AIVOKALVONTULEHDUS!!!!!!!!
Koulupoika sairastui aivokalvontulehdukseen Orimattilassa
Kahdeksanvuotias koulupoika on sairastunut aivokalvontulehdukseen Orimattilassa. Hänet tuotiin terveyskeskuksen päivystykseen tiistaina ja toimitettiin heti Päijät-Hämeen keskussairaalaan.
Pojan perhe sai estolääkityksen. Jokivarren koulussa pojan luokalle on annettu estolääkitys. Tabletin sai myös sählyjoukkue, jonka kanssa poika oli ollut pelaamassa viikonvaihteessa.
- Estolääkityksen on saanut yli 40 henkeä, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Matti Korhonen Orimattilan terveyskeskuksesta.
Jokivarren koulu on Orimattilan keskustan suurin koulu. Oppilaita on 570 ja opettajia 45. Korhonen rauhoittaa, ettei ole pelkoa taudin leviämisestä.
Hollolassa on pari viikkoa sitten ilmennyt samanlainen meningokokkibakteerin aiheuttama tautitapaus. Korhonen kertoo, että Suomessa todetaan vuosittain 20 - 60 aivokalvontulehdusta. Oireita ovat korkea kuume, päänsärky, niskasärky, niskan ja selän kankeus sekä pilkullinen ihottuma.
Kommentit (13)
Vierailija:
Korhonen rauhoittaa, ettei ole pelkoa taudin leviämisestä.
Pari vuotta sitten kuoli 2v poika aivokalvontulehdukseen. Kaikkiin kun ei ole olemassa rokotetta!
Aivokalvontulehdusta on kahta laatua (toinen virus, toinen bakteeri), toista vastaan on rokote, toista ei.
Missähän lintukodossa sitä taas eletään kun kuvitellaan ettei tässä maailmassa ole enää aivokalvontulehdusta?
ehkäisee meningokokki C-bakteerin aihettaman aivokalvon tulehduksen, ei muita bakteeriperäisiä tai virusten aiheuttamia. Tiedoksi vain :-). Tässä tapauksessa " epidemia" on kyllä jo varmaan kontrollissa.
Paska säkähän se vain on, jos kyseisen taudin saa. Ja vielä paskempi säkä on, jos tauti huomataan vähän turhan myöhään, kuten mieheni tapauksessa..
sairastuu vuosittain Suomessa 60-80 ihmistä vuodessa. Eli kuka nyt taas päätti lietsoa hysteriaa?
Tapahtuneesta taitaa olla jo useampi vuosi aikaa, yli 5 vuotta? Kuoli aivokalvontulehdukseen intissä. Parolassa.
Jos sama mies kyseessä, paljon jaksamista sinulle. Olimme luokkatovereita taannoin ja jäi paljon positiivisia muistoja hänestä.
Vierailija:
Paska säkähän se vain on, jos kyseisen taudin saa. Ja vielä paskempi säkä on, jos tauti huomataan vähän turhan myöhään, kuten mieheni tapauksessa..
lapsi aivokalvontulehdukseen. Ainakin tänä aamuna löytyi vielä juttu netistä iltalehden sivuilta.
Mun mieheni on yhä elossa, mutta lievästi vammautunut, ts. taudista tuli jonkin verran jälkiseurauksia. Pääasia, että on elossa.
t. 9
sairaalassa kerrottiin, että kyseistä virusta voi kantaa kuka tahansa, joillakin se vaan käyttäytyy eri tavalla ja aiheutta aivokalvontulehduksen. lapsi oli infektio-osastolla eristyksissä, vain vanhemmät ja hlökunta vieraili. ei edes puhuttu rokotteista tai estolääkityksistä mitään. muutenkin hoidettiin ns. normaalina potilaana, vaikea uskoa että tartuntoja olisi vaan 20-60 vuodessa, bai onko kyse bakteeriperäisistä?
Siihen on rokote, mutta eihän rokotteen suojateho koskaan täydellinen ole. Hyvin voi iskeä rokotetullekin. Rajuja, kuolemaan johtavia aivokalvontulehduksia aiheuttavat monet muutkin bakteerit, niihin ei meningokokkirokote auta. Ja sitten on vielä virukset päälle.
on käynyt pelaamassa?