Olivatko suomalaiset henkisesti hyvinvoivempia vaikka 40v sitten
vai onko tämä näköharha, myytti, joka peittää alleen silloisen huonovointisuuden ja -osaisuuden?
Itsellä oli kurja lapsuus kasarilla, ja tuntui että melkein kaikilla miehillä oli alko-ongelmaa, myös isäni alkoholisoitui. Perheet ehkä pysyivät (pitempään) koossa, mutta osattiinko rakastaa yhtään sen enempää kuin nytkään. Sovinismista en edes aloita.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään elämä on monella pelkkä kilpavarustelua somen takia.
Ei osata elää hetkessä.
Olin jokin aika sitten keikalla, jossa 98% porukasta seisoi koko keikan ajan puhelin kourassa kuvaamassa.
Kaikki pitää kuvata ja kaiken pitää olla kiiltokuvaa ja täydellistä.
Elämä jää elämättä, kun mietitään jatkuvasti miten kaikesta saisi hienoa materiaalia instagramiin.
Näin ainakin nuoremmalla polvella.
Luulen myös etteivät nämä uskalla enää heittäytyä ja hölmöillä siksi kun senkin kuvaa nuo sata kameraa.
Lapset saivat olla lapsia. Nykyisin moni vanhenpi pukee lapsensa epäkäytännöllisiin merkkivaatteisiin, että saa näytettyä somessa miten hieno elämä heillä on.
Lapset myös joutuvat aikuistumaan aikaisemmin.
Lisäksi lgbt-agendaa tyrkytetään jo päiväkodeissa.
Eivät tietenkään olleet, eikä sellaista myyttiäkään ole. Suomi oli tuohon aikaan itsemurhien ja väkivallan luvattu maa. Oli vielä sodat kokeneet miehet ajamassa perheitään hankeen, ja mistään mielenterveyden ongelmista ei puhuttu.
Nykyään itsemurhien määrä on tuosta ajasta romahtanut, samoin muu väkivalta, ja masennuksesta ja ahdistuksesta saa puhua vapaasti, ja myös hakea niihin apua.
Totta, mutta elintasokilpa tunnettiin jo silloin, toki se ei vaikuttanut kaikkiin ja maaseudun melko vaatimaton elämäntapa eli vahvana.
Ehkä kuitenkin oli paljon sellaista mistä ei oikein puhuttu.
Ehkä hämmentää se miten avoimuudessa tai infovyöryssä on hyvää ja huonoa. Ennen elämä oli selkeämpää eikä ainaista jahkaamista. Kuitenkin siinäkin ympäristössä oireiltiin mahahaavoilla ja verenpaineella.
Nyt olla menossa muovi-ihmistä päin, jolle tärkeintä on että kaikki näyttää hyvältä. Mutta eipä nämä ihmiset itse tunnu muovisuudestaan kärsivän, päinvastoin. Siinä on jokin erityinen karmeutensa. Näistä superihmisistä tehdään nyt se esikuva omalle elämälle.
Mutta osattiin sitä ennenkin toki kulisseja pystyttää.
Minä uskon puolivakavissani, että onnen summa on vakio. Ongelmia mielenterveyden ja muun terveyden kanssa on ollut aina. Ajan myötä ongelmat muuttavat muotoaan. Tosi on, että esim. 80-luvulla alkoholi oli iso ongelma, nyt käyttö vähentyy, mutta tilalle tulee muita aineita. Some lisää paineita, samoin valeuutiset ym.
Elämässä oli kapeammat mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään vielä 40 vuotta sitten.
