Millaista työelämä oli 30-40 vuotta sitten?

Opettaja oli auktoriteetti ja ala-asteella ei ollut häiriöitä samassa mittakaavassa kuin nykypäivänä.

Terveydenhuoltoalalla toimineena sanoisin että oli paljon rennompaa. Joka ikistä risausta ei tarvinnut kirjata ja ymmärrettiin, että vanha sairas ihminen saattaa jopa kuolla.

Vanhusten kotihoidossa oli aikaa jutella vanhusten kanssa työn ohessa, ei mitään minuuttiaikatauluja. Saattoi tehdä jonkun ylimääräisen pikkuhomman koska aikaa oli. Vaikka kapitalismi on monella tavalla hyvä asia niin kääntöpuolena tehostaminen tekee kaikesta kilpajuoksua. Ja tehostaa pitää jotta omistajat saisivat lisää rahaa. Mikään taho ei voi ottaa rennommin koska sitten se yritys ei pärjää ja katoaa. 

Vierailija kirjoitti:

Opettaja oli auktoriteetti ja ala-asteella ei ollut häiriöitä samassa mittakaavassa kuin nykypäivänä.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin oman luokkani oppilaat käyttäytyivät todella huonosti koulussa sekä ala- että yläasteella. Lukiossakin muutamat hölmöilivät, ehkä minäkin. Nykyään moni pitää aidosti koulusta ja opettajista. Ennen opettajia inhottiin.

Työntekijöiden pitää ymmärtää, että työ on työtä eikä huvittelua. Ennen ihmiset olivat ahkerampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettaja oli auktoriteetti ja ala-asteella ei ollut häiriöitä samassa mittakaavassa kuin nykypäivänä.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin oman luokkani oppilaat käyttäytyivät todella huonosti koulussa sekä ala- että yläasteella. Lukiossakin muutamat hölmöilivät, ehkä minäkin. Nykyään moni pitää aidosti koulusta ja opettajista. Ennen opettajia inhottiin.

Luulen samoin, että opettajat koetaan tänä päivänä läheisempinä ja mukavampina kuin taannoisina vuosikymmeninä.

Kyllä vielä 20 vuottakin sitten oli koulussa rauhallisempaa. Lapset olivat ns. ojennettavissa eli tottelivat, jos aikuinen jotain sanoi. Nykyään oppilaat usein kieltäytyvät tottelemasta ja puhuvat rumasti aikuiselle. Levottomuus on lisääntynyt kouluissa, oppilaat (kuten eivät koneiden takia aikuisetkaan) eivät pysty keskittymään kuin hetken kerrallaan. Oppilailla on enenevässä määrin psyykkistä oireilua. Wilmaan kirjaamiset vievät opettajan aikaa ja voimavaroja läsnäololta, samoin työn yleinen kuormittavuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettaja oli auktoriteetti ja ala-asteella ei ollut häiriöitä samassa mittakaavassa kuin nykypäivänä.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin oman luokkani oppilaat käyttäytyivät todella huonosti koulussa sekä ala- että yläasteella. Lukiossakin muutamat hölmöilivät, ehkä minäkin. Nykyään moni pitää aidosti koulusta ja opettajista. Ennen opettajia inhottiin.

Opettajilla oli silti mahdollisuus korottaa ääntään ja asettaa eri tavalla rajoja. Kyllähän moni ope nykyäänkin läksyttää ja pitää tiukasti jöötä.

Kieltämättä ei ole yksioikoinen asia tämä nykyinen lapsilähtöisyys, osa lapsista kukoistaa ja säilyttävät elävyytensä kun ei pelotella vain rankaisulla tai kiusaamisesta puhutaan paljon enemmän. Yksilöt sitäkin työtä silti tekevät omine kuormituksineen.

Moni pysyi samassa ammatissa/työssä jopa koko työuransa. Hyvin tavallista että oli pysyvät siivoojat ja vahtimestarit monessa julkisessa kohteessa. Toisaalta tietty duunariuteen liittyvä uhmakkuus ja jääräpäisyys oli tyypillistä. Nyt maralapalkkatyöläisenkin pitää olla ennen muuta palvelualtis ja jotenkin neutraali, mielellään jopa ulkoisesti edustava. Silloin melkein kaikki duunarit ramppasi tupakalla useasti päivässä. Vähän semmoista uhriasennetta mitä ei kaipaa, toisaalta porukka oli ehkä aidon rempseää ja huumoria heitettiin töissä. Pelottaa nykyinen iloton tunnollisuuden eetos, työ on lopulta vain osa elämää tai jopa vain välttämätön paha. Sen varaan ei ole mikään pakko rakentaa arvoaan. Juuri tuo ajattelu vapauttaisi monen kokeilemaan niitä "kakkaduuneja", tekis sen mitä jaksaa ja hankkii kokemusta.

