen kanssaan. Olen miettinyt järjellä ja olen yrittänyt vaikka ja mitä. Miksi ihmismieli käyttäytyy näin itsetuhoisesti? Kuulisin mielelläni kokemuksia ja vertaistukea. En pysty puhumaan tästä ystävilleni, kun samoissa porukoissa pyöritään.

Kommentit (80)

Vierailija
1/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä, ap. Samankaltaisia kokemuksia minulla. Vaikka pettämistä kuinka moralisoidaan, niin tilastot kertovat karua faktaa siitä, kuinka yleistä se on. Kerrot, että et itse ole lähtenyt pettämään, mikä on hienoa, mutta samantyylisten tunteiden kanssa painii varmasti moni.

Luulen, että kyse on usein siitä, että yhdeltä ihmiseltä ei tässä elämässä aina saa kaikkea mahdollista. Turvallinen ja tasapainoinen suhde aviomiehen kanssa ei aiheuta samanlaista kieroutunutta dynamiikkaa, kuin vaikea, mahdoton ja kielletty ihmissuhde. Ja tämä dynamiikka on valitettavasti se, josta tehdään biisejä ja josta ihmiset sekoavat.

Jos vaihtoehtona ei ole aloittaa kunnon parisuhdetta tämän kohteen kanssa, niin vaihtoehdot ovat joko lähteä pettämään tai elää asian kanssa. Tämä on uskoakseni yksi raadollisimpia totuuksia, joita elämässä voi kohdata.

Vierailija
2/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tämä ihminen on ollut sinua kohtaan kaltoinkohteleva, kyseessä on trauma bonding. Kannattaa tutustua termiin, ihan aivokemiallinen riippuvuus haitallisesta ihmisestä, huumeriippuvuuteen verrattavissa. Sinun vieroittautumisesi on mennyt jossain kohtaa vuosien saatossa pieleen.

Eivät ainoastaan narsistit ole haitallisia ihmisiä. Haitallisia ovat myös ihmiset, jotka eivät ota vastuuta omista tunteistaan. Tuo mies vaikuttaa siltä, jos ei kerran silloin halunnut sinua ja kohteli huonosti, mutta nyt varattuna kertoo kuinka haluaa sinua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauanko olit tämän exäsi kanssa aikoinaan yhdessä? Vaikka teillä onkin mahtava seksuaalinen kemia, todennäköisesti se tulisi tämän miehen kanssa parisuhteessa hiipumaan ennen pitkää ja suhteesta tulisi arkinen, niinkuin muistakin suhteista. Kielletty hedelmä houkuttaa, kun et pääse hänen kanssaan tekemisiin niin se tuntuu extra-kiihottavalta. Mutta arki olisi ennenpitkää arkea hänenkin kanssaan, muista se.

Vierailija
4/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä.

Ja ikävä kyllä totuus on, ettei kaikkien välillä sitä samanlaista kemiaa tule, vaikka vuosia olisitte yhdessä.

Itse kamppailen vähän samantapaisessa tilanteessa varatun miehen kanssa, ollaan oltu suhteessa vuosia mut tää tuhoaa minut koska haluan kaiken hänen kanssaan, ja hän ei siihen vielä ole valmis, mutta ei myöskään halua luopua minusta.

Vierailija
5/80 |

Hyvä että tuhoaa. Toivottavasti pian.

Vierailija
6/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs jos aloittaisitte seksisuhteen? Se voisi olla hyväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olit tämän exäsi kanssa aikoinaan yhdessä? Vaikka teillä onkin mahtava seksuaalinen kemia, todennäköisesti se tulisi tämän miehen kanssa parisuhteessa hiipumaan ennen pitkää ja suhteesta tulisi arkinen, niinkuin muistakin suhteista. Kielletty hedelmä houkuttaa, kun et pääse hänen kanssaan tekemisiin niin se tuntuu extra-kiihottavalta. Mutta arki olisi ennenpitkää arkea hänenkin kanssaan, muista se.

Parin vuoden on/off -suhde. Tällä ajatuksella olen yrittänyt lohduttautua, mutta se ei oikein lohduta. Yhteytemme oli niin voimakas ja seksuaalinen niin monella tasolla. Tuntui, kuin olisimme sielunkumppanit, mutta seksuaalisesti. Usein myös puhuimme seksistä tuntikausia, en ole koskaan ollut niin avoin omista toiveistani ja tarpeistani enkä tullut samalla tavalla kuulluksi. Ja hänen mukaansa herätin samaa hänessä. Halusin antautua hänelle kokonaan. Itkettää ja sattuu, että on kokenut jotain näin ainutlaatuista ja nyt on elettävä loppuelämä ilman sitä.

Toki kaikki muu menikin sitten päin helvettiä, mutta ei oikein mikään lohduta. Nykyisen mieheni kanssa seksissä ei ole mitään vikaa, mutta en osaa muodostaa samanlaista yhteyttä kenenkään muun kuin tuon eksäni kanssa. Ap

Vierailija
8/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilanne kuulostaa kyllä kaikin puolin tosi haastavalta, tsemppiä. Hyvä, että olet valinnut olla pettämättä, ne tarinat eivät yleensä pääty hyvin kenenkään kannalta.

