Mies raivostui, kun pyysin häntä kantamaan isomman vastuun lapsesta
Miehellä on exänsa kanssa kaksi lasta ja nyt erottuaan on ollut suhteessa kanssani viitisen vuotta. Jostain syystä vauvakuume nostaa taas päätään ja miehellä on kova hinku saada lapsi. Myös itseäni lapsi kiinnostaa varovasta, mutta olen melko realisti itseni suhteen
Tiedän että olen vaativassa työssä ja vapaa-ajallani myös kiireinen. Tiedän myös, että myös jatkossa tahdon pyörittää yritystäni ja harrastaa lajiani, oli lapsi tai ei.
Ehdotin miehelle, että sillä hänellä on selvästi kovempi halu juuri nyt lapseen, niin hän myös kantaisi lapsesta isomman vastuun. Olisi pidemmän hoitovapaan, joustaisi enemmän omista menoistaan ja päästäisi minut harrastamaan. Aika yleinen järjestely monessa perheessä mutta roolit toisin päin. Miehen mielestä törkeää vaatia häneltä isompaa roolia ja raivostui ehdotuksestakin
Kommentit (46)
Ethän vaan enää mieti lapsia tuollaisen kanssa? Edellisenkin suhteen lapset käy varmaan vain joka toinen viikonloppu isänsä luona ja isällä on kivaa ja helppoa? Noin tekisi varmaan sinullekin.
Jatka sinä vaan harrastustasi ja palstailua.
Ei hoitovapaa ole mikään pakko. Vanhempainvapaa on jaettu raskausvapaaseen (40 vrk) ja sen lisäksi molemmille vanhemmille 97+63 päivää, josta tuon 63 voi antaa toisen vanhemman käyttöön. Lapsen saa hoitoon sen kuukauden alussa, jolloin hän täyttää 9 kk ja hoitoaika on aika lailla perheen itsensä määriteltävissä, vain vuoropäiväkodissa pitää antaa työvuorot tietoon etukäteen. Viikonlopuiksi voi hankkia yksityisen hoitajan, jos isovanhemmat ei ymmärrä vastuutaan lastensa parisuhteista.
Mies voi nyt luvata mitä tahansa, ei lupauksia ole tarvetta pitää, joten noilla ehdoilla en ryhtyisi lisääntymään. Kaikkiin perheisiin ei vauvoja mahdu ja kun sen tajuaa ajoissa, ei joudu loukkuun lapsi kainalossa.
Ihan perinteistä. Naisen pitää hankkia lapset ja hoitaa niitä, miehen ei tarvi kantaa minkäänlaista vastuuta. Silti mies haluaa määrätä yksipuolisesti naisen lapsensaannista.
Hard pass. Ei todellakaan, missään nimessä. Ja tollainen asenne pelkästään, lentäisi ukko pihalle kuin leppäkeihäs.
Minua raivostuttaa lasten puolesta. Heistä on tullut vanhempien vallan tunteen välikappaleita, parisuhteissa jotka muistuttavat lähinnä sukupuolten välistä sotaa jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia eikä mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän sodan ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Jos ei ole valmis rintarinnan huolehtimaan niistä lapsista ja tinkimään omistaan niitä ei yksinkertaisesti. Ja tämä ei ole sukupuolisidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Niin ei oo isämateriaalia hän
Mutta rouva on äitimateriaalia?
Kyllä minuakin naisena ärsyttäisi tuollainen vaatimus, kun tietää pikkulapsiajan raskauden. Joo, toisen työt varmaan kannattaa mahdollistaa järkevässä määrin, mutta vauvapallo jalassa en olisi yhtään ylimääräistä sen takia, että toinen saisi harrastella aivan kuten ennenkin. Suht törkeä ehdotus, on ehdottaja sitten mies tai nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ei oo isämateriaalia hän
Mutta rouva on äitimateriaalia?
Rouva ei ollut tuossa se, joka ensisijaisesti niitä lapsia lisää oli hinkumassa.
EIhan looginen ja täysin järkevä pyyntö rouvalta. Jos mies niitä lapsia haluaa, niin ottaa sitten sen vastuunkun niistä.
