Kannattaako kertoa avovaimolle, että seurustelun/suhteemme alussa hän oli minulle vain lohdutusp*no?

En mä ainakaan ikinä kertonut miehelleni että hän oli kostopano, kun salaa tapailemani mies(oli sinkku, ei vain kerrottu "vielä" kenellekään) oli minulle inhottava, ja sain tietää ettei hän halunnutkaan seurustelua vaikka väitti niin ensin. Sydän verellä aloin seurustelemaan hänen kanssaan, mutta n. reilut puoli vuotta, niin exä oli jo unohtunut, ja minä edelleen 10 v päästä tämän miehen kanssa onnellisesti yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Usein naiset ovat ikionnessaan ukosta ja useimmiten totuus on juuri tuo :D

Sen takia muistutan aina, ettei koskaan pidä ottaa miestä, joka ei halutessaan saisi muitakin naisia. Ei ole ihan sama asia kuin tässä stoorissa kerrottu, mutta pätee tähänkin. Tiedän, että oma puolisoni olisi saanut ja saisi edelleenkin halutessaan myös minua kauniimpia ja hoikempia naisia; hän on hyvännäköinen, sosiaalinen, "supliikki" mies, jonka on helppo ottaa kontaktia ja johon naiset ottavat kontaktia.

Aloitus on provo, mutta epäilemättä on miehiä JA naisia, jotka kuvittelevat, että tuon kaltainen "totuuden kertominen" tekisi hyvää suhteelle. Eipä siinä mitään, kannattaa kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Kerro pois, kyse on vissiin sinusta ja minusta. Hehkutan tuota rakkautta ensi silmäyksellä -juttua, ettet tajuaisi, että kunnon seksin haen muualta, sinun nysämulkkkusi ei riitä minulle ja muutenkin taitosi ovat pyöreä nolla.

Saadaan ero aikaiseksi ja pääsen sinusta.

Te olette niin ansainneet toisenne.

Totuus ei sulje pois hienotunteisuutta.  Joten voit kertoa asian niinkin, ettet ollut alussa aivan varma omista tunteistasi niin raskaan ja kipeän (?) eron jälkeen. Kuitenkin tajusit, miten ihanan(?) naisen kanssa seurusteletkaan.

Avokkisi on joka tapauksessa vähän tyhmä ja pöpisee asioista, joihin joskut naiset lankeavat. Yksikön 1. persoona muuttuukin monikon 1. persoonaksi.Se kuulostaa pikku tytön asenteelta ja on epäkunnioittavaa toista kohtaan. 

Täällä on ollut pari hyvää vinkkiä.

Ihan noin yleisestikin. Asioista voi ja pitää puhua, mutta sanansa voi valita. Ja näkökulman. Voit puhua sieltä menneisyydestä "olit hupia" tai nykyisyydestä "en olisi uskonut löytäväni mitään näin upeaa".

Voi kai sen sanoa että itse tajusit hänen olevan se oikea vasta kun olitte kunnolla tutustuneet. Että ihan alussa sitä ei tietenkään vielä tiennyt eikä tunteet ollet vielä niin vahvoja. Mutta älä käytä noita sanoja mitä käytit aloituksessa.

Itse kertoisin. Ei se minusta ole kummoinenkaan asia kertoa kun te kuitenkin rakastuitte loppupeleissä jne. Samahan se on milloin se rakastuminen on tapahtunut kunhan tapahtui ja olette yhdessä. Se lisää luottamusta suhteessa kun voi avoimesti puhua asioista.

Ehkä vaimollakin on asioita joista haluaisi olla rehellinen ja uskaltaa sitten kertoa kun olet itsekin kertonut. En ymmärrä näitä ihmisiä täällä jotka tuomitsevat, pitääkö rakkauden olla jotain sadunomaista kertomusta? Satuja kerrotaan lapsille jotta nukahtavat.

Mieluummin otan sen jossa voidaan puhua mistä vain ystävinä, vaikka totuus jonkun verran sattuisikin välillä ja enimmäkseen liitto on telkkarin katsomista yhdessä. Itse ennemmin nauran hassulle parisuhteen alulle kuin kärvistelen miettien olisiko tuo kanssani jos olisin näin ja noin...se mitä muille kerrotaan on aivan sama mutta omassa suhteessa kannattaa olla rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Voi kai sen sanoa että itse tajusit hänen olevan se oikea vasta kun olitte kunnolla tutustuneet. Että ihan alussa sitä ei tietenkään vielä tiennyt eikä tunteet ollet vielä niin vahvoja. Mutta älä käytä noita sanoja mitä käytit aloituksessa.

Yritän tässä kuvitella mielessäni tilannetta, että esimerkiksi tänä iltana kun korkataan skumppa loman alkamisen kunniaksi, puolisoni yhtäkkiä kertoisi, että suhteemme alkoi kuten ap avauksessa kertoi. Ensimmäinen kysymykseni olisi, että minkä ihmeen takia hän haluaa sen minulle kertoa ja miksi juuri nyt. Mitä on tapahtunut, minkä takia hän kokee tarvetta kertoa tuollaisen asian juuri nyt. Joku syyhän sille pitää olla, että hän juuri nyt haluaisi nostaa kissan pöydälle.

Jos mitään järkevää syytä ei olisi vaan hän vain haluaisi, mitä ilmeisimmin, pilata yhteisen illan, saattaisin jatkaa itse samalla linjalla. Kertoisin, että kun meillä syksyllä 2019 oli suhteessamme kriisi, tein profiilin nettideittihin, viestittelin erään miehen kanssa, mutta en loppujen lopuksi koskaan lähtenyt häntä tapaamaan. Häneltä sain kuitenkin siinä tilanteessa tukea ja toivoa.

Eikös sekin tekisi suhteelle vain hyvää, että olisin rehellinen siitä asiasta. Seuraavan kerran, kun meillä olisi joku isompi kriisi, mies voisi miettiä, että haenkohan jälleen netistä ymmärtäjää ja kuulijaa.