Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kertoisitteko vaimolle ja ystäväpiirille

Vierailija
19.06.2022 |

Aloin 16v suhteeseen aikuisen ja itseäni 15v vanhemman miehen kanssa, joka toimi harrastustoiminnassani ohjaajana. Hän jatkoi suhdetta kanssani useamman vuoden, kunnes päätti jättää vaimonsa elääkseen kanssani. Suhteen aikana heille oli syntynyt kaksi lasta. Mies katui päätöstään pian ja palasi vaimonsa luo. Ei siinä mitään, mutta kun suhde oli paljastunut vaimolle ja kaikille ystäville, mies selitti kaikille että kyseessä oli vain lyhyt hairahdus, eikä yli kymmenen vuotta kestänyt salasuhde. Heillä oli heikko hetki avioliitossa, ja minä käytin sitä hyväkseni.
En haluaisi olla kostonhimoinen, mutta aika lailla vitu****, että mies luikerteli tästä kaikesta kuin koira veräjästä, minun maineeni pilattiin ja ystäväpiiri käänsi selkänsä minulle. Tekisi mieli kertoa vaimolle, että mies alunperin paneskeli minua jo ollessani teini, ja että heillä miehen selityksen mukaan on ollut suhteessa heikko hetki jo heti alusta pitäen. Minulla on tietysti vastuu siitä mitä aikuisella iällä olen tehnyt, mutta on vaikea sulattaa sitä, että tavallaan joudun yksin ottamaan vastuun kaikesta tapahtuneesta.

Kommentit (41)

Vierailija
21/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tee rikisilmoitus. Kerro totuus jokaiselle ihmiselke, joka on sinulle itsellesi tärkeä ja merkityksellinen. Ota yhteys johonkin tahoon, mistä saat mielenterveyspalveluja. Tärkeää on löytää ymmärtävä hoitava taho. Nollalinja, naisten linja, julkiset mielenterveyspalvelut, kovalla rahalla ostettu terapia (katso suositukset vaikka Narsistien uhrit ry:n sivuilta).

Oletettavasti mies on narsisti, joten olet kokenut suhteen lisäksi muutakin manipulaatiota ja henkistä väkuvaltaa. Olet myös seksuaaliväkivallan uhri.

Miten kotiolot? Onko ongelman juurisyy siellä?

Lämmin halaus ja tsemppiä! Mieheen nollakontakti! Suret niin kauan kuin kestää, sitten se on ohi.

Kiitos! Näin aikuisena näen selvästi, että lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kotiolot altistivat minut hakemaan hyväksyntää ja miellyttämään auktoriteettihahmoa. Nyt etsin vain tietä eteenpäin... AP

Vierailija
22/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla todisteita suhteestanne? Mies ei luultavasti tule ikinä myöntämään suhdetta ala-ikäiseen, vaan selittää, että yrität mustamaalata häntä. Parempi, jos sinulla on pitävät todisteet ja voit lyödä semmoiset faktat tiskiin, ettei miehellä ole selittelyn mahdollisuutta.

Muita todisteita ei ole, kuin että eräs yhteinen ystävä yllätti meidät jo vuosia sitten kesäleirillä, ja suhteen alussa kerroin siitä myös silloiselle parhaalle ystävälleni. En kyllä tiedä olisivatko nämä todistajat valmiita puolustamaan minun kertomaani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rikosilmoituksen tekeminen osoittaisi lähipiirille, mistä on ollut kyse. Onko sinulla todistusaineistoa "suhteenne" alkuajoilta?

Voisi mennä lapsen seks. hyväksikäyttönä. 10 vuotta on KAI vanhenemisraja, mutta kannattaa varmistaa vielä asiantuntijalta. Ja tosiaan 18 vuotta on suojaikäraja tapauksessasi.

Vierailija
24/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menisin elämässä eteenpäin, keskittyisin työhön ja uraan ja uuden rakkauden etsimiseen. En kaivelisi menneitä.

Vierailija
25/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhenee kai kymmenessä vuodessa(?) joten voi olla myöhäistä rikosoikeudellisessa mielessä. Mutta tapahtunuttahan se ei muuta.

Vierailija
26/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla todisteita suhteestanne? Mies ei luultavasti tule ikinä myöntämään suhdetta ala-ikäiseen, vaan selittää, että yrität mustamaalata häntä. Parempi, jos sinulla on pitävät todisteet ja voit lyödä semmoiset faktat tiskiin, ettei miehellä ole selittelyn mahdollisuutta.

Muita todisteita ei ole, kuin että eräs yhteinen ystävä yllätti meidät jo vuosia sitten kesäleirillä, ja suhteen alussa kerroin siitä myös silloiselle parhaalle ystävälleni. En kyllä tiedä olisivatko nämä todistajat valmiita puolustamaan minun kertomaani.

