Jaksaminen hakusessa (yli?)vilkkaan 3,5n kanssa, apua!

Oma tyttöni siirtyi erityisryhmään 4-vuotiaana.



Onko teillä muuta tukea vielä? Alueen kiertävään erityislastentarhanopettajaan kannattaisi ottaa yhteys ja kertoa mikä on tilanne ja kysyä mitä mieltä hän on.

Hei,



meillä on myös kaksi poikaa, joilla sama ikäero. Isommalla jo mielestäni selviä viitteitä inattentiivisesta adhd:sta, pienempi vielä niin selvästi uhmaikäinen, että on toistaiseksi mahdotonta erottaa, mistä kohkaaminen ja temppuilu johtuvat.



> Erityisesti kotona kaikkina niinä hetkinä, kun meneillään ei ole joku >aikuisen organisoima/koordinoima toiminto (kuten syöminen, sadun lukeminen, piirtäminen, pukeminen tms.) esikoinen lyö homman lekkeriksi ja alkaa jahdata pienempää (= takaa-ajoleikkejä, pienemmän pelottelua mörköleikeillä, yleistä painimista ja riehumista).



Jos yhtään lohduttaa: meillä homma menee lekkeriksi erityisesti ruokapöydässä; aikuisen pitää olla koko ajan tiukasti vieressä ja muistuttaa kymmeniä kertoja saman ruokailun aikana, että ruokapöydässä syödään, myöhemmin leikitään.



> Plus sitten tämän päälle esikoisen megalomaanisia raivareita pitkin päivää...



Huoh, tuttua on. Meillä tosin ainakin osaselitys raivareille piilo-oireilevassa astmassa, raivarit vähenivät astmalääkityksen avulla. Silti tuntuu, ettei esikoisen kiihkeänkimeä raivoaminen ei voi olla nk. normaalia.



>Niin ja puolisko tosiaan päivät töissä. Itse pienemmän tai molempien kanssa kotona.



Meillä taas on ihanan rauhallista kun mies on töissä. Mutta miehellä onkin itsellään adhd. Koska adhd periytyy voimakkaasti, ovat poikamme tavallaan onnellisessa asemassa, sillä heidän mahdollinen adhd:nsa tunnistettaneen jo lapsuusiässä, jolloin elämästä voi tulla huomattavasti helpompaa kuin diagnosoimattoman adhd:n kanssa. (Mieheni pärjää aivan hyvin elämässään, on pystynyt lahjakkuudella ja älyllä kompensoimaan, mutta sanoo että olisi ehdottomasti ollut parempaa saada diagnoosi jo lapsena - ja ymmärrystä ja tukea koulussa ja opinnoissa.)



>Että tuliskos kellään mitään mieleen..?

[/quote]

Ajattelin itse viedä esikoisen lasten neuropsykologin arvioitavaksi, kuopupksenkin sitten aikanaan jos vähänkään siltä näyttää että samoja piirteitä voisi olla. Arvion perusteella sitten lähdetään katsomaan, tarvitaanko tukitoimia.

Osasit todella hyvin kuvata, kuinka paljon olette jo tehneet elon sujumiseksi. Asiasta mitään tietämätön olisi muuten antanut ohjeeksi juuri noi johdonmukaisuudet, rajat ja lasten mukaanotot kotitöihin. Ne tosiaan toimivat useimpien lasten kanssa, mutta eivät tosiaankaan kaikkien. Päiväkoti on varmasti tosi hyvä idea. Teidän kakkien kannalta.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että kuinka lapsellasi menee päiväkodissa ?

