4-kymppisen naisen epätoivoiset ihastumiset

Mutta sinähän olet keski-ikäinen mies. Aina kirjoitat näitä tyhmiä ihastumis juttuja naisena. Sama tyyli kaikissa.

Todellakin. Epäilen että tää johtuu osin siitä että puolison kiinnostus seksiin kadonnut, mulla taas olisi huippuvire ja huippukiinnostus siihen. Tasan ei käy onnen lahjat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vain ole tarpeeksi tasokas

Heh

Kuvittelee olevansa nuorempi kuin on

Kyl mä tiedostan, että en saa vastakaikua (sanoinhan, ettei ihastumiset ole edes johtaneet mihinkään, heh) ja todennäköisesti kyseiset miehet eivät ole edes kiinnittäneet muhun mitään huomiota. Täysin yksipuolisista ja nimenomaan epätoivoisista ihastumisista on nyt kyse. Siksi tämä onkin vähän outoa... Luulin, että tällaiset tunteet olisivat jääneet teini-ikään. Ap

Ihan sama. Sitten mielessäni analysoin tyypin käytöstä tai sanomisia.

Sama. Lisäksi rupean aina panostamaan ulkonäkööni, treenaamaan enemmän, laihduttamaan yms. Haaveilen kuin pikkutyttö jostain kiihkeästä romanssista, hellyydestä tai yhteisestä arjesta. Ja olen lopulta aivan murtunut, kun mitkään yritykset eivät tuota tulosta! Niin turhaa... Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todellakin kokemusta! Edellisin sellainen hullu ihastus oli 49 v, sitten tuli korona tielle, eikä ole ollut mahdollisuuksia vastaavaan. Tuskin tämä "kyky" on mihinkään kadonnut, vaan tulee taas esiin, kun pääsee näkemään enemmän ihmisiä.

N51

Ihana kuulla, että on muitakin kohtalotovereita! En edes usko, että tulen enää ikinä kokemaan vastavuoroista rakkautta tai edes ihastumista, joten tuntuu niin lapselliselta kärvistellä sydänsuruissa, heh. Ap

Juu, näin se on. Nelikymppisinä ei ole enää toivoakaan rakkaudesta, läheisyydestä, seksistä. Ei, vaikka 39-vuotiaana olisi ollut vielä vientiä. Siihen se kuitenkin loppuu, kuten kaikilla muillakin sadoillatuhansilla neljäkymmentä täyttäneille naisilla.

Jepjep.

Vierailija kirjoitti:

Ulkomailla saattaisit saada vastakaikua. Siellä voi olla ihan rehellisesti sinkkuja jotkut. Suomessa moni varattuna varmaan tai alkoholi vie pelimiehiä, ellei ole joku sama kiinnostus joka yhdistää. Ehkä ihastuminen ja ihailu on osalla aina pakkomielteistä tai sinnepäin. Mutta omat mokat tuli tehtyä niissä teininä ja kaksikymppisenä, vääriin ei enää ihastu, ihmistuntemus kasvanut.

Ulkomailla kyllä saan huomiota, kuten varmaan kaikki keski-ikäiset sinkkunaiset, mutta en kuitenkaan halua mitään lomaromansseja. Pelkkää seksiäkään en kaipaa, koska tiedän, että tässä mielentilassa jäisin ehkä vielä pidemmäksi aikaa surkuttelemaan niiden miesten perään, mikä huonontaisi elämänlaatua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todellakin kokemusta! Edellisin sellainen hullu ihastus oli 49 v, sitten tuli korona tielle, eikä ole ollut mahdollisuuksia vastaavaan. Tuskin tämä "kyky" on mihinkään kadonnut, vaan tulee taas esiin, kun pääsee näkemään enemmän ihmisiä.

N51

Ihana kuulla, että on muitakin kohtalotovereita! En edes usko, että tulen enää ikinä kokemaan vastavuoroista rakkautta tai edes ihastumista, joten tuntuu niin lapselliselta kärvistellä sydänsuruissa, heh. Ap

Juu, näin se on. Nelikymppisinä ei ole enää toivoakaan rakkaudesta, läheisyydestä, seksistä. Ei, vaikka 39-vuotiaana olisi ollut vielä vientiä. Siihen se kuitenkin loppuu, kuten kaikilla muillakin sadoillatuhansilla neljäkymmentä täyttäneille naisilla.

Onhan se täysin mahdollista, mutta epätodennäköistä. Tietysti joka kerta toivon, että saisin vastakaikua ihastukseni kohteelta, mutta näin onnekkaasti ei mulle ole käynyt. Ja mulla on paljon tuttuja, jotka ovat löytäneet parisuhteen huomattavasti vanhempanakin, mutta haluan olla realisti ja pitää jalat maassa. Ap

Jepjep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmia?

Lähinnä mietin, liittyykö tällaisetkin "mielialavaihdelut" jotenkin esivaihdevuosiin tai vaan hiipuvaan hedelmällisyyteen... Ap

Kuulemma ihastuminen ei koskaan muutu ja myös hyvin vanhat ihmiset ihastuvat. Vauvakuume ei myöskään välttämättä lopu vaihdevuosiin.

Kyllä. Kasvoin klassisesti erilleni miestäni. Ajattelin oikeasti hänen olevan elämäni ainoa rakkaus, mutta vuosien varrella tilanne muuttui. Elämä on aina yhtä kasvua. Ihastuin siis hulluna ihmiseen, joka tuntui täyttävän tämän päivän tarpeeni. Hän on kypsä, rauhallinen, tasainen ja meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Hän on täydellinen kumppani, jonka kanssa haluaisi vain vanheta. 

Olen ihastunut aina epätoivoisesti. Olen nyt 35, ja sama meno jatkuu. Tämä liittyy jotenkin persoonallisuuteeni, sillä tällaista minulla on ollut aina. Ei siis vain esim. teini-ikäisenä. En jotenkin osaa ihastua sillä tavalla kepeästi, kaikki on aina suurta draamaa. Tai draamaa siis vain minun päässäni, en ole juuri koskaan tehnyt mitään ihastusteni saamiseksi. Ihastun kaiken lisäksi ihan todella helposti. Mukavia ja söpöjä ihmisiä on kaikkialla, ja siihen ei paljon vaadita, että minulla alkavat sukat pyöriä jaloissa. Jos tämä olisikin pientä rentoa ihastumista, niin olisi ok, mutta kun menen juurikin ihan epätoivoiseksi ihastumisieni kanssa. Tuskailen, kun en voi saada ihastuksiani ja haikailen heidän peräänsä, vaikka koko homma olisi alkujaankin ollut minun päässäni. Olen siis vain katsellut jotain miestä etäältä ja kehittänyt kunnon ihastumisen. Mitä tämä tällainen on?