Lue keskustelun säännöt.
Miksi kukaan haluaa ryhtyä äitipuoleksi?
14.06.2022 |
Tämä jaksaa ihmetyttää. Jokainen on varmasti kuullut tarinoita siitä, miten vaikea äitipuolen rooli voi olla (ei kaikilla, mutta monilla). On kaikkeen puuttuva ex-vaimo, joka hankaloittaa uusperheen arkea. On kiukuttelevia lapsia, jotka eivät hyväksy isän uutta parisuhdetta tai heittäytyvät hankalaksi äitipuolta kohtaan. On uusperheen isiä, jotka olettavat äitipuolen hoitavan aiemman liiton lapsensa/maksavan lasten kuluja jne. Osa äitipuolista haluaisi omia biologisia lapsia, mutta mies ilmoittaa aiemman liittonsa lasten riittävän ja äitipuoli saa luopua haaveesta saada biologisia lapsia. Tottakai on toimiviakin uusperheitä, mutta riski ongelmille on melkoinen. Eikä sitä voi etukäteen varmaksi tietää, että juuri omalla kohdalla tuo uusperhekuvio toimisi.
Kertokaa mulle, miksi kukaan haluaa ryhtyä äitipuoleksi? Varsinkin, jos toisella osapuolella on pienet lapset ja edessä on vaikka vielä 15 vuotta uusperhearkea saman katon alla?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierestä kun olen kavereita seurannut, niin näihin äitipuolen rooleihin ovat päätyneet aika pitkään yksin eläneet naiset. Kun lopulta on löytynyt joku mies, niin siinä on vaan täytynyt ottaa lapset kaupan päälle.
Tämä!
Jos meinaa vaikka +40 v miesten ikäluokasta löytää mukavan, perhekeskeisen ja täyspäisen miehen, niin aika monella heistä on aiemmasta liitosta lapsia. Toki tuosta ikäryhmästä löytyy sitten veloja tai moniongelmaisia, mikä selittää sen, ettei lapsia ennestään ole eikä todennäköisesti tulekaan.
Mä taas ihmettelen, miksi useampikin tuntemani n. 30 v nainen on ottanut itseään yli 10 vuotta vanhemman miehen, jolla on jo ennestään lapsia. Varmasti olisi kolmekymppisissä miehissä vielä heitä, joiden kanssa voisi perheen perustaa eikä kummallakaan osapuolella ole lapsia ennestään.
Minä taas en ihmettele yhtään. Jos olet mies, et varmaankaan ole tietoinen siitä, miltä kolmekymppisten sinkkumiesten tarjonta naisen silmin näyttää. Nelikymppisistä voi ehkä löytää helpommin sitoutumisykyisiä ja -haluisia sekä täyspäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että haluaa tietyn miehen, mutta miksi yhdessä olon on pakko tarkoittaa yhteistä asuntoa? Juteltiin heti alussa läpi elämäntoiveet: molemmat oli sitä mieltä että yhteisasuminen on ajankohtaista aikaisintaan laaten muutettua kotoa, eikä pakollista välttämättä silloinkaan. Jos rakkaani olisi silloin ilmoittanut kaipaavansa tyypillistä seurustellaan pari vuotta - yhteenmuutto - häät- kuviota, en olisi jatkanut tapailua enkä olisi ehtinyt häneen rakastua.
Ei isoista linjoista puhumista kannata lykätä suhteen vakavoitumiseen asti, heti pöytään vaan ja jos on ihan eri visiot voi surutta jatkaa eri teille. Jos joku säikähtää puhetta, hän tuskin olisi vakavaan suhteeseen päätynyt muutenkaan. Toki jos johonkin tutustuu esim. kaverina ja rakastuu, tilanne on eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierestä kun olen kavereita seurannut, niin näihin äitipuolen rooleihin ovat päätyneet aika pitkään yksin eläneet naiset. Kun lopulta on löytynyt joku mies, niin siinä on vaan täytynyt ottaa lapset kaupan päälle.
