Koetko oloa ulkopuoliseksi tässä yhteiskunnassa?

Pakostikkin kun olen mies

Vierailija kirjoitti:

ulkomaille lähtö ei välttämättä pelasta sua, siellä saattaa tulle vielä häikäilemättömin yliajetuksi vs. täällä on jokseenkin tilaa olla erilainen. Joku tarkoitus varmaan elämälle pitäisi löytää ensin vaikka sen muodossa mitä haluat tehdä työkseen/opiskella? Ei rahankiilto silmissä, vain sen vuoksi että siitä voisi tulla vähän nostetta itsetunnolle. Pariutumisen voi suosiolla antaa olla sivuosassa tai kokonaan ilman osaa kunnes saat ns. itsesi näköisen elämän aikaiseksi, tällä hetkellä itsetuntosi on vastoinkäymisten jälkeen sen verran nollassa että vedät magneetin lailla puoleensa näitä jotka toistavat sulle ettet riitä. Ja tietty hyvälle terapeutille pääsy voisi auttaa avaamaan, mistä se oma juttu voisi löytyä.

ei kannata jäädä suomeen, kallis maa ja kateellisia ihmisiä täynnä

Mulla on perhe ja vakkarityö (jossa mua ei arvosteta yhtään). Mutta vähän samaistun. Olen koulu- ja työpaikkakiusattu. Parisuhde on ihmeen kaupalla, mutta mies tuskin olisi muille aviopuolisoksi kelvannut. On hyvä mies, mutta tyhmä eikä hirveän komea edes. En silti vaihtaisi, koska ehkä lempein ihminen mitä mulla on elämässä ollut.

Muuten tuntuu ettei kukaan arvosta. Olen aivan ilmaa kaikille muille ihmisille. Siis myös sukulaisille ja vanhemmille. Kaikkien muiden kuulumiset on tärkeämpiä eikä kukaan muista yleensä olemassaoloani.

Paitsi hallitus on iloisena kyllä kiskomassa verojen muodossa aina vähän lisää milloin mihinkin projektiin. Olen keskituloinen. Se myös tarkoittaa sitä, että yleensä yhteiskunnassa mulle osuu vain kustannukset. Ei ikinä mitkään edut.

Minulla paljon samaa ap:n kanssa. Tosin itse olen aina ollut kiinnostunut alakulttuureista, ja niissä ei ole tarkoituskaan sulautua yhteiskunnan harmaaseen massaan. Annan pari vinkkiä, jotka voivat aluksi ärsyttää tai tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta tarkoitus on hyväntahtoinen.

Ap:n tekstistä huokuu uhrimentaliteetti, itsesääli ja olosuhteiden armolle heittäytyminen voimattomana oliona. Nämä ovat erittäin ymmärrettäviä, inhimillisiä reaktiota, mutta pidemmän päälle ne eivät auta sinua mitenkään, vaan päinvastoin hidastavat ja katkeroittavat.

Olen oppinut, että avain kaikkeen on itsetutkiskelu ja psyykkinen (ja henkinen) kehitys. Surkuttelu, voivottelu ja märehtiminen eivät auta. Itselläni on taipumusta negatiivisuudessa vellomiseen, mutta olen ryhdistäytynyt ja tajunnut, etten ole mikään uhri. Elämä ei tietenkään ole "reilua" siinä mielessä, että joillain on helpompaa kuin toisilla, mutta kaunainen viha ei paranna elämänlaatua mitenkään. Jos haluat muutosta, pitää itse muuttua. Sisäinen muutosprosessi on hidas, mutta ainoa vaihtoehto todelliseen ulkoisten olosuhteiden muutokseen.

Rakkaudenkaipuu on erittäin ymmärrettävää, mutta vanha klisee on oikeassa: pitää oppia rakastamaan ensin itseään ennen kuin voi löytää rakastavan suhteen. Muutenkin ihmisen pitäisi pyrkiä kehittymään niin, että hän pystyy itse tarjoamaan itselleen kaiken tarjottavan, että hän on itse rakkauden, voiman, tuen ja hyväksynnän lähde itselleen.

Esim. jos henkilöllä on vaikea ja julma narsistiäiti, niin sen sijaan, että henkilö aikuisenakin yrittää vielä saada hyväksyntää siltä kuusikymppiseltä narsistiäidiltä ja toivoo, että tämä muuttuisi vihdoin rakastavaksi vanhemmaksi, tulee henkilön itse opetella olemaan itselleen se lempeä äiti. Ja niin edelleen.

Suosittelen kyllä ulkomaille lähtemistä kokemuksen takia, mutta sehän ei ole mikään maaginen ratkaisu. Ei sinusta tule yhdessä yössä suosittua, vaan joudut jatkuvasti arvioinnin kohteeksi ja todistelemaan itseäsi. Ulkomailla olet vieras ja outo, kielimuuri vaikeuttaa merkityksellisen yhteyden saamista muihin, ja kulttuurin sisäsyntyisen ymmärryksen puute vaikeuttaa oman porukan löytämistä. Mutta jos jaksat yrittää, voit kokea kaikenlaista hienoa.

