palkkatukilaisten kierrätys
Hei Mitä mieltä palkkatuesta ? kierrätetään ihmisiä ja annetaan hetken helpotus kunnes seuraava,...
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on verorahoilla tehtävää tulonsiirtoa ja säästöä palkkakuluista.
Valtio, kaupungit ja kunnat käyttävät törkeästi tätä hyväkseen. Samoin yksityiset ja kolmas sektori. Niissä on olemassa tehtäviä, joihin tarvitaan oikeasti joku tekemään sitä työtä jatkuvasti, mutta silti otetaan aina vaan palkkatukilaisia. Tämä on kaupunkityönantajalla ihan sisään budjetoitu juttu.
Onhan se kiva, kun saadaan taas yksi työllistetty tekemään hommaa puoleksi vuodeksi ja uutta putkeen tilalle, kun tyyppi lähtee. Näin saadaan maksaa hänelle verorahoilla kustannettua palkkaa, mikä toki tulee työnantajalle halvemmaksi.
Palkkatuettu toivottavasti löytää oikeaa vakituista työtä joskus jostain (muttei meiltä).
Tällä systeemillä myös kaunistetaan työttömyystilastoja.Ja näitä palkkatukipaikkoja on paljon!
Tätä samaa törkeää tulonsiirtoa verovaroista yksityisille harrastetaan, kun hommataan sijoitusasuntoja, joihin otetaan vuokralainen, joka saa asumistukea. Näin kätevästi siirtyy korkean vuokran kautta rahat asunnon omistajalle valtion (eli veronmaksajien) piikkiin.
Toinen tapa ansaita verorahoilla on perustaa joku yksityinen vanhustenhoitofirma, maahanm uuttaja-asuntola tai työttömien pupukoulutuspaja ja hakea siihen tukia valtiolta.
Näitä puljuja varmaan moni kansanedustaja kavereineen ja vaimoineen polkaisee innolla pystyyn joka niemeen ja notkelmaan.
Kyllä palkkatuetulle työlle, ei palkattomille työharjoitteluille ja työkokeiluille. Yritykset joutuvat maksamaan osuutensa palkkatuetun palkasta, siksi eivät niin kovin kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko palkkatukisysteemin saisi lakkauttaa. Se sekoittaa ja vääristää vaan normaalisti toimivia työmarkkinoita. Miksi jostain sivusta voidaan ottaa joku tekemään hommaa verorahoista maksettavalla palkalla?
Eikö työhön, jossa on paikka tekijälle, voida palkata ihan oikea työntekijä ihan oikealla palkalla?
Ihan oikea palkka palkkatuetullekin maksetaan. Eikös yleensä palkkatukipaikat ole pienissä yrityksissä ja yhdistyksissä? Pyritään näin kannustamaan ja avustamaan yrittäjää. Ei vakaavaraiselke yritykselke myönnetä palkkatuettua työntekijää.
Palkkatukitöitä on esim. palolaitoksella toimistotöitä, sairaalan infossa ja sairaalan hallinnossa, kansalaisopiston toimistossa eli valtion ja kunta-alan työpaikoissa.
Niihin palkataan heikkolahjaisempia, joiden olisi muuten vaikea työllistyä itsenäisesti.

Itse olen ollut palkkatuetussa työssä kahdessa yhdistyksessä. Toinen oli mielenterveyskuntoutukseen liittyvä ja toinen pyöritti kirppistä/kahvilaa.
Ilmaiset työt pitäisi kieltää, nytkin teen harjoittelussa ihan täyden ihmisen työt ja firma saa minusta paljon tuloja enkä ole mikään opetettava tapaus. Kauheaa nuorille ja muille nämä ilmaiset työt kun muuta ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko palkkatukisysteemin saisi lakkauttaa. Se sekoittaa ja vääristää vaan normaalisti toimivia työmarkkinoita. Miksi jostain sivusta voidaan ottaa joku tekemään hommaa verorahoista maksettavalla palkalla?
Eikö työhön, jossa on paikka tekijälle, voida palkata ihan oikea työntekijä ihan oikealla palkalla?
Ihan oikea palkka palkkatuetullekin maksetaan. Eikös yleensä palkkatukipaikat ole pienissä yrityksissä ja yhdistyksissä? Pyritään näin kannustamaan ja avustamaan yrittäjää. Ei vakaavaraiselke yritykselke myönnetä palkkatuettua työntekijää.
Palkkatukitöitä on esim. palolaitoksella toimistotöitä, sairaalan infossa ja sairaalan hallinnossa, kansalaisopiston toimistossa eli valtion ja kunta-alan työpaikoissa.
Niihin palkataan heikkolahjaisempia, joiden olisi muuten vaikea työllistyä itsenäisesti.
Itselläni on Tradenomin tutkinto.
Tänä vuonna tradenomiksi opiskelemaan haki 59952 ja pääsee 4781.
Kuinka heikkolahjaisia nuo on, jotka ei pääse opiskelemaan Tradenomiksi?

