Ekonomisti: bensan veroale hyödyttäisi Venäjää ja hyvätuloisia
En ymmärrä tämän artikkelin pointtia. Eihän ne hyvätuloiset karsi kulutustaan joka tapauksessa kun ei niillä ole siihen pakottavaa tarvetta. Vai onko ideana se että tällä tavalla hyvätuloisia ohjataan hankkimaan se kallis sähköauto johon tavallisella keskipalkkaisella ei ole varaa? Eikö nämä ekonomistit ymmärrä sitä että pienipalkkainen/keskipalkkainen ei välttämättä voi jättääautoa kotiin ja liikkua julkisella, kun sellaista ei maakunnissa ole. Pienipalkkainen/keskipalkkainen ei siis oikeastaan voi tinkiä auton käytöstä joten joutuu tinkimään kaikesta muusta; palveluista (kampaamo, hieronta, ravintolat, kahvilat, kuntosali jne) sekä ruuasta. Eli toisin sanoen nämä rahat ovat pois paikallisilta pienyrittäjiltä jotka kärsivät tästä ja voivat jopa mennä konkkaan. Bensa ale nimeomaan hyödyttäisi pieni/keskipalkkaisia jotka voisivat edelleen käyttää myös näitä palveluita. Hyvätuloisiin ei nämä hintojen korotukset vaikuta mitenkään. Ja siis Suomessa myydään vain Venäläistä bensaa? Kyllähän kuluttaja valitsee jonkun muun maan bensankulutus vaihtoehtoja on. Saksa ja Espanja ovat jo laskeneet bensojensa hintoja, taisivat kummassakin maassa olla alle 2/L. Tankkasin eilen 2.70/L bensat.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/3efbb74e-bcb1-4183-88db-6b659efb…
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki hyvätuloiset hyötyvät. Mutta eniten hyötyisivät pieni/keskituloiset jotka nyt joutuvat hinnan noususta tinkimään muusta kulutuksesta. Hyvätuloisia ei hetkauta bensan hinnat, he kuluttavat tasaisesti sen saman määrän.
Mitta varorahoja ei kannata laittaa asiaan josta osa menee hukkaan eli ihmisille jotka eivät tukea tarvitse. Se raha kannattaa sijoittaa niin että se hyödyttää vain niitä jotka sitä tarvitsevat.
Kallis bensa> varaa käyttää paikallisten pienyrittäjien palveluita>paikalliset pienyrittäjät menevät pidemmällä tähtäimellä konkurssiin> työttömyys kasvaa> tukien hakijoiden määrä kasvaa>
Tässä karikatyyri siitä että kyllä tukien hakijoiden määrä kasvaa tällä menolla. Lisäksi ne jotka nyt ovat pienellä palkalla töissä mutta bensan hinnan vuoksi tämä ei enää ole kannattavaa niin jättävät työnsä. Tukien hakijoiden määrä kasvaa edelleen. Niin ja se eduskunnalle niiin niiin tärkeä työttömyysprosentti kasvaa.
Mitä huonoa siinä on jos se hyödyttää Venäjää? Suomen kannattaisi nyt ostaa jopa vaikka varastoon halvalla öljyä sieltä, eikä typerästi kulkea pakotepolitiikan kärjessä tuhoten suomi. Tämä kaikki on tyttöjen ja vihreiden saama lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki hyvätuloiset hyötyvät. Mutta eniten hyötyisivät pieni/keskituloiset jotka nyt joutuvat hinnan noususta tinkimään muusta kulutuksesta. Hyvätuloisia ei hetkauta bensan hinnat, he kuluttavat tasaisesti sen saman määrän.
Mitta varorahoja ei kannata laittaa asiaan josta osa menee hukkaan eli ihmisille jotka eivät tukea tarvitse. Se raha kannattaa sijoittaa niin että se hyödyttää vain niitä jotka sitä tarvitsevat.
Kallis bensa> varaa käyttää paikallisten pienyrittäjien palveluita>paikalliset pienyrittäjät menevät pidemmällä tähtäimellä konkurssiin> työttömyys kasvaa> tukien hakijoiden määrä kasvaa>
Tässä karikatyyri siitä että kyllä tukien hakijoiden määrä kasvaa tällä menolla. Lisäksi ne jotka nyt ovat pienellä palkalla töissä mutta bensan hinnan vuoksi tämä ei enää ole kannattavaa niin jättävät työnsä. Tukien hakijoiden määrä kasvaa edelleen. Niin ja se eduskunnalle niiin niiin tärkeä työttömyysprosentti kasvaa.
Minähän en sanonut että mitään taloudellista tukea ei pidä antaa vaan että sitä ei kannata antaa bensaveron alennuksen muodossa. Ja samaa mieltä ne ekonomistit ovat.
