Aina jos palokunta on tekemässä jotain muuta kuin sammuttamasas tulipaloa, ihmiset alkaa valittaa että tuo on pois tärkeemmästä tehtävästä
Voisiko joku selittää mistä tärkeämmästä, jos sillä hetkellä ei pala missään? Vetämästä lonkkaa ja odottamassa hälytystä paloasemalla? Luuleeko ihmiset, etteivät he voi lähteä hälytystehtvälle suoraan toiselta tehtävältä? Mikseivät voisi? Kalustonhan on oltava koko ajan hälytysvalmiudessa.
Tämä siitä, kun eilen täällä irtoili kaivojen kansia ukkosmyrskyn jäljiltä ja ihmisten mielestä se ei kuulu palokunnan tehtäviin. Kun täällä ei pala edes välttämättä joka viikko, niin mitä ne tärkemmät tehtävät ovat? Kolaripaikalle tietty kutsutaan palokunta, mutta ei niitä pahoja kolareitakaan päntiöinään ole.
Perustele, miksi sinun mielestäsi palokunta ei saa olla ehkäisemässä tilannetta, josta voi koitua vaaraa, jos se kuuluu kaupungin huoltomiehille, joita ei nyt nopeasti hommaan löydy? Vähemmän kiireellisen tehtävän voi keskeyttää ja lähteä tilanteeseen hyvinkin nopeasti, joten miten se, että ollaan jo liikkeellä, estää tulipaloon tai kolaritilanteeseen lähtöä? Lisäksi päivystys varmaan on tällaisissakin tilanteissa vielä asemalla, ei sitä täysin tyhjennetä.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on päntiö?!
päntiönään = yhtenään. Taitaa olla murresana Kajaani-Kuusamo -suunnalta.
Niinpä! Ihmiset eivät ajattele, että se on PELASTUSLAITOS!
Pelastaa voi , vaikka ei pala!
https://pelastustoimi.fi/pelastuslaitokset
KAnnattaa lukea ja sivistää ihteään!
kissat voi ainakin hakea puista omakustanteisesti. ei siihen tarvitse verovaroin rahoitettuja palveluja käyttää
Ennen se oli palokunta. Muuttaa nimen palokunnaksi, niin ongelma on ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
kissat voi ainakin hakea puista omakustanteisesti. ei siihen tarvitse verovaroin rahoitettuja palveluja käyttää
Mummo oli soittanut pelastuslaitosta hakemaan kissaa alas. Palopäällikkö sanoi: " Rouva hyvä, kuinka paljon olette nähneet kissanraatoja puissa."
Vierailija kirjoitti:
Ennen se oli palokunta. Muuttaa nimen palokunnaksi, niin ongelma on ratkaistu.
Hyvä ihminen, siellä on myös ambulansseja, ensihoitajia...
Lue ja sivistä itseäsi!
https://pelastustoimi.fi/pelastustoimi
"Pelastuslaitokset
Suomessa on 22 kuntien yhteisesti ylläpitämää pelastuslaitosta, jotka hoitavat pelastustoimen tehtävät alueellaan."
Aikanaan olin pari vuotta kesäduunarina keskisuuressa kaupungissa palolaitoksella.
60% esim. 24h työajasta on päivystämistä. Siis nukkumista, syömistä, lepäilyä, netteilyä ja leffojen katselua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kissat voi ainakin hakea puista omakustanteisesti. ei siihen tarvitse verovaroin rahoitettuja palveluja käyttää
Mummo oli soittanut pelastuslaitosta hakemaan kissaa alas. Palopäällikkö sanoi: " Rouva hyvä, kuinka paljon olette nähneet kissanraatoja puissa."
Toi on kyllä niin huono vitsi palomieheltä. Kissallahan pettää sisäelimet paaston seurauksena. Juuri toissa viikolta yksi uusi esimerkki tästä, kun kissa ei saanut ajoissa apua, se ei kuollut siihen paikkaan vaan vähän myöhemmin juurikin tuosta syystä.
Palomiestä tapailevana ihmisenä voin kyllä vahvistaa, että ei välttämättä jokaiseen vuoroon satu yhtäkään tulipaloa tai muuta kiireellisempää tehtävää. Pelastuslaitokselle kuuluu tehtäviä laidasta laitaan ja vahingontorjunta (se, miksi tuollainen ap:n kuvaama tehtäväkin lasketaan) kuuluu näihin.
Ja sitten selainenkin pointti, että palomiesten on pidettävä yllä ammattitaitoaan harjoittelemalla säännöllisesti. Ja tämä tehdään työajalla, tietysti. Sitten jos tulee se kiireisempi tehtävä, niin totta kai sinne lähdetään. Paloasemilla vieläpä saattaa olla töissä useampi tiimi, joista vain osa lähtee tietyille keikoille (vaikka esim. ensivaste).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kissat voi ainakin hakea puista omakustanteisesti. ei siihen tarvitse verovaroin rahoitettuja palveluja käyttää
Mummo oli soittanut pelastuslaitosta hakemaan kissaa alas. Palopäällikkö sanoi: " Rouva hyvä, kuinka paljon olette nähneet kissanraatoja puissa."
Toi on kyllä niin huono vitsi palomieheltä. Kissallahan pettää sisäelimet paaston seurauksena. Juuri toissa viikolta yksi uusi esimerkki tästä, kun kissa ei saanut ajoissa apua, se ei kuollut siihen paikkaan vaan vähän myöhemmin juurikin tuosta syystä.
Tämä on totta. Kissa ei kestä paastoa kuin pari päivää.
Niin, sehän on pelastuslaitos. Kaikki pelastustehtävät kuuluu paloasemille.
Minä en ole kyllä kuullut kenenkään valittavan, jos palolaitoksen yksikkö on vaikkapa eläinpelastustehtävällä.
Joka vuorossa niillä on myös jokin harjoite, mikäli hälytykset siihen antaa aikaa.
Palokunta on nykyään aika väärä sana. Suurin osa on muuten, kuten erilaisia terveydentilaan liittyviä tehtäviä. Jos soittaa 112 ja sieltä lähetetään joku paikalle, ei sieltä tule ambulanssa, vaan paloauto.
Esimerkiksi kun äitini vielä asui kotona, mutta oli jo huonossa kunnossa ja kaatuili, niin isä soitti aina 112 ja palokunta tuli nostamaan äidin sohvalle lattialta. Ei isä jaksanut itse auttaa, ja minä asun kaukana. Tuota oli muutaman kerran viikossa. Lopulta äiti pääsi palvelutaloon.

Tämän lisäksi palolaitos käy joskus myös ambulanssikeikoilla kantoapuna. Pari kertaa todistanut tällaista omassa taloyhtiössä. Mutta ei sieltä koko konkkaronkkaa tule, vaan auto ja pari riskiä miestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan valita tuollaista.
Kyllä valittaa.
Edelliseen hauska huomio, botin erotusnumerona oli äsken 112 :D.