ADHD-piirteitä tuntuu selvästi olevan, joten luulisi niiden päiväkodissakin tulevan esiin. Toivottavasti ottavat päiväkodissa aktiivisia ja rohkeita ottamaan asian esille. Tai jos näin ei ole, niin olkaa itse aktiivisia ja pyytäkää tapamista kelton kanssa. Niin lapsesi saa myös päiväkodissa tarvitsemansa avun ja oikeanlaisen kohtelun. Selvästi olet asiaan perehtynyt ja kasvatuskuviot ovat teillä kunnossa, mutta koskaan ei ole haittaa uusista vinkeistä, tai että vaikka vaan saa itselleen varmistuksen, että on toiminut oikein - jo sekin auttaa tietysti jaksamaan. Kelton ja/tai perheneuvolan kautta saa sitten myös apuja jatkotutkimuksiin hakeutumiseen, jos on tarvetta. Tai jos tosiaan esim. päiväkodin ryhmävalintaa pitää miettiä etc. Ja kun joka paikkaanhan on jono, niin kannattaa tosiaan olla ajoissa ja ennakoivasti liikkeellä. Esim päivähoidon erityispaikathan jaetaan seuraavaksi syksyksi jo ajoissa keväällä. Ja oman AS-poikani kohdalla on harmittanut, että hän niin kauan oli vääränlaisessa ryhmässä, sillä sehän ei tietenkään mitenkään parantanut käytöstä kotonakaan.

Tulkitoimet ovat kiven alla vaikeampi vammaisillakin lapsilla, joten niistä voi tuskin uneksia (siis lastenhoitoapu etc.) mutta kannattaa myös hakeutua vertaistukiryhmään etc. omaa jaksamistani on ainakin tukenut muiden erityislasten vanhempien kanssa arjen kokemusten jakaminen.

Sillä " normaalien" lasten vanhemmat eivät todellakaan ymmärrä, mitä arki näiden ylivilkkaiden kanssa on (se " poliisikoulu" ) ja sekin ettei paljon viitsi tuolla yleisillä leikkipaikoillakaan etc. olla tuntemassa selässään katseita: " kun tuokaan ei ole lastaan kasvattanut ja rajoja laittanut"

Joopa, täytyy seurailla, miten tuo päiväkotiura etenee. On tosiaan ollut siellä vasta pari viikkoa ja selvästi " kuherruskuukausi" menossa, että saas nähdä...



Lapsi on jännä tapaus siinä mielessä, että kunnon show alkaa vasta sitten, kun luottaa ihmisiin ja tilanne on tuttu. Eli pinnistää nyt pk:ssa, seurailee tilannetta ja ottaa kai kohtuu rauhallisesti. Kuulemma aikuisen huomiota tarvitsee paljon sekä syliä ja kaverit taas ei pahemmin kiinnosta.



Noh, kotona sitten puretaan kyllä päivän höyryt... Eka viestissä unohtui sanoa, että keskustelusta, kieltämisestä jne ei tietenkään mitään apua. Pyytää kyllä anteeksi ja on sitten taas heti juoksuttamassa pienempää tai hänen leikkejään sekoittamassa. Ja taaperopalstan suosiossa oleva jäähypenkki, noh heh heh... Ei tasan pysy penkillä edes vaikka kiinni pitelisi. Jäähyaitiona meillä onkin vanhat rattaat, joihin pistetään valjailla kiinni vähäksi aikaa, jos ei itse istu kunnolla (=aina). Alkaa vaan olla jo rattaat aikasta säpäleinä, on lapsukaisella sen verran voimaa. Niin ja jäähyaitiota yritetään tietty säästellä aivan viimeisenä keinona, muutenhan istuisi siellä alvariinsa.



Ulkoilu on myös meillä (kuten varmasti monella muullakin) kova sana. Pihalla päästään niin paljon helpommalla, kun on lääniä, missä temmeltää ja kuluttaa pattereita.



Että seuraillaanpa tilannetta ja täytyy varmaan hankkia itselle uusi talvitakki, että tarkenee pihalla. ;)

Hei!