Toivon sinulle paljon sisua, omanarvontuntoa ja päättäväisyyttä. Pahoista ihmisistä on lopulta helppo päästä irti, periaatteessa hyvistä mutta itselle jollain tapaa haitallisista ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun pitäisi varmaan tehdä eropäätös exään, vaikka se on tuskallinen ja ajatella realismi. Koska maapallolla on muukin mies vielä ihailun kohteeksi, jos haet joku päivä jotain. Se ei vain löydy jos roikkuu aiemmassa miehessä joka hakee pelkkää se*siä ja kiusaat itseä sillä jäämisellä hänen seuraan. Hänelle on täytynyt tulla jo selväksi kiinnostuksesi ja muuta et voi enää tehdä. Muillekin käynyt näitä. Ja sitten selvitä kiinnostaako oma mies, jos exä on parempi, miksi tehdä lapsia jos mies on "huonompi". Onko sinulle sinkkuna olo parempi. Vai onko nykyinen mies tarpeeksi sopiva. Rakastumisesi on ollut kuitenkin exässä. Vain erossa ololla pääsee eroon, tunteet menevät pois kun aikaa kuluu ja henkisellä työllä, kun siltä tuntuu. Ja joku päivä on vapaa. Siteet pitää katkaista, että ne saa pois.

Vierailija
10/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos aloittaisitte seksisuhteen? Se voisi olla hyväksi.

En osaisi elää kaksoiselämää. Sisimmässäni toivon, että hän jossain vaiheessa tajuaisi haluavansa vain minut ja voisimme elää oikeasti yhdessä. Tajuan itsekin, kuinka naurettava ja epärealistinen tuo toive on, ei tule ikinä tapahtumaan.

Siksi kysynkin vinkkejä, kuinka päästä tästä eroon. Ja haluaisin myös saada perspektiiviä ja ymmärrystä siitä, mitä tuo mies todennäköisesti tässä tilanteessa kokee? Itselläni on aitoja vahvoja tunteita, mutta miksi ihminen, joka ei alun perin halunnut minua, sanoo nyt varattuna toistuvasti ajattelevansa minua ja haluavansa minua? Ehkä jos näitä hänen kelojaan pystyisin ymmärtämään niin omatkin silmät aukeaisi..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/80 |

Ap siis

Vierailija
12/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa, ja minuakin kiinnostaisi tuon toisen osapuolen näkökulma. Miksi hän tuntee ja käyttäytyy noin? Itse olen niin sinisilmäinen että ajattelen, että jos en halua jotain ihmistä, en myöskään ole hänen kanssaan enkä varsinkaan vuosikausien jälkeen sano haluavani häntä.

Osaisiko joku selittää tällaista toimintaa? Jos nyt siis puhutaan ihan tavallisista ihmisistä, ei narskuista yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos aloittaisitte seksisuhteen? Se voisi olla hyväksi.

En osaisi elää kaksoiselämää. Sisimmässäni toivon, että hän jossain vaiheessa tajuaisi haluavansa vain minut ja voisimme elää oikeasti yhdessä. Tajuan itsekin, kuinka naurettava ja epärealistinen tuo toive on, ei tule ikinä tapahtumaan.

Siksi kysynkin vinkkejä, kuinka päästä tästä eroon. Ja haluaisin myös saada perspektiiviä ja ymmärrystä siitä, mitä tuo mies todennäköisesti tässä tilanteessa kokee? Itselläni on aitoja vahvoja tunteita, mutta miksi ihminen, joka ei alun perin halunnut minua, sanoo nyt varattuna toistuvasti ajattelevansa minua ja haluavansa minua? Ehkä jos näitä hänen kelojaan pystyisin ymmärtämään niin omatkin silmät aukeaisi..

Mies testailee sinua ja leikittelee sinulla. Ennen pitkää ryhdyt salasuhteeseen hänen kanssaan, ja siinä leikissä vain sinä menetät jotain ja poltat siipesi, ei mies.

Pelureiden viehätysvoima perustuu juuri siihen, että he eivät oikeasti tarkoita mitä sanovat, mutta tietävät tasan mitä toinen haluaa kuulla. Älä ole typerys, ota järki käteen ja luo itse onnesi. Niin kauan kuin haikailet onnea tuosta miehestä, tulet elämään kaipauksen, surun ja pettymyksen Bermudan kolmiossa. Ja tuhoat siinä sivussa nykyisenkin miehesi elämänuskon.

Vierailija
14/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos aloittaisitte seksisuhteen? Se voisi olla hyväksi.

En osaisi elää kaksoiselämää. Sisimmässäni toivon, että hän jossain vaiheessa tajuaisi haluavansa vain minut ja voisimme elää oikeasti yhdessä. Tajuan itsekin, kuinka naurettava ja epärealistinen tuo toive on, ei tule ikinä tapahtumaan.

