Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako minun surra aiempia pakkejani edelleen vai koettaa jatkaa elämässäni eteenpäin?
11.06.2022 |
Sain pakit lähes kuusi vuotta sitten elämäni rakkaudelta. Aiemmin sain pakit ollessani 19-vuotias. En oikein tiedä, mitä mun pitäisi tehdä elämälläni. Olisi houkuttelevampaa ja helpompaa surra pakkeja ja miettiä, mikä minussa on vikana ja koota listoja siitä, miten mun tulisi muuttaa itseäni. Olen sitä surutyötä tehnyt sieltä 19-vuotiaasta alkaen lähes päivittäin koko aikuiselämäni.
Toisaalta voisin myös koettaa käyttää elämääni johonkin muuhunkin ja koettaa tavata ehkä uusia ihmisiä. Mutta tuntuu väärältä unohtaa se rakastamani ihminen ja helposti vertailen kaikkia edelleenkin häneen. Pelottaa samalla sekin, että tuhlaan elämäni menneisyyden murehtimiseen. Toisaalta pieni toivon hiven saa minua unelmoimaan siitä, että jospa sittenkin se ihastukseni joku päivä ottaisikin minuun yhteyttä ja haluaisi tavata. Taas ehkä menee yksi kesä hukkaan siten, että kotona yksin suren elämääni. Mulla ei siis ole edes ystäviäkään ja selibaatti on jatkunut jo melkein seitsemän vuotta. En ole edes vanha vielä. Mitä siis tekisin?
T. Nainen, pk-seutu
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lupaan että 1000% varmuudella se ihminen josta puhut ei tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä. Fakta.
Miksi on näin? Millä perusteella veikkaat noin? Onko yleensä noin vastaavissa tilanteissa? Olen toivonut sitä, että hän ottaisi minuun joskus yhteyttä. Periaatteessa voisin odotella vaikka 80-vuotiaaksi sitä ja sitten kuolla tajuten, että toiveeni ei koskaan toteutunut. En edelleenkään tiedä, mikä minussa on vikana naisena ja ihmisenä hänen mielestään. Hän olisi ollut parempi puoliso kuin kukaan muu ihminen.
Koen, että elämäni on ollut virhe jo synnyinhetkelläni, kun en saanut häntä elämääni ja puolisokseni. Synnyin väärään aikaan, väärään paikkaan ja väärän näköiseksi sekä vääränlaisilla ominaisuuksilla, vääränlaiseen perheeseen. Monen asian olisi pitänyt mennä toisin, jotta olisin saanut hänet puolisokseni.
Ap
Se on AINA niin. Jos joku näkee sussa sen jonkin, hän näkee sen jo nyt. Sillä ei ole lopulta mitään tekemistä minkään luettelemasi asian kanssa. Oletko itse joskus yrittänyt tuntea vetoa ihmiseen, johon et tunne? Oletko ollut jonkun sellaisen ihastuksen kohteena, jota et itse ole huolinut? Auttaisiko silloin, jos hän olisi eri perheestä tai jos hän olisi koulutetumpi/sporttisempi/hauskempi, tms? Joskus joku voi olla vaikka hiton hyvännäköinen ja silti häntä kohtaan ei vain tunne romanttista kiinnostusta. Se on jotain kemiallista, jolle tää mieskään ei voi mitään. Ei vaikka haluis voida. Jos hän näkee sussa jotain vasta kun muutut aivan toiseksi ihmiseksi, hän ei silloinkaan tykännyt susta sellaisena kuin olet vaan vasta sellaisena kuin et ole. Ei ainakaan jumalauta kannata koko elämäänsä laittaa odottamaan jonkun ihmisen mielenliikkeiden takia! Se ei arvosta sua. Etsi joku muu ja jos yhtäkkiä 80 vuotiaana tää mies haluaa sut, niin vaihda. Jos vielä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vatvominen on kansantauti eikä hyödytä yhtään mitään. Se estää ihmisiä pääsemästä elämässä eteenpäin. Kuin makaisi kuralammikossa piehtaroimiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa pakkomielteeltä, fantasiaan pakenemiselta ja todellisuuden välttelyltä. Idealisoit jotain tyyppiä, joka ei yksinkertaisesti KOSKAAN huoli sua. Odottamalla häntä pilaat vain oman elämäsi, murskaat itsekunnioituksesi ja oikeastaan myös muiden kunnioituksen sua kohtaan. Se tyyppi on vain ihminen, kuten kaikki muutkin, vaikka se just sulle onkin erityinen. Jeesuksen takia mennään luostariin ja häntä odotellaan koko elämä, mutta kaveri onkin Jumala. Sun rakkaasi ei.
