Pelkään että joku soittaa poliisit kun ulkoilutan kissaa
Katti ei suostu ulkoilemaan kuin keskiyöllä. Ulkoilu on tietenkin aika suurelta osin paikallaan kököttämistä ja hitaasti etenevää hiippailua.
Asutaan keskusta-alueella, vieressä on paljon omakotitaloja. Kissan suurin toive on päästä vehreille pihoille tutkimusretkille, mutta tietenkään ei voida niille mennä. Siispä minä seison kaikenmaailman puskissa ja ryteiköissä odottelemassa kun katti kiertää tonttien rajoja kuin kuumaa puuroa.
Olen tajunnut että touhu näyttää todella epäilyttävältä. Jos joku katsoo ikkunasta eikä satu näkemään Flexiä lehtien yms. lomasta, hän näkee vain omituisen hiipparin seisoskelemassa puiden siimeksessä yhdeltä yöllä pitkiä aikoja paikallaan. Pari kertaa olen jo tahtomattani saanut säikäytettyä öisen ohikulkijan melkein hengiltä. Nykyään osaan ajoissa pitää jotain ääntä kun joku lähestyy, ja yritän pitää Flexin näkyvillä.
Pitäiskö mun hommata joku neon-valokyltti pään päälle. "Ulkoilutan kissaa, en kyttäile pihoilta varastettavaa tavaraa".
Kaikkea sitä ihminen lemmikin eteen tekee. :D Viimeyönä klo 1 olin varma, että näin salamavalon välähtävän yhden talon ikkunassa. Olen kai vainoharhainen.
Samaistuuko kukaan tähän? Koiranulkoiluttajilla ei taida olla samaa ongelmaa.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso muutama jakso hienoa tv-sarjaa Roba. Tulet rauhoittumaan pelossasi. Jos joku soittaa poliisit ja olet kissaa ulkoiluttamassa, poliisit toivottavat sulle hyvää illan/yönjatkoa. Robassa näkyy, mitä poliisin työ on. Jos ensin luulevat sua muuksi, pianhan se selviää.
En siis pelkää että poliisi tulee pamputtamaan ja viemään putkaan, vaan että herätän ihan yleisesti turhaa pelkoa naapurustossa ja kanssaihmisissä. :D
Ap
Jos ihan oikeasti noin paljon huolehdit siitä mitä muut ajattelevat, niin laita alueen tai taloyhtiösi fb- ryhmään kuva teistä ja kerro että joudut ulkoiluttamaan kissaa myöhään illalla ja että toivot ettei kukaan säikkyisi teitä suotta.
Tämä voisi olla hyvä idea, joku toinenkin sitä jo ehdotti. Ehkä siitä olisi edes marginaalista hyötyä.
Ap
Mitä sitten? Ei se mikään rikos ole kävellä ulkona, vaikka ei olisi sitä kattiakaan.
Poliisilla on parempaakin tekemistä kuin juosta kyttääjämummojen ilmoitusten perässä.
Ja miksi edes mietit, mitä toiset ajattelevat? Normaalit ihmiset eivät noteeraa sinua mitenkään, ja kyttääjämummojen ajatuksilla ei ole väliä.
Meidän alueella on myös pari kissanulkoiluttajaa, ja kyllä, olen joskus yöllä heitä säikähtänyt koiran kanssa lenkkeillessä! 😀 Ja toista jäin seuraamaan ikkunasta (ennen kuin tiesin hänellä olevan kissaa), kun seisoskeli puoliksi ojassa heinikossa pitkään jaa katseli naapurin suuntaan, että mikä hiippari siellä oikein on. Eli juu, epäilyttävältä näyttää, mutta mitäpä siitä kun ei ole pahat mielessä. 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurahdin. Älä huoli, jos joku soittaa poliisit, niin kerro poliisille että odottelet vain mirrisi tulevan ulos puskasta. Ei ehkä noilla sanoilla kuitenkaan. :D Itse ulkoilutan toista kissaani. Katti ryntäilee edestakaisin hullunkiilto silmissä. Ohikulkijat nauravat meille, mutta ei se haittaa.
Te tarjoatte kansalle huvia, me sydänpysähdyksiä. :D
Ap
Pue vielä fedora, tumma trenssitakki ja aurinkolasit, niin creepy efekti on parempi:D
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla on parempaakin tekemistä kuin juosta kyttääjämummojen ilmoitusten perässä.