Ainakin seuraavat asiat ovat paremmalla tolalla:
- Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet
- Naisten oikeudet esim. koskemattomuuden ja seksuaalisuuden osalta
- Laadukkaampi terveyden- ja sairaanhoito
- Mielenterveysongelmien parempi hoitaminen ja tunnistaminen, stigmojen vähentyminen
- Väkivaltaa on huomattavasti vähemmän
- Eri tavoin "valtavirrasta" poikkeavat elämäntavat ovat hyväksytympiä ja sallitumpia, ilmapiiri on avoimempi ja sietää erilaisuutta paremmin. Aikaisempi elämän "helppous" ja "selkeys" liittyvät siihen, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja elää kovinkaan poikkeavalla tavalla, normit eivät joustaneet, kaikki säännöt ja rooliodotukset otettiin annettuna, vanhemmat sukupolvet ylläpitivät edelleen kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa nuorten/nuorten aikuisten elämään. Myöskään media ei tarjonnut esikuvia, roolimalleja ja tietoa erilaisista elämäntavoista ja -tyyleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään elämä on monella pelkkä kilpavarustelua somen takia.
Ei osata elää hetkessä.
Olin jokin aika sitten keikalla, jossa 98% porukasta seisoi koko keikan ajan puhelin kourassa kuvaamassa.
Kaikki pitää kuvata ja kaiken pitää olla kiiltokuvaa ja täydellistä.
Elämä jää elämättä, kun mietitään jatkuvasti miten kaikesta saisi hienoa materiaalia instagramiin.
Näin ainakin nuoremmalla polvella.Luulen myös etteivät nämä uskalla enää heittäytyä ja hölmöillä siksi kun senkin kuvaa nuo sata kameraa.
Eivät nuoremmat uskaltaneet välttämättä heittäytyä ja hölmöillä isosti 80-luvullakaan, kuin korkeintaan pienellä porukalla. Silloin kiusaaminen, pilkkaaminen ja naureskelu oli hyvin julmaa, jota harjoittivat paitsi toiset nuoret, myös aikuiset.
Kun äitini ja anoppi kohtaavat, siitä muodostuu nopeasti terapia-ja vertaistuki-istunto. Eli ei ollut helpompaa tai onnellisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään elämä on monella pelkkä kilpavarustelua somen takia.
Ei osata elää hetkessä.
Olin jokin aika sitten keikalla, jossa 98% porukasta seisoi koko keikan ajan puhelin kourassa kuvaamassa.
Kaikki pitää kuvata ja kaiken pitää olla kiiltokuvaa ja täydellistä.
Elämä jää elämättä, kun mietitään jatkuvasti miten kaikesta saisi hienoa materiaalia instagramiin.
Näin ainakin nuoremmalla polvella.Luulen myös etteivät nämä uskalla enää heittäytyä ja hölmöillä siksi kun senkin kuvaa nuo sata kameraa.
Eivät nuoremmat uskaltaneet välttämättä heittäytyä ja hölmöillä isosti 80-luvullakaan, kuin korkeintaan pienellä porukalla. Silloin kiusaaminen, pilkkaaminen ja naureskelu oli hyvin julmaa, jota harjoittivat paitsi toiset nuoret, myös aikuiset.
Joo. Olen ihastellut oman lapseni ikäluokan suvaitsevaisuutta. Lapseni kaveri, yläkouluikäinen poika, piti siskonsa vaaleanpunaista lippistä eikä kukaan edes huomannut saati välittänyt. Ei olisi tullut kuuloonkaan minun lapsuudessani.
Vierailija kirjoitti:
Elämässä oli kapeammat mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään vielä 40 vuotta sitten.
Ainakin seuraavat asiat ovat paremmalla tolalla:
- Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet
- Naisten oikeudet esim. koskemattomuuden ja seksuaalisuuden osalta
- Laadukkaampi terveyden- ja sairaanhoito
- Mielenterveysongelmien parempi hoitaminen ja tunnistaminen, stigmojen vähentyminen
- Väkivaltaa on huomattavasti vähemmän
- Eri tavoin "valtavirrasta" poikkeavat elämäntavat ovat hyväksytympiä ja sallitumpia, ilmapiiri on avoimempi ja sietää erilaisuutta paremmin. Aikaisempi elämän "helppous" ja "selkeys" liittyvät siihen, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja elää kovinkaan poikkeavalla tavalla, normit eivät joustaneet, kaikki säännöt ja rooliodotukset otettiin annettuna, vanhemmat sukupolvet ylläpitivät edelleen kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa nuorten/nuorten aikuisten elämään. Myöskään media ei tarjonnut esikuvia, roolimalleja ja tietoa erilaisista elämäntavoista ja -tyyleistä.