Tämä!
Jos meinaa vaikka +40 v miesten ikäluokasta löytää mukavan, perhekeskeisen ja täyspäisen miehen, niin aika monella heistä on aiemmasta liitosta lapsia. Toki tuosta ikäryhmästä löytyy sitten veloja tai moniongelmaisia, mikä selittää sen, ettei lapsia ennestään ole eikä todennäköisesti tulekaan.
Mä taas ihmettelen, miksi useampikin tuntemani n. 30 v nainen on ottanut itseään yli 10 vuotta vanhemman miehen, jolla on jo ennestään lapsia. Varmasti olisi kolmekymppisissä miehissä vielä heitä, joiden kanssa voisi perheen perustaa eikä kummallakaan osapuolella ole lapsia ennestään.
Minä taas en ihmettele yhtään. Jos olet mies, et varmaankaan ole tietoinen siitä, miltä kolmekymppisten sinkkumiesten tarjonta naisen silmin näyttää. Nelikymppisistä voi ehkä löytää helpommin sitoutumisykyisiä ja -haluisia sekä täyspäisiä.
Olen kolmekymppinen nainen ja itsekin löysin ikäiseni lapsettoman miehen muutama vuosi sitten. Nyt meillä on yksi lapsi. Kyllä niitä hyviä kolmekymppisiä miehiä on, jotka haluavat perheen. En sano, että heitä olisi paljon, omaanikin etsin useamman vuoden, mutta kannatti. On hyvä isä ja puoliso.
T. Tuo aiempi
En ymmärrä, miksi kukaan haluaa.
Minä tiesin jo sinkkuna ollessani, että haluan aikanaan oman lapsen/lapsia. Tapailin jonkin aikaa yhtä vanhempaa miestä, jolla oli jo teini-ikää lähestyvät lapset nuoruudenliitostaan. Tuo mies oli sellainen viikonloppuisä, joka näki lapsiaan pari päivää viikossa joka toinen viikko. Mies ei ollut kaksinen isä, eikä jaksanut juuri nähdä lasten eteen kasvatusvaivaa. Lasten äitiä en koskaan tavannut, mutta miehen puheiden perusteella jäi tuosta äidistä todella hyvä kuva. Tuo äiti näki valtavasti vaivaa lasten eteen ja huomasin sen itsekin.
Aika äkkiä hoksasin, että mies ei olisi yhtään sen kummempi isä, jos me olisimme saaneet yhdessä lapsen. Miestä ei kiinnostanut osallistua aiempien lastensa elämään kovin aktiivisesti, enkä usko, että asia olisi muuttunut, jos olisimme saaneet yhteisen lapsen. Mies ei myöskään ollut ihan varma, haluaako hän vielä lapsia. Minä en halunnut jäädä katsomaan, mihin suuntaan miehen mieli kehittyy. Enkä olisi halunnut jäädä suhteeseen, jossa olisin joutunut äitipuoleksi ja pahimmillaan luopumaan omasta lapsihaaveesta. Sittemmin olen tullut äidiksi. Onneksi en luopunut haaveesta saada omaa lasta tuon miehen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierestä kun olen kavereita seurannut, niin näihin äitipuolen rooleihin ovat päätyneet aika pitkään yksin eläneet naiset. Kun lopulta on löytynyt joku mies, niin siinä on vaan täytynyt ottaa lapset kaupan päälle.
Tämä!
Jos meinaa vaikka +40 v miesten ikäluokasta löytää mukavan, perhekeskeisen ja täyspäisen miehen, niin aika monella heistä on aiemmasta liitosta lapsia. Toki tuosta ikäryhmästä löytyy sitten veloja tai moniongelmaisia, mikä selittää sen, ettei lapsia ennestään ole eikä todennäköisesti tulekaan.