Miten tavattoman helpottavaa kuulla tai tässä tapauksessa lukea, että voimia kaivataan arjen pyörittämiseen muuallakin. Meillä on nuorimmainen 5 vuotias poika ja vauhtia on enemmän kun pataljoonalla tyttöjä. Ei poikani ilkeä ole vaan vauhdikas, herkkä, uhmakas, itsetietoinen.... Kyllähän te tiedätte. Kävin juuri pitkän keskustelun äitini kanssa joka toimii kasvatusalalla miten uuvuttavaa on aina kieltää ja kasvattaa johdonmukaisesti. Kaikki pitää säännöstää ja säännöistä on pidettävä orjallisesti kiinni. Miten ihanaa olisikin välillä sanoa, no tämän kerran. Mutta ei. Jos kerrankin esim. päästät syömään vaikka leipää olohuoneeseen on takuuvarmaa, että seuraavan leivän kanssa käydään armoton taistelu. Siinä paukkuu ovet ja leivät jää syömättä. Taï jos annat joskus periksi ja päästät pihalle " paremman" takin kanssa niin sotatannerkin on iisi paikka kun yrität seuraavalla kerralla tarjota haalaria. Jatkuvasti tarvitsee aikuista keksimään tekemistä tai muuten alkaa juoksu ja hyppyleikit.

Kuullosti tutulta...



Eli homma hanskaan, niin arjestakin nauttii. Saat varmasti vinkkejä arkeen myös lapsesi päiväkodista, kun tilaat heiltä varta vasten kyseistä asiaa varten keskusteluajan- onhan se heidänkin etunsa, kun lapsella on kotona rauha maassa.



Eli asiaan. Hyvää on, että olet jo aloittanut asian järjestykseen laittamisen, kun esikoisesi on jo päiväkodissa.



Kotona korostaisin ulkoilua, ulkoilua, ulkoilua. Vilkkaat lapset saavat luvan kanssa purkaa energiaa ulkona- liukumäkeä, pyörällä ajamista( keväällä taas voi aloittaa), tramboliinia( kesällä tai jos mahtuu kotona talvellakin), pallon heittoa ja potkimista, luistelua, hiihtoa, pulkkamäkeä... hiki tulee aikuisellakin, mutta mukaan vaan.



Sisällä muistipelejä, palapelejä, piirtämistä ( vesivärimaalaus sopii vilkkaalle), kasvomaalausta, saksilla leikkaamista, helmien pujottelua( vaikka helmet alussa lentelisivätkin...), taikataikinaa, muovailuvahaa, vesilekit kylpiessä, saippukuplat kylpiessä, majaleikit kankailla( esim. ikean teltta olohuoneeseen...). pahvillaatikkoleikit...



Päiväkotiin vinkkinä- liikuntaan kannattaa satsata teidän lapsen kohdalla-ehdottomasti kengurupalloa, tramboliinia, tasapainolautaa, hyppynaruja ym. päiväkotiin jumppatuokioihin- ja lapsellenne lisäjumpaa.



E-ryhmäkin/pienryhmäkin päiväkodissa olisi ok, mutta sinne tarvitaan lääkärin diagnoosi- eli sitä hakemaan sitten myös.



VOIMIA!!!

että kyllä siinä minusta on iso ero, onko lapsiryhmässä 15 vai 22 lasta.

Eli jos sellaista tarjotaan - niin kannattaa ehdottomasti ottaa vastaan.

Pienennettyjä ryhmiä, kun tosiaan on vähän tarjolla eli paikka sellaisessa on jo pieni lottovoitto....

Minusta asia ei ole ihan noin, koska 22 lapsen ryhmässämme on 4 hoitajaa, joista yksi siis ryhmäavustaja, ja aika paljon puuhaa juuri meidän pojan kanssa. 15 lapsen ryhmässä on vain 3 hoitajaa. Tämä ryhmäavustaja saatiinkin ylimääräisenä tarpeen mukaan, koska ryhmässä on muitakin erityislapsia. + poikaon ollut 3 vuotta jo tässä päiväkodissa, ja viihtyy siellä. Alku oli hankala, mutta tasapaino on alkanut löytymään nyt.

