Lue keskustelun säännöt.
Hidas ihastuminen "ei mun tyyppiä"-ihmiseen
26.06.2022 |
Onko kokemuksia siitä, että ensivaikutelmalta ei niin kiinnostava henkilö onkin salakavalasti muuttunut merkittäväksi? Onko jutulla ollut tulevaisuutta?
Tapasin itse henkilön, josta ajattelin ettei ole omaa tyyppiä, mutta tapaillaan nyt pari kertaa, kun ihan kiva kuitenkin. Juttu on luistanut ja nyt olen huomannut, etteivät esim. ulkonäössä häirinneet piirteet töki enää. Päinvastoin, osasta niistä on tullut jopa viehättäviä.
Tunteet alkavat lämmetä ja se on vähän pelottavaakin. En ollut tähän hätään etsimässä mitään vakavampaa. Ehkä tämä on osoitus siitä, ettei kannattaisi tuomita ihmistä yhden tapaamisen tai ulkonäön perusteella, oma mieli voi muuttua sen suhteen.
Kommentit (37)
No mitä mies ajattelisi, jos sanoisi vaikka että naamasi oli mulle liian feminiininen tai kätesi liian pienet, mutta olen oppinut sietämään sitä, kun olet muuten niin ihana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alkuunkaan lähteä tapailemaan ei niin kiinnostavaa tyyppiä, jonka ulkonäkökin tökkii. Mitä jos toinen ihastuukin kovasti ja itseä edellen tökkii samat ominaisuudet. Ei kovin reilua.
No ööö, tässähän juuri keskustellaan siitä, että viekö sisältö, mikä sai tapaamaan ulkonäöltään tökkivän ihmisen uudelleen, lopulta kuitenkin voiton. Ettei enää töki.
Ei kai missään tapailussa takuita myönnetä?
Entäpä jos kyse onkin jostain muusta kuin ulkonäöstä, eli ei niin kiinnostava esim. iän tai sukupuolen perusteella.
Niin, ikä tökkii täälläkin. Tapailukumppani muuten ok, mutta merkittävästi vanhempi. Pitäisikö se vain sivuuttaa?
Ikä on melko merkittävä tekijä pitkässä suhteessa. Ison ikäeron suhteet ovat hyvin harvoin kestäviä. On hankala olla loppujen lopuksi samalla aaltopituudella jos historia on eri aikakausilta. Lisäksi muutkin asiat vaikuttaa, miksi merkittävästi eri-ikäisten on vaikea muodostaa tasapainoista suhdetta. Mutta eipä ne samanikäistenkään suhteet aina niin pitkiä ja tasapainoisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alkuunkaan lähteä tapailemaan ei niin kiinnostavaa tyyppiä, jonka ulkonäkökin tökkii. Mitä jos toinen ihastuukin kovasti ja itseä edellen tökkii samat ominaisuudet. Ei kovin reilua.
No ööö, tässähän juuri keskustellaan siitä, että viekö sisältö, mikä sai tapaamaan ulkonäöltään tökkivän ihmisen uudelleen, lopulta kuitenkin voiton. Ettei enää töki.
Ei kai missään tapailussa takuita myönnetä?
Entäpä jos kyse onkin jostain muusta kuin ulkonäöstä, eli ei niin kiinnostava esim. iän tai sukupuolen perusteella.
Niin, ikä tökkii täälläkin. Tapailukumppani muuten ok, mutta merkittävästi vanhempi. Pitäisikö se vain sivuuttaa?
Ikä on melko merkittävä tekijä pitkässä suhteessa. Ison ikäeron suhteet ovat hyvin harvoin kestäviä. On hankala olla loppujen lopuksi samalla aaltopituudella jos historia on eri aikakausilta. Lisäksi muutkin asiat vaikuttaa, miksi merkittävästi eri-ikäisten on vaikea muodostaa tasapainoista suhdetta. Mutta eipä ne samanikäistenkään suhteet aina niin pitkiä ja tasapainoisia ole.
Samalla aaltopituudella ollaan. Mitähän ne muut asiat on? Onko jossain vaiheessa esim. sellainen ikä, jossa 15 v ero muuttuu negatiiviseksi? Vaikka perusterveys pysyisi.
On, mutta ei tuollainen juttu ole itselläni kestänyt loppuelämää. Haasdeiden edessä (kokemusta on mm. 10-vuotisesta suhteesta, joka alkoi noin) ei ole mitään, mikä saisi roikkumaan kiinni kyseisessä ihmisessä.
Vierailija kirjoitti:
On, mutta ei tuollainen juttu ole itselläni kestänyt loppuelämää. Haasdeiden edessä (kokemusta on mm. 10-vuotisesta suhteesta, joka alkoi noin) ei ole mitään, mikä saisi roikkumaan kiinni kyseisessä ihmisessä.