Ulkomailta voi myös olla helpompi löytää puoliso (riippuu kulttuurista), koska eksotiikkatekijä vetoaa tiettyyn osaan väestöstä. Jos olet vaalea ja sinisilmäinen, herätät positiivista huomiota jo Saksassa ja Italiassa. Lisäksi Keski- ja Etelä-Euroopassa miehet ovat perinteisempiä, joten pariutumishalukin on suurempi.

Parisuhde- ja deittailutaitojakin voi opetella, niin että pystyy jatkossa välttämään yleiset sudenkuopat ja oppii tunnistamaan ajoissa monenlaiset varoitusmerkit ja itselleen sopimattomat henkilöt sekä osaa jatkossa toimia miesten kanssa niin, ettei ammmu itseään jalkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, mutta ei kai kukaan muukaan tunne jotain valtavaa yhteenkuuluvuutta yhteiskuntaan? Lähinnä toiset vaan pärjää täällä paremmin kuin toiset.

Jotenkin se on vain kovin turhauttavaa, kun jotkut pärjää paremmin. Olen yrittänyt lukemattomia kertoja esim. saada vakituisen työn mutta en saa. Viimeksi tänään hain vakituista työtä, mutta tuskin edes kuuluu mitään muutakuin "valitettavasti et tullut valituksi". Tuntuu ihan pask..alta kun mikään ei onnistui, vaikka kuinka yrittää.

Olen ollut myös jo niin pitkään sinnkuna, etten edes tiedä miten lähestyä miehiä ja pelkään tulevani vain torjutuksi. En enää kestäisi sitä, joten olen antanut olla. -Ap

Tottakai se turhauttaa, mutta näin asia kuitenkin on ja tulee aina olemaan. Menestyjiä ei olisi ilman meitä luusereita. Eikä se menestyjienkään elämä ihan niin ruusuista aina ole mitä ulospäin näkyy. Pitää vaan tehdä omasta elämästä niin hyvää kuin on mahdollista. Yksinäisyys on toki se vaikein asia hyväksyä, mutta siinäkin on paljon hyviä puolia.

T:sama

Sosiaalinen ÄO 80 voi jo selittää noita oireita. Kysy hoitajalta, aikaa varatessasi.

Hyvä maa, paska valtio ja paskavaltion luoma paskayhteiskunta

Ketuttaa kun työ ei juuri korjaa omaa perusulkopuolisuutta. Olematon kollegiaalisuus, jota korona vielä vaikeutti, esimiehet ei tunnu ymmärtävän, miten paljon työn mielekkyys voisi nousta, jos ryhmähenkeä ja yhteenkuuluvuudentunnetta saataisiin nostettua ihan vaan sillä, että kokoonnuttaisiin säännöllisesti ja edistettäisiin myös vapaalla duunareiden tutustumista. Tuollaista oli vielä silloin kun aloittelin pari vuosikymmentä sitten.

Mutta ei nykyään työnantajat tämmöisiin näytä ainakaan omalla alalla panostavan. Ihmiset kuitenkin väsyy irrallisuuteen ja se syö työssä jaksamista. Hirmu moni puskee masentuneena vuodesta toiseen. Näin niitä zombeja tehdään. Myös työssäkäyviä ihmisiä zombiutetaan.

Minua ihmiskaupattiin sadistisesti, siihen liittyi mm. huumeita, jotka pyyhkivät muistin. Varmaan yksi syy, miksi pääsin ulos, oli se, että osasin yhdistää kivuliaat oireet huumeisiin, kun hain syytä niille. Ihmettelin aika paljon, koska en vedä mitään. Kaikki muutkin lievät oireet ja ne pahemmatkin sekä ihmisten täysin omituinen käytös olivat saman mömmön sekä ihmiskaupan sivuoireita. Voisin sanoa, että hämmennyin aika paljon, mutta yhtäkkiä koko elämässäni oli selitys kaikelle pas kalle ja kaikelle muullekin. Terveys meni ja henki oli lähellä mennä. Seuraavalla kerralla, kun huumattiin (niistä edellisistä kerroista tulee flashbackeja, sekin on sen huumeen sivuoire, mutta aineita on varmasti ollut useita), niin tiesin heti, että alan uhkailla heitä tap pamisella ja se varmaan vaikutti siihen, miksi pääsin viimein pois. Siksi oli pieni epäilys, että ei olisi oikeasti niin sairasta ja laitonta, että tätä tehtiin myös töissä ja yliopistollakin... Niin että miten tästä pääsee yli? Muuttamalla pois tästä n-tsivaltiosta.