Lue keskustelun säännöt.
Tekisi mieli vain lähteä. Muilla ollut sama olo?
05.06.2022 |
Olen 50v yh äiti. Kaksi vanhinta lasta omillaan, nuorin vasta 10 vuotias. Jotenkin en vain enää jaksaisi. En ole mitenkään masentunut, mutta elämä on jumittanut liian kauan paikoillaan. Ensin laitoin tyhmyyksissäni vuosia exän (ja lasten) tarpeet omani edelle, sitten totaali yh:na tietenkin lasten hyvinvointi oli ensisijalla. Korona-aika jumiutti elämäni entisestään; työni loppuivat juuri ennen koronaa enkä ole uutta työtä enää löytänyt... Olen aina ollut menevä ja spontaani ja seikkailullinen, tuntuu etten ole aikoihin oikeasti pystynyt toteuttamaan näitä puoliani itsessäni. Yrittänyt olen, sekä itsekseni, että lapsen (lasten) kanssa. Mutta jotenkin tukehdun tähän arjen pyöritykseen. Ahdistaa ihan suunnattomasti vaikka samalla myös nautin tästä mun elämästä. Tästä on vain jotenkin tullut liian tuttua, liian paljon toistoa, liian "kesyä". Tarvitsisin uusia positiivisia haasteita, mutta vaikka olen aktiivisesti etsinyt, en ole niitä elämääni saanut, kuin ehkä ihan hetkittäin. Tuntuu, että kutistun ihmisenä.
Nyt olen alkanut haaveilemaan, että lähtisin kiertämään Eurooppaa tehden vapaaehtoistöitä ja maksettuja hommia erilaisilla (pien)tiloilla. Ottaisin koiran ja rinkan ja pienen teltan ja siinä se. Ainakin vuodeksi. Nuorin menee isälleen kuukaudeksi kesällä. Silloin lähtisin ja ilmoittaisin aika pian, että en ole tulossa takaisin. Saisi mies vihdoinkin ottaa vastuuta edes yhdestä lapsestaan. Lasta tietenkin kaipaisin, mutta hänellä on isänsä ja tottakai pitäisin aktiivisesti yhteyttä.
Juu, naivia unelmointia ehkä, mutta ajatus siitä, että jollain tasolla tämä voisikin olla mahdollista kutkuttaa ihanasti. Vihdoinkin taas repäistä, voida heittäytyä, uskaltaa kohdata uutta ja tuntematonta.
Onko muita joilla ollut samanlaisia oloja? Teitteko jotain? Miten se olo meni pois? Aloititko seikkailun?
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset ap hae jonnekin ulkomaille töihin?
Lasta kohtaan tuo olisi todella ilkeää ja vastuutonta. Hae nyt apua itsellesi ennen kun teet jotain mitä ei kannattaisi.
On mullakin välillä vapaudenkaipuuta. Lapsia 3, joista nuorin vasta 4. Vanhin aikuistui juuri. En kuitenkaan jättäisi lapsia. Siitä jäisi hirveät traumat. Muuttakaa yhdessä vaikka Espanjaan. Lapsi kansainväliseen kouluun..
Haluaisin muttei musta ole siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olisi kannattanut tehdä päälle nelikymppisenä lasta. Nyt olisit vapaa tekemään mitä haluat kun vanhimmat jo aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap hae jonnekin ulkomaille töihin?
No niinhän minä tavallaan tekisin tuossa mun omassakin skenaariossa. Minulla on hieman omituinen työhistoria ja olen suurimmaksi osaksi toiminut yksityisyrittäjänä luovalla-alalla, niin eipä ole oikein mitään työpaikkaa mitä voisin varsinaisesti hakea. Ja vaikka olisikin, niin pääpointti on, että olen jumissa tässä elämässä. Lapsella erityisen tuen tarvetta yms, että en häntä viitsi repäistä seikkailemaan. Ja lapsen kanssa ne jumittavat rutiinit ja painava vastuu toisesta seuraisivat mukana... Vai onko tässä ehdotuksessa jotain, jota en nyt vain näe?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasta kohtaan tuo olisi todella ilkeää ja vastuutonta. Hae nyt apua itsellesi ennen kun teet jotain mitä ei kannattaisi.