Voin kertoa omasta kokemuksesta, että olen kokenut saman. Olin ihan pakkomielteinen yhteen mieheen, jonka hetkeksi sain ja josta en sitten pariin vuoteen voinut päästää irti, kun toivoin, että jospa sittenkin saisin hänet takaisin. Mietin vaan, miten muutun, mitä teen, jne, että hän muuttaisi mielensä ja huolisikin mut. Tästä on yli 10 vuotta ja voin sanoa, ettei ole tähän päivään mennessä osoittanut halua palata yhteen. Enkä enää itsekään haluis. Ihan nolottaa, miten paljon nöyryytin itseäni jonkun idiootin takia.
Toisen kerran odotin vuosia miestä, jota en koskaan saanut. Välillä yritin eroon, etsin muita, seurustelin, mutta palasin aina haaveileen tyypistä (kuuluu ystäväpiiriin) ja tunnustin rakkauteni varmaan lähes kymmenen kertaa, jne. Kunnes aloin tajuta, että teen hänen olostaan epämukavaa ja käytän häntä jonain emotionaalisena pelastuksenani. Olin ITSEKÄS, odotin hänen pelastavan mut ja tekevän elämästäni mahtavaa. Se on vittumainen taakka kenelle tahansa. On hyvin epämiellyttävää olla jonkun rakkauden kohde, jos se joku ei päästä irti ja jos itse ei ole kiinnostunut. (Olen ollut tässä osassa itsekin!) Aina ajattelin, että nyt asiat on muuttunut tai nyt tuo tai tämä tarkoitti sitä, että se onkin alkanut kiinnostua. Ihan saatanan sairasta touhua, voin sanoa. Rakastan tätä miestä kyllä edelleen, mutta tunne on laimentunut, pakkomielle viilentynyt ja en elättele enää toivoa. Välillä huomaan, että kun olen oikein yksinäinen, alan haaveilla hänestä, mutta lopetan sen heti. Se on vain oire yksinäisyydestä. Kuin jotain huumetta. Addiktio, joka korvaa todelliset ihmissuhteet. Fantasiaa. Tunnen miestä niin hyvin, että tiedän, ettei hän ole se, joksi hänet aina haaveilen. Tiedän sen! Eikä ole sunkaan rakkautesi kohde. Tunteet on vaikeita, mutta lopulta vain tunteita. Älä anna niiden kontrolloida sua.
Tiedän itsestäni, että koska olen elänyt laiminlyötynä lapsuusperheessäni, koen jotain psykologista tarvetta "voittaa" itselleni saavuttamattoman ihmisen rakkaus samalla tavoin kuin lapsena halusin vanhempieni huomaavan mut. Sitäkään ei koskaan tapahtunut. Sulla on joku saman tyylinen syy. Luulet, että tulet arvokkaaksi ja rakastetuksi, jos juuri se, joka ei sua rakasta, alkaakin rakastaa sua. Oot pakkomielteinen, koska et hyväksy, ettei sua haluta. Se on surullista ja lopulta aika egoististakin. Joku muu haluaa kyllä. Tällä hetkellä olet yksinäinen ja siksi haaveilet vanhasta jutusta ja toisaalta siitä haaveilu pitää sut yksinäisenä. Lopeta yksinäisyys, niin paranet.
Kiitos tästä.
Mulle on jäänyt joku kaipuu hyväksyntään, enkä tosiaan ole sitä koskaan saanut, kun jotenkin haluamattani toistan sitä samaa kuviota uudelleen eli hakeudun emotionaalisesti etäisten, ei-saatavilla-olevien ja kylmien ihmisten pariin hyvin helposti. Ikään kuin kerjään sitä samaa kohtelua uudelleen ja silti toivon, että tällä kertaa kävisikin toisin ja pääsisin sinne lämpimään syliin ja minut hyväksyttäisiin...edes sen yhden kerran. En osaa edes kuvailla koko juttua täysin.
Ja sekin on totta, että se yksinäisyys ajaa tähän rakkaushaaveiluaddiktiooni. Jos en olisi yksinäinen, se ikävöinnin koukuttava lumous haihtuisi. Toki ihan oikeasti tykkään siitä ihastuksestani, mutta ajattelisin jotenkin järkevämmin ja maanläheisemmin, jos elämässäni olisi muita ihmisiä.
