Sosiaalityö (haku) 2023
Keskustelua sosiaalityön yliopisto-opintoihin hakemisesta.
Kommentit (309)
Haetaanko Helsingin yliopiston sosiaalityön kandiohjelmaan samassa haussa kuin sosiaalitieteen kandiin vai onko nämä erikseen? Pääsykoevalintaa tarkoitan siis.
Itse pääsin sisään melkein reilusti yli 40v:nä. Lapset on, asun Helsingissä ja opiskelupaikka toisessa kaupungissa. Paras päätös evö. Ei mitään ongelmaa toteutuksessa, koska valtaosa etänä. Älä tee esteitä pääsi sisällä <3
Tää edellinen siis vastauksena sille, joka pohti, että on liian vanha hakemaan ja paikka voisi olla vain Helsinki!
Minä pääsin sisään viime vuonna ja täytin silloin 44-vuotta. Enkä ole mielestäni yhtään liian vanha opiskelemaan. Päinvastoin, nyt on motivaatiota eri tavalla kun minulla oli nuorena ja kyllähän kokemusta voi hyödyntää myös opiskelussa. Toisinsanoen opinnot on sujunu hyvin ja sijaispätevyyden olen jo saanut. Tosin olen sosionomi-taustainen ja perus- ja aineopinnot tehny avoimessa.
Ja vielä; olisin päässy sisään sekä pääsykokeiden että avoimen väylän kautta. Hain siis kolmella tavalla, maisteriin, pääsykokeiden ja avoimenväylän kautta. Todistusvalintaan ei ollu mahdollisuutta. Mutta kaikki keinot käyttöön siis! Mulla tärppäsi toisena hakuvuonna.
Vierailija kirjoitti:

Mihin yliopistoon pääsit ja millä keskiarvolla? Hait siis maisterihaun kautta?
Haku on auki! Ompa muuttunut opintopolun ulkonäkö ja käyttö tässä vuosien varrella.
Minä täällä arvon, että voinko hakea avoimen väylässä amk-todistuksella ja avoimen opinnoilla sekä maisterihaussa edellisellä maisterintutkinolla?
En löytänyt ohjetta sivuilta tai sitten en vaan osannut lukea 😀
Mä täällä pähkäilen, kun Lapin yliopistosta sanottiin,että voi hakea maisterihaun lisäksi myös (avoimen väylän kautta) kandi+maisteriin...mulla siis sosionomi amk+avoimen perus-ja aineopinnot. Mutta jos laitan hakulomakkeeseen maisterihakujen lisäksi kandi+maiateri,niin pitäisi ilmoittaa,missä suorittaa pääsykokeen. En siis ole pääsykokeeseen menossa....Pakko ilmeisesti laittaa hakuvaihtoehtoihin vaan sosiaalotyön maisteri...
Maisterihaku lähetetty. Nyt sitten jännitetään kesään asti.... 😀
Onko kellään tietoa viime vuoden pisterajoista? Ei taida avoimen väylässä hakea, kun avoimen perusopinnot on suoritettu arvosanalla 4/5 ja aineopinnot 3/5. Nämä siis todistuksissa näkyvissä.

Opetushallinnon tilastopalvelun (vipunen.fi) sivulta löytyy pisterajat.
Nyt on hakumahdollisuus sulkeutunu ja pääsykoe materiaalia odotellen Toivottavasti tulis mielenkiinoiset artikkelit. Aika hiljainen tää ketju ollut.
Oletteko te hulluja kun haette tuollaiselle naisten kansoittamalle, alipalkatullle burn out -alalle???
Itse viihdyn naisten kanssa työskennellessäni. Joillain on stereotypioita sukupuoleen liittyen, mutta omat kokemukseni oli miesvaltaisessa työympäristöstä negatiivisia. Miehet ne vasta puhuivat selän takana.
Sosiaalityö ei ole enää alipalkattu. Työntekijöistä on pulaa ja Sosiaalityöntekijä saa valita paikan mihin menee. Työ on mielenkiintoista ja itse koen saavani siitä myös. Toki alalla on jaksamisongelmia, tietyillä työpaikoilla on enemmän haasteita. Silloin voi vaihtaa työpaikkaa. Toki nämä ongelmat on hyvä pitää esillä, sostt resursseja tarvittaisiin lisät. Sijaispätevä sostt
Edelliseen vielä lisää, että toki palkkatoiveet olisi ylöspäin, työ on vastuullista. Kuitenkaan alipalkkauksesta ei voi puhua.
Haen tähän työhön.
Mikään ei ole järkevämpi työ kuin pitäminen nämä Kela luuserit kurissa!
Nyt sitten jännitetään, että aukeeko paikka väylän kautta tai maisterihaussa... Odottavan aika on pitkä ja nyt se konkretisoituu.
Peukkuja ja tsemppiä kaikille hakijoille!
Tietääkö joku, että jos saa opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, niin onko olemassa esim jotain asuntoloita joissa voi asua niiden kurssien ajan joita ei voi etänä suorittaa? Täällä joku sanoi, että hyvin onnistui suurimmaksi osaksi etänä, mutta entä se osuus joka ei onnistu etänä? Itsellä ei ainakaan veny budjetti parin kuukauden hotelliasumiseen kerran-pari vuodessa. Tai joku vuokrasopparin tekeminen aina yhtä kurssia varten kerralla kuulostaa myös mahdottomalta; sattuuko just löytymään halpa ja vapaa kämppä tai huone kun tarve on? Ei myöskään ole varaa maksaa jatkuvasti kahta vuokraa, varsinkaan kun ei ole mitään tuloja ja säästöillä pitäisi opiskeluaika pärjätä. En haluaisi tehdä esteitä oman pään sisällä mutta aika mahdoton yhtälö vaikuttaa olevan. Miten siis teitte sen, te jotka sanoitte että onnistuu?
Aika monessa koulussa tuntuu olevan korkeintaan kaksi päivää peräkkäin läsnäoloa.
Ens viikolla sitten alkaa yhteishaku. Valmistelen jo motivaatiokirjettä Tampereen yliopistoon. Tuskinpa sinne pääsen,mutta kokeilen kuitenkin. :)