Lue keskustelun säännöt.
joskus vähän ihmetyttää nämä turhasta valittajat
04.06.2022 |
En oikein ymmärrä, miksi on niin paljon ihmisiä, jotka valittavat milloin mistäkin, perhe-elämästä, työelämästä kuinka on "niin raskasta". Ihmiset, joista tiedän, että mitään sen kummempaa ongelmaa ei ole kuin se, että pitää käydä töissä ja hoitaa perhettä. Itselläni olen elänyt hyvin rankkaa elämää ja normaali työ- ja perhe-elömä on luksusta siihen verrattuna.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän todella hyvin. On epäkohtia, he haluavat erilaisen elämän tai korjauksia epäkohtiin. Voisivat siten paremmin. Muiden kannattaisi kuunnella jossain. Osalla voi olla jaksaminen, perussairaus ja ilmasto.
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sinäkin valitat turhasta.
Ei se ole turhasta valittamista, ettei jaksa kuunnella muiden normaalia elämää silloin kun itsellä menee vielä huonommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Mielestäni esim. ystävyyteen kuuluu että voi ihan avoimesti puhua tuntemuksistaan. Jos täytyy koko ajan olla ns "varpaillaan" ja varoa sanomisiaan, ei sellainen ole ystävyyttä. Muutenkin hyvin outo vertauskuva. Eihän tämä elämä mitään kilpailua ole, kenellä menee kurjimmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sinäkin valitat turhasta.
Ei se ole turhasta valittamista, ettei jaksa kuunnella muiden normaalia elämää silloin kun itsellä menee vielä huonommin.
Mistä sinä tiedät toisten elämän todellisesta tilasta? Niinpä, et yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Mielestäni esim. ystävyyteen kuuluu että voi ihan avoimesti puhua tuntemuksistaan. Jos täytyy koko ajan olla ns "varpaillaan" ja varoa sanomisiaan, ei sellainen ole ystävyyttä. Muutenkin hyvin outo vertauskuva. Eihän tämä elämä mitään kilpailua ole, kenellä menee kurjimmin.
Ei se ole kilpailua tokikaan, mutta eihän se ole mitään oikea ystävyyttä, että toinen ihminen valittaa omasta onnestaan (!) siis lapsesta ja normaalista perhe-elämästä ihmiselle, joka on vielä väsyneempi ja onnettomampi sairauksien takia ja joka ei voi saada lapsia. Tämähän on silkkaa julmuutta. Osalla ihmisistä menee absoluuttisesti huonommin kuin toisilla. Sen vuoksi paremminpärjäävien voisi olettaa omaksuvan kiitollisen asenteen elämää kohtaan, mutta usein juuri he ovat niitä pahimpia valittjia. Suurista vastoinkäymisistä selvinneet sen sijaan osaavat useinkin arvostaa ihan sitä normaalia elämää, joka ei tunnu niin kummoisen raskaalta kun tietää mitä se raskas elämä oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sinäkin valitat turhasta.
Ei se ole turhasta valittamista, ettei jaksa kuunnella muiden normaalia elämää silloin kun itsellä menee vielä huonommin.
Mistä sinä tiedät toisten elämän todellisesta tilasta? Niinpä, et yhtään mitään.
Kyllä sitä läheisten elämästä tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sitten on oikea rasituksen raja, jolloin on oikeutettu ottamaan itseä vaivaavia asioita esille?
Aina voi mennä huonommin - tai paremmin. Riippuu mihin vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten on oikea rasituksen raja, jolloin on oikeutettu ottamaan itseä vaivaavia asioita esille?
Aina voi mennä huonommin - tai paremmin. Riippuu mihin vertaa.
No sanotaanko näin, että on tosiaan hyvä osata suhteuttaa. On vähän julmaa, jos omakotitalossa asuva ystävä, jolla on kaksi autoa, muutama lemmikki ja vauva, alkaa valittaa monisairaalle vuokraluukussa köyhyysrajalla elävälle monisairaalle kuinka hänen köyhää elämäänsä, kun ei ole varaa mennä etelän lomalle ollenkaan kun on "rahasta tiukkaa" ja kuinka "vauvan hoitaminen on niiiiiin raskasta" yms yms. Joskus voi myöntää, että itsellä onkin kaikki hyvin ja kaikesta ei tarvitse uhriutua, etenkään itse valituista asioista, kuten omakotitalosta, puolisosta ja vauvasta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsevalituista asioista ei saisi valittaa. Pitää ottaa opiksi ja järjestää elämänsä niin, että on tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Vauvan kanssa valvominen voi olla haastavaa, ja jos sen sillä hetkellä kokee rankaksi, ei se ole toisten ongelmien väheksymistä. Tsempit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Vauvan kanssa valvominen voi olla haastavaa, ja jos sen sillä hetkellä kokee rankaksi, ei se ole toisten ongelmien väheksymistä. Tsempit!
