Vanhan kissani elämä alkaa olla enemmän kärsimystä kuin nautintoa :(
Mistä saan voimaa soittaa eläinlääkärille? Tiedän, että eutanasia on ainoa oikea vaihtoehto kissalleni. Ikää hänellä on nyt 15 vuotta. Viimeisen vuoden kissani on huutanut oikeastaan jatkuvasti :( myös alkanut nyt tekemään kakkoja toistuvasti vääriin paikkoihin, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen. Myös nurkkiin pissailuja esiintyy eikä vika ole todellakaan vessan epäpuhtaudessa. Ei enää leiki, eikä osaa hypätä edes matalille tasoille. Ruokahalua vielä on, mutta syö enää vain märkäruokaa, naksut tai herkut eivät maistu.
Eläinlääkärin tutkimuksessa käynyt viimeksi 2020 kesällä ja silloin ei löytynyt mitään, vaikka ultrattiin ja tehtiin perusteellinen tutkimus iän vuoksi. Silloin lääkäriin lähdön syy oli aivan yhtäkkinen apaattiseksi meneminen, kissa meni keräksi kyyhöttämään pöydän alle eikä reagoinut mihinkään. Silloin luulin että lähtö tulee, mutta palautui parin päivän päästä normaaliksi.
Surettaa niin :(
Kommentit (22)
Minä vein 13-v. kissani piikille siinä vaiheessa, kun reumatismi esti hyppäämisen edes matalalle sohvalle ja entisten lääkkeiden lisäksi olisi pitänyt taistella vielä yksi pilleri päivittäin kurkusta alas. Kuolema eläinlääkärin luona oli kivuton ja kaunis. Vaikea päätös se silti oli.
Joko varasit lääkäriajan, ap?