Minä olen huonotuloinen, eikä ollut varaa bensaa ostaa 2 vuotta sittenkään. Köyhimmillä esim opiskelijoilla ja työttömille tai pieneläkeläisillä ei nyt muutenkaan ole varaa autoon, joten bensan hinta ei kosketa kaikkein pienituloisimpia eikä kaikkein suurituloisimpia, vaan keskiluokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hyvätuloinen. En ole maksanut itse polttoainekuluja kymmeneen vuoteen. Auto kuluineen kuuluu palkkaan. Ei ole väliä mitä se bensa siis maksaa. Lähes kaikki kavereista jotka maksavat itse, omistavat jo teslan tai muun premium sähköauton, heillekään ei siis väliä ole polttoaineen hinnalla. Valtio päinvastoin on tukenut heille sähköauton hankintaa.
Moottoripyörän bensat maksan itse, mutta siihen kilometrejä ei tuhatta enempää vuodessa tule.
Minä en oikeasti tarvitse siis tukea polttoaineen hintaan. Mutta ymmärrän samaan aikaan miten se kurittaa pienituloisia. Samaan aikaan kohonnut polttoaineen hinta nostaa sekä tuotannon että logistiikan kustannuksia. Ruoka siis kallistuu.
Taaskaan se ei paljoa minulla tunnu. Lounarilla saan lounaan aina tai lounaspalaverissa ruoka kuuluu työhön.
Pienituloinen ei usein tästä lounarista nauti, ja jos vaikka nauttii, se hinta on silti liian kallis kun viimeisiä senttejä lasketaan.
Minä väitän että tämäkin uutinen on täyttä propagandaa. Hallitus ei halua laskea polttoaineen hintaa koska suomen täytyy olla maailman etunenässä vihreässä siirtymässä. Samaan aikaan he unohtavat miten suomi on pitkien etäisyyksien maa ja liikkuminen on eri tavalla sidottuna polttoaineeseen kuin suurissa Euroopan kaupungeissa.
Minusta tuntuu että nyt lyödään sitä matalapalkkaista kaikista eniten, minä arvostan teitä ja toivon että asialle tehdään jotakin.
Hyvin haistoin sinäkin tuon propagandan tuolta uutisartikkelista läpi. Tälläistä uutisotsikoita kun on viime aikoina nähnyt ja kun asiaa rupeaa miettimään niin otsikot/esitykset eivät kestä päivänvaloa. Olisi mielenkiintoista saada tietää ketkä ekonomistit tälläistä kehtaavat esittää.
Tämä on aina hauska tämä sosialistien mentaliteetti. Käytännössähän he haluavat että euron arvo määräytyy sen haltijan omaisuuden ja tulojen mukaan. Köyhälle 1e olisi 100e arvoinen kun hyvätuloiselle se olisi 10c.
Näinhän ne tuloerot sosialistipolitiikan mukaan nykyään tasattaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huonotuloinen, eikä ollut varaa bensaa ostaa 2 vuotta sittenkään. Köyhimmillä esim opiskelijoilla ja työttömille tai pieneläkeläisillä ei nyt muutenkaan ole varaa autoon, joten bensan hinta ei kosketa kaikkein pienituloisimpia eikä kaikkein suurituloisimpia, vaan keskiluokkaa.
Asut varmaa jossain keskisuuressa kaupungissa. Auton on pakollinen kaupungin ulkopuolella jos töihin haluaa esim jonnekin tehtaaseen töihin. Kyse artikkelissa ei siis ole huonotuloisista henkilöistä (opiskelijat, eläkeläiset, jne) jotka eivät muutenkaan ole hakemassa kokopäiväistä työtä. Kyse on pienipalkkaisista/keskipalkkaisista joille bensan nousun myötä ei enää jää mitään käteen ja he miettivät että on viisaampaa jäädä työttömäksi jolloin auton voi myydä, vakuutukset lakkauttaa ja bensaa ei tällöin kulu, kuin maksaa näitä jäätäviä bensan hinnannousta johtuvia kuluja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aina hauska tämä sosialistien mentaliteetti. Käytännössähän he haluavat että euron arvo määräytyy sen haltijan omaisuuden ja tulojen mukaan. Köyhälle 1e olisi 100e arvoinen kun hyvätuloiselle se olisi 10c.
Näinhän ne tuloerot sosialistipolitiikan mukaan nykyään tasattaisiin.
Näin aloitetaan matka sosialistiseen Kuubaan. Siellä paikallisilla ja turisteilla on eri valuuttakurssi.
