Käytkö yksityisellä vai julkisella hammaslääkärissä?
Kysymys otsikossa. Kummassa käyt, entä miksi? Halutessasi voit kirjoittaa mistä päin Suomea olet, vai oletko jopa ulkomailta?
Kommentit (46)
Siirryin yksityiselle puolelle jo monta vuotta sitten, sillä terveyskeskuksissa oli niin hidas ja mielivaltainen jonotussysteemi. Yksityiselle hammaslääkärille saa helpommin varattua ajan tavallista hampaiden tarkastusta varten ilman että kyseessä on mikä iso kriisi. Minulla ei ole ollut enää moneen vuoteen mitään cariesta ja porata on tarvinnut ainoastaan silloin jos joku vanha paikka on irronnut. Tavallisesti hammashygienisti on poistanut hammaskiviä.
Pääsääntöisesti julkisella. Viimeksi kyllä pääsin palvelusetelillä yksityiselle, kun ei julkisella ollut aikoja.
Olen jo parikymmentä vuotta käynyt samalla hammaslääkärillä, hän toimii Mehiläisen kautta. En vaihda ennen kuin on pakko (eli kun hän jää eläkkeelle, onneksi on nuorempi kuin minä). Pidän hänen tavastaan hoitaa minua, ystävällisyydestä, pienen hammaslääkäripelkoni huomioimisesta, ja työn jäljestä tietysti. Samalla hammaslääkärille käymisestä on erityisesti hyötyä siinä että hän tuntee hampaani ja tietää mikä on normaalia ja mikä taas jotain uutta. Esim. minulla on jo oli kymmenen vuotta ollut samat alkavat reiät jotka eivät ole kehittyneet mihinkään koska aloin hoitaa hampaitani paljon paremmin.
Yksityisellä vaikka julkisellakin hyvää hoitoa
Hammaslääkärikäynnit ei ole sen kalliimpia kuin silmälääkäri, gynekologi tms yksityinen lääkärikäynti
Yksityisellä ja sama hyvä hammaslääkäri ollut jo 22 vuotta. Sinne menossa 3 vikkon päästä hammastarikistus putsaus ja fluoraus!Saan palvelelua ja hyvän hammashoidon.On kyse valinoista onko varaa? En kapakoi,en tupakoi,en shopaile,en risteile laivoilla,en lomaile ja jos näen, nostan se tyhjän kaljatölkin ylös.Vien lidi ,Rahan laitan purkin ja on 1 vuosi kerytnyt noin 200e rahaa. Hammamaslääkärin.Kyse siis valinoista,miksi mahdolisuus käytä yksityinen hammaslääkäri!
Yksityisellä. Helsingissä ei pääse julkiseen hammashoitoon ollenkaan.
Yksityisellä. Yritin varata aikaa julkiselta puolelta joskus vuosia sitten, ja ajanvaraustyyppi vain nauroi, että "ei täältä mitään aikoja saa, mene yksityiselle", niin en ole sen jälkeen edes yrittänyt julkista. Muutamat kollegat käy julkisella, mutta sieltä saa aikoja vain keskellä päivää, ja sitten pitää olla palkatta pois töistä.
Julkisella oon yleensä käynyt, mutta hiljattain oli pakko turvautua akuutissa hädässä yksityiseen. Jatkossa taidan perustarkastuksissa käydä edelleen julkisella, mutta yksityisellä hoidattaa esim. ikävän näköiset alkavat reiät, joita tk:ssa on yli kymmenen vuotta seurailtu. Ei yksityisellä niin kallista ollutkaan kuin pelkäsin, ja mielelläni sijoitan siihen, ettei enää tarvitse hävetä hampaita ja vältellä hymyilemistä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa taidan perustarkastuksissa käydä edelleen julkisella
Et sitten asu Helsingissä.
Yksityisellä. Kerran vuodessa suuhygienistillä, samoin hammaslääkärillä. Saan hyvää palvelua. Aikaakaan ei tarvitse varata itse, vaan tulee ehdotus ja yleensä se sopii eläkeläisen aikatauluun.
Vierailija kirjoitti:
Pääsääntöisesti julkisella. Viimeksi kyllä pääsin palvelusetelillä yksityiselle, kun ei julkisella ollut aikoja.
Miten onnistuit saamaan palvelusetelin? Oletko Helsingissä? Sosiaaliset syytkö?
Yritin varata aikaa juurihoitoon, ja sanottiin vain ettei aikoja ole eikä kiireellinen kun jo kerran hoidettu sama hammas. Koska en päässyt edes tarkastukseen hammaslääkärille, missä olisin voinut vaatia palveluseteliä? Puhelimessako? Ei kuulemma ollut mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa taidan perustarkastuksissa käydä edelleen julkisella
Et sitten asu Helsingissä.
En. Keski-Uudellamaalla.
Julkisella.