Millaista elämänne oli 31-vuotiaana?

Etkö halua lisääntyä?

Olin parin lapsen äiti ja saanut elämäni ekan kunnon työpaikan, tosin sen palkka oli ihan paska. Palkan pienuuden takia lähdin sieltä pian pois.

Olin hyvässä kunnossa ja normaalipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Olin parin lapsen äiti ja saanut elämäni ekan kunnon työpaikan, tosin sen palkka oli ihan paska. Palkan pienuuden takia lähdin sieltä pian pois.

Olin hyvässä kunnossa ja normaalipainoinen.

Sulla oli lapsia ennen kuin oli edes kunnolla työuraa takana? Mites tuo on edes taloudellisesti mahdollista? Rikas mies?

Olin jumissa opiskelujen kanssa. Kaipasin enemmän kuin mitään omaa kumppania. Sitä ei löytynyt, mutta s-seuraa joka lähtöön. Se oli tietysti laiha lohtu kun halusin vakiintua niin kovasti. Tein jotain pätkätöitä ja venytin penniä joka asiassa. Ystävät olivat hurjan tärkeitä siihen aikaan, onneksi niitä oli! Olin terve, hoikka ja hyvässä kunnossa. 

Täytin kk sitten 31 ja juuri nyt elämäni on aika hyvää. Olen kahden alle kouluikäisen lapsen vuoroviikkoäiti, seurustelen ihanan miehen kanssa, vakituinen työpaikka ja syksyllä aloitan töiden ohessa amk-opinnot. Lapsettomina viikkoina käyn lenkillä ja salilla, lapsellisilla viikoilla on parit lasten harrastukset. Elämä on sinänsä aika pientä mutta kaikki on mallillaan ja olen todella onnellinen.

Olin valmistunut, ollut kuusi vuotta töissä, ostanut asunnon, asunut ulkomailla ja mennyt juuri naimisiin. Olo oli aika itsetyytyväinen, kun olin saavuttanut kaikki sen aikaiset haaveeni.

Olin ekaa kertaa ok-palkkaisessa vakiduunissa ja säästin omaa asuntoa varten niin paljon kuin pystyin. Mullakin rakkaudessa epäonnea, välillä deittailin mutta mitään pysyvää ei löytynyt. Pari läheistä ystävää ja se riittää. Vapaa-aika meni lähinnä treenatessa. Olen nyt 33, oma asunto ja koira joka korvaa perheen paremmin kuin hyvin.

Raskaana olin, takana jokunen vuosi seurustelua hänen kanssaan. Oltiin noin vuotta aiemmin ostettu uudehko rivitalokaksio.  Minulla oli ammatti ja kaikki kesälomien työt 16-vuotiaasta laskettuna takana yhteensä 10 vuotta työkokemusta. Yksi vakituinen työkin oli ehtinyt olla, se kuitenkin loppui parin vuoden jälkeen toimipaikan lopettamiseen.  Olin raskausaikana elämäni kunnossa ja liikuin paljon . Työttömäksi olin juuri  jäänyt,  mutta kursseille pääsi silloin tosi hyvin niin kävin pari tosi hyödyllistä kurssia

Olin lapseton sinkku, joka asui vuokralla ja oli töissä toimistossa. Eli pääpiirteiltään sama tilanne kuin nykyisinkin.

N37

Olin töissä, hyvä taloustilanne ja muutimme poikaystäväni kanssa yhteen, seuraavana vuonna menimme naimisiin. Ei vielä lapsia ja elimme menevää double income, no kids -elämää. Matkustelimme paljon ja kävimme paljon ulkona syömässä. Oli kiva vaihe.

Edelleen ollaan yhdessä, nyt kaksi lasta, ja elämä eri tavalla vauhdikasta.

Olin 31-vuotiaana pahasti masentunut traumaattisen tapahtuman seurauksena. Asuin yksiössä kissa seuranani, ilman ystäviä. Nukkuminen oli erittäin vaikeaa ja traumaattinen tapahtuma pyöri mielessäni jatkuvasti ilman rauhaa.

Kissastani olen jälkikäteen erittäin kiitollinen, sillä siitä huolehtiminen sai minut pitämään kiinni elämästä. Muuten olisin ehkä luovuttanut. Yritin hakea terveydenhuollosta apua, mutta en sitä saanut. Keräsin kerran kaiken rohkeuteni ja soitin mielenterveyshoitajalle. Asiaani ei otettu vastaan, sillä mielenterveyshoitaja oli juuri silloin lomalla. Minun käskettiin soittamaan uudestaan, mutta en enää saanut soitettua.