Millaista apua? Mihin? Vapauden kaipuuseen?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi kannattanut tehdä päälle nelikymppisenä lasta. Nyt olisit vapaa tekemään mitä haluat kun vanhimmat jo aikuisia.
No niinpä. Se oli alkuperäinen suunnitelma. Kolmannen kohdalla ehkäisy petti, ja huomasin raskauden niin myöhään etten enää pystynyt aborttiin. Eikä mieskään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna mennä! Lennä, uneksi!
Olisikin noin helppoa, mutta vastuu muista painaa... Yksikseni tekisin ja menisin.
ap
Kyllä, välillä tekisi mieli muuttaa ja laittaa kaikki uusiksi.
Jos aloittaisit ap ensin läheltä, tyyliin paikasta jonne voi ajaa autolla (kun otat koirankin) ja lapsi pääsee helposti kyläilemään. Sitten siirryt pidemmälle jos siltä tuntuu. Aluksi uusi kaupunki Suomessakin voisi auttaa?
On kirja, mies teki vuoden ajan viikon eri hommia ei työnantajalle, The One-Week Job Project.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
workaway.info
Osa on maksettuja töitä ja osassa lähinnä majoitus ja ruoka. Omituinen työhistoria ei haittaa.
Kiitos vastauksista.
Selventääkseni tilannettani: asun jo ns. ulkomailla, keski-euroopassa, jo kohta 15-vuotta. Lasten isä on suomalainen, jos sillä tiedolla nyt on väliä ja muutti takaisin Suomeen heti eron jälkeen. Minun vanhemmat ovat jo kuolleet. Olen muuttanut hyvinkin usein elämäni aikana ja kahden vanhimman kanssa se vielä sujui aika hyvin, mutta nuorin on selvästi herkempi muutoksille ja olen tehnyt parhaani luodakseni hänelle stabiilin ympäristön. En siis voi tehdä radikaaleja muutoksia lapsi mukana...
ap
Ei lapsi ole mikään pyhä elämän sisältö.
Hyvä jos sellaista hyvin ja ymmärtäväisesti kasvattaa, mutta ei ihminen ole täällä muuta kuin itseään varten. Kyllä 10 vuotias jo ymmärtää jos vanhemman on pakko lähteä
Vierailija kirjoitti:
workaway.info
Osa on maksettuja töitä ja osassa lähinnä majoitus ja ruoka. Omituinen työhistoria ei haittaa.
Kiitos linkistä! Itse tunnen myös tämän organisaation: wwoof.net
Nyt olisi kiva kuulla onko joku viettänyt puoli vuotta/vuoden/pari esim tällä tavalla?
ap
Sulla on ikäkriisi. Kaikkea pitää tehdä, mutta mihinkään ei ole aikaa.
Pakenemalla et voita kriisiä. Voit jäädä yksin ja mietit miksi et viettänyt aikaa lapsen kanssa. Aina löytyy uusi syy valittaa.
Saat esim. duunin sit valitat miksi olet robotti vikoina vuosina.
Jos taas ei ole duunia valitat miksi ei voi ostaa jotai juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ole mikään pyhä elämän sisältö.
Hyvä jos sellaista hyvin ja ymmärtäväisesti kasvattaa, mutta ei ihminen ole täällä muuta kuin itseään varten. Kyllä 10 vuotias jo ymmärtää jos vanhemman on pakko lähteä
Arvostan näin rohkeita sanoja. Eipä tätä uskalleta paljon sanoa ääneen. Ja olen pitkälti samaa mieltä, mutta sitten kun onkin kyseessä oma rakas lapsi jolle toivoo kaikkea hyvää, varsinkin kun on ns.hieman erityinen, se onkin todella vaikeaa. Todella ristiriitaisia tunteita. Ja kun olen aina kannatellut jossain mielessä eksää, suojellut sitä vaatimuksilta (todella tyhmää, kyllä), niin koen suurta syyllisyyttä tällaisista suunnitelmista hänenkin suuntaansa.
ap
En taatusti ole ainoa, jonka tekee mieli jättää nykyinen elämä. En taatusti ainoa joka kaipaa todellista vaihtelua. Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksista näin turhautuneissa tunnelmissa.
ap