Mutta - kyllä siinä ihan yleisen hälinän määrässä on eroa, jos lapsia on puolet enemmäm, vaikka henkilökunnan määrässä per lapsi ei niin isoa eroa olisikaan. Ja kun näillä ylivilkkailla juuri kaikki mahdolliset ylimääräiset häiriötekijät kannattaa poistaa, jotta keskittyminen itse asiaan kaikissa tilanteissa onnistuisi mahdollisimman hyvin. Pienennetyissä ryhmissä on usein myös kaksi lastentarhan opettajaa yhden sijaan. Pisti van silmään tuo ajatuksesi, ettei 15 lapsen ryhmän ole mikään pienryhmä - mikä sitten on ? Integroiduissa erityisryhmissäkin on 12 lasta eli vain kolme vähemmän kuin pienennetyssä - ja hoitajia 3 (+ mahdolliset avustajat).

Integroituun erityisryhmään ja pien (erityis)ryhmään tarvitaan erikoislääkärin c-lausunto.



ADHD-epäilyn takia on edessä pitkä lääkärirumba ja tutkimuksiinkin pitää saada lääkärin lähete.



Vilkas lapsi on eri asia kuin adhd-lapsi.



Tunne-elämältään häiriintynyt lapsi on sitten eri asia.

Pienryhmä varsinkin on ainakin meilläpäin tarkoitettu nimenomaan lapsille, joilla ei ole varsinaista diagnoosia eikä sellaista ehkä tulekaan, mutta tarvitsevat tavallista enemmän tukea.



Integroitu taas tosiaan on ihan varsinaisille erityislapsille. Mutta integroituunkin päästiin onneksi joustavasti jo kelton ja päivähoidon psykologin papereilla, kun tutkimukset olivat vasta käynnissä - onneksi, sillä C-lausunto tuli vasta vuosi koko rumban alun jälkeen.



Tässä on varmaan eroja kaupungeittain, mutta toivottavasti muuallakin ollaan joustavia, sillä kuten sanottu kaikki kestää - jos c-lausunnon saaminen kestää vuoden, ja jos sen sattuu saamaan vaikka touko-kesäkuussa, kun päiväkotipaikat seuraavaksi vuodeksi jo on jaettu, joutuu lapsi olemaan taas vielä kenties kokonaisen vuoden liian isossa ryhmässä etc.

Eli sen olen oppinut, että itse on oltava aktiivinen.

Kyllä kuullosti tutulta lukea viestiäsi. Meillä 3,5 vuotias ikuinen vaativa lapsi, jolla omasta mielestäni adhd:hen viittaavia oireita. Vanhempi määräilee, kiusaa, härnää ja satuttaa pitkin päivää kohta 2-v pikkuveljeään. Ja nyt vielä pikkuveli kopioi isoveikan käytöstä. Laitoin vanhemman tässä syksyllä päiväkotiin, koska oma jaksaminen ei riittänyt. Tilanne ei silti ole siitä juuri parantunut. Nyt vanhempi poika on kiukkuinen kuin ampiainen päiväkodin jälkeen ja kiusaaminen on entistä pahempaa. Päiväkodissa hän käyttäytyy kuin mallioppilas konsanaan ja oikein sitten pursuaa turhautunutta energiaa kun pääsee kotiin. Ja sillä aikaa kun vanhempi on päiväkodissa niin pienempi lyö, sylkee, puree ja huiskii minua, isoveljen käytöstä matkien.



Jäähypenkit on meilläkin todettu naurettavuuden huipuksi, poika ei ole moksiskaan niistä ja melkein nauraa päin naamaa kun komennan jäähylle. Olen jo harkinnut kovempien otteiden käyttöönottamista. Korvatillikan olen satunnaisesti antanut todella törkeästä lyömisestä tai puremisesta. Mutta tuntuu ettei hän niistäkään ole ollut moksiskaan. Anoppini on paljon hoitanut lapsiamme ja hän on ehdottanut koivuniemen herran tuontia asuntoon, seinälle näkyviin. Lapsiani en aio piiskata, mutta en tiedä olisko risun näkeminen jo tarpeeksi pelottavaa, ettei konfliktitilanteita tulisi näin paljon. Sanoista, huutamisesta, lelujen poisottamisesta ym. ei ole mitään hyötyä. Ja toki meilläkin on noudatettu juuri hyvästä käytöksestä palkitsemista ja huonojen tilanteiden ennakointia.