Tä? Vaikka oli syntynyt pintaa syvempi yhteys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alkuunkaan lähteä tapailemaan ei niin kiinnostavaa tyyppiä, jonka ulkonäkökin tökkii. Mitä jos toinen ihastuukin kovasti ja itseä edellen tökkii samat ominaisuudet. Ei kovin reilua.
No ööö, tässähän juuri keskustellaan siitä, että viekö sisältö, mikä sai tapaamaan ulkonäöltään tökkivän ihmisen uudelleen, lopulta kuitenkin voiton. Ettei enää töki.
Ei kai missään tapailussa takuita myönnetä?
Entäpä jos kyse onkin jostain muusta kuin ulkonäöstä, eli ei niin kiinnostava esim. iän tai sukupuolen perusteella.
Niin, ikä tökkii täälläkin. Tapailukumppani muuten ok, mutta merkittävästi vanhempi. Pitäisikö se vain sivuuttaa?
Ikä on melko merkittävä tekijä pitkässä suhteessa. Ison ikäeron suhteet ovat hyvin harvoin kestäviä. On hankala olla loppujen lopuksi samalla aaltopituudella jos historia on eri aikakausilta. Lisäksi muutkin asiat vaikuttaa, miksi merkittävästi eri-ikäisten on vaikea muodostaa tasapainoista suhdetta. Mutta eipä ne samanikäistenkään suhteet aina niin pitkiä ja tasapainoisia ole.
Samalla aaltopituudella ollaan. Mitähän ne muut asiat on? Onko jossain vaiheessa esim. sellainen ikä, jossa 15 v ero muuttuu negatiiviseksi? Vaikka perusterveys pysyisi.
Mun kumppani oli minua 21 vuotta vanhempi. Voin sanoa, että se muodostui siinä vaiheessa ongelmaksi, kun itse kiinnostuin seksistä, mikä tapahtui kun suhdetta oli kestänyt noin 7-8 vuotta. En kiinnostunut siitä kiitos hänen, vaan erään toisen (mitään pettämistä tms. ei tapahtunut). Seksin määrä (tai laatukaan) ei sitten riittänyt minulle alkuunkaan, olin 40-v. ja mies siis 62v.
Mies oli kyllä suhteen alussa aina halukas (minä en), mutta ajan kanssa tahti harveni ja lisäksi se oli sellainen kaniinin suoritus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mutta ei tuollainen juttu ole itselläni kestänyt loppuelämää. Haasdeiden edessä (kokemusta on mm. 10-vuotisesta suhteesta, joka alkoi noin) ei ole mitään, mikä saisi roikkumaan kiinni kyseisessä ihmisessä.
Tä? Vaikka oli syntynyt pintaa syvempi yhteys?
Niin siis asiat, jotka ärsyttivät, ärsyttivät, eikä ollut muistoissa sellaista alkuhuuman tunnetta, jota muistella, että miksi en "voi" tai "ei kannata" erota. Voisin kuvitella, että jos on tulenpalavasti rakastunut jossain vaiheessa, ei luovuta jos "ärsyttää". Kun toisessa siis alkoi ärsyttää moni asia ihan koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alkuunkaan lähteä tapailemaan ei niin kiinnostavaa tyyppiä, jonka ulkonäkökin tökkii. Mitä jos toinen ihastuukin kovasti ja itseä edellen tökkii samat ominaisuudet. Ei kovin reilua.
No ööö, tässähän juuri keskustellaan siitä, että viekö sisältö, mikä sai tapaamaan ulkonäöltään tökkivän ihmisen uudelleen, lopulta kuitenkin voiton. Ettei enää töki.
Ei kai missään tapailussa takuita myönnetä?
Entäpä jos kyse onkin jostain muusta kuin ulkonäöstä, eli ei niin kiinnostava esim. iän tai sukupuolen perusteella.
Niin, ikä tökkii täälläkin. Tapailukumppani muuten ok, mutta merkittävästi vanhempi. Pitäisikö se vain sivuuttaa?
Ehdottomasti. Siinä vaiheessa kun sinä tulet vanhaksi niin hän olisi jo ikäloppu lähennellen ehkä jopa viittäkymppiä.
Lämpenen hitaasti, en katso ulkonäköä vaan luonnetta miten mies käyttäytyy kanssani. Tuomitsen tosi nopeasti ja jään rannalle murehtimaan, miehellä käy joskus samoin. Jostain kumman syystä saan aina luonnevikaiset ja mustasukkaiset miehet, en tiedä miksi?