Näitä palkkatukipaikkoja on yksityisten yritysten sekä järjestöjen lisäksi myös ministeriöissä, kunnilla ja kaupungeissakin.
Ovatko nämä epävakavaraisia työnantajia?
Ja jos yhdistys ei tule toimeen kuin kierrättämällä työntekijöitä, joiden palkka maksetaan verovaroista, niin sellainen ei ansaitse edes toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko palkkatukisysteemin saisi lakkauttaa. Se sekoittaa ja vääristää vaan normaalisti toimivia työmarkkinoita. Miksi jostain sivusta voidaan ottaa joku tekemään hommaa verorahoista maksettavalla palkalla?
Eikö työhön, jossa on paikka tekijälle, voida palkata ihan oikea työntekijä ihan oikealla palkalla?
Ihan oikea palkka palkkatuetullekin maksetaan. Eikös yleensä palkkatukipaikat ole pienissä yrityksissä ja yhdistyksissä? Pyritään näin kannustamaan ja avustamaan yrittäjää. Ei vakaavaraiselke yritykselke myönnetä palkkatuettua työntekijää.
Palkkatukitöitä on esim. palolaitoksella toimistotöitä, sairaalan infossa ja sairaalan hallinnossa, kansalaisopiston toimistossa eli valtion ja kunta-alan työpaikoissa.
Niihin palkataan heikkolahjaisempia, joiden olisi muuten vaikea työllistyä itsenäisesti.
Itselläni on Tradenomin tutkinto.
Tänä vuonna tradenomiksi opiskelemaan haki 59952 ja pääsee 4781.
Kuinka heikkolahjaisia nuo on, jotka ei pääse opiskelemaan Tradenomiksi?
Palkkatukitöissä on myös ihmisiä, jotka on irtisanottu, alalta 20 vuotta kokemusta.

Palkkatukioikeus on vuoden työttömänä olleella.

Niin, mietipäs sitä Hönö ;pppppppp

------
Ahaa. Minä olen KTM ja sitä opiskelemaan oli kohtalaisen vaikea päästä. En katso olevani heikkolahjainen :D. Palkkatukityö on tullut tutuksi sairauteni (fyysinen) ja ikäni (59) vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko palkkatukisysteemin saisi lakkauttaa. Se sekoittaa ja vääristää vaan normaalisti toimivia työmarkkinoita. Miksi jostain sivusta voidaan ottaa joku tekemään hommaa verorahoista maksettavalla palkalla?
Eikö työhön, jossa on paikka tekijälle, voida palkata ihan oikea työntekijä ihan oikealla palkalla?
Ihan oikea palkka palkkatuetullekin maksetaan. Eikös yleensä palkkatukipaikat ole pienissä yrityksissä ja yhdistyksissä? Pyritään näin kannustamaan ja avustamaan yrittäjää. Ei vakaavaraiselke yritykselke myönnetä palkkatuettua työntekijää.
Palkkatukitöitä on esim. palolaitoksella toimistotöitä, sairaalan infossa ja sairaalan hallinnossa, kansalaisopiston toimistossa eli valtion ja kunta-alan työpaikoissa.
Niihin palkataan heikkolahjaisempia, joiden olisi muuten vaikea työllistyä itsenäisesti.
Ai valtion ja kaupungin virastoihin. Minulla oli oma työhuone yhdessä palkkatukityöpaikassa ja samat hommat mitä vakituiset tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta koko palkkatukisysteemin saisi lakkauttaa. Se sekoittaa ja vääristää vaan normaalisti toimivia työmarkkinoita. Miksi jostain sivusta voidaan ottaa joku tekemään hommaa verorahoista maksettavalla palkalla?
Eikö työhön, jossa on paikka tekijälle, voida palkata ihan oikea työntekijä ihan oikealla palkalla?
Ihan oikea palkka palkkatuetullekin maksetaan. Eikös yleensä palkkatukipaikat ole pienissä yrityksissä ja yhdistyksissä? Pyritään näin kannustamaan ja avustamaan yrittäjää. Ei vakaavaraiselke yritykselke myönnetä palkkatuettua työntekijää.
Palkkatukitöitä on esim. palolaitoksella toimistotöitä, sairaalan infossa ja sairaalan hallinnossa, kansalaisopiston toimistossa eli valtion ja kunta-alan työpaikoissa.
Niihin palkataan heikkolahjaisempia, joiden olisi muuten vaikea työllistyä itsenäisesti.
Itselläni on Tradenomin tutkinto.
Tänä vuonna tradenomiksi opiskelemaan haki 59952 ja pääsee 4781.
Kuinka heikkolahjaisia nuo on, jotka ei pääse opiskelemaan Tradenomiksi?
Niin, mietipäs sitä Hönö ;pppppppp
55171 heikkolahjaisempaa kuin Hönö, ei Suomella hyvin mene. Kenen lapsia nuo heikkolahjaiset on, jotka ei saa opiskelupaikkaa?

Nuo ovat syksyllä niitä kouluttamattomia työttömiä.
Työttömiä on palkkatuella tarhoissa lapsia hoitamassa, kouluissa koulunkäyntiavustajina, uimahalleissa uimavalvojina, kaupungin puutarhatoimessa leikkaamassa ruohikkoa ja haravoimassa.
Yksi työtön oli palkkatuella ajamassa kuorma-autoa, kun kaupunki veti uudelle asuinalueelle vesiputkia.
Hönötystä luvassa loppupäiväksi!
Olkaa hyvät......
Hönöt pitäisi viedä kierrätyskeskukseen, sieltä voisi niitä tarpeeseen vuokrata.
Vierailija kirjoitti:
Hönötystä luvassa loppupäiväksi!
Olkaa hyvät......
Niin, influencer ei ole vieläkään saanut töitä eikä naista 😂😂😂😂😂
Se on rakastunut Hönöön.