Sukupuolivähemmistöt keksittiin tässä ihan viime vuosina. Toisin sanoen tuli trendikkäästi ruveta uskomaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi tai että pojan inttäminen siitä, että hän on tyttö pitää hyväksyä ja lääkärin kaivaa hänelle kirurginen haava pippelin tilalle.
Siinä mielessä asiat oli paremmin 80-luvulla, että poika ei halunnut eunukiksi eikä tyttö partaa. Nyt mielenterveysalan ammattilaisten pitää ihailla ja kävellä pikkuvarpaisillaan näiden edessä ja taistella yhdessä sairauden kanssa potilasta vastaan eikä enää potilaan kanssa sairautta vastaan, kuten ennen vanhaan.
Vierailija kirjoitti:
Totta, mutta elintasokilpa tunnettiin jo silloin, toki se ei vaikuttanut kaikkiin ja maaseudun melko vaatimaton elämäntapa eli vahvana.
Ehkä kuitenkin oli paljon sellaista mistä ei oikein puhuttu.
Ehkä hämmentää se miten avoimuudessa tai infovyöryssä on hyvää ja huonoa. Ennen elämä oli selkeämpää eikä ainaista jahkaamista. Kuitenkin siinäkin ympäristössä oireiltiin mahahaavoilla ja verenpaineella.Nyt olla menossa muovi-ihmistä päin, jolle tärkeintä on että kaikki näyttää hyvältä. Mutta eipä nämä ihmiset itse tunnu muovisuudestaan kärsivän, päinvastoin. Siinä on jokin erityinen karmeutensa. Näistä superihmisistä tehdään nyt se esikuva omalle elämälle.
Mutta osattiin sitä ennenkin toki kulisseja pystyttää.
Vaatimaton elämäntapa ei sinänsä ole hyve, koska se on yleensä olosuhteisiin mukautumista. Siihen kuului (ainakin vielä 80-luvun alussa maaseudulla) myös se, että kenenkään ei ollut hyväksyttävää myöskään millään tavalla poiketa ulospäin esimerkiksi poikkeavalla, erilaisella pukeutumisella, millään kalliimmalla tuotteella tai hankinnalla, tai muulla kulutusvalinnalla. "Muovi-ihmisistä" on puhuttu jo kauan, halveksivalla tavalla, mutta mitä sanoisin 80-luvun maaseudun ihmisistä? Rumissa ja kuluneissa vaatteissa kulkevista, lialta, tupakalta ja hieltä haisevista umpimielisistä mölleistä? Joiden tärkein elämäntehtävä tuntui olevan "poikkeavien" kyttääminen ja haukkuminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä oli kapeammat mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään vielä 40 vuotta sitten.
Ainakin seuraavat asiat ovat paremmalla tolalla:
- Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet
- Naisten oikeudet esim. koskemattomuuden ja seksuaalisuuden osalta
- Laadukkaampi terveyden- ja sairaanhoito
- Mielenterveysongelmien parempi hoitaminen ja tunnistaminen, stigmojen vähentyminen
- Väkivaltaa on huomattavasti vähemmän
- Eri tavoin "valtavirrasta" poikkeavat elämäntavat ovat hyväksytympiä ja sallitumpia, ilmapiiri on avoimempi ja sietää erilaisuutta paremmin. Aikaisempi elämän "helppous" ja "selkeys" liittyvät siihen, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja elää kovinkaan poikkeavalla tavalla, normit eivät joustaneet, kaikki säännöt ja rooliodotukset otettiin annettuna, vanhemmat sukupolvet ylläpitivät edelleen kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa nuorten/nuorten aikuisten elämään. Myöskään media ei tarjonnut esikuvia, roolimalleja ja tietoa erilaisista elämäntavoista ja -tyyleistä.
