Suomalaisten ihmisten tavoiteltava ja normaali olotila on sellainen, ettei tunnu miltään.
Tuli siitä ketjusta mieleen, jossa pohdittiin miksi Suomessa kaikki tuntuvat olevan hajusteille herkkiä. Luulen, että suurin osa suomalaisista tavoittelee sellaista olotilaa, ettei mitään aistiärsykkeitä synny mistään: ei ääniä, tuoksuja, näköhavaintoja, tuntemuksia, mitään. Jos on tuollaisessa mielentilassa, niin joku huuhteluaineen tuoksahdus saa heti sireenit soimaan että HÄLYTYS, HÄTÄTILA, NEUTRAALITILANNE ON RIKOTTU. Siksi ihmiset eivät myöskään siedä muiden ihmisten näkymistä tai kuulumista millään tavalla.
Kommentit (23)
Sehän meillä on psykiatriassakin tavoite, että normaali ihminen on mihinkään reagoimaton psykopaatti ilman mitään tarpeita ja tunteita.
Normaali ihminen ei myöskään ole koskaan tehnyt mitään mainitsemisen arvoista.
Kerrankin on aloitus jossa on ajateltu, eikä pelkkää kyökkipsykologiaa! Tässä ollaan asian jäljillä.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei tunnu miltään
Suomalaisten elämä on kuin ensimmäinen Levottomat elokuva.
Olen kyllä huomannut saman. Muualla maailmassa ei ihan pienestä hätkähdetä.
Ei minua yleensä hajusteet rassaa, mutta joistakin keski-ikäisistä eukoista lähtee niin pistävän tymäkkä tuoksu, että tuntuu kuin naula olisi isketty otsaan. Luulevatko nämä tosissaan, että kadonnut viehätysvoima palautuu jollain hajuvedellä? Toki voi olla, että heidän ominaistuoksunsa on niin luontasntyöntävä, että se on pakko jotenkin peittää.
Suomalaiset on henkisesti pystyyn kuolleita, mutta se on turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on aivopesty.
Kovin monissa asioissa. Suomalainen tykkää hajuttomasta, äänettömästä ja makuköyhästä elämästä.
Totta. Olen visualisoinnut ja meditoinnut että Helsingissä olisi ihmisiä niinkuin juhannuksena. Eli ei ristin sielua missään. Yleensä niitä tulee vastaa vähintään 20 sekunnin välein, enkä kestä sitä. En kertakaikkiaan kestä nähdä ihmisiä. En tiedä miksi.

Koska suurin osa on olevinaann, niin "paskan" -tärkeitä, vaikka ketään ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on aivopesty.
Kovin monissa asioissa. Suomalainen tykkää hajuttomasta, äänettömästä ja makuköyhästä elämästä.
Suomalaiset tykkäävät luonnollisista hajuista, äänistä ja mauista. Kuten esimerkiksi kielon tuoksu alkukesästä, tuulen humina tai lintujen laulu ja hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka, johon ei tarvitse kuin hieman suolaa.

Minua ainakin ärsyttää se lokkien rääkyminen.
Tyynessä vedessä isot kalat kutevat tietää suomalainen, Ole vaan hiljaa ja odota ja kuuntele. Tämä on aliarvioitu taito. Sillä tämä kansa on aina pärjännyt. Katsoo syvälle, niin tapahtumapinta kaikkoaa ja kaikkinainen melu ja melske. Ei sellainen kiinnosta suomalaista. Hän haluaa syvemmälle olevaiseen ja ajatuksen kanssa.
Jos jotakin tässä maailmassa arvostan on tämä ihana rauha ja tapahtumattomuus. Kun antaa luomakunnan huoata ja herkistetään aistit on elämä rikkainta ja syvintä. Omaehtoisuus ja sen voima! Suomi on ihana! Muumimaailmassa on tällaista.
Hienoin aines on aina pohjimmaisena pinnasta. Sepelin ja murikoitten alla. Se on jo hioutunutta ja valmista asettumaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos jotakin tässä maailmassa arvostan on tämä ihana rauha ja tapahtumattomuus. Kun antaa luomakunnan huoata ja herkistetään aistit on elämä rikkainta ja syvintä. Omaehtoisuus ja sen voima! Suomi on ihana! Muumimaailmassa on tällaista.
Jotkut suomalaiset miehet ovat kuin muumeja, myhäileviä, kiireettömiä ja lempeitä. Jopa muutama muumimammmakin löytyy. Nuuska muikkusia on myös paljon.
Pidän tai siedän luonnollisia hajusteita, mutta olen allerginen tai en vain pidä joistakin keinotekoisista. Esim. pyykinpesuaine haisee pahalle. Pidän voimakkaisiakin tuoksuista, kun ne on kerätty luonnosta ja olen niille harvoin allerginen.