Tottakai se voi olla haastavaa, mutta valittaisitko tätä tuolle monisairaalle tahattomasti lapsettomalle?
Se on tätä nykyaikaa, jokainen haluaa uhri identiteetin. Uhriksi käy myös keskiluokkainen perhe-elämää elävä.
Aha. Sädekehä kimaltaa. Kirkkaimman kruunun saa..
Jokaisella on ongelmia ja niiden kokemus on subjektiivinen. Onko toisen asia arvottaa muiden kokemusta?
Se mikä on sinulle turhaa ei ole sitä sille toiselle.
Terv. Kipukroonikko jolle ei parhaat kortit elämässä ole jaettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Mielestäni esim. ystävyyteen kuuluu että voi ihan avoimesti puhua tuntemuksistaan. Jos täytyy koko ajan olla ns "varpaillaan" ja varoa sanomisiaan, ei sellainen ole ystävyyttä. Muutenkin hyvin outo vertauskuva. Eihän tämä elämä mitään kilpailua ole, kenellä menee kurjimmin.
Ei se ole kilpailua tokikaan, mutta eihän se ole mitään oikea ystävyyttä, että toinen ihminen valittaa omasta onnestaan (!) siis lapsesta ja normaalista perhe-elämästä ihmiselle, joka on vielä väsyneempi ja onnettomampi sairauksien takia ja joka ei voi saada lapsia. Tämähän on silkkaa julmuutta. Osalla ihmisistä menee absoluuttisesti huonommin kuin toisilla. Sen vuoksi paremminpärjäävien voisi olettaa omaksuvan kiitollisen asenteen elämää kohtaan, mutta usein juuri he ovat niitä pahimpia valittjia. Suurista vastoinkäymisistä selvinneet sen sijaan osaavat useinkin arvostaa ihan sitä normaalia elämää, joka ei tunnu niin kummoisen raskaalta kun tietää mitä se raskas elämä oikeasti on.
Nykyisin kieltäydyn ehdottomasti osallistumasta kärsimysolympialaisiin!
Vierailija kirjoitti:
Aha. Sädekehä kimaltaa. Kirkkaimman kruunun saa..
Jokaisella on ongelmia ja niiden kokemus on subjektiivinen. Onko toisen asia arvottaa muiden kokemusta?
Se mikä on sinulle turhaa ei ole sitä sille toiselle.
Terv. Kipukroonikko jolle ei parhaat kortit elämässä ole jaettu.
Aikuisen ihmisen on hyvä oppia suhteellisuudentajua. Muutenhan sitä on aina tyytymätön, vaikka kaikki olisi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aha. Sädekehä kimaltaa. Kirkkaimman kruunun saa..
Jokaisella on ongelmia ja niiden kokemus on subjektiivinen. Onko toisen asia arvottaa muiden kokemusta?
Se mikä on sinulle turhaa ei ole sitä sille toiselle.
Terv. Kipukroonikko jolle ei parhaat kortit elämässä ole jaettu.
Aikuisen ihmisen on hyvä oppia suhteellisuudentajua. Muutenhan sitä on aina tyytymätön, vaikka kaikki olisi hyvin.
"Rankka elämä" on suhteellinen käsitys. Ap kuvaa elämänsä olleen rankkaa ja "normi arki ja perhe elämä luxusta ".
On hyvin erilaisia todellisuuksia missä me ihmiset elämme. Käsite normi työ: on varmaan hyvin erilainen todellisuus eri töissä oleville. Perhe elämä on toinen.
Ei kaikki ole samasta muotista.
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.
Olen lapseton (sairauksista johtuen.) Herkkä asia, mutta ei tulisi mielenikään aliarvioida tai vähätellä pienlapsiperheen vanhempien väsymystä. On sitten niin normaalia olevinaan.
Suhteellisuudentaju ei ole väline aliarvioida toisten ongelmia tai arvottaa niitä.
No valitathan sinäkin.