Siksi kysynkin vinkkejä, kuinka päästä tästä eroon. Ja haluaisin myös saada perspektiiviä ja ymmärrystä siitä, mitä tuo mies todennäköisesti tässä tilanteessa kokee? Itselläni on aitoja vahvoja tunteita, mutta miksi ihminen, joka ei alun perin halunnut minua, sanoo nyt varattuna toistuvasti ajattelevansa minua ja haluavansa minua? Ehkä jos näitä hänen kelojaan pystyisin ymmärtämään niin omatkin silmät aukeaisi..

Varmaan tuo mies hakee vain jännitystä elämäänsä. Pelkkää seksiä, kuten itsekin sanoit. Mitkä asiat sinulle merkitsevät eniten parisuhteessa ja saatko niitä nykyiseltä mieheltäsi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi tuo mies olla ihan narsistikin. Niillehän on tyypillistä upeat suhteen alkutaipaleet, sen jälkeinen nopea kylmeneminen ja lopuksi jättäminen ja tätä kierrettä käydään yleensä useita kertoja läpi on-off -meiningillä.

Narskut ei koskaan päästä täysin irti eksistään, joten tietenkin mies pelaa ap:n tarjoaman "ainutkertainen seksuaalinen yhteys" -kortin täysillä.

Muista miten mies kohteli ap sinua suhteenne aikana. Halauatko oikeasti sellaista enää ikinä?

Vierailija
16/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläkö naiset jaksavat näitä romanssipakkomielteitä. Maailmassa on paljon parempiakin asioita. Mene ja elä.

Vierailija
17/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos aloittaisitte seksisuhteen? Se voisi olla hyväksi.

En osaisi elää kaksoiselämää. Sisimmässäni toivon, että hän jossain vaiheessa tajuaisi haluavansa vain minut ja voisimme elää oikeasti yhdessä. Tajuan itsekin, kuinka naurettava ja epärealistinen tuo toive on, ei tule ikinä tapahtumaan.

Siksi kysynkin vinkkejä, kuinka päästä tästä eroon. Ja haluaisin myös saada perspektiiviä ja ymmärrystä siitä, mitä tuo mies todennäköisesti tässä tilanteessa kokee? Itselläni on aitoja vahvoja tunteita, mutta miksi ihminen, joka ei alun perin halunnut minua, sanoo nyt varattuna toistuvasti ajattelevansa minua ja haluavansa minua? Ehkä jos näitä hänen kelojaan pystyisin ymmärtämään niin omatkin silmät aukeaisi..

Entä jos ihmiset on ohjelmoitu johonkin romanssiin ja aivot eivät käsitä rakastuneena sitä, jos pitäisi erota jo. Jos exä etsi seksiä, eikä enää muuta, ei ole välttämättä tunteita paitsi ystävyystasoinen - on toinen kumppani. Haluavansa sinua tarkoittaa vain seksiä. Toisen ajattelu ei tarkoita aina samaa kuin naisilla, että romanttisessa mielessä ja suhde. Jos exä haluaa suhteen kanssasi, olisi jo eronnut ja palannut - ja sinäkin. On ikävää että olet joutunut odottamaan ja toivomaan kauan, ja hän ei palannut. Eivät kaikki exät ole henkisiä ihmisiä joilla on hyvää mielessä, osa juo alkoholiakin. 

Vierailija
18/80 |
03.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos hyvistä näkökulmista. Hassuinta tässä on kaiken lisäksi vielä se, että mies ei ole ollenkaan tyypillinen peluri. Hän on melko ujo ja hiljainen porukassa, mutta pidetty tyyppi. Luonteeltaan sellainen tosi kiltti. Hänellä on mielestäni hyviä elämänarvoja.

Tiedän pari naista joiden kanssa hän on seurustellut, kohteli näitä naisia tosi hyvin ja he jättivät hänet. En sitten tiedä, olenko juuri minä herättänyt hänessä jonkin hirviön... On kyllä itse pahoitellut suhteemme aikaista käytöstä ja sanonut olleensa tosi rikki niinä aikoina. Nyt ei pitäisi olla rikki vaan onnellisessa parisuhteessa. Hän on ollut samoilla linjoilla minun kanssa siinä, ettei lähdetä loukkaamaan kumppaneita. Silti kertoo tuntevansa järkyttävää intohimoa minua kohtaan...

Keissi on niin sekava, että oma pää on ihan solmussa. Ap

Vierailija
19/80 |

Onko tämä muiden kumppanien hyvä kohtelu kenties miehen omaa puhetta?

Vierailija
20/80 |

Hyvä jos on kiltti. Mutta pelkkä seksin haku ei ole kilttiä mieheltä. Kukaan ihminen ei ole täysin kiltti. Suhteessa olleet asiat jo olivat ja menivät. Ehkä hän ei luota. Mutta miehillä on tapana käsitellä toisen (exän) vikoja, ei omiaan aina ensin, paitsi jotkut. Intohimo ja seksi ei ole rakkautta, ne ovat eri asioita, ainakin monilla miehillä. Mutta tee miten haluat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä viisi