Omat voimavarani ovat ihan lopussa ja välillä tuntuu, että melkein jo inhoan koko kakaraa. Kun mikään ei suju sovinnolla ja jatkuva huutaminen ja kieltäminen ärsyttävät jo itseänikin. Pahinta on vielä tuon nuoremman samankaltainen käytös, hän kun on ollut todella kiltti ja ihana pieni poika.



Nyt meillä on yksi uusi kokeilu päällä. Laitettiin " kotitontun" käskystä kaikki sellaiset lelut pois, mistä aiheutuu pahoinpitelyjä ja riitaa. Pyssyt, miekat, ritarit ja muut taistelujutut ovat pannassa. Ja jos päivän aikana tapahtuu pikkuveljen pahoinpitelyä niin iltasatua ei myöskään lueta. Tänään juuri kävi illasta niin, että poika löi täysillä pikkuveljeä naamaan. Sanoin, että iltasatu meni sitten siinä ja koko loppuilta kului pojan kirkuessa ja raivotessa minulle. En kuitenkaan antanut periksi ja poika meni todella hysteerisessä mielentilassa nukkumaan. Itselle jäi paha mieli, mutta ajattelin etten voi antaa periksi jos kerran olen tällaisen säännön asettanut. On tämä vaikeaa ja henkisesti kuluttavaa!! JA pahinta on juuri se, että sen verran kun mies on kotona, niin hän ei jaksa puuttua kasvatukseen sen kummemmin. On meillä yhtiset säännöt, mutta silti hän lähestulkoon kannustaa lapsia hurjiin painileikkeihin ja taistelujuttuihin. Huokaus...



Voimia sinulle!! Terveisin kohtalontoveri

Kyllä kuullosti tutulta lukea viestiäsi. Meillä 3,5 vuotias ikuinen vaativa lapsi, jolla omasta mielestäni adhd:hen viittaavia oireita. Vanhempi määräilee, kiusaa, härnää ja satuttaa pitkin päivää kohta 2-v pikkuveljeään. Ja nyt vielä pikkuveli kopioi isoveikan käytöstä. Laitoin vanhemman tässä syksyllä päiväkotiin, koska oma jaksaminen ei riittänyt. Tilanne ei silti ole siitä juuri parantunut. Nyt vanhempi poika on kiukkuinen kuin ampiainen päiväkodin jälkeen ja kiusaaminen on entistä pahempaa. Päiväkodissa hän käyttäytyy kuin mallioppilas konsanaan ja oikein sitten pursuaa turhautunutta energiaa kun pääsee kotiin. Ja sillä aikaa kun vanhempi on päiväkodissa niin pienempi lyö, sylkee, puree ja huiskii minua, isoveljen käytöstä matkien.



Jäähypenkit on meilläkin todettu naurettavuuden huipuksi, poika ei ole moksiskaan niistä ja melkein nauraa päin naamaa kun komennan jäähylle. Olen jo harkinnut kovempien otteiden käyttöönottamista. Korvatillikan olen satunnaisesti antanut todella törkeästä lyömisestä tai puremisesta. Mutta tuntuu ettei hän niistäkään ole ollut moksiskaan. Anoppini on paljon hoitanut lapsiamme ja hän on ehdottanut koivuniemen herran tuontia asuntoon, seinälle näkyviin. Lapsiani en aio piiskata, mutta en tiedä olisko risun näkeminen jo tarpeeksi pelottavaa, ettei konfliktitilanteita tulisi näin paljon. Sanoista, huutamisesta, lelujen poisottamisesta ym. ei ole mitään hyötyä. Ja toki meilläkin on noudatettu juuri hyvästä käytöksestä palkitsemista ja huonojen tilanteiden ennakointia.