Sukupuolivähemmistöt keksittiin tässä ihan viime vuosina. Toisin sanoen tuli trendikkäästi ruveta uskomaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi tai että pojan inttäminen siitä, että hän on tyttö pitää hyväksyä ja lääkärin kaivaa hänelle kirurginen haava pippelin tilalle.
Siinä mielessä asiat oli paremmin 80-luvulla, että poika ei halunnut eunukiksi eikä tyttö partaa. Nyt mielenterveysalan ammattilaisten pitää ihailla ja kävellä pikkuvarpaisillaan näiden edessä ja taistella yhdessä sairauden kanssa potilasta vastaan eikä enää potilaan kanssa sairautta vastaan, kuten ennen vanhaan.
Mun mielestä on ihan hyvä sääntö se että älä sekaannu asioihin jousta sulla ei ole mitään kokemusta. Älä yritä kontrolloida muiden seksuaalisuutta, vaan keskity omaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä oli kapeammat mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään vielä 40 vuotta sitten.
Ainakin seuraavat asiat ovat paremmalla tolalla:
- Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet
- Naisten oikeudet esim. koskemattomuuden ja seksuaalisuuden osalta
- Laadukkaampi terveyden- ja sairaanhoito
- Mielenterveysongelmien parempi hoitaminen ja tunnistaminen, stigmojen vähentyminen
- Väkivaltaa on huomattavasti vähemmän
- Eri tavoin "valtavirrasta" poikkeavat elämäntavat ovat hyväksytympiä ja sallitumpia, ilmapiiri on avoimempi ja sietää erilaisuutta paremmin. Aikaisempi elämän "helppous" ja "selkeys" liittyvät siihen, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja elää kovinkaan poikkeavalla tavalla, normit eivät joustaneet, kaikki säännöt ja rooliodotukset otettiin annettuna, vanhemmat sukupolvet ylläpitivät edelleen kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa nuorten/nuorten aikuisten elämään. Myöskään media ei tarjonnut esikuvia, roolimalleja ja tietoa erilaisista elämäntavoista ja -tyyleistä.
Sukupuolivähemmistöt keksittiin tässä ihan viime vuosina. Toisin sanoen tuli trendikkäästi ruveta uskomaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi tai että pojan inttäminen siitä, että hän on tyttö pitää hyväksyä ja lääkärin kaivaa hänelle kirurginen haava pippelin tilalle.
Siinä mielessä asiat oli paremmin 80-luvulla, että poika ei halunnut eunukiksi eikä tyttö partaa. Nyt mielenterveysalan ammattilaisten pitää ihailla ja kävellä pikkuvarpaisillaan näiden edessä ja taistella yhdessä sairauden kanssa potilasta vastaan eikä enää potilaan kanssa sairautta vastaan, kuten ennen vanhaan.
Mun mielestä on ihan hyvä sääntö se että älä sekaannu asioihin jousta sulla ei ole mitään kokemusta. Älä yritä kontrolloida muiden seksuaalisuutta, vaan keskity omaasi.
Siinä vauheessa jos sinun seksuaalisuus aiheuttaa kuluja muille, niin kyllä se on meidänkin aia.
-eri
80-luvulla oli varmasti sikäli helpompaa, että toimeen oli helppo tulla kun työpaikkoja oli kaikille halukkaille ja elinkustannukset eivät olleet vielä huippuunsa viritetyn ahneuden määrittelemiä kuten nyt.
Elämä kantoi siinä mielessä, kun yksi iso ja elämän perustavaa laatua oleva ongelma oli poissa, eli taloudellinen toimeentulo.
