Todella huonoa käytöstä mennä palauttamaan pulloja useampi 150L jätesäkillinen
Ei tuota voi selittää millään muulla kuin moukkamaisuudella. Varmasti ihmiset käy kaupassa niin, että useamminkin voisi palauttaa pienempiä määriä. Alkoholin käyttöön en puutu, mutta on törkeää omia palautuskone itselleen puoleksi tunniksi kun ei ole jaksanut aiemmin viedä pullojaan.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Mistä joku saa noin paljon pulloja? Kesällä saattaa tulla perheellä neljä pulloa päivässä. Mutta jätesäkki? Jossain mättää.
Vierasmaalaiset keräävät puistoista ja yhtä aikaa saavat soskulta avustuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei, jokaisessa marketissa on palautusautomaatti. Jos se yks marketin kone on varattu ja näyttää että pidemmäksi aikaa, niin menepä viereiseen markettiin omien pullojes kanssa. Palautusautomaatista saadun kuitin voi käyttää ostosten maksuun missä tahansa ruokamarketissa tai alkossakin kai (itte en käytä alkoa niin en tiedä, mut kaipa se kuitti heillekin kelpaa).
Pitää olla saman ketjun samantasoinen kauppa, eivät anna esim Salessa hyvitystä S-marketin pullopanteista.
Aha. Mulla on ainakin jäänyt joskus s-marketin automaattiin palautetuista kuitti lompsaan, ja Prismaan on hyvin saanut sen syötettyä ip-kassalla.
Se ei ole kauppaliikkeestä kiinni, sillä Tomra on jokaisessa liikkeessä palautuspullojen vastaanottaja.
Lidlistä en tiedä, sillä on kai omat pullonsa ja palautuksensa.

Pullonpalautusrahat saa käteisenä, ainakin muissa ketjuissa kuin salessa tai S-marketissa, niissä en ole palautellut. Aikoinaan olen kuskannut yhden opiskelijasolun tyhjät pullot alkoon kaverin kanssa, niitä ei silloin muualle voinut edes palautella. Pariin kertaan varmistivat, että halutaan todellakin rahana, ettemme ole ostamassa mitään. Nykyään en tiedä missä alkossa ylipäätään olisi oma palautusautomaatti, koko kauppakeskuksella on keskitetty pullonpalautus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei, jokaisessa marketissa on palautusautomaatti. Jos se yks marketin kone on varattu ja näyttää että pidemmäksi aikaa, niin menepä viereiseen markettiin omien pullojes kanssa. Palautusautomaatista saadun kuitin voi käyttää ostosten maksuun missä tahansa ruokamarketissa tai alkossakin kai (itte en käytä alkoa niin en tiedä, mut kaipa se kuitti heillekin kelpaa).
Pitää olla saman ketjun samantasoinen kauppa, eivät anna esim Salessa hyvitystä S-marketin pullopanteista.
Aha. Mulla on ainakin jäänyt joskus s-marketin automaattiin palautetuista kuitti lompsaan, ja Prismaan on hyvin saanut sen syötettyä ip-kassalla.
Se ei ole kauppaliikkeestä kiinni, sillä Tomra on jokaisessa liikkeessä palautuspullojen vastaanottaja.
Lidlistä en tiedä, sillä on kai omat pullonsa ja palautuksensa.
Eihän siinä tomran kuitissa edes näy kauppaliikkeen nimeä, en ole ainakaan pistänyt merkille!
Nuo on muuten aina liikkeellä pe ja la n. 13-15
Jos menet aamulla ajoissa viemään pulloja ( ennen ysiä) ei heitä paikalla näy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei, jokaisessa marketissa on palautusautomaatti. Jos se yks marketin kone on varattu ja näyttää että pidemmäksi aikaa, niin menepä viereiseen markettiin omien pullojes kanssa. Palautusautomaatista saadun kuitin voi käyttää ostosten maksuun missä tahansa ruokamarketissa tai alkossakin kai (itte en käytä alkoa niin en tiedä, mut kaipa se kuitti heillekin kelpaa).
Pitää olla saman ketjun samantasoinen kauppa, eivät anna esim Salessa hyvitystä S-marketin pullopanteista.
Aha. Mulla on ainakin jäänyt joskus s-marketin automaattiin palautetuista kuitti lompsaan, ja Prismaan on hyvin saanut sen syötettyä ip-kassalla.
Se ei ole kauppaliikkeestä kiinni, sillä Tomra on jokaisessa liikkeessä palautuspullojen vastaanottaja.
Lidlistä en tiedä, sillä on kai omat pullonsa ja palautuksensa.
