Miehet, mitä teidän katseenne kertoo, kun ette saa sitä käännettyä pois nännieni nöpötyksen näkyessä puseron läpi?
Olin taannoin ruokaostoksilla, kun huomasin myymälän vartijan katsovan minua tosi pitkään heti kauppaan saavuttuani. Mietin alussa, että luuli joksikin muuksi, mutta hän tuntui ilmestyvän vähän liian usein sinne, missä olin, ja hänen katseensa viipyili kyllä hyvin pitkään minussa. Mietin, että toisaalta tuntui ihan kivalta kokea hänen selvästi kiinnostunut katseensa, ja oman sävynsä siihen toi myös se seikka, että hän oli todennäköisesti ainakin 10 vuotta minua nuorempi.
Kotiin tultuani huomasin eteisen vartalopeilistä, että nännieni nöpötys näkyi selkeästi rintsikoiden läpi muodostaen selkeät piirtymät paitaani. Taisi tästä johtua nuorenmiehen innostunut tuijotus.
Kommentit (15)
No jos olisi ollut minun katseeni, niin olisi kertonut että yksinkertaisesti tykkään nänneistä. Ne ovat minusta yksi kiihottavimmista asioista naisessa ja vaatteiden läpi paistava nöpötys on eroottisinta mitä kadulla voi vastaan tulla. Ja nuori mies en ole enää, ihan elämänmittainen kiinnostuksen kohde tämä on 🙂
Onpa kysymys. Luulen, että tiedät tarkalleen vastauksen tuohon ihan itse. Ainakaan se ei ei tarkoita, että onpa upea paitapusero, pillu se on mielessä mutta tissit ensin käsille.
Vierailija kirjoitti:

Olisipa jännittävää, jos mies lähestyisi kohteliaasti ja ilmaisisi mieltymyksensä nännejäni kohtaan sitten niitä lämpimästi kehuen!

Pakko tunnustaa, että mielessä kävi myös se vaihtoehto peilistä nöpötyksen huomattuani, että olisiko sittenkin voinut paheksua!

Ai kun miehellä nännit nöpöttää No varmasti paheksui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos olisi ollut minun katseeni, niin olisi kertonut että yksinkertaisesti tykkään nänneistä. Ne ovat minusta yksi kiihottavimmista asioista naisessa ja vaatteiden läpi paistava nöpötys on eroottisinta mitä kadulla voi vastaan tulla. Ja nuori mies en ole enää, ihan elämänmittainen kiinnostuksen kohde tämä on 🙂
Olisipa jännittävää, jos mies lähestyisi kohteliaasti ja ilmaisisi mieltymyksensä nännejäni kohtaan sitten niitä lämpimästi kehuen!
Liian hasardia olisi sellaisia kehuja lähteä tuosta vaan jakamaan. Ehkä pieni hymy korkeintaan. Jos nainen nänneistään kehuja haluaisi, niin sitten hänen pitäisi katseen huomatessaan tavalla tai toisella tehdä tiettäväksi, että nöpötys ei ole vaivaannuttavaa, vaan päinvastoin. Silmänisku, paidan kohentaminen kireämmälle ja ehkä pieni hipaisu siitä päältä, niin sitten oltaisiin yhteisymmärryksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos olisi ollut minun katseeni, niin olisi kertonut että yksinkertaisesti tykkään nänneistä. Ne ovat minusta yksi kiihottavimmista asioista naisessa ja vaatteiden läpi paistava nöpötys on eroottisinta mitä kadulla voi vastaan tulla. Ja nuori mies en ole enää, ihan elämänmittainen kiinnostuksen kohde tämä on 🙂
Olisipa jännittävää, jos mies lähestyisi kohteliaasti ja ilmaisisi mieltymyksensä nännejäni kohtaan sitten niitä lämpimästi kehuen!
Nykyään se ei oikein käy päinsä.
Tuijottelija oli varmaan joku nännien keräilijä, jolla on jo monet nännit kotona kirjahyllyssä, formaldehydipurnukoissa näytillä.
Vierailija kirjoitti:
Monologi menossa.
Jaha? No, jos niin ajattelet, niin ehkäpä voit sitten itse rikastaa keskustelua kertomalla meille jotakin jännittävää tai kiihottavaa, mitä sinulle on tapahtunut?
Ellet sitten satu olemaan se mies, josta on tehty laulujakin, se jolle ei koskaan tapahdu mitään...
T: #2 ja #8

Taitaa #1-#12 olla mies jolle ei tapahdu mitään

En tiedä onko monologia vai ei, mutta ei tuo yksinpuhelijoiden metsästely seksipalstalta kauniina kesäiltana kovin seksikkäältä vapaa-ajan aktiviteetilta sekään kuulosta, jos suoraan sanotaan 😂
Naiset haluu liikkuuilman liivekä jopa rannoilla paljain ja sit nöpötyksii ei saa katsooo mii tuu jotenki kaks naamanen aika tuputetaan ja sit tietty tarkkana myös
Mä luulen, että moni mies haluis sun rinnat esiin, päästä puristelemaan ja imemään niitä. Ja tietty päästä panemaan sitten.