Olen luonnostaan kiltti ja rauhallinen, ehkä osaan jotenkin käsitellä luonnevikaisia 🤷
- Nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi nykyisen kanssa noin. Tavattiin baarissa. Katsoin että hiukan on pullukka rimpuloilla jaloilla, hampaat vinossa, kulmakarvaa riitti. Se sitten vaan tuli viereen istumaan ja alkoi jutella. Juteltiin koko yö, kun muut oli bailaamassa. Seuraavana iltana nähtiin taas, ajeltiin pitkin kaupunkia ja puheltiin monta tuntia. Viikolla sitten jo menin hänen kämpilleen joka ilta töiden jälkeen ja seuraavana vkl:na vietin ensimmäisen yön. Silloin selvisi, että on melkoisen karvainen kaveri ja sekin vähän häiritsi. Mutta lopulta vaan ne keskustelut vei voiton, hänellä on sydän täyttä kultaa ja lopulta ne "huonot" ulkomuodolliset jutut sulautui yhdeksi paketiksi mielessäni ja niistä lopulta tuli se, mikä tekee hänestä hänet. Tulee turvallinen ja kotoisa olo, kun toinen ei ole täydellinen kuten en minäkään.
Ihana. Toi kuulostaa ihan siltä, mitä mulle on tapahtumassa. Makkarissakin siis sujui? Me ei olla vielä niin pitkällä, mutta muuten kyllä kuumennut kanssakäyminen.
Mietin sitäkin, että johtuiko osa epäröinnistä siitä, että "mitä muut ajattelevat". Nyt alkaa tuntua siltä, että olisin ylpeä kun saisin esitellä noin mahtavan tyypin.
Todella outoa olisi miettiä, mitä muut ajattelevat. Mitä saisit muiden reaktioista, jos puoliso olisi muiden mielestä mahtava? Ihailua, sometykkäyksiä, kutsuja kylään vai kilpailijoita pokaamaan häntä? Kutsuisiko joku teidät useammin kylään jos puolison ulkonäkö miellyttäisi enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi nykyisen kanssa noin. Tavattiin baarissa. Katsoin että hiukan on pullukka rimpuloilla jaloilla, hampaat vinossa, kulmakarvaa riitti. Se sitten vaan tuli viereen istumaan ja alkoi jutella. Juteltiin koko yö, kun muut oli bailaamassa. Seuraavana iltana nähtiin taas, ajeltiin pitkin kaupunkia ja puheltiin monta tuntia. Viikolla sitten jo menin hänen kämpilleen joka ilta töiden jälkeen ja seuraavana vkl:na vietin ensimmäisen yön. Silloin selvisi, että on melkoisen karvainen kaveri ja sekin vähän häiritsi. Mutta lopulta vaan ne keskustelut vei voiton, hänellä on sydän täyttä kultaa ja lopulta ne "huonot" ulkomuodolliset jutut sulautui yhdeksi paketiksi mielessäni ja niistä lopulta tuli se, mikä tekee hänestä hänet. Tulee turvallinen ja kotoisa olo, kun toinen ei ole täydellinen kuten en minäkään.
Ihana. Toi kuulostaa ihan siltä, mitä mulle on tapahtumassa. Makkarissakin siis sujui? Me ei olla vielä niin pitkällä, mutta muuten kyllä kuumennut kanssakäyminen.
Mietin sitäkin, että johtuiko osa epäröinnistä siitä, että "mitä muut ajattelevat". Nyt alkaa tuntua siltä, että olisin ylpeä kun saisin esitellä noin mahtavan tyypin.
Todella outoa olisi miettiä, mitä muut ajattelevat. Mitä saisit muiden reaktioista, jos puoliso olisi muiden mielestä mahtava? Ihailua, sometykkäyksiä, kutsuja kylään vai kilpailijoita pokaamaan häntä? Kutsuisiko joku teidät useammin kylään jos puolison ulkonäkö miellyttäisi enemmän?
En ole somessa, koitin vain olla rehellinen itselleni. Täällä keskustellaan ensivaikutelmasta ja olemme ulkoisesti aika eri sarjaa ja hän on sitä myös eksieni kanssa. Ehkä se siis mietityttää, tuomitsevatko muutkin ihmiset ensin ulkoisesti.
Ja en saisi mitään muiden reaktioista mahtavuuteen, vaan ajattelin että heillekin olisi rikastuttavaa saada elämäänsä tuollainen tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alkuunkaan lähteä tapailemaan ei niin kiinnostavaa tyyppiä, jonka ulkonäkökin tökkii. Mitä jos toinen ihastuukin kovasti ja itseä edellen tökkii samat ominaisuudet. Ei kovin reilua.