Miksi niin moni euroopan maa tukee venäjää alentamalla polttoaineveroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aina hauska tämä sosialistien mentaliteetti. Käytännössähän he haluavat että euron arvo määräytyy sen haltijan omaisuuden ja tulojen mukaan. Köyhälle 1e olisi 100e arvoinen kun hyvätuloiselle se olisi 10c.
Näinhän ne tuloerot sosialistipolitiikan mukaan nykyään tasattaisiin.
Näin aloitetaan matka sosialistiseen Kuubaan. Siellä paikallisilla ja turisteilla on eri valuuttakurssi.
Niin. Kun köyhä pääsee tätä kautta sitten 'hyvätuloiseksi' niin seuraavaksihan tulisi miettiä mitä tapahtuu yhteiskunnassa kun tietysti hyvätuloinen sitten käyttää oikeuttaan alkaa 'köyhäksi'. Mutta syy-seuraussuhteiden pähkäily ei sosialistin päätä kuormita, tulisi osata ajatella.
Miksi suomi ei hae EU-tukija kun ollaan periferia, pitkät matkat ja nyt kun tilanne Venäjän kanssa ja kauppa sinne seisahtanut jne. Luulisi löytyvän syitä millä periaatteella tukia voisi hakea jotta bensaveroa voisi alentaa.

Mitä tapahtuisi suomen maineelle vauraana valtiona joka pelastaa maailman hiilidioksidipäästöiltä?
Hyvätuloisella bensan hinnan nousu ei tunnu yhtä kovana kuin pienituloisena , eli pienituloisella tuntuu alennus enemmän ja se huomataan heti . Pienituloisella kaikki muutokset huomataan heti , ei hyvätuloinen välttämättä huomaa muutosta ollenkaan. Ehkä säästötilin saldon nousu voi hidastua jossa huomataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomi ei hae EU-tukija kun ollaan periferia, pitkät matkat ja nyt kun tilanne Venäjän kanssa ja kauppa sinne seisahtanut jne. Luulisi löytyvän syitä millä periaatteella tukia voisi hakea jotta bensaveroa voisi alentaa.
Mitä tapahtuisi suomen maineelle vauraana valtiona joka pelastaa maailman hiilidioksidipäästöiltä?
Niin kun suomi ei ole vauras, valtion budjetti kokoajan alijäämäinen ja velkaa otetaan vaan lisää. Ollaan kuin tyhjätaskutyötön joka ottaa vikavippejä niin kauan kuin joku taho niitä myöntää. Toisin kuin Saksa jonka valtion budjetti on kokoajan ylijäämäinen ja voivat tehdä ylimääräisillä rahoillaan mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Asiahan on ihan selvä. Veronalennus johonkin hintaan, esim. bensan hintaan jakautuu ihan tasan kaikilla jotka ostavat bensaa. Kun se maksaa vaikkapa 2 miljardia niin ainakin puolet rahasta menne käytännössä hyvätuloisille jotka eivät sitä alennusta tarvitsisi. Miljardi menee siis hukkaan.
Tehokkaampaa on siis kohdistaa tuki vain niille jotka sitä tarvitsevat eli pienituloisille. Koska bensaveroa ei voi kohdistaa tulotason mukaan niin se ei siis ole tehokas veronalennus. Mutta esim. pienituloisten verotuksen alentaminen miljardilla maksaa siis sen saman miljardin mutta hyöty on se sama miljardi eli puolet parempi kuin bensaveron alentamisella.
No, niitä hyvätuloisia (täysin määrittelykysymys) on tyyliin 10 prosenttia kansasta, joten jos he eivät aja sen enempää kuin muutkaan keskimäärin, niin veronkevennyksestä heille ohjaantuu vain 10 prosenttia ja 90 prosenttia vähävaraisille ja keskituloisille.
Lisäksi hyvätuloisilla on tässä maassa vain maksajan osa muutenkin, joten mitä tahansa leikkauksia tehdäänkin, kohdistuvat ne aina pienituloisiin, koska suurituloiset eivät mitään suoria tukia tältä yhteiskunnalta saa (lapsilisä on ainoa poikkeus).
Tärkein pointti mielestäni on, että ei pidä lähteä määrittelemään mitä ihminen tarvitsee. Se kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan että ihminen voi itse päättää mitä elämällään haluaa tehdä. Jos aletaan määrittämään mitä ihminen tarvitsee, niin eihän hän tarvitse muuta kuin petipaikan ja tippaletkun.
Työttömät kuntoilevat nyt kotona, jos tulee sota niin se hyödyttää heitä itseään, rikkaita ei tulla auttamaan.
Tuki pitää kohdistaa tulopuolelle, ei menopuolelle. Silloin se kohdistuu oikein. Pienituloisten työmatkojen tuki tms. olisi hyvä ratkaisu.