Ja miksi edes mietit, mitä toiset ajattelevat? Normaalit ihmiset eivät noteeraa sinua mitenkään, ja kyttääjämummojen ajatuksilla ei ole väliä.
Varmasti on. Tuskin poliisit tulisivat paikallekaan, ulkona maleksiminen kun ei ole rikos. Tosin en tiedä tulisivatko katsomaan mikä on homman nimi, jos joku soittaisi että useamman kerran joku on öisin pyörinyt pusikoissa lähellä taloja tiirailemassa pihojen suuntiin.
Ja kun sanot että normaalit ihmiset eivät noteeraa, niin saatat olla joko oikeassa tai väärässä. Itse koen itseni epäilyttäväksi hahmoksi. :D Kuvittele:
Heräät klo 1:15 juomaan vettä. Haet itsellesi lasillisen, palaat yläkertaan ja juodessasi katselet verhojen välistä ulos hämärään kesäyöhön. Lokit sekoilevat soidinmenoissaan, tuuli heiluttaa puita hiljaa ja MITÄ PER KELETTÄ, huppupäinen hahmo seisoo tontin kulmassa kaulaa myöten pusikossa rintamasuunta taloon päin (pakko tarkkailla kissan liikkeitä ettei se mene mistään pensasaidasta läpi, toim. huom.). Sykkeesi nousee ja tarkkailet tilannetta. Siellä se seisoo edelleen vartin kuluttua hievahtamatta paikallaan.
En tiedä sinusta mutta minä kyllä noteeraisin. :D Nukkuisin varmaan seuraavat yöt pesäpallomaila sängyn vieressä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän alueella on myös pari kissanulkoiluttajaa, ja kyllä, olen joskus yöllä heitä säikähtänyt koiran kanssa lenkkeillessä! 😀 Ja toista jäin seuraamaan ikkunasta (ennen kuin tiesin hänellä olevan kissaa), kun seisoskeli puoliksi ojassa heinikossa pitkään jaa katseli naapurin suuntaan, että mikä hiippari siellä oikein on. Eli juu, epäilyttävältä näyttää, mutta mitäpä siitä kun ei ole pahat mielessä. 😀
Juuri tätä tarkoitan. :D Eilen tosiaan luulin nähneeni kameran salamavalon yhden ok-talon ikkunasta. Voi olla että se oli näköharha tai mielikuvitukseni tuotetta, mutta tajusin siinä jotenkin konkreettisesti että jotakuta voi oikeasti tosissaan mietityttää onko hiipparihahmolla pahat mielessä vai ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla on parempaakin tekemistä kuin juosta kyttääjämummojen ilmoitusten perässä.
Ja miksi edes mietit, mitä toiset ajattelevat? Normaalit ihmiset eivät noteeraa sinua mitenkään, ja kyttääjämummojen ajatuksilla ei ole väliä.
Varmasti on. Tuskin poliisit tulisivat paikallekaan, ulkona maleksiminen kun ei ole rikos. Tosin en tiedä tulisivatko katsomaan mikä on homman nimi, jos joku soittaisi että useamman kerran joku on öisin pyörinyt pusikoissa lähellä taloja tiirailemassa pihojen suuntiin.
Ja kun sanot että normaalit ihmiset eivät noteeraa, niin saatat olla joko oikeassa tai väärässä. Itse koen itseni epäilyttäväksi hahmoksi. :D Kuvittele:
Heräät klo 1:15 juomaan vettä. Haet itsellesi lasillisen, palaat yläkertaan ja juodessasi katselet verhojen välistä ulos hämärään kesäyöhön. Lokit sekoilevat soidinmenoissaan, tuuli heiluttaa puita hiljaa ja MITÄ PER KELETTÄ, huppupäinen hahmo seisoo tontin kulmassa kaulaa myöten pusikossa rintamasuunta taloon päin (pakko tarkkailla kissan liikkeitä ettei se mene mistään pensasaidasta läpi, toim. huom.). Sykkeesi nousee ja tarkkailet tilannetta. Siellä se seisoo edelleen vartin kuluttua hievahtamatta paikallaan.
En tiedä sinusta mutta minä kyllä noteeraisin. :D Nukkuisin varmaan seuraavat yöt pesäpallomaila sängyn vieressä.