Onko sinulla ollut samaan aikaan muita suhteita vai ovatko ystävät pitäneet sinkkuna? Onko ollut raskauksia, aborttia, sukupuolitauteja, ehkäisyä gyneltä tms mistä terveysrekisterissä merkinnät?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Voisi kai päteä tähän mieheenkin, että kestää totuuden paljastumisen?

No kerroppa sille miehelle sitten.

Vierailija
28/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menisin elämässä eteenpäin, keskittyisin työhön ja uraan ja uuden rakkauden etsimiseen. En kaivelisi menneitä.

Todella huono neuvo, koska ap on vahvasti traumatisoitunut ja asian hautaaminen johtaa jatko-ongelmiin, kuten ap:n kotiolot johtivat tähän suhteeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi hitto mikä mies. Jatkaako edelleen harrastustoiminnan ohjaajana? Eipä tiedä, vaikka olisi löytänyt jo uuden teinitytön leikkikalukseen.

Vierailija
30/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro. Jos vaimo ja ystävät eivät usko sinua, et menetä mitään. Tilanne ei siitä ainakaan pahene, mutta saat itse rauhan kun tiedät olleesi heille rehellinen. Lisäksi kerro jollekin ammattilaiselle. Tässä ketjussa on hyviä neuvoja tahoista, joista saa apua.

Ja muista, että tapahtunut ei ole sinun syysi. Sanot, että olet itse vastuussa mitä olet aikuisiällä tehnyt. Et ollut 16-vuotiaana aikuinen vaan aikuinen ihminen käytti asemaansa hyväkseen sinun hyvinvoinnistasi välittämättä. Siitä saa ja pitää olla vihainen hänelle, ei itsellesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyi hitto mikä mies. Jatkaako edelleen harrastustoiminnan ohjaajana? Eipä tiedä, vaikka olisi löytänyt jo uuden teinitytön leikkikalukseen.

Luultavasti niitä on ollut koko ajan. Tuskin ap on ainoa.

Vierailija
32/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerro. Jos vaimo ja ystävät eivät usko sinua, et menetä mitään. Tilanne ei siitä ainakaan pahene, mutta saat itse rauhan kun tiedät olleesi heille rehellinen. Lisäksi kerro jollekin ammattilaiselle. Tässä ketjussa on hyviä neuvoja tahoista, joista saa apua.

Ja muista, että tapahtunut ei ole sinun syysi. Sanot, että olet itse vastuussa mitä olet aikuisiällä tehnyt. Et ollut 16-vuotiaana aikuinen vaan aikuinen ihminen käytti asemaansa hyväkseen sinun hyvinvoinnistasi välittämättä. Siitä saa ja pitää olla vihainen hänelle, ei itsellesi.

Minua on käytetty hyväksi 43-vuotiaana. Ei siitäkään voi ottaa vastuuta, koska minulta on viety mahdollisuus tehdä ratkaisut aitoon todellisuuteen pohjautuen. Toivon vaan, että jatkossa heräisin näkemään asian nopeammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Voisi kai päteä tähän mieheenkin, että kestää totuuden paljastumisen?

No kerroppa sille miehelle sitten.

Tyhmäkö oot?

Vierailija
34/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No,nyt oli hauska aloitus.

Tosi ihana:(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono,tosi huono 🙄

Vierailija
36/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla todisteita suhteestanne? Mies ei luultavasti tule ikinä myöntämään suhdetta ala-ikäiseen, vaan selittää, että yrität mustamaalata häntä. Parempi, jos sinulla on pitävät todisteet ja voit lyödä semmoiset faktat tiskiin, ettei miehellä ole selittelyn mahdollisuutta.

Muita todisteita ei ole, kuin että eräs yhteinen ystävä yllätti meidät jo vuosia sitten kesäleirillä, ja suhteen alussa kerroin siitä myös silloiselle parhaalle ystävälleni. En kyllä tiedä olisivatko nämä todistajat valmiita puolustamaan minun kertomaani.

Onko sinulla ollut samaan aikaan muita suhteita vai ovatko ystävät pitäneet sinkkuna? Onko ollut raskauksia, aborttia, sukupuolitauteja, ehkäisyä gyneltä tms mistä terveysrekisterissä merkinnät?

Abortti tehtiin, ja sen jälkeen e-pillerit. Mutta ei aborttikaan todista tämän miehen osuudesta asiaan. Ystävät ovat pitäneet minua sinkkuna. En tiedä olenko valmis yrittämään viedä asia virallisesti mitenkään eteenpäin. Ehkä vain haluan kertoa oman kokemukseni tai tarinani, edes niille ihmisille joilla on ollut minulle merkitystä.