No ööö, tässähän juuri keskustellaan siitä, että viekö sisältö, mikä sai tapaamaan ulkonäöltään tökkivän ihmisen uudelleen, lopulta kuitenkin voiton. Ettei enää töki.
Ei kai missään tapailussa takuita myönnetä?
Entäpä jos kyse onkin jostain muusta kuin ulkonäöstä, eli ei niin kiinnostava esim. iän tai sukupuolen perusteella.
Niin, ikä tökkii täälläkin. Tapailukumppani muuten ok, mutta merkittävästi vanhempi. Pitäisikö se vain sivuuttaa?
Ehdottomasti. Siinä vaiheessa kun sinä tulet vanhaksi niin hän olisi jo ikäloppu lähennellen ehkä jopa viittäkymppiä.
Olen n. 40, hän lähentelee kuuttakymppiä.
Usein on tökkinyt jokin ulkonäössä, sitten ihastuttua ei ole enää ajatellut asiaa.
Mutta myöhemmin kun arki on tullut suhteeseen, riitoja jne. niin se tökkiminen ja suoranainen inho on palannut.
Enää en lähde edes tutustumaan, jos jokin niin pahasti tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein on tökkinyt jokin ulkonäössä, sitten ihastuttua ei ole enää ajatellut asiaa.
Mutta myöhemmin kun arki on tullut suhteeseen, riitoja jne. niin se tökkiminen ja suoranainen inho on palannut.
Enää en lähde edes tutustumaan, jos jokin niin pahasti tökkii.
Mulla oli samanlainen juttu. Ihastuin miehen itsevarmaan luonteeseen ja huumorintajuun. Sivuutin valtavan möhömahan, kaljuuntuneen pään ja jopa hirveän hajun, mikä hänestä lähti. Sitten kun tutustuttiin ja luonteessa alkoi ilmetä ikäviä piirteitä (loukkasi mua monella tavoin sekä sanoin että teoin), pistin jutun poikki ja nyt vasta jälkikäteen ällöttää, miten saatoin ihastua noin vastenmieliseen tyyppiin.
Tapasin näin mieheni. Oltiin tuttuja kavereiden kautta ja hänen kanssaan oli helppoa jutella niitä näitä. Ei tullut ahdistavaa fiilistä, vaan oli tosi normaalia. Ulkonäöllisesti ei ollut lainkaan tyyppiäni, ei millään tavalla. Sitten joskus päädyttiin puolivahingossa treffeille. En tuntenut mitään suurta ihastusta, mutta oli rentoa. Niinpä siitä jatkettiin satunnaisesti. Meni aika pitkään, että huomasin ihastuneeni. Joskus havahduin siihen, että näin hänet komeana vaikka alun perin ulkonäkönsä ei miellyttänyt erityisesti yhtään.
Intiassa taisi olla joku sanonta, miten hitaasti kytevä liekki palaa pidempään kuin suuri roihu. Näin taisi käydä meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi edellistä suhdetta oli sellaisia että toinen ihastui minuun täyttä päätä, mutta itse en tuntenut mitään aluksi. Jaksoivat kuitenkin liehitellä niin pitkään että ihastuin sitten siihen itsevarmuuteen mitä vaati se jatkuva yrittäminen. Kumpikaan ei myös ollut aluksi omaan silmään hyvännäköisiä, mutta tunteiden mukana muuttui viehättäviksi.
Nykyiseen mieheeni ihastuin saman tien ja tunne oli onneksi molemminpuolinen, tämä suhde ollut kyllä intohimoisempi kuin "hitaasti lämmenneet"Kiitos kokemuksista. Ei siis kantanut tuo ilman alkuihastusta alkanut juttu. Ja koet, että välitön kemia kuitenkin toimii paremmin. Eihän tuosta toki pitkällä tähtäimellä tiedä, jos intohimo laantuu, mutta mihin ne muut jutut kaatuivat?
Sai miettimään, että ihastuuko tässä nimenomaan ihastuksen kohteena olemiseen. En kyllä usko, olemme vain niin samalla aaltopituudella.
Ap
Ne kaatuivat erilaisiin tulevaisuuden suunnitelmiin, kasvettiin siis erillemme. Nykyinen suhde on tuore, ei ole edes vuotta kestänyt vielä eli vaikea verrata vielä kumpi "aloitustapa" kantaa pidemmälle.
Mulle on käynyt myös toi että ihastuin ihastuksen kohteena olemiseen, mutta tajusin sen hyvin nopeasti enkä edes aloittanut suhdetta.
Mistä löysit korona-aikana parisuhteen?
Onko tämä mielestäsi sukupuolisidonnainen asia?