Ap
Muuttaisin pois 😂 ei vaan. Kirjoitat muuten hyvin 👍 eri
Älä suotta stressaa
Itse olen järjestänyt aikoinaan paljonkin helppoja suunnistuspolkuja ala-asteikäisille, ja siinä iltaisella teiden varsia könytessäni (=rastimerkkejä kiinnittäessäni) pelästyttänyt lenkkeilijän pari 🙈 erään kerran rouva kuiskas toiselle kauhistuneena, että tuolla ojassa on joku, kun yritin vain saada rastia kiinni lyhtytolppaan... Eivät sentään juosseet karkuun, kun huikkasin mitä teen
Heijastinfleksi? Meillä nukutaan yöt kainalossa, välillä taputtaa poskelle että miu ois pikkunälkä, no ruokaa ja takas nukkumaan tyytyväisesti hyristen. Pentuna leikitin illalla kovasti että väsähti ja oppi ihmisen rytmit, kissahan luonnostaan saalistaa aamuhämärissä. Ihana kun annat kissallesi virikkeitä, vaikka keskellä yötäkin.. Kesäyöt tuoksuvat ihanilta...
Laita itselle heijastin liivi ja siihen joku kissatarra selkään, fleksiin valot ja kissan liiviin valo.. Kaikkea sitä tekeekin rakkaaan karvatassunsa puolesta..
Miau kirjoitti:
Heijastinfleksi? Meillä nukutaan yöt kainalossa, välillä taputtaa poskelle että miu ois pikkunälkä, no ruokaa ja takas nukkumaan tyytyväisesti hyristen. Pentuna leikitin illalla kovasti että väsähti ja oppi ihmisen rytmit, kissahan luonnostaan saalistaa aamuhämärissä. Ihana kun annat kissallesi virikkeitä, vaikka keskellä yötäkin.. Kesäyöt tuoksuvat ihanilta...
Ostin sattuneesta syystä vuosi sitten uuden Flexin, jossa on leveä neonkeltainen talutusnauha. Se musta ohut naru ei näy valoisallakaan kauas.
Kissa nukkuu tyytyväisenä yöt useimmiten tyynylläni, eikä tee numeroa asiasta jos ei jostain syystä pääsekään illalla ulos. Päivisin vain tuossa pihalla on liikaa trafiikkia ja jännitettävää, ja karvahousu haluaa heti takaisin sisälle. 23 jälkeen liikenne hiljenee ja seikkailu voi alkaa.
Aion kyllä tämän kesän aikana alkaa totuttaa kissaa myös päiväulkoiluun. Alkaa käydä vähän jaksamisen päälle tämä rytmi; klo 1:15 kissan kanssa takaisin sisälle iltapalalle, klo 5:50 ylös ja töihin. Kissa toki saa jäädä päiväksi nukkumaan. Hän on työtön.
Kesäyöt ovat kyllä ihania ja kissaa ulkoiluttaessa niitä tarkkailee eri silmin kun möllöttää vaan paikallaan. :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sellainen työmaavalo päähän pyörimään ja keltaiset liivit päälle, kyltti kissapartio.
"Hidas kuljetus" ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neonvalokyltin sijaan kissalle valjaisiin punainen ledivalo ja kunnon heijastimet molemmille, näyttää paljon vähemmän epäilyttävältä.
Joo just näin.
Ainakin se joka katsoo vähän tarkemmin ajattelee että tuo on tuskin stalkkauskeikalla, jos on heijastinliivi päällä.
Itsekin aikanaan kissaa ulkoiluttaneena olen miettinyt samaa. Mun kissa tosin eteni usein vauhdilla. Kerran se kiipesi puuhun, seisoin siellä rivitalojen keskellä ja naapuri kysyi, lennätänkö leijaa. Mietin että ei sekään ihan täysillä käynyt, kapealla kujalla leijaa lennättäis?

Hyvä pointti. Ajattelin ettei heijastinliivi hyödytä mitään kesäyönä, mutta tosiaan; ei kai kukaan liiku pahoilla aikeilla sellainen päällä. Vrt. jonkun ehdottomat fedora, aurinkolasit ja trenssitakki. :D
Naurattaa ajatus naapuristasi, joka luuli sinun lennättävän leijaa. Meinasiko hän että leija on tarttunut puuhun, ja sinä sitten tönötät puun vieressä naru kädessä kärsivällisesti odottamassa että se tulee sieltä alas?
Ap
Te tarjoatte kansalle huvia, me sydänpysähdyksiä. :D
Ap