Mies päättänyt, haluaa erota
Vaikka esim. Juhannuksena meillä oli oikein mukavaa yhdessä. Ja kaikki mahdollisuudet korjata suhteessa olevat epäkohdat.
Tuntuu niin pahalle. Mutta ei toisen päätä voi kääntää, kun on jotain päättänyt.
Itsestä lähellä olo tuntuu niin hyvälle. Hänelle se olisi ihan sama kuka siinä olisi, se on vain läheisyyden kaipuun täyttöä, ilman suurempaa tunnetta.
Tekisi toisaalta mieli olla menemättä lähelle, mutta toisaalta haluan olla lähellä vielä kun se on mahdollista. Tosi ristiriitanen olo. Toisaalta tuntuu hyväksikäytetyltä. Itse rakastan ja rakkaus vain kasvaa lähellä. Hän vain tyydyttää tarpeitaan.
EN HALUA EROTA.
Miten ihmeessä pystyn korjaamaan tämän suhteen yksin, kun toinen ei enää rakasta, eikä halua jatkaa???
Kommentit (32)
Se on sitten game over moro ja näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Olisit muuttanut toimintaasi suhteen aikana etkä näin eropäätöksen jälkeen.
Sinulla on sama ongelma kuin hyvin monella naisella ettei suostu näkemään omassa toiminnassaan mitään vikaa silloin kun asiat pystyisi vielä korjaamaan.
Sinulla on sama ongelma kuin hyvin monella miehellä. Asioista, jotka vaivaavat ei osata sanoa, ennen kuin vasta kun ilmoitetaan erosta. Ei, vaikka asiasta on nimenomaan pyydetty sanomaan aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit muuttanut toimintaasi suhteen aikana etkä näin eropäätöksen jälkeen.
Sinulla on sama ongelma kuin hyvin monella naisella ettei suostu näkemään omassa toiminnassaan mitään vikaa silloin kun asiat pystyisi vielä korjaamaan.Sinulla on sama ongelma kuin hyvin monella miehellä. Asioista, jotka vaivaavat ei osata sanoa, ennen kuin vasta kun ilmoitetaan erosta. Ei, vaikka asiasta on nimenomaan pyydetty sanomaan aikanaan.
Ensinnäkin en minä ole eroamassa ja toiseksi minä kyllä sano heti jos jokin asia vaivaa eri asia on se kuunnellaanko sitä. Mistä tämmöisen nalkutuksen ansaitsin?
Vierailija kirjoitti:
Mies päättänyt, haluaa erota
-Kukas muu kuin se mies sen miehen puolesta olisi päättänyt?
Ihanko tosissasi kysyt? Olisko miestä joku pitänyt parisuhdemateriaalina, korjannut parempaan tarpeeseen ja neuvonut mitä voisi päättää?
Ehkä se lähellä olo nyt tuntuu niin hyvältä, kun tiedät, että se loppuu just.
Jos tosiaan aistit, ettei mies halua olla lähelläsi, niin anna mennä.
Jos jotain haluat tehdä, nii. Puhu ja kysy mitä voit tehdä suhteen eteen. Jos et mitään, niin sitten et.
Luovuta. Kerro se.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti annan mennä. En todellakaan jää roikkumaan. Mutta, haluaisin ennen sitä tehdä kaikkeni suhteen pelastamiseksi.
Voisi kuvitella, että se olisit sinä, joka haluaisi lopettaa parisuhteen. Vai miksi ihmeessä jäät kaipaamaan ihmistä, joka sanomasi mukaan käyttää sinua hyväksi? Arvosta itseäsi, äläkä toiste tyydy tälläiseen suhteeseen. Tulet huomaamaan että elämä on antoisampaa ilman huonoa suhdetta. Hyvää kesää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se lähellä olo nyt tuntuu niin hyvältä, kun tiedät, että se loppuu just.
Jos tosiaan aistit, ettei mies halua olla lähelläsi, niin anna mennä.
Jos jotain haluat tehdä, nii. Puhu ja kysy mitä voit tehdä suhteen eteen. Jos et mitään, niin sitten et.Luovuta. Kerro se.
Se voi tietysti olla juuri niin. Että tuntuu hyvälle, kun tietää, että voi loppua milloin vain.
Asumme kuitenkin vielä toistaiseksi yhdessä, ja aion tehdä muutoksia toiminnassani. Tai, olen jo tehnytkin. Katsotaan sitten ajanmyötä riittääkö se mihinkään, vai eikö riitä. Onko kaikki todella jo menetetty.
Olen myös sanonut miehelle, että hänellä on täysi vapaus tehdä mitä haluaa, kenen kanssa haluaa. Hän ei ole minulle mitenkään tilivelvollinen. Kunhan ei tee sitä yhteisessä
kodissamme.

Jos, kun tämä suhde päättyy, en todellakaan tule tyytymään huonoon suhteeseen enää ikinä. Olen vaikka yksin. Tämän sihteen haluan kuitenkin pelastaa, koska parisuhteen hajoamisen myötä hajoaa myös lasten elämä. Ja toisaalta, ilman lapsia meillä olisi varmaan kivaa kahdestaan. Arki on tappanut rakkauden. Vääntö lastenkasvatuksesta.

Sulla on riippuvuussihde mieheesi, eimikään rakkaussuhde.
Ehkä sinulla on sellainen tarve, että haluat miellyttää ihmistä, joka ei halua olla sinun kanssasi. Tavallaan yrität tehdä hänen mielensä paremmaksi, vaikka tiedät että se on oikeasti toivotonta.
Millainen isäsuhde sinulla on lapsuudessa ollut?. Tai millainen oli vanhempiesi välinen suhde?
Otettiinko isän mielipide tosissaan tai miten teillä oikein toimittiin ja puhuttiin? Millainen tunneilmapiiri oli? Sieltä voi löytyä jotain suuntaa antavaa.
Miksi sinä haluaisit olla sellaisen ihmisen kanssa, joka on ilmaissut, että hän ei halua olla sinun kanssasi?
Kun hän kerran on ilmaissut sen asian, niin ehkä sinun olisi hyvä ymmärtää ja uskoa, että hän ihan oikeesti tarkoitaa, mitä sanoo. Aikuisten oikeesti, eikä vaan leikisti.
Ota sinä itse myös itseäsi ihan vakavasti. Ei tuo ole leikkijuttu vaan ihmissuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti annan mennä. En todellakaan jää roikkumaan. Mutta, haluaisin ennen sitä tehdä kaikkeni suhteen pelastamiseksi.
Voisi kuvitella, että se olisit sinä, joka haluaisi lopettaa parisuhteen. Vai miksi ihmeessä jäät kaipaamaan ihmistä, joka sanomasi mukaan käyttää sinua hyväksi? Arvosta itseäsi, äläkä toiste tyydy tälläiseen suhteeseen. Tulet huomaamaan että elämä on antoisampaa ilman huonoa suhdetta. Hyvää kesää sinulle.
Jos, kun tämä suhde päättyy, en todellakaan tule tyytymään huonoon suhteeseen enää ikinä. Olen vaikka yksin. Tämän sihteen haluan kuitenkin pelastaa, koska parisuhteen hajoamisen myötä hajoaa myös lasten elämä. Ja toisaalta, ilman lapsia meillä olisi varmaan kivaa kahdestaan. Arki on tappanut rakkauden. Vääntö lastenkasvatuksesta.
Puhukaa nuo kasvatusjutut.
Toivottavasti onnistutte.
Huono :(