Vierailija
37/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menisin elämässä eteenpäin, keskittyisin työhön ja uraan ja uuden rakkauden etsimiseen. En kaivelisi menneitä.

Häh. Menneet tulee jossain vaiheessa eteen, jos niitä ei selvitetä. Ihminen ei saa rauhaa.

Täällä on hyviä kommentteja tilenteeseesi, ap.

Vierailija
38/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla todisteita suhteestanne? Mies ei luultavasti tule ikinä myöntämään suhdetta ala-ikäiseen, vaan selittää, että yrität mustamaalata häntä. Parempi, jos sinulla on pitävät todisteet ja voit lyödä semmoiset faktat tiskiin, ettei miehellä ole selittelyn mahdollisuutta.

Muita todisteita ei ole, kuin että eräs yhteinen ystävä yllätti meidät jo vuosia sitten kesäleirillä, ja suhteen alussa kerroin siitä myös silloiselle parhaalle ystävälleni. En kyllä tiedä olisivatko nämä todistajat valmiita puolustamaan minun kertomaani.

Onko sinulla ollut samaan aikaan muita suhteita vai ovatko ystävät pitäneet sinkkuna? Onko ollut raskauksia, aborttia, sukupuolitauteja, ehkäisyä gyneltä tms mistä terveysrekisterissä merkinnät?

Abortti tehtiin, ja sen jälkeen e-pillerit. Mutta ei aborttikaan todista tämän miehen osuudesta asiaan. Ystävät ovat pitäneet minua sinkkuna. En tiedä olenko valmis yrittämään viedä asia virallisesti mitenkään eteenpäin. Ehkä vain haluan kertoa oman kokemukseni tai tarinani, edes niille ihmisille joilla on ollut minulle merkitystä.

Olen tosi pahoillani puolestasi. Sinä et vielä edes näe kokonaisuutta. Älä hautaa sitä nyt, jos vaan onnistut löytämään hyvän hoitokontaktin. Se olisi panostus hyvään tulevaisuuteesi.

Sinua on kohdeltu moraalisesti väärin. Olet kokenut henkistä ja seksuaalista väkivaltaa, ehkä fyysistäkin. Sinua on kohdeltu lain edessä väärin. Vaikka asiasta ei enää voisi tehdä rikosilmoitusta tai et jaksaisi sitä tehdä, on hyvä tiedostaa asia.

Joudut käymään syvällä, mutta sitten sua odottaa normaali ja hyvä elämä.

Vierailija
39/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla todisteita suhteestanne? Mies ei luultavasti tule ikinä myöntämään suhdetta ala-ikäiseen, vaan selittää, että yrität mustamaalata häntä. Parempi, jos sinulla on pitävät todisteet ja voit lyödä semmoiset faktat tiskiin, ettei miehellä ole selittelyn mahdollisuutta.

Muita todisteita ei ole, kuin että eräs yhteinen ystävä yllätti meidät jo vuosia sitten kesäleirillä, ja suhteen alussa kerroin siitä myös silloiselle parhaalle ystävälleni. En kyllä tiedä olisivatko nämä todistajat valmiita puolustamaan minun kertomaani.

Onko sinulla ollut samaan aikaan muita suhteita vai ovatko ystävät pitäneet sinkkuna? Onko ollut raskauksia, aborttia, sukupuolitauteja, ehkäisyä gyneltä tms mistä terveysrekisterissä merkinnät?

Abortti tehtiin, ja sen jälkeen e-pillerit. Mutta ei aborttikaan todista tämän miehen osuudesta asiaan. Ystävät ovat pitäneet minua sinkkuna. En tiedä olenko valmis yrittämään viedä asia virallisesti mitenkään eteenpäin. Ehkä vain haluan kertoa oman kokemukseni tai tarinani, edes niille ihmisille joilla on ollut minulle merkitystä.

Olet ollut todella yksin ja mies ilmeisesti tukesi ja turvasi ja ainoa uskottusi. Tarvitset lisää tukea ja kontakteja, lisää näkökulmia.

Vierailija
40/41 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkaako edelleen harrastuksen ohjaajana? Onko sulla luottamuksellista suhdetta kenenkään muun ko. seurassa toimivan kanssa? Seuraan olisi hyvä ilmoittaa, koska noin toimivan ihmisen ei tulisi antaa jatkaa teinien ohjauksen parissa; on yksinkertaisesti väärin, enkä vanhempana haluaisi vastaavaa tyyppiä lähellekään omia lapsiani. Ja on tuskin sattumaa, että odotti suojaikärajan täyttymistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi yksi