Raivostuminen on heikkojen miesten tapa olla kohtaamatta itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ei oo isämateriaalia hän
Mutta rouva on äitimateriaalia?
No ainakin "äitimateriaali" on realistinen sen suhteen, mitä lapsi vaatii työltä, vapaa-ajalta ja muulta. Isälläehdokkaalla tuntuu olevan pää pumpulissa ja usko siihen, että kyllä nainen hoitaa kaiken (vähän kuten noiden aikaisempien lastensa kanssa).
Onko exän lapset muuten miten kuvioissa? Onko isä vaan sellainen, että nähdään pari kertaa kuukaudessa ja sinä joudut tekemään ruoat tai isä tyyliin tilaa ne mäkkäristä?
Ne lisääntymishalut menee ajallaan ohi. Ainakin naisena sinun pitää tajuta se miehenkin puolesta.Kuitenkin meilläkin se hormonitoiminta on kuukauden eri kohdissa aivan erillainen ja joku asia joka oli eilen hormonihuuruissa maailman tärkein ja aivan pakko toteuttaa on seuraavana päivänä hormonitasojen tasoituttua täysin yhdentekevä. Miehillä tuo kierto on hitaampaa, mutta kyllä niilläkin sitä on. Jos sinä et lasta halua niin silloin sitä ei tule, koska aina se vastuu kuitenkin äidille jää ja on sinun ajastasi pois, puhumattakaan ruumiinammoista mitä synnytys tuottaa ja pysyvistä vauroista kehoon ja ulkonäköön.
Älkää lisääntykö.
Tehtailet samaa aloitusta tänne eri sanamuodoin ihan säännöllisin väliajoin.
Onko mies hyvä ja läsnäoleva vanhempi jo olemassa oleville lapsille? Hoitaako myös ns. metatyöt?
Älä lisäänny lapsimiehen kanssa. Hänen etsikkoaikansa ja lapsijunansa meni jo.
Teet lapsen ainoastaan, jos olet sen valmis 100% yksin hoitamaan. Tämä kannattaa pitää aina mielessä, sillä näin käy joka tapauksessa osalle äideistä, asui yhdessä lapsen isän kanssa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Minua raivostuttaa lasten puolesta. Heistä on tullut vanhempien vallan tunteen välikappaleita, parisuhteissa jotka muistuttavat lähinnä sukupuolten välistä sotaa jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia eikä mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän sodan ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Jos ei ole valmis rintarinnan huolehtimaan niistä lapsista ja tinkimään omistaan niitä ei yksinkertaisesti. Ja tämä ei ole sukupuolisidonnaista.
Tällä pariskunnalla ei ollut yhteisiä lapsia (mikä onkin varmasti oikein hyvä, jos riita tulee jo suunnitteluvaiheessa).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin naisena ärsyttäisi tuollainen vaatimus, kun tietää pikkulapsiajan raskauden. Joo, toisen työt varmaan kannattaa mahdollistaa järkevässä määrin, mutta vauvapallo jalassa en olisi yhtään ylimääräistä sen takia, että toinen saisi harrastella aivan kuten ennenkin. Suht törkeä ehdotus, on ehdottaja sitten mies tai nainen.
Jostain syystä suurimmassa osassa perheitä tuo on ihan todellisuutta, siis niin päin että äiti hoitaa enemmän. Oli sovittu tai ei, useimmiten varmaan ei ole sovittu vaan se on jo lähtökohtaisesti oletus että näin toimitaan. Erityisesti jos äiti on se joka vauvaa enemmän haluaa.
Totta, että tuo on yleinen järjestely kun sukupuolet on toisin päin. Mutta kyllä silloin se suurempaan vastuuta kantava monesti raivostuu asiasta. Sitä toisen pientä vastuun kantoa nimenomaan pidetään törkeänä. Eli mikä tässä nyt oikeastaan on ihmeellistä?
No siitä tiedät ettei tämän miehen kanssa kannata jatkaa. Vastuuta välttelevä pummi.