Omat voimavarani ovat ihan lopussa ja välillä tuntuu, että melkein jo inhoan koko kakaraa. Kun mikään ei suju sovinnolla ja jatkuva huutaminen ja kieltäminen ärsyttävät jo itseänikin. Pahinta on vielä tuon nuoremman samankaltainen käytös, hän kun on ollut todella kiltti ja ihana pieni poika.



Nyt meillä on yksi uusi kokeilu päällä. Laitettiin " kotitontun" käskystä kaikki sellaiset lelut pois, mistä aiheutuu pahoinpitelyjä ja riitaa. Pyssyt, miekat, ritarit ja muut taistelujutut ovat pannassa. Ja jos päivän aikana tapahtuu pikkuveljen pahoinpitelyä niin iltasatua ei myöskään lueta. Tänään juuri kävi illasta niin, että poika löi täysillä pikkuveljeä naamaan. Sanoin, että iltasatu meni sitten siinä ja koko loppuilta kului pojan kirkuessa ja raivotessa minulle. En kuitenkaan antanut periksi ja poika meni todella hysteerisessä mielentilassa nukkumaan. Itselle jäi paha mieli, mutta ajattelin etten voi antaa periksi jos kerran olen tällaisen säännön asettanut. On tämä vaikeaa ja henkisesti kuluttavaa!! JA pahinta on juuri se, että sen verran kun mies on kotona, niin hän ei jaksa puuttua kasvatukseen sen kummemmin. On meillä yhtiset säännöt, mutta silti hän lähestulkoon kannustaa lapsia hurjiin painileikkeihin ja taistelujuttuihin. Huokaus...



Voimia sinulle!! Terveisin kohtalontoveri

Ota hyvä ihminen vastaan tarjous, jos 15 lapsen ryhmää tarjotaan. Soita ma alueen päivähoidon tarkastajalle/ keltolle ja kerro tilanteesi.



Entä SINUN jaksamisesi? Onko sinulla lastenhoitoapua???



Meillä on muutenniksinä vilperteille toiminut syy-seuraus-suhde-kasvatus. Muksuopin/ Ben Furman idea/ Eli kun lapsi tekee sääntöjen mukaan/ toivotusti- hän saa helmen pilttipurkkiin( joka päivä yhden tai kaksi) - ja kun purkki on täynnä apsi saa toivelelun( ei tarvitse olla kallis...)



Meillä toimii... Eikä tarvitse " karjua" / komentaa...

..ainakin yhen tutun ylivilkkaalle lapselle oli iso apu kalaöljystä ja karnosiinista, muuttui lapsi aivan erilaiseksi, sanoi äiti että " alkaa olemaan jo melko normaali" .,kun oli jonku aikaa käyttäny. ei ainakaan häviä mitään jos kokeilee..tää lapsi oli ritaliniakin joutunu käyttää ku oli välil niin mahdoton..

kuten monella muullakin vilkkaalla - mutta meillä ei ainakaan tunnu olevan merkittävää apua. Tieteelliset tutkimuksetkin aiheesta ei valitettavasti anna mitään selkeätä näyttöä niiden vaikutuksista. Se oliskin ihana helppo ratkaisu jos toimisi.

Muutenkin hankala poikamme muuttui " hirviöksi" kun pikkusisko syntyi. Tuolloin hän oli 2v3kk. Koska tyttökin osoittautui vammaiseksi ja valvotti yöt, äiti meinasi joka päivä usean kerran heittää pojan seinään pelkkää väsymystään. Hirveintä elämä oli kun poika oli 2,5 - 3,5.



Poika rauhoittui aika paljon täytettyään 4v. mutta nyt kun hän on 5v, sama temperamentti ja raivarit lähes päivittäin löytyy, mutta muuten on jo ihmisiksi ja melko hallittavissa. Silti lähes päivittäin kiristelen hampaita tai käyn taistelua hänen kanssaan, enää se ei vain ole yhtä kaaosmaista kuin aiemmin.



Meidän ongelmamme ratkesi mm. sillä, että minä aloitin itse mielialalääkkeet (olin myös masentunut). Olen jatkanut niitä vieläkin, sillä elämäntilanteemme on ollut muutenkin haasteellinen (epävarmuutta työpaikoista mm). Ollaan lisäksi päästy perheneuvolaan purkamaan tilannetta.



