Orgasmi yhtäaikaa kumppanin kanssa-onnistuuko?
Kiinnostuneena kyselen, kuinka monilla onnistuu orgasmin saaminen yhtäaikaa/suunnilleen yhtäaikaa kumppanin kanssa?
Meillä se onnistuu n.6x kymmenestä, on vaatinut jonkinverran kyllä harjoitusta,mutta nykyään melko hyvin kumpikin osaa tulkita toistaan ja huipun lähestymistä, eikä mikään voita sitä tunnetta kun huippu saavutetaan yhtäaikaa. Nuo jäljelle jäävät kerrat on sitten niitä kertoja,kun ehkä väsymys vähän painaa,eikä niin jaksa panostaa/keskittyä-tällöinkin yleensä nainen tulee ensin ja sitten mies,toisinpäin sattuvat tulemiset on äärettömän harvinaisia yksittäisiä "työtapaturmia".
Kommentit (54)
Ekat vuosikymmenet pääsääntöisesti näin. Pitkällä esilämmityksellä, nuolemalla ja sormettamalla ja juuri ennen h-hetkä yhdyntä. Vaimo saanut muutenkin aina ekan 5min sisään tai ei ollenkaan. Joten ajoitus osui hyvin omaakin tulemiseen, varsinkin kun vaimo kävi kuumana kävi siinä vaiheessa jo itsekin ja odotti oikeaa ajoitusta. Nuorempana kun ei vielä niin ymmärtänyt ja jyysti enemmän auttoi se, että ensin naitiin ilman kumia riskillä ja kun meinasi tulla, autto kumin laitto pahimman tilanteen yli ja vaimo ehti saamaan sen jälkeisessä yhdynnässä. Vaimo tullut aina sen verran rajusti lypsäen ettei hänen orgasmistaan yleensä selvinnyt laukeamatta, ei kyllä halunnutkaan. Vaimo ollut aina kerran ja kovaa laukeava, joten siksikin piti huolehtia ajoituksista. Toisekseen muuten hän ei olisi tullut ollenkaan.
Joskus sata vuotta sitten joo muutamat kerrat. Ei enää, nyt saan orgasmit ihan panolla ja muulla stimulaatiolla, jota kyllä mies tekee. Joskus myös ihan kielihoidolla tai pelkällä sormeuksella.
Vierailija kirjoitti:

Siis joskus sata vuotta sitten saitte yhtäaikaa orgasmit muutamat kerrat,nykyään sinä saat mutta kumppani ei?

Kylläsaa molemmat, mutta eriaikoihin. Mutta minä saan monta aina.
Onnistuu melkein aina. Tai tulen kun nainen saa ehkä kolmannen, neljännen tai viidennen orgasminsa. Riippuu sessiosta. Hyvä termi tuo työtapaturma, niitä sattuu joskus kun on oikein fiiliksissä. Toisin kuin edellisillissä suhteissani, meillä on onnistunut usein ihan alusta asti. On kyllä hienoa kun homma toimii.

Sattuu,sattuu,eikä haittaa yhtään,enemmän harmittaisi jos tulematta jäisi kokonaan. Sen verran tarkennan aloitusta,että täälläkin nainen ehtii toisinaan saada yhden orgasmin jo aiemmin,toisen yhteydessä sitten molemmat tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo ei saa yhdynnässä niin onnistu. Hoitelen ensin vaimon käsillä/suulla ja sit vasta yhdyntä.
miksi sitten harrastatte yhdyntää?
Helppoa. Kun vaimo saa, niin annan tulla, siihen asti pidättelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo ei saa yhdynnässä niin onnistu. Hoitelen ensin vaimon käsillä/suulla ja sit vasta yhdyntä.
miksi sitten harrastatte yhdyntää?
Varmaan mies haluaa sitä. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi suu tai käsipeliä ensin.
Pikkuisen yliarvostettua tuo yhtä aikaa tuleminen. Hyvä on jos molemmat saavat, mutta voi se tapahtua eri aikaankin. Toisen nauttimista ja laukeamista on kiva katsoa.
Ei onnistu vaimon kanssa paitsi jos hiplaa itse klitorista samalla. Väittää kyllä saavansa yhdynnässä emätinorgasmeja, mutta oma tulkintani on, että nauttii kyllä, mutta ne "oikeat" orgasmit tulee vaan klitoriksesta. Oikeastaan olen huomannut että se klitosrisorgasmi tulee helpommin jos vehkeeni ei ole sisällä häiritsemässä.
Nuorempana oli kyllä tapauksia joille taas klitoris ei merkannut mitään ja orgasmi tuli ihan panemalla ja silloin tietysit yhtäaikainenkin onnistui useinkin.
M45

Jotta mä tuun

Vissiin usa johdettu harhaan... Ja mikä ihmeen "oikea" orgasmi. Taidat sinäkin olla ....

