Elämästäni puuttuu nauru
Olen vakavoitunut nuoruusvuosista. Vietän mieheni kanssa paljon aikaa, ja hänkin on vakava. Juttelemme jonkin verran ja meillä on joitain samoja kiinnostuksen kohteita, mutta nauru ei meidän arkeen kuulu. Olen havahtunut tähän vasta näinä päivinä. Nauru tulee hiljalleen esiin jos lähden jonkun ystävän kanssa illan viettoon, mutta siihenkin pitää ns totutella siihen nauramiseen, illanviettoja kun ei usein ole. Kaipaan iloa ja mahanpohjasta naurua, mutta tuntuu, että ne asiat kuuluvat jollekin muulle. Jollekin sosiaaliselle ihmiselle jolla on paljon ystäviä joiden kanssa nauraa.
En tiedä mitä tällä aloituksella haen. Halusin vain kertoa tämän.
Kommentit (21)
Lisään vielä, että joskus tuntuu pahalta olla iloisten ja nauravaisten ihmisten seurassa, koska itse en osaa olla niin kevyesti. Siksi tavallaan pelkään ihmisten kanssa seurustelua.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että joskus tuntuu pahalta olla iloisten ja nauravaisten ihmisten seurassa, koska itse en osaa olla niin kevyesti. Siksi tavallaan pelkään ihmisten kanssa seurustelua.
Sama.
T.nro1
Minä nauroin eilen lukiessani paltalla ketjua: voisiko joku tehdä minulle munsalan kansallispuvun.
Ihan vatsaan koski.
Viime vuodet on kyllä ollut melko monella ilotonta aikaa. Eikä helpota vieläkään kun seuraa maailman tapahtumia. Nyt jos koskaan tarvis iloa ja naurua, uskoa parempaan huomiseen. Kehoni ei muista miltä tuntuu nauraa niin että mahanpohjaan sattuu. Menin metsään jossa kukaan ei kuule, ja koitin nauraa ääneen. Sain aikaan pelottavan hö hö - äänen, säikähdin ja lähdin kotiin.
Olemme mieheni kanssa nauraneet helmikuun lopusta lähtien venäläisille
Ap mietiskelee vielä. Meiltä kait (minulta ja mieheltäni) puuttuu samanlainen huumorintaju. Jos yritän vitsailla, miestäni ei naurata, tai hän toteaa jotain sellaista, mikä sammuttaa minunkin vitsailun halun. Miestäni ei varmaan haittaa asia ollenkaan, en ole huomannut että hän yrittäisikään löytää yhteistä nauramista. Alusta asti asia on ollut näin, silloin en antanut asian häiritä. Nyt on yhteiset lainat ja lapset, eikä mikään syy tunnu riittävän suurelta erota. En oikeen luota enää ihmisiin, joten jäisin aikalailla yksin jos lähtisin. Nyt on sentään joku paikka mihin kuulun.
Vierailija kirjoitti:
Olemme mieheni kanssa nauraneet helmikuun lopusta lähtien venäläisille
Me olemme nauraneet jo vuosia. Helmikuussa se muuttui huutonauruksi
HehHeh. Tässä sulle nauru ole hyvä
Olen saanut iloa elämään kun katsonut ihanan bidenin caffeja
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut iloa elämään kun katsonut ihanan bidenin caffeja
gaffeja siis
Nauru kuuluu sinulle. Vietä enemmän aikaa ystäväsi kanssa, tehkää hauskoja asioita.
Kaikkien temperamentille nauru ei kai ole tyypillistä. Ehkä miehesi on sellainen? Tai sitten häneltäkin on nauru unohtunut elämän mittaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sama täällä. Perheenäiti tässä. Eipä enää nauru kuuluu arkeen. Koko ajan kiire, stressi, paineita saada asiat tehtyä... jatkuva stressi ja paha olla. Ei naurata, ei hymyilytä. Nuorena oli niin kevyttä ja hymyilin ja nauroin ja höpsöttelin vähän väliä. En tiedä mitä sitten tapahtui. Löysin miehen?
Meillä onneksi nauretaan töissä. Tosin myös itketään, riidellään ja huudetaan. Sain hiljattain vielä uuden esimiehen, joka on saanut minut hymyilemään taas enemmän.
Aika sama meilläkin miehen kanssa. Lasten kanssa kyllä nauran.
Nyt jätät sen äijäsi ja rupeat elämään itsellistä elämää. Itsellesi.
Aika menee etsimisessä tai verkkopankin tökkiessä.
sama täällä, ilo katosi johonkin pitkän hankalan suhteen jälkeen, siitä irtaantumisen jälkeen on edelleenkin riittänyt vastoinkäymisiä ja jotenkin alkaa menemään usko ns. parempaan. Ulkoisesti mulla on monen mielestä varmaan asiat ihan hyvin mallillaan. Tänäänkin kun katselin bussin ikkunasta ohi kulkevia ihmisiä kesävaatteissa, ihmiset tuntuivat nauttivan kesästä, itse tunnun olevan siitä jossakin kilometrien päässä. Elämä näyttää mihin se vie, mutta välillä ottaa kunnolla pannuun oma alakuloisuus mutta eipä pakkopositiivisuuskaan oloa paranna, päinvastoin.
Täällä toinen.
Tää vuosi kääntyi lopulleen, eikä tämäkään vuosi ole edellistä parempi vaan päinvastoin täyttä tuskaa.