Mä taas ihmettelen, miksi useampikin tuntemani n. 30 v nainen on ottanut itseään yli 10 vuotta vanhemman miehen, jolla on jo ennestään lapsia. Varmasti olisi kolmekymppisissä miehissä vielä heitä, joiden kanssa voisi perheen perustaa eikä kummallakaan osapuolella ole lapsia ennestään.
Minä taas en ihmettele yhtään. Jos olet mies, et varmaankaan ole tietoinen siitä, miltä kolmekymppisten sinkkumiesten tarjonta naisen silmin näyttää. Nelikymppisistä voi ehkä löytää helpommin sitoutumisykyisiä ja -haluisia sekä täyspäisiä.
Olen kolmekymppinen nainen ja itsekin löysin ikäiseni lapsettoman miehen muutama vuosi sitten. Nyt meillä on yksi lapsi. Kyllä niitä hyviä kolmekymppisiä miehiä on, jotka haluavat perheen. En sano, että heitä olisi paljon, omaanikin etsin useamman vuoden, mutta kannatti. On hyvä isä ja puoliso.
T. Tuo aiempi
Sulla on ollut tuuri. Joku voi etsiä kauemmin eikä silti koskaan löydä. Hyviä miehiä on niin vähän ja heillä on niin paljon valinnanvaraa, etten tiedä millainen yli-ihminen pitäisi olla kelvatakseen vakavaan suhteeseen. Kun oma ikä alkaa jo lähestyä kolmeakymppiä, en kovin montaa vuotta enää käyttäisi miehen etsimiseen perhehaaveet mielessä, vaan ihan suosiolla voisin jo kokonaan kuopata ne haaveet. Silloin on ihan sama laajentaa vähän vanhempiin miehiin, joilla on jo lapsia. Mitä laajemmalta etsii, sitä todennäköisemmin löytää hyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai miksi mies haluaa aisankannattajaksi?
Alussa rakastuessaan helposti katsoo asioita ns ruusunpunaisten lasien läpi, ja kuvittelee että oppii tykkäämään puolison lapsista. Pettymys on aikamoinen sitten. Ei tunteita voi pakottaa ja on sietämätöntä elää kimpassa ihmisten kanssa keistä ei pidä. Vaikka lapset kävisi vain joka toinen vkl, on se silti paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ihmetellyt miksi niin moni nainen ottaa sen äitipuoliroolin jos miehellä on ennestään lapsia. Yksi tuttava hoitaa miehensä lapsia kesälomalla isän ollessa töissä, huokaillen kertoo lasten touhuista ja taistelee kasvatusasioista heidän kanssaan (vääntää siis sellaisista asioista jotka eivät liity mitenkään häneen itseensä taikka yhteiseen kotiin, esim lapsella riita kaverin kanssa tai motkottaa että kiititkös nyt äidin puolen isomummua synttärikortista jne).
Viestii myös suoraan lasten äidille vaateasioista ja harrastuksista.
Voisi vain ulkoistaa itsensä kaikesta ja antaa isän hoitaa, mutta hän tuntuu jollain tavalla nauttivan äitipuolena olemisesta kun saa puuttua asioihin. Ei kuitenkaan suoraan sitä sano vaan on marttyyri.
Olen miettinyt myös, miksi lasten äiti suostuu pitämään yhteyttä isän ohi tai antamaan lapset kesäloman viettoon isän luo kun isä ei edes ole kotona. Saati miksi isä antaa uudelle kumppanille niin paljon vastuuta.
Samaistuuko joku tähän ja osaisi kertoa miksi ottaa vastuuta miehensä lapsista näin paljon?
Harvempi varmaan erikseen haluaa, mutta siihen tilanteeseen päädytään kun rakastutaan henkilöön jolla on jo lapsia. Sitten vaan hyväksytään tilanne. Tosin joitain tiedän joille ne puolison lapset on vaan plussaa, semmoisia jotka pitävät lapsista mutta eivät jostain syystä voi saada/halua omia.