Lue keskustelun säännöt.
Hyväkäytöksinen ja rauhallinen lapsi, mitä mieltä?
15.10.2006 |
Joskus minusta tuntuu, että toisten lasten äidit ovat kateellisia minulle, kun meillä on vain yksi lapsi ja sekin luonteeltaan rauhallinen ja hyväkäytöksinen.
Melkein kaikilla tutuillani on vähintään kaksi pientä lasta ja arki aikamoista hulinaa. On tullut tunne, että he ovat minulle salaisesti kateellisia, kun ainokaisemme kanssa pystymme matkustelemaan, harrastamaan ja tekemään kaikkea kivaa, kun heillä itsellään menee koko aika vaipparalliin ja arjen pyöritykseen. Jos he joskus jonnekin perheen kesken lähtevät, niin lapset eivät pysy aloillaan, mekastavat, kinastelevat jne.
Minun lastani jotenkin kummeksutaan,kun hän käyttäytyy nätisti ja rauhallisesti. Tämä tulee esiin rivien välistä: meidän Kalle se ei nurkissa nyhvää tms. Paha mieli tulee tälläisestä epäsuorasta vihjailusta. Mielestäni oma lapseni ei ole mikään nössö, hän vaan käyttäytyy hyvin.
Olenko turhan herkkä vai voisiko taustalla oikeasti olla kateutta tuttujeni puolelta? sellaiseksi sen olen itse nyt tulkinnut.
Kommentit (25)
ja edellisellä viestillä tarkoitin viestiä nro 23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin myönnän ihmetelleeni moniakin asioita useampilapsisisten perheiden arjesta, kun esikoisemme oli vielä pieni eikä meillä ollut kokemusta muunlaisista persoonallisuuksista kuin hänestä.
No, sitten pelkästään aika opetti paljon - sitä temperamenttiä löytyi yhtäkkiä meidänkin rauhalliselta esikoiselta, kun ikää tuli mittariin n. 3,5 vuotta! Sitä ennen ei ollut pienintäkään uhmaa edes ollut, mutta puolisen vuotta oli aika myrskyisää (lähinnä kotona). Varmasti siihen vaikutti myös päiväkotiin siirtyminen, sieltä kun sai " kivoja" vaikutteita enemmän kuin tarpeeksi... No, toisaalta oppipa tuo mussukka myös pitämään vähän puoliaankin onneksi, vaikka yhä onkin empaattinen ja perusrauhallinen :)
Kun pikkuveli syntyi pari vuotta sitten, tajusin lasten ihan oikeasti olevan luonteeltaan vauvasta asti YKSILÖITÄ. Käytöstavat toki opitaan kotoa, mutta reaktiot esim. kieltotilanteissa sekä " mielikuvituksen käytön kohteet" vaihtelevat rajustikin ihan lapsikohtaisesti... Vähänkö on ollut avartavaa huomata, että jo pelkästään nukkuminen voikin olla muustakin kuin meidän toiminnasta kiinni. Siihen asti olin kuvitellut meidän vain " osaavan toimia oikein" lapsen kanssa, kun esikoinen oli hyvä nukkumaan ;P Sama koski syömistä, raivareita yms.
Jotenkin on vaikea kuvitella, että kukaan olisi kateellinen vain siksi, jos toisella on ainakin näennäisesti helpompaa. Tai jos näin olisi, kannattaa katsoa peiliin: omassa elämässä (tai asenteessa!) täytyy olla jotain pielessä. Itselläni ei moinen käynyt pienessä mielessäkään silloin, kun olimme yksilapsisia, vaikka tosiaan meidänkin esikoinen oli/on " kiltti" ja rauhallinen. Oletko ap sittenkin itse jostain kitkerä...?
Lapsemme ei ole niinkään arka, eikä varsinkaan pelokas, vaan nimenomaan rauhallinen ja tyytyväinen elämään.
Itseään hän ei kylläkään osaa puolustaa kunnolla, vasta viime aikoina alkanut vastustella, jos joku yrittää viedä hiekkalaatikolla lapiota kädestään. Uskon, että puolustamisen taidonkin oppii vielä.
Mikään reppana hän ei missään tapauksessa ole!
Olikin hyvä kuulla tuo mitä joku toinen rauhallisen lapsen vanhempi kirjoitti, että perusturvallisuuden kokeneella lapsella ei ole tarvetta hyökkäykseen.
Ja sitten hieman vilkkaampi vauva. Siis kaksi lasta ja silti matkustelemme, kyläilemme yms. Emme todellakaan pyöritä vaipparumbaa kotona :) (etenkin kun esikoinen 2v on kuiva).
Rauhalliset ja hiljaiset lapset ovat sitten " hankalia" murrosiässä. Tämä on ihan fakta, sillä normaaliin kehitykseen kuuluu kapinointivaihe jossain ikäkaudessa -> tosin valitettavan monissa miehissä tämä esiintyy vasta 50:n villityksenä ;) Mutta tosiaanikin " terve mieli" tarvitsee tuo kapinoinnin jossain vaiheessa.
että huolestuisin vain siitä, jos lapsi on ylikiltti tai selkeästi huonokäytöksinen.
Kiltti/ylikiltti ei ole sama kuin rauhallinen. Jos lapsi ei uskalla sanoa vanhemmilleen vastaan, niin silloin on jotain pielessä: lapsen oma tahto on nujerrettu, eikä lapsi pelon takia uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Toisaalta selkeästi huonokäytöksinen lapsi aivan viestii käytöksellään sitä, ettei kaikki ole kohdallaan. Enkä nyt puhu mistään normaalista lapsen käytöksestä, rajojen kokeilusta jne.
Mutta ap: ollaan ihmeessä ylpeitä ihanista rauhallisista ainokaisistamme! Varmasti yksi syy tietynlaiseen arkuuteen on se, ettei kotona ole toisia lapsia, joiden kanssa olisi tottunut lapsiporukan menoon ja meininkiin. Uskon, että se vaikuttaa, vaikka mekin olemme toisten lasten kanssa tekemisissä joka ikinen päivä tuolla pihalla. Joten kontakteja ei ainakaan puutu. Tempperamentti on synnynnäinen, kuten jo sanoin, ja hyvä niin:) Ja jos lapsella on vielä asiat kotona hyvin, niin sitä parempi. Neuvolassa minulle sanottiin, että 2-vuotiaan ei TARVITSE osata puolustaa itseään (jos vaikka lapio viedään kädestä hiekkalaatikolla tms.), että se on äidin ja isän tehtävä. Ja sanoipa vielä senkin, että monesti se viestii siitä, että lapsella on hyvä perusturvallisuus, kun ei tarvitse olla sieppaamassa toisilta tavaroita ja kärkkäänä muiden kimpussa itseään puolustaen. :)