Töissä olin koko tuon ajan, vaikka en varmastikaan ollut täysin työkykyinen. Jälkikäteen ehkä ihan hyvä asia sekin, vaikka tauoilla huutoitkin yksin niin, ettei kukaan nähnyt. Sain kuitenkin päivääni hetkiä, jolloin en pystynyt ajattelemaan traumaani.

Nyt 37-vuotiaana asun isossa omistusasunnossa rakkaan aviomieheni ja saman ihanan kissan kanssa. Käyn edelleen töissä, mutta paljon mukavammassa työpaikassa kuin silloin. Jaksan myös harrastaa ja koen että elämäni on mukavaa ja onnellista. Masennuksen seurauksena lihoin paljon, enkä ole saanut painoa pois. Mutta sekin tuntuu pieneltä asialta sen rinnalla, mitä olen käynyt läpi. Mieheni rakastaa minua juuri tällaisena ja itsekin koitan olla itselleni hyvä ystävä.

Kyllä kaikki järjestyy. :)

Olin 15-vuotiaan lapsen äiti, joka oli juuri valmistunut maisteriksi. 

Olin naimisissa, yhden taaperon äiti, palannut takaisin töihin hoitovapaalta (työpaikkaan, jossa olen yhä 20 vuotta myöhemmin! Tosin en samassa työtehtävässä). Podin kriisiä ja huonommuutta, koska vanhemmuus tuntui raskaalta. Ystävät alkoivat odottaa toista lasta ympärillä. Itse en halunnut. Kriiseissäni sekaannuin työkaveriin. Voi pojatkaikesta kuitenkin selvisin ajan myötä.

Olin ollut pari vuotta työssä, jossa lopulta oli kaikkiaan yli kymmenen vuotta. Työpaikka oli entisessä kotikaupungissani, ja vaihos opiskelupaikkakunnalta sinne vei aika kauan sopeutua. Rakkaudessa oli paljon epäonnea, ja koin yksinäisyyttä etenkin juhlapäyhinä ja lomilla. Matkustelin kyllä tosi harvinaisiinkin paikkoihin, mutta en niin kauheasti nauttinut. Näin myöhemmin on kiva ajatella kuitenkin, että on seikkaillut hieman, vaikka ei sillä mitään itseisarvoa ole.

Purin pettymyksiä treenaamiseen, joka ei silloin todellakaan vielä ollut yleistä vaan herätti kummastusta.

Vierailija kirjoitti:

Olin 15-vuotiaan lapsen äiti, joka oli juuri valmistunut maisteriksi. 

Olipa nerokas lapsi!

Olin silloin jo ollut 16 vuotta mgtow, elämässä meni hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 15-vuotiaan lapsen äiti, joka oli juuri valmistunut maisteriksi. 

Olipa nerokas lapsi!

Millä perusteella?

t. eri

P.S. Sana joka viittaa sivulauseen alussa aina sitä edeltävään sanaan. Tässä tapauksessa sanaan äiti.  

Asuin ulkomailla, olin naimisissa, tein työtä joka ei vastannut suomalaista koulutustani. Ulkoisesti kai huippukunnossa ja normaalipainon alarajoilla, mutta henkisesti voin huonosti.

Nykyään ulkomailla, eronnut, pullukka, tyytyväinen.

Olin juuri menettänyt kaiken. Sairaus vei työkyvyn haaveammatista johon opiskelin 10v ehtien olla 3v työelämässä. Vapaa-ajan onnettomuus teki minusta liikuntakyvyttömän. Jätin ihanan tyttöystävän, koska en halunnut viedä toista mukana pohjalle. Se oli oikea päätös, hänellä menee todella hyvin. Itse elän kipujen kanssa päivä ja työmarkkinatuki kerrallaan sopivaa työtä suunnitellen erilaisten uravalmentajien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 15-vuotiaan lapsen äiti, joka oli juuri valmistunut maisteriksi. 

Olipa nerokas lapsi!

"äiti, joka oli juuri valmistunut maisteriksi" ei tarkoita sitä, että 15-vuotias lapsi olisi maisteri, jos niin luulit.