Jyväskylässä ei ainakaan käynyt Seppälän prisman kuitti, Palokan prismaan

Pullonpalautuskuitit ja kassajärjestelmät on jokaisella liikkeellä omat vaikka Tomra onkin se taho joka pullot varsinaisesti kerää.
Sinun mielestäsi ne pullot siis pitäisi viedä katuojaan eikä palauttaa kauppaan? Enpä ole moista kuullut aiemmin, että kierrättämisestä ihmistä haukutaan! Joissain maissa pullot heitetään jokeen tai mereen, ja se ei varmaan alottajan mielestä ole moukkamaista?
Upeaa, että jotkut jaksaa kerätä pulloja, joita toiset ovat roskanneet heittämällä ne puistoon, kaduille ja luontoon.
Kun ei se juoman myyneen kauppaliikkeen liikevaihtoonkaan kuulu se tölkin tai pullon pantti, niin ei kai sillä voi senkään vuoksi olla mitään väliä, mihin markettiin sen palautuskuitin käyttää ostostensa maksuna.... Asiassa on kai jonkinlainen keskinäinen hyvitysjärjestelmä, eli kierrätyksen hoitanut korvaa sitten kuittien mukaisesti kauppaliikkeelle pantit. Tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Mistä joku saa noin paljon pulloja? Kesällä saattaa tulla perheellä neljä pulloa päivässä. Mutta jätesäkki? Jossain mättää.
Palautettiin just jätesäkillinen. Juhannuksena oli meidän talossa 8 (yli 18v) teiniä neljä päivää. Oli vähän mennyt nesteitä. Alkoholin lisäksi novellea, kokista, jaffaa, spritea.
Tai ainakin pitää yrittää mennä ei-ruuhka-aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei, jokaisessa marketissa on palautusautomaatti. Jos se yks marketin kone on varattu ja näyttää että pidemmäksi aikaa, niin menepä viereiseen markettiin omien pullojes kanssa. Palautusautomaatista saadun kuitin voi käyttää ostosten maksuun missä tahansa ruokamarketissa tai alkossakin kai (itte en käytä alkoa niin en tiedä, mut kaipa se kuitti heillekin kelpaa).
Pitää olla saman ketjun samantasoinen kauppa, eivät anna esim Salessa hyvitystä S-marketin pullopanteista.
Aha. Mulla on ainakin jäänyt joskus s-marketin automaattiin palautetuista kuitti lompsaan, ja Prismaan on hyvin saanut sen syötettyä ip-kassalla.
Se ei ole kauppaliikkeestä kiinni, sillä Tomra on jokaisessa liikkeessä palautuspullojen vastaanottaja.
Lidlistä en tiedä, sillä on kai omat pullonsa ja palautuksensa.
Pullonpalautuskuitit ja kassajärjestelmät on jokaisella liikkeellä omat vaikka Tomra onkin se taho joka pullot varsinaisesti kerää.
On vai. No, mut kun se panttiraha joka pulloista ja tölkeistä peritään, niin eihän se jää mitenkään kaupan liikevaihtoa kasvattamaan, se on erä, joka kuuluu kierrätykseen, ja jos pantti asiakkaalle palautetaan, niin se on sitten kierrätys kun hyvittää asian kaupalle.
Olen käyttänyt tomran kuitteja muualla kuin siinä kaupassa jonka seinässä olevaan palautusautomaattiin olen pulloja palauttanut.
Ymmärrän aloittajaa, jos kyseessä on kauppa, jossa on vain yksi palautusautomaatti.
Silloin on todella kohteliasta (siltä joka palauttaa hirveästi puteleita) ottaa välillä palautuskuitti ja päästää muut muutamine pulloineen automaatille ja jatkaa sitten taas suursäkkinsä tyhjentämistä.
Nuo kaato-automaatit olisi todella käteviä, mutta eipä meidän kylällä sellaista ole.
Lisäksi meidän lähi-Salessa on lappu, jossa kerrotaan, että ethän palauta todella suuria määriä pulloja, koska pullonkeräyslootikko on varsin pieni.
Mutta olen aloittajan puolella ja kellä on tavattomasti pulloja, palauttakoon ne sellaisella ajalla ettei kaupassa ole ruuhka-aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaupassa on useampi automaatti, niin mitä se haittaa? Ainoaa automaattia en kyllä kehtaisi varata noin suuren määrän kanssa.
Lähikauppaan en ainakaan kehtaisi tuollaista määrää palautella. Joka kerta kun vien kassillisen cokistölkkejä tai -pulloja, joudun hakemaan myyjän automaatille heiluttelemaan tai tyhjentämään säiliötä, että saan ne kaikki palauteltua.
