Mikä eksää vaivaa?
Erosimme vuoden alusta näkemyserojen vuoksi. Ero jäi osin käsittelemättä ja keskusteluyhteys katkesi. Miehestä ei ole käsittelemään keskinäisiä asioitamme. Eroon ei liity alkoholi tai huumeet eli molemmat olemme ihan tavan ihmisiä. Meillä ei ole lapsia ja olemme jo reilusti päälle nelikymppisiä.
Mies purki eroa työhönsä sekä harrastuksiin. Näin ymmärsin ja sain kuulla muualta ystävältämme. Nyt kesän koittaessa mies yhteisen ystävämme kertoman mukaan hakee pakonomaisesti uutta naista, käyttää kaiken vapaa-aikansa nettisaiteilla uutta etsien ja täysin päättömästi tyylillä kunhan jonkun äkkiä saisi olipa nainen sopiva tai ei.
Tämä yhteinen ystävämme on huolissaan eksästäni sillä ei ole tapaistaan käyttäytyä noin. Kuin mies yrittäisi löytää pakokeinoa uudesta suhteesta.
En itse halua sekaantua hänen asioihinsa enää. Silti olen huolissani mistä tuo käytös kertoo? Onko tuo muuten harkitsevalle ja rauhalliselle miehelle normaalia käytöstä? Pakkomielteisesti löytää joku olipa millainen nainen tahansa?
Tällä miehellä ei ole ollut elämässään kuin pitkiä suhteita pari, ei ole kukasta kukkaan tyyppi ja muutoin hyvin valikoiva seurastaan, jopa liiankin kriittinen.
Onko tämä normaalia eli pitäisikö minun siltikin kysyä mikä vaivaa vaikka en haluaisi sekaantua? Vanhempia hänellä ei ole elossa ja sisaruksia ei ole eikä lapsia. Työnsä hoitaa.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelen miehen kanssa, joka erosi pitkästä avioliitosta, jossa oli paennut kotioloja työhön ja harrastuksiin. Ex-vaimo oli kuulemma täysin hallitseva ja arvosteleva.
Tämä mies on kultainen täydellisyys, emmekä saa riitaa aikaiseksi mistään, tosin ei tarvitse yrittääkään.
Miksi miehen pitäisi jäädä yksin? Hän oli 3kk sitten eronnut ja olemme tosi onnellisia. Tuosta hän lähti töihin ja sanoi olevansa kiitollinen minusta.Jep. Hän ei vaan vielä ole näyttänyt oikeaa minäänsä sinulle, ja uskottelee, että kaikki ex-vaimon vika. Mutta ymmärrän sinua, kyllähän sitä haluaa uskoa.
Jos hän on 1,5 vuotta teeskennellyt, niin hyvä näyttelijä on kyseessä.
Jotkut on. Ja kaikki ei huomaa.
Ap on kyllä hauska, nauroin ihan ääneen juttujaan. Juu ei. Exäsi ei ole kiinni sinussa, etkä ole hänelle koko maailma, anna olla jo😄
Mistä ystäväsi tietää edes että mies "käyttää kaiken vapaa-aikansa nettisaiteilla uutta etsien ja täysin päättömästi tyylillä kunhan jonkun äkkiä saisi olipa nainen sopiva tai ei". Oon vähän skeptinen että kukaan noin tarkkaan asiasta tietää.
Mitä kyttäät eksäsi tekemisiä? Alkoiko vanha suola janottamaan?
Vierailija kirjoitti:
Mistä ystäväsi tietää edes että mies "käyttää kaiken vapaa-aikansa nettisaiteilla uutta etsien ja täysin päättömästi tyylillä kunhan jonkun äkkiä saisi olipa nainen sopiva tai ei". Oon vähän skeptinen että kukaan noin tarkkaan asiasta tietää.
Jos se mies on sanonut käyvänsä treffeillä ja ei mitään löydy. Oli minunkin yksi mieskaveri eronsa jälkeen epätoivoinen. Otti itse eron ja huomasikin ettei kestäkään olla hetkeäkään yksin ja sitä sitten tuli yritettyä kaikkia ihan hullujakin naisia ja jopa itsemurhaa.
Jos hän on 1,5 vuotta teeskennellyt, niin hyvä näyttelijä on kyseessä.