Ap
Juuri näin, kuten nro 22 sanoi. Jos se ihminen saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja täysin vääränlaiseksi, hän ei ole sinulle se oikea. Huonommuudentunteeseen voi vaikuttaa sekin, että ihastunut ei itse arvostat itseään ja vihaa itseään. Silloin täytyy tehdä töitä itsensä kanssa, jotta oppii rakastamaan ja arvostamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vatvominen on kansantauti eikä hyödytä yhtään mitään. Se estää ihmisiä pääsemästä elämässä eteenpäin. Kuin makaisi kuralammikossa piehtaroimiassa.
Hassua, mutta mun ihastukseni saattaisi yllättäen sanoa noinkin. Hän on jotenkin niin pragmaattisen lakoninen aivan vastustamattomalla tavalla. *in love*
Mutta siis miten mä pystyn olemaan piehtaroimatta, jos ei ole voimia nousta siitä lammikosta? Tarttisin sellaisen ihanan ihmisen, joka ottaisi kädestä ja nostaisi mut sieltä pois. Niin näkisin ympärilläni muutakin kuin ne kurapisaroiden sumentamat ajatukseni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vatvominen on kansantauti eikä hyödytä yhtään mitään. Se estää ihmisiä pääsemästä elämässä eteenpäin. Kuin makaisi kuralammikossa piehtaroimiassa.
Hassua, mutta mun ihastukseni saattaisi yllättäen sanoa noinkin. Hän on jotenkin niin pragmaattisen lakoninen aivan vastustamattomalla tavalla. *in love*
Mutta siis miten mä pystyn olemaan piehtaroimatta, jos ei ole voimia nousta siitä lammikosta? Tarttisin sellaisen ihanan ihmisen, joka ottaisi kädestä ja nostaisi mut sieltä pois. Niin näkisin ympärilläni muutakin kuin ne kurapisaroiden sumentamat ajatukseni.
Ap
Ihmisten yleinen virhe on odottaa sitä pelastavaa enkeli-ihmistä joka nostaa lammikosta ja korjaa ongelmat. Tuolla mentaliteetilla vetää puoleensa lähinnä niitä, jotka hyväksikäyttää tavalla tai toisella noin ajattelevaa ihmistä. Ei ole olemassa sellaista joka voisi tehdä toisen puolesta noin. Jokaisen on tehtävä se itse. Olla itselleen se henkilö, joka näkee itsessään edes pienen murusen hyvää, jonka takia ansaitsis tulla nostetuks pois. Se vaan voi olla todella haastavaa, mutta lupaan, että se tulee olemaan sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on mielikuva rakastamastasi ihmisestä. Se ei ole yhtä kuin se itse ihminen. Oot jumiutunu ajatukseen hänestä, et siihen ihmiseen. Koita päästää irti, se helpottaa.
Kaikki se mitättömän vähäinen, mitä tiedän ja muistan hänen sanoistaan, olemuksestaan ja fyysisistä piirteistään, oli ihaninta, mitä olen kohdannut. Hän oli rakkauden ja kauneuden ruumiillistuma. Minun loistava tähteni elämässä.
Ap
Höpö höpö. Jos olisitte olleet nyt nämä vuodet parisuhteessa niin miten hyvin uskot että se olisi mennyt?
Vaikeaa sanoa. Voi olla, että suhtautuminen olisi arkipäiväistynyt ja olisi ollut kaikkea arkista ja tylsää kahnaustakin. Silti uskoisin, että rakastaisin häntä ehkä entistä syvemmin ja uskollisemmin.
Haluan hänelle vain hyvää ja siksi joskus mietin, että olisi hänelle palvelus, jos katoaisin itse maailmasta kokonaan. Olenhan huono ja arvoton ihminen, en ole rakkauden arvoinen lainkaan. Toisaalta olen hänelle todennäköisesti täysin yhdentekevä ihminen maailmassa, joten kuvittelen liikoja itsestäni, jos ajattelen, että hän iloitsisi siitä, jos en enää eläisi.
Ap
"jos ajattelen, että hän iloitsisi siitä, jos en enää eläisi."
Nyt kun kirjoitit tuon, huomaatko miten älyttömältä se kuulostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsensä mollaaminen pitäisi olla laitonta, koska se on haitallisempaa kuin uskoisikaan. Se on oman mielen manipulointia, johon alitajuntasi uskoo. Sitä niittää mitä kylvää.
Suosittelen erittäin voimakkaasti, että lopetat kaikki tällaiset puheet itsestäsi:
- Olenhan huono ja arvoton ihminen, en ole rakkauden arvoinen lainkaan.
- elämäni on ollut virhe jo synnyinhetkelläni
- Inhoan itseäni yhtä paljon kuin se rakkauteni pitää minua epämiellyttävänä nobodyna
- olen nolo ja fyysisesti ruma ihminen
Vaikka kokisit nuo todeksi, älä silti kirjoita, älä puhu niitä ääneen. Keskity hyviin puoliisi vaikka niitä olisi tasan yksi. Se yksi hyvä ominaisuus ei kumoudu vaikka joku asia olisikin pielessä.