Miksi se olisi yliarvostettua? Pääasia se on toki että molemmat yleensä saavuttavat huippunsa,tavalla tai toisella,mutta meillä se on merkittävä asia molemmille. Silti ei ole tarvetta aliarvostaa eri aikaan tulevia,tai eri keinoin. Kysely ihan mielenkiinnosta,että miten muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vissiin usa johdettu harhaan... Ja mikä ihmeen "oikea" orgasmi. Taidat sinäkin olla ....
Kyllä sen nyt 15-vuodessa näkee toisesta milloin se oikeasti saa ja milloin ei. Klitoriksesta saa ja yhdynnässä ei, vaikka varmaan minun vuoksi muuta väittääkin. Huomaa esimerkiksi siitä, että jos minä saan niin ei halua jatkaa emätinhommia ikinä mitenkään sen jälkeen, mutta jos klitoriksen osalta on hommat tekemättä niin sitä kyllä voidaan hoidella. Eli ihan selvästi emätinjumppaa tehdään siihen asti kun minä saan ja sitten voi lopettaa.
Tämä ei siis ole minulle mikään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo ei saa yhdynnässä niin onnistu. Hoitelen ensin vaimon käsillä/suulla ja sit vasta yhdyntä.
miksi sitten harrastatte yhdyntää?
Varmaan mies haluaa sitä. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi suu tai käsipeliä ensin.
Kummallisia johtopäätöksiä ettei nainen voisi haluta yhdyntää siinä kuin mieskin tai vaikka enemmän. Oma vaimoni ei ole suostunut seksiin olleenkaan ilman yhdyntää. Antaa ainoastaan suikkareita loppuun asti minulle toisinaan ja ihan omasta halustaan. Silloin ei ole muuta. Nuorempana sai ja halusi aina yhdynnässä. Mutta kun ne harvinaistui, niin olen ensin nuollut ja sormettanut hänelle orgasmin ja sitten vasta nauttittu yhdynnnöstö. Mutta hän ei edelleenkään suostu vastaanottamaan suuseksiä, ilman yhdyntää. Ennemmin on ilman seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu vaimon kanssa paitsi jos hiplaa itse klitorista samalla. Väittää kyllä saavansa yhdynnässä emätinorgasmeja, mutta oma tulkintani on, että nauttii kyllä, mutta ne "oikeat" orgasmit tulee vaan klitoriksesta. Oikeastaan olen huomannut että se klitosrisorgasmi tulee helpommin jos vehkeeni ei ole sisällä häiritsemässä.
Nuorempana oli kyllä tapauksia joille taas klitoris ei merkannut mitään ja orgasmi tuli ihan panemalla ja silloin tietysit yhtäaikainenkin onnistui useinkin.
M45
Tässä kyselyssä ei ollut tarkoitus eritellä sen kummemmin emätinorgasmia tai klitoriksen hyväilyyn liittyvää orgasmia,pääpointti siinä että onnistuuko ylipäätään orgasmi yhdynnässä yhtäaikaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo ei saa yhdynnässä niin onnistu. Hoitelen ensin vaimon käsillä/suulla ja sit vasta yhdyntä.
miksi sitten harrastatte yhdyntää?
Varmaan mies haluaa sitä. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi suu tai käsipeliä ensin.
kuka nainen suostuu yhdyntään vain miehen takia? siinähän on naiselle vain riskejä. voihan molemmat tyydyttää suulla tai käsin.
Vierailija kirjoitti:
Pikkuisen yliarvostettua tuo yhtä aikaa tuleminen. Hyvä on jos molemmat saavat, mutta voi se tapahtua eri aikaankin. Toisen nauttimista ja laukeamista on kiva katsoa.
No itse kyllä haluan tulla miehen kanssa yhtäaikaa. Toki on joskus mukava katsellakin, mutta kyllä se jaettu nautinto on paras.