Lue keskustelun säännöt.
Mikä yllätti surussa?
18.06.2022 |
Mikä on yllättänyt sinua läheisen menettämisen aiheuttamassa surussa?
Kerro omia tuntemuksiasi sekä muiden ihmisten reaktioita.
Aloitan.
Veljeni kuoli syöpään 44-vuotiaana kuukausi sitten. Minua yllätti, miten suuri osa surusta on sitä, että vtuttaa kaikki, ei jaksaisi ketään puolituttuja tai tuntemattomia ihmisiä. Yllätti se, miten enää ei sanota "Osanottoni" tai "Otan osaa", nyt sanotaan "Voimia!". Sekin tuntuu ärsyttävältä.
Yllätti myös se, kuinka suru ilmenee fyysisenä väsymyksenä, särkyinä ja pahoinvointina.
Yllätti myös se, että suruviestiä kertoessa joutuu ottamaan vastaan sukulaisten ja veljen kavereiden kuulumiset. Aivan kuin kuolinuutisen kanssa samanarvoisia olisivat se, että jonkun lapsi on saanut päiväkotipaikan tai joku kumminkaima on murtanut kätensä.
Kommentit (9)
Mut yllätti se, että puolisoni ei osaa yhtään olla tukenani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ole ärsyttänyt toisten osanotot tai muut sellaiset lohdutukset. Minua on yllättänyt aina se, että miten vihaiseksi salaa sisimmässäni olen tullut, katkeraksi. Elämälle, kohtalolle. Kyllä itkenkin läheisten hautajaisissa, mutta samalla suututtaa hemmetisti, miten epäreilua kaikki on.
Osanottoni.
Elämäni vaikeimmasta ja yllättävimmästä menetyksestä on nyt kuusi vuotta. Niinpä kaikki se, mitä kirjoitat ihmisistä ja heidän käytöksestään, on tuttua. Toisaalta elämää ei voi pysäyttää, vaikka se omalla kohdalla pysähtyisikin. En sano tätä julmuudella ja sinua vähättelemälllä, vaan niin muistan kokeneeni itsekin.
MInut yllätti surussa se, miten rohkea olin. Kaikki, mitä ennen pelkäsin tuntui pieneltä surun rinnalla. En antanut minkään estää mitään, mitä tein. Jälkikäteen hävettää jotkut tempaukseni.
Pahin yllätys oli oman terveyteni romahtaminen. Kyllä siitä varoiteltiin sururyhmissä ja suruasiantuntijoiden taholta, että niin voi tapahtua. En ollutkaan fyysisesti niin vahva, että jaksaisin kantaa suruani pelkästään tunnepuolella. Nyt sitten rakennan elämääni uudelleen myös minussa puhjenneen kroonisen sairauden pohjalta.
Yllätti se kuinka voimakas suru oli, vaikka ehti pari vuotta "valmistautua" menetykseen ja loppuajat olivat läheiselle tuskallisia, eli hän itse toivoi jo lähtöä.
Menetin isän vuosi sitten, ensimmäinen lähempi suvuista. Surun fyysinen voima ja lamaannuttavuus yllätti. Olin tosi väsynyt pitkään vaikka alkushokki meni ohi. Tunteet hävisivät ja oli vain tyhjää. Ei mua osanotot ärsyttäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa, ap. Minä menetin veljeni 3 vuotta sitten, hän oli samanikäinen kuin sinun veljesi. Minut yllätti surun fyysisyys sokkivaiheen jälkeen. Oli vaikea hengittää ja tuntui etten saa happea. Kävin lääkärillä joka antoi betasalpaajaa tms. Kävin myös psykologilla joka antoi välineitä surun käsittelyyn. Kuolemanpelko yllätti myös, olin varma että esim. pääkipu on aivokasvain, luomi melanooma, jalkojen väsyminen liikuntasuorituksen jälkeen ALS. Pelko on jo hellittänyt mutta silti jossain lähistöllä piilleksimässä. Oikeastaan se on totuus jonka ihminen piilottaa itseltään: jokainen meistä kuolee. Jaksamista ap - aika parantaa, osittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, kuinka valtavan ison möykyn suru jätti kalvamaan sisintä ja kuinka hirveän monta vuotta se möykky siellä oli.
Tämä ensimmäinen suru oli kuitenkin pahin.
Seuraavat ovat olleet jollakin lailla helpompia kantaa.
Osanottoni sinulle ap, jonka suru on noin tuore.
Sinun surusi. Maailma pyörii edelleen