Sota-aika ja sen aiheuttamat traumat oli varmaan yksi suurimmista ongelmista, jota monet yritti alkoholilla turruttaa. Itsemurhaluvut oli kyllä korkeita, liekö edes milloinkaan tutkittu siihen johtaneita syitä?
Pahaa pelkään, että jatkossa itsemurhaluvut kääntyvät jälleen nousuun kun Suomi ja tämä maailma on mennyt niin pahaksi paikaksi tavalliselle ihmiselle mm. toimeentulon jatkuvan vaikeutumisen vuoksi heikkojen palkkojen, vähäisten työpaikkojen, tukien vastikkeellisuuden, hintojen huippukalleuden, jne. vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä oli kapeammat mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään vielä 40 vuotta sitten.
Ainakin seuraavat asiat ovat paremmalla tolalla:
- Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet
- Naisten oikeudet esim. koskemattomuuden ja seksuaalisuuden osalta
- Laadukkaampi terveyden- ja sairaanhoito
- Mielenterveysongelmien parempi hoitaminen ja tunnistaminen, stigmojen vähentyminen
- Väkivaltaa on huomattavasti vähemmän
- Eri tavoin "valtavirrasta" poikkeavat elämäntavat ovat hyväksytympiä ja sallitumpia, ilmapiiri on avoimempi ja sietää erilaisuutta paremmin. Aikaisempi elämän "helppous" ja "selkeys" liittyvät siihen, että ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja elää kovinkaan poikkeavalla tavalla, normit eivät joustaneet, kaikki säännöt ja rooliodotukset otettiin annettuna, vanhemmat sukupolvet ylläpitivät edelleen kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa nuorten/nuorten aikuisten elämään. Myöskään media ei tarjonnut esikuvia, roolimalleja ja tietoa erilaisista elämäntavoista ja -tyyleistä.
Sukupuolivähemmistöt keksittiin tässä ihan viime vuosina. Toisin sanoen tuli trendikkäästi ruveta uskomaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi tai että pojan inttäminen siitä, että hän on tyttö pitää hyväksyä ja lääkärin kaivaa hänelle kirurginen haava pippelin tilalle.
Siinä mielessä asiat oli paremmin 80-luvulla, että poika ei halunnut eunukiksi eikä tyttö partaa. Nyt mielenterveysalan ammattilaisten pitää ihailla ja kävellä pikkuvarpaisillaan näiden edessä ja taistella yhdessä sairauden kanssa potilasta vastaan eikä enää potilaan kanssa sairautta vastaan, kuten ennen vanhaan.
Mun mielestä on ihan hyvä sääntö se että älä sekaannu asioihin jousta sulla ei ole mitään kokemusta. Älä yritä kontrolloida muiden seksuaalisuutta, vaan keskity omaasi.
Miten tuo liittyy seksuaalisuuteen? Seksuaalivähemmistöjen kohtelu on kyllä mennyt eteenpäin 80-luvulta ja se on hyvä asia.
Sen sijaan en pidä siitä, että lääkäri ja mielisairaus tekevät yhdessä diilin ja poika tehdään eunukiksi, jotta mielisairaus voittaisi.
Vertailu on hankalaa, koska kulttuurimme on muuttunut vuosikymmentein varrella siten, että nykyään henkisestä pahoinvoinnista puhutaan runsaasti, kun taas menneisyydessä ei juuri lainkaan.
Itsemurhatilastot näyttävät kai hieman paremmilta nykyään? Se ei toki kerro kaikkea.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Nykyään elämä on monella pelkkä kilpavarustelua somen takia.
Ei osata elää hetkessä.
Olin jokin aika sitten keikalla, jossa 98% porukasta seisoi koko keikan ajan puhelin kourassa kuvaamassa.
Kaikki pitää kuvata ja kaiken pitää olla kiiltokuvaa ja täydellistä.
Elämä jää elämättä, kun mietitään jatkuvasti miten kaikesta saisi hienoa materiaalia instagramiin.
Näin ainakin nuoremmalla polvella.