Kaipaisin niin jotakin läheistä aikuista joka voisi olla kaveri pojalleni vanhempien lisäksi, sillä uskon että " vastuun jakaminen" voisi helpottaa. Harmi vaan että meillä ei ole. Käyttäkää jos teillä on!



Me emme muuten jaa miehen kanssa lapsia vaan jotta toinen saa olla yksin, toinen ottaa mukaansa aina molemmat (esim ulkoiluun) aina kun voi.

Hyvät hyssykät- kylläpä olet kovilla Marialiisa!



Ajatella, että poika huolettaa sinua ennemmän, vaikka teillä on vammainen tyttökin! Älä hyvä ihminen vedä itseäsi piippuun.

Kai teidän perheelle löytyisi tukiperhe viikonlopuiksi? Kysy perheneuvolasta samalla, kun käytte siellä.



Ja lastenhoitoapua tarvitsette ja pian, esim. MLL :n kautta saa tilapäistä ja luotettavaa lastenhoitoaplevelua ympäri Suomea. neuvolan kautta voisitte saada kotipalveluakin perhetilanteeseen vedoten.



Entä tukiverkosto- mummot, kummit, naapurit, ystävät? Auttavatko lastenhoidossa ym? Kummit vievät meillä toista lasta uimahalliin, konsertteihin jne. pyynnöstäni (maksan kulut tarvittaessa- kaikille kummeille ei tarvitse maksaa), mutta silti APUA tarvitsee jokainen perhe. Se on lastenkin etu.



Onko lapset päiväkodissa?

Laita , jos eivät ole.Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus lain mukaan- ei JOKAISELLE alle kouluikäiselle lapselle takaa laki päivähoitopaikan- olivat vanhemmat töissä tai sitten ei. Perheenne tarvitsee TUKEa ja nopeasti!



PS: Kalaöljy on todellinen apua ollut meidänkin perheessä- dysfasia-lapsemme on huomattavsti rauhoittunut, kun olen 6 kk antanut päivittäin omega 3 salmon oilia (= lohiöljyä)- käytän goldenin tuotteita.



VOIMIA KAIKILLE E-lasten vanhemmille!

Huolehtikaa OMASTA JAKSAMISESTANNE- erityisesti ÄIDIN jaksaminen on perheen tukipilari!



PS. Onneksi Joulu tulee pian

ja KYLLÄ lapsemme ovat päiväkodissa ja siltä osin tilanne on tosi hyvä, tytöllä on avustaja ja molemmat viihtyvät hoidossa. Itselläni on mielenkiintoinen työ, joka nyt on harmi kyllä katkolla.



Olen muuten joskus myös miettinyt, miksi ihmeessä vanhempi ns. normaali lapsemme vie enemmän voimia kuin vammainen! Ehkä siihen vaikuttaa se että vammainen tyttömme on ainakin tällä hetkellä vielä henkisesti ikäisensä tasolla ja vähän tasaisempi luonne.



Tarkoitukseni oli auttaa alkuperäistä kirjoittajaa siinä, että mielestäni elämämme on todella PALJON helpompaa nyt kun lapset ovat isompia verrattuna tilanteeseen pari vuotta sitten! So. aika auttaa jossain määrin eli kaikki ei kestä onneksi loputtomiin. Vielä vanhempien lapsien äiti sanoisi että ongelmat muuttavat muotoaan ja taitavat muuttua vaikeammaksi, mutta luulen että jos vaan saa NUKKUA YÖT ja hiukan omaa aikaa säännöllisesti ja on siinä kunnossa että jaksaa hakea ja saa apua, saattaa pärjätä.

Joskus vaan tuntuu, että E-lasten vanhempien odotetaan tässä yhteiskunnassa olevan jotenkin SUPERVANHEMPIA!



Ei anneta periksi.



Vanhempien omasta jaksamisesta huolehtiminen on erityisen tärkeää!