Lue keskustelun säännöt.
joskus vähän ihmetyttää nämä turhasta valittajat
04.06.2022 |
En oikein ymmärrä, miksi on niin paljon ihmisiä, jotka valittavat milloin mistäkin, perhe-elämästä, työelämästä kuinka on "niin raskasta". Ihmiset, joista tiedän, että mitään sen kummempaa ongelmaa ei ole kuin se, että pitää käydä töissä ja hoitaa perhettä. Itselläni olen elänyt hyvin rankkaa elämää ja normaali työ- ja perhe-elömä on luksusta siihen verrattuna.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
En minäkään jaksa kuunnella valitusta niiltä ihmisiltä, joilla on ollut kymmeniä vuosia vakituinen työ, velaton asunto, terveys kunnossa ja lapsesta asti kultalusikalla ruokittu. Heillä ei ole oikeutta valittaa, vaikka osa on niin typeriä, että niin tekevät.
joo, noi oman elämänsä uhrit ovat kyllä pahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Mielestäni esim. ystävyyteen kuuluu että voi ihan avoimesti puhua tuntemuksistaan. Jos täytyy koko ajan olla ns "varpaillaan" ja varoa sanomisiaan, ei sellainen ole ystävyyttä. Muutenkin hyvin outo vertauskuva. Eihän tämä elämä mitään kilpailua ole, kenellä menee kurjimmin.
Samaa mieltä tuosta ystävyysjutusta. Edelliset ystäväni olivat sellaisia etten tuntenut voivani puhua heille täysin avoimesti, mikä tuntui sitten tietysti huonolta. Emme ole enää ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sanon suoraan että on rankkaa, kun on pieni vauva (vajaa 3 kk) talossa. Univaje mulle on kertynyt jo raskausajalta ja kaikki päivät täytyy jaksaa viihdyttää pientä. Meillä ei ole lähellä ketään hoitajaa, joka hetken olisi lapsen kanssa.
Tiedän että joillain on vielä rankempaa, mutta ei toisen rankat jutut poista sitä oman elämän rankkaa tuntemusta.
Totta tämäkin, mutta elämäsi on silti normaalia ja hyvää! Valittaisitko tuota vauvaasi esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomalle sairaalle ihmiselle, joka ei saa öisin nukuttua kipujen vuoksi vaan valvoo enemmän kuin sinä?
Mielestäni esim. ystävyyteen kuuluu että voi ihan avoimesti puhua tuntemuksistaan. Jos täytyy koko ajan olla ns "varpaillaan" ja varoa sanomisiaan, ei sellainen ole ystävyyttä. Muutenkin hyvin outo vertauskuva. Eihän tämä elämä mitään kilpailua ole, kenellä menee kurjimmin.
Samaa mieltä tuosta ystävyysjutusta. Edelliset ystäväni olivat sellaisia etten tuntenut voivani puhua heille täysin avoimesti, mikä tuntui sitten tietysti huonolta. Emme ole enää ystäviä.
mutta eikö se hävetä valittaa omaa hyvää elämäänsä toiselle jolla menee huonommin?
En minäkään jaksa kuunnella valitusta niiltä ihmisiltä, joilla on ollut kymmeniä vuosia vakituinen työ, velaton asunto, terveys kunnossa ja lapsesta asti kultalusikalla ruokittu. Heillä ei ole oikeutta valittaa, vaikka osa on niin typeriä, että niin tekevät.