Tuntuu oudolle nykyinen koulutushypnoosi jos koulutusta vastaavia töitä ei ole. Silti moni jää mieluummin joutilaaksi kun tekee mitä vaan käsiinsä voisi saada. Lukkiuditaan jäykkään käsitykseen itsestä ja elämästä.

Töissä kahvihuone oli sellainen mihin jokainen (naisvaltaisessa työssä ainakin) leipoi vuorollaan herkkuja tai muuten vedettiin viinerikahveja pienestäkin ilonaiheesta. Vaikka nykyään puhutaan paljon työpaikkapahoinvoinnista ja juoruilla on aina osattu, niin varmaan sellainen samaa joukkoa oleminen on ollut korostuneempaa. Jo siksi että monella alalla oli enempi väkeä per kohde!

Tehostus on rapauttanut kaikkea yhteisöllisyyttä ja harrastustoimintaa, jota työn kautta järkättiin. Työsuhde-edut on voineet olla parempia, itsellä meni mahdollisuus kaupungin ylläpitämiin kesäpaikkoihin joista sai vuokrata liki ilmaiseksi viikon kesäisin.

Mutta riippuu varmaan paljon alasta ja ammattikunnasta mitä kaipaa ja mitä ei kaipaa. Onhan moni homma helpottunutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettaja oli auktoriteetti ja ala-asteella ei ollut häiriöitä samassa mittakaavassa kuin nykypäivänä.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin oman luokkani oppilaat käyttäytyivät todella huonosti koulussa sekä ala- että yläasteella. Lukiossakin muutamat hölmöilivät, ehkä minäkin. Nykyään moni pitää aidosti koulusta ja opettajista. Ennen opettajia inhottiin.

Ei. Kivoja ja pidettyjä opettajia on ollut aina.

Myös häirikköoppilaita on ollut aina, se on ihan totta. Nykyään niitä on vain paljon enemmän.

Lapset eivät ole minikokoisia aikuisia, joten heiltä ei voi odottaa samanlaista käytöstä kuin aikuisilta. Siksi lapsiryhmien käytös on hölmöilevää ja "huonoa".

Töissä sai ottaa rauhassa keittoa ilman että joku alkoi nillittämään.

Varmaan selllaista että nortti paloi huulessa kun istuttiin telllingeillä ja oli perjantaipullloarvontaa. Kaiikille riitti töitä.

Toimistossakin sai tupakoida omassa työhuoneessa. Oli kamalaa asioida semmoisessa huoneessa sankan savun keskellä. Paljon kirjoitettiin käsin ja sihteerit sitten kirjoittivat asiakirjat koneella tai tekstinkäsittelylaitteella puhtaaksi.

Paljon helpompaa kun oli paljon työntekijöitä eikä yhden selkänahasta otettu kaikkea irti ja otettiin sijaisia niin ettei sairastajien töitä tarvinnut tehdä kaksin kolmin määräisesti. Voittoja ei ahnehdittu repimällä yhden ihmisen selkänahasta kaikkea irti.

Jossain vaiheessa aloin huomaamaan että työmäärä alkoi olla niin järkyttävää että vapaa päivät menivät vain palautumiseen että jaksoi taas seuraavan viikon. Työpäivän jälkeen ei jaksanut yhtään mitään. Kun mitään kotitöitä eikä harrastuksia enää jaksanut niin jäin oravanpyörästä pois. Väkeä vähennettiin ja työ kuormaa lisättiin että toiset saavat maksimaaliset voitot  rikastuen yli äyräiden niin ettei käärinliinojen taskuihinkaan mahdu eikä elinikänään ehdi käyttämään niin jaaten laiskoille perillisille toisten selkänahasta  eikä työntekijöille niin orjaltahan se alkoi tuntumaan. 

Mitätön palkka ja työmäärä lisätään ihan älyttömäksi niin moni on tehnyt saman ratkaisun että ei ole kannattavaa eikä järkevää. 

Hassuja ne puhelinluettelopumaskat. Ne todella vei tilaa. Samoin lankapuhelimet, monessa paikoin oli puhelinkoppi kahvihuoneessa.