Voi olla alkuun lohduttoman vaikea keksiä itsestään hyviä puolia ja nähdä elämässään mitään arvokasta, mutta kun saa keksittyä yhden, on se toinen jo helpompi keksiä.
Kun alat "pestä" mieltäsi hyvillä asioilla, sieltä pyyhkiytyy lopulta osa huonoista asioista pois ja tilaa tulee niille paremmille asioille.
Älä kylvä päähäsi pahaa vaan laita sinne kasvamaan hyviä juttuja. Mieli toimii oikeasti kuin puutarha: kaikki lähtee pienestä siemenestä, voi kestää aikaa että se kehittyy ja sitä pitää kastellakin välillä, mutta lopulta voit korjata sen satoa.
Huonoille ajatuksille kannattaa myös aina luoda vaihtoehtoisia ajatuksia, sivuhaaroja, jolloin näkökulmia on useampi yhdelle tilanteelle. Se auttaa hahmottamaan ja suhteuttamaan asioita paremmin eivätkä ne pääse paisumaan hirviöiksi pääsi sisällä.
Vaikka ajatukset tuntuvatkin osalta tietoisuutta, ne ovat lähinnä vain koneisto, joka pyörii automaattisesti eteenpäin, riippuen siitä miten olet sen asettanut pyörimään.
Sinä voit vaikuttaa mieleesi harjoittelemalla ja luomalla uusia ajatuspolkuja.
Vierailija kirjoitti:
Itsensä mollaaminen pitäisi olla laitonta, koska se on haitallisempaa kuin uskoisikaan. Se on oman mielen manipulointia, johon alitajuntasi uskoo. Sitä niittää mitä kylvää.
Suosittelen erittäin voimakkaasti, että lopetat kaikki tällaiset puheet itsestäsi:
- Olenhan huono ja arvoton ihminen, en ole rakkauden arvoinen lainkaan.
- elämäni on ollut virhe jo synnyinhetkelläni
- Inhoan itseäni yhtä paljon kuin se rakkauteni pitää minua epämiellyttävänä nobodyna
- olen nolo ja fyysisesti ruma ihminen
Vaikka kokisit nuo todeksi, älä silti kirjoita, älä puhu niitä ääneen. Keskity hyviin puoliisi vaikka niitä olisi tasan yksi. Se yksi hyvä ominaisuus ei kumoudu vaikka joku asia olisikin pielessä.
Voi olla alkuun lohduttoman vaikea keksiä itsestään hyviä puolia ja nähdä elämässään mitään arvokasta, mutta kun saa keksittyä yhden, on se toinen jo helpompi keksiä.
Kun alat "pestä" mieltäsi hyvillä asioilla, sieltä pyyhkiytyy lopulta osa huonoista asioista pois ja tilaa tulee niille paremmille asioille.
Älä kylvä päähäsi pahaa vaan laita sinne kasvamaan hyviä juttuja. Mieli toimii oikeasti kuin puutarha: kaikki lähtee pienestä siemenestä, voi kestää aikaa että se kehittyy ja sitä pitää kastellakin välillä, mutta lopulta voit korjata sen satoa.
Huonoille ajatuksille kannattaa myös aina luoda vaihtoehtoisia ajatuksia, sivuhaaroja, jolloin näkökulmia on useampi yhdelle tilanteelle. Se auttaa hahmottamaan ja suhteuttamaan asioita paremmin eivätkä ne pääse paisumaan hirviöiksi pääsi sisällä.
Vaikka ajatukset tuntuvatkin osalta tietoisuutta, ne ovat lähinnä vain koneisto, joka pyörii automaattisesti eteenpäin, riippuen siitä miten olet sen asettanut pyörimään.
Sinä voit vaikuttaa mieleesi harjoittelemalla ja luomalla uusia ajatuspolkuja.
Kun ajattelee noin, alkaa myös tuntumaan siltä. Kun tuntuu siltä, ajattelee helposti noin. Kierteen voi vain itse päättämällä katkaista, ja muistaa pysyä siinä.
Tuo ei kuulosta rakkaudelta, koska se saa sinut voimaan niin huonosti, kärsimään ja käpertymään itsekeskeisesti itseesi. Tosi rakkaus päästää sen toisen ihmisen vapaaksi ja menemään. Päästä hänestä irti niin vapaudut itsekin. Se toinen ihminen ei voi tuoda sinulle ihmisarvoa ja rakentaa sinua ehjäksi.