Parhaan Mäkin ongelmat
Pikaruoka-alan ongelmat eivät rajoitu viime aikoina otsikoissa oleviin Hesburgeriin ja Espresso Houseen, selviää Suomen Kuvalehden (SK) jutusta.
Palkitun McDonald's-yrittäjän ravintoloiden työntekijät kertovat lehdelle huonoista työoloista ja huonosta hygieniasta. Yrittäjä pyörittää pääkaupunkiseudulla seitsemää "Mäkkäriä".
Ravintolassa oli niin saastaista, että neljän päivän aikana en uskaltanut syödä siellä mitään, vettä join, koska oli pakko juoda. Laitteet olivat todella likaisia, kastikepumput ja tasot juomien valutus- ja jälkkäriasemalla niin tahmeita ja likaisia, että kun niihin koski, niin omat kädet sotkeentui, kertoo Vantaan Tuupakan McDonalds-ravintolassa tuurausvuoroja tehnyt työntekijä Suomen Kuvalehdelle.
Kommentit (2)
Lisäisivät mäkkejä ja työntekijöitä niin ei olisi niin kiire.
Laitteiden pesu jäi työntekijöiden mukaan pitkälti siksi, että sitä ei vain ehditty tehdä. Haastateltujen mukaan työvuoroissa oli jatkuvasti liian vähän väkeä, jotta työtä olisi pystytty tekemään järkevällä tahdilla.
Jumalattomassa kiireessä taukoja jäi pitämättä. Oli vaikea päästä käymään edes vessassa tai juomassa, vuoropäällikkö kuvailee SK:lle.
Eräs SK:n haastateltava kertoo jääneensä uupumuksen vuoksi sairauslomalle ja irtisanoutuneensa sitten.