Olen aloittanut työurani lähes 30 vuotta sitten ja paljon on muuttunut niistä alkuvuosien opettajan työpäivistä. Meillä oli esim. 1990-luvulla säästövapaat, eli opettajien piti olla tietty määrä pois töistä palkatta. Meistä tehtiin työparit, joista toinen oli pois ja toinen vastasi sillä ajalla kahdesta luokasta. Kävin tunnin alussa tämän työparini luokassa kirjoittamassa tunnin tehtävät taululle, kesken tunnin katsomassa, että kaikki oli hyvin ja vielä tunnin lopussa päästämässä välitunnille. Siellä oppilaat istuivat pulpeteissaan ja tekivät annettuja hommia ihan kiltisti. En voisi kuvitella tänä päivänä jättäväni oppilaita viideksikään minuutiksi keskenään. Jotain sattuisi varmasti, ja olisin siitä oikeudessa. Myös työn määrä on lisääntynyt pikku hiljaa aivan huikeisiin lukemiin. Silloin 30 vuotta sitten ei ollut wilmaa, ped.asiakirjoja, ei mitään vanhempainvartteja, ja kynnys huoltajalle soittaa opettajalle tai pyytää jotain tapaamista oli tosi suuri.

Pidin vain oppituntini, suunnittelin ne, ja etsin erilaisia materiaaleja vapaa-ajalla. Opekokous taisi olla joka viikko tarvittaessa. Nykyisin menee aikaa kaikenlaisiin tiimitöihin, kyselyihin, projekteihin, hankkeisiin jne. joihin yleensä pakotetaan mukaan. Paljon on varmasti koulussakin muuttunut parempaan suuntaan, mutta paljon myös huonompaan. Silloin kauan sitten vallitsi sellainen kiireettömyys, ja ehdin tehdä oppilaiden kanssa kaikenlaisia mielestäni merkityksellisiä juttuja. Silloin saattoi käyttää ihan maalaisjärkeä jonkun retken tai tapahtuman järjestämisessä, ja vallalla oli sellainen yhteisöllisyys ja inhimillinen ajattelutapa, nykyisin koko ajan kilisee takaraivossa, että mistä kaikesta minut voi haastaa oikeuteen tai tehdä valituksen, jos jokin pikkujuttukin menee pieleen.

Noina vuosina olin opettajana ammatillisella puolella sellaisella alalla, johon oli helpompi saada opettajia kuin oppilaita. Toimipaikka oli lakkautusuhan alla ja työsopimusta jatkettiin pahimmillaan 2 päivällä. Oppilaitten kanssa tultiin silti toimeen, eikä täysin epätoivoisia tilanteita tullut.

Viimeinen kokemus opettajana on peruskoulun alaluokasta lähes 10 vuotta sitten pienessä maaseutukoulussa. Järjestyshäiriöitä ei ollut, mutta suurin ongelma oli se, että samassa luokassa oli niin erilaisia oppilaita. Osa tuskin osasi lukea kunnolla, toiset lukivat romaaneja ja joku ei osannut kymmenen ylittäviä yhteenlaskuja, joku 8 kertotaulun, jota ei oltu edes opeteltu.

Suurin ero nykyiseen taitaa olla se, että koko henkilökunta oli samaa porukkaa siivoojasta ja keittiöhenkilökunnasta ylimpään johtoon. Ei ollut konsultteja johtajina eikä tilapalveluja ulkoistettu. Tuli tässä mieleen tarina Ferrarin menestyksestä, jonka perustana oli se, että jokainen menestyneimmästä kuljettajasta mustaan toilettisiivoojaan koki olevansa tärkeä osa menestystiimiä. Sitähän suomalaisessa työkulttuurissa ei enää ole.

Sairaaloissa hoitajat tupakoivat, kouluissa opettajat tupakoivat.

Erilaista tytöttelyä ja häirintää kuului vain sietää. Ja oli ennenkin osa oppilaista todella häiriintyneitä sillä erotuksella, että mitään diagnooseja ei ollut. Ihan puhdasta väkivaltaa tapahtui kouluissa.

Vierailija kirjoitti:

Työntekijöiden pitää ymmärtää, että työ on työtä eikä huvittelua. Ennen ihmiset olivat ahkerampia.

Joopa joo :D Isäni on kertonut juttuja töistään tehtaassa 80-luvulla. Silloin sai tehdastyössä juoda luvan kanssa. Perjantaina kuulemma ukot lähinnä saunoi ja ryysti kaljaa.

Vierailija kirjoitti:

Työntekijöiden pitää ymmärtää, että työ on työtä eikä huvittelua. Ennen ihmiset olivat ahkerampia.

No niin noh, ennen aikaa työnteosta tienasikin jotain, eikä se ollut kapitalistikyrpien talkoissa pyörimistä 40h viikossa.