Pullonpalautusautomaattieja on hyvin monenlaisia. Toiset litistävät pullot ja keräävät ne suoraan säkkiin ja toisissa on siellä takana liukuhihna johon pullot kertyvät ja josta myyjä nakkelee ne laatikoihin.
On niitä sellaisiakin, missä on vaihtolava alemmassa kerroksessa, niin ainakin CM-kertoi mainokseksessaan, kun tuli säkin kerralla vetävät automaatit. Mutta lähikaupassa on muovikaukalot, missä on säkit, mihin menevät litistettynä tai revittynä. Olen sen verran monesti ne nähnyt, kun avaavat etupaneelin kaupan puolelta ja heiluttelevat lisää tilaa. Pyykkitupa toimi kauan kolikoilla, joten hain aina pullonpalautuksesta siihen kolikot, pyysin aina vielä tietyn kokoisia, mitkä kävivät sinne pyykkituvan automaattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei, jokaisessa marketissa on palautusautomaatti. Jos se yks marketin kone on varattu ja näyttää että pidemmäksi aikaa, niin menepä viereiseen markettiin omien pullojes kanssa. Palautusautomaatista saadun kuitin voi käyttää ostosten maksuun missä tahansa ruokamarketissa tai alkossakin kai (itte en käytä alkoa niin en tiedä, mut kaipa se kuitti heillekin kelpaa).
Pitää olla saman ketjun samantasoinen kauppa, eivät anna esim Salessa hyvitystä S-marketin pullopanteista.
Aha. Mulla on ainakin jäänyt joskus s-marketin automaattiin palautetuista kuitti lompsaan, ja Prismaan on hyvin saanut sen syötettyä ip-kassalla.
Se ei ole kauppaliikkeestä kiinni, sillä Tomra on jokaisessa liikkeessä palautuspullojen vastaanottaja.
Lidlistä en tiedä, sillä on kai omat pullonsa ja palautuksensa.
Pullonpalautuskuitit ja kassajärjestelmät on jokaisella liikkeellä omat vaikka Tomra onkin se taho joka pullot varsinaisesti kerää.
Ton logiikan mukaan se pullo tai tölkki pitäs sitten palauttaa samaan kauppaan mistä se täytenä ostettiin.
Jos olen ostanut citymarketista pantillisen juoman, niin voin kuitenkin palauttaa sen pullon s-markettiin ja saan käyttää kuitin ostosten maksuun siellä s-marketissa. Täh, miten toi sopii siihen ajatukseen!
Purkit voi palauttaa paikkaan, jossa säkki punnitaan, maksu painon mukaan. Toimii oikein hyvin, 250purkkia jaskujen mukaan, heitto max 2 purkkia suuntaan tai toiseen. Tällaista vastaanottoa on kai vain juomien valmistajilla.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei se juoman myyneen kauppaliikkeen liikevaihtoonkaan kuulu se tölkin tai pullon pantti, niin ei kai sillä voi senkään vuoksi olla mitään väliä, mihin markettiin sen palautuskuitin käyttää ostostensa maksuna.... Asiassa on kai jonkinlainen keskinäinen hyvitysjärjestelmä, eli kierrätyksen hoitanut korvaa sitten kuittien mukaisesti kauppaliikkeelle pantit. Tai jotain.
Homma toimii niin että sellainen yritys, joka myy pantillisia juomia, on velvollinen ottamaan vastaan pulloja ( koskee myös sellaisia yrityksiä joissa ei ole automaatteja, esimerkiksi r-kioski). Jos yritys myy pulloja enemmän kuin ottaa vastaan se maksaa erotuksen PalPa:lle. Jos taas yritykselle tulee palautukseen enemmän pulloja kuin se ulos myy täysiä, se saa hyvityksen.
Kohteliasta olisi mennä palauttamaan silloin kun on vähän muita asiakkaita. Jokainen on takuulla laittanut merkille milloin on tungosta liikkeissä ja milloin on hiljaisemmat ajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä joku saa noin paljon pulloja? Kesällä saattaa tulla perheellä neljä pulloa päivässä. Mutta jätesäkki? Jossain mättää.
Vierasmaalaiset keräävät puistoista ja yhtä aikaa saavat soskulta avustuksia.
...Ja se on sinulta tai meiltä pois. Millä tavalla? Jos et itse halua kerätä pulloja, niin älä nyt kiellä sitä muilta.
Vaikka kuinka saisivat soskusta rahaa.
Voi taivahan jumala, näitä törppöjä. Ollaan kuin koira heinäläjässä: